Audre Lorde: Sister Outsider & Kirsikka Myllyrinne: Menetyksestä ja maasta

 Pari kirjaa, joiden aihe on vähän synkkä. Molemmat oli tosi mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä luettavia. Kaipaan lisää tällaista luettavaa, joten jos on ehdottaa jotain niin kerro kommenteissa!

Audre Lorde: Sister Outsider

suomentanut Kaijamari Sivill

Vihdoin sain tämänkin luettua. Joulukuussa luin tän loppuun ja tää kerkes olla mun lukulistalla vuosia. 

"Feministi-kirjailija Audre Lorden tärkeimmät esseet ja puheet ensimmäistä kertaa suomeksi.

Tämän kokoelman viidessätoista voimakkaassa tekstissä Audre Lorde käsittelee seksismiä, rasismia, ableismia, ikäsyrjintää, homofobiaa ja luokkaa, ja hän esittää sosiaalisia erojen valjastamista välineeksi kohti toimintaa ja muutosta. Lorden terävä ja järkkymätön proosa kuvaa usein taistelua, mutta pohjimmiltaan tekstit välittävät sanomaa toivosta.

Tässä uudistetussa 2000-luvun laitoksessa Cheryl Clarke kirjoittaa esipuheessaan, kuinka Lorden ajatukset ovat jopa ajankohtaisempia nykyaikana kuin ne olivat 80-luvulla, kun tekstit ensimmäistä kertaa julkaistiin. Nyt Audre Lorden tekstejä julkaistaan ensimmäistä kertaa suomeksi.

Audre Lorde (1934–1992) oli amerikkalainen kirjailija, feministi ja ihmisoikeusaktivisti, joka syntyi ja kasvoi New Yorkissa. Hän kuvaili itseään ”mustaksi, lesboksi, äidiksi, soturiksi, runoilijaksi”. Lorde julkaisi yhdeksän runo- ja viisi proosateosta, ja hänelle myönnettiin lukuisia tunnustuksia ja palkintoja niin kirjallisesta kuin akateemisesta työstään."

Tää tiivistää hyvin tän kirjan sisällön. En osaa muuta edes sanoa, kuin että aion lukea lisää Lorden teoksia.

Kirsikka Myllyrinne: Menetyksestä ja maasta

Myllyrinteen kirjan luin tammikuun alussa. Tässä muistelmien ja ilmastonmuutosten seurausten keskellä elämisen kanssa kulki hyvin yhteen tarinaa sitovana tekijänä lemmikin sairastuminen.

"Kirsikka Myllyrinteen kirjassa Menetyksestä ja maasta katsotaan luontokatoa ja ilmastonmuutosta ruohonjuuritasolta siellä, missä kuumuus ja kuivuus tuntuu jo ihmisten elämässä.

Kuudes sukupuuttoaalto ja sen seuraukset näkyvät jo Itäisellä Välimerellä. Siellä, missä muuttolintujen, mufflonien ja salametsästäjien polut kohtaavat. Pärjäävätkö uhanalaiset lajit tässä ihmisen häiritsemässä maailmassa?

Välimerellä nyt tuntuvat vaikutukset ovat todellisuutta pian myös muualla: yhä nouseva vedenpinta, eroosio, luontokato, voimistuvat syysmyrskyt ja talven tulvat, yhä kuumenevat kesät. Olemme vaarassa menettää tutun elinympäristömme ilman että pystymme vaikuttamaan siihen.

Sypressin varjossa kulkee myös kirjoittajan henkilökohtainen suru, ihmisestä jota ei koskaan ehtinyt tuntea. Millaista karttaa menetys piirtää yksilölle? Mistä kaikesta joudumme luopumaan? Joutuuko juurensa punaiseen savimaahan kaivanut tulija lähtemään vuorostaan ilmastopakolaiseksi?

Kirsikka Myllyrinne on kustannustoimittaja ja tietokirjailija, joka asuu Kyproksella."

Myllyrinteen pohdinnat oli kyllä hyvin samaistuttavia. Toivottavasti hän kirjoittaa lisää tästä aiheesta!

Melissa Febos: Mitä on olla tyttö & Akwaeke Emezi: Rakas Senthuran

 Kaksi niin erilaista ja mielenkiintoista kirjaa. Molemmissa silti sama aihe eli kuinka olla ja elää maailmassa kun oma sukupuoli ja oma identiteetti tekee siitä vaikeaa.

Melissa Febos: Mitä on olla tyttö

suomentaja Suvi Kauppila

Feboksen esseet kertovat nimensä mukaisesti siitä, millaista on elää maailmassa tyttönä ja tulevana naisena ja mitä kaikkea paskaa se aiheuttaa. Tässä oli paljon tuttua ja samaistuttavaa, itsensä etsimistä, yritystä ymmärtää asioita, mutta myös iloa ja hyviä asioita. Pidin!

Akwaeke Emezi: Rakas Senthuran - mustan hengen muistelmat

suomentaja Kaisa Kattelus

Olen ehkä vähän ihastunut Emeziin. Jotenkin nämä hänen kirjansa tavoittavat mun sisuksissa jotain. Tässäkin hän kirjoittaa kirjeitä elämänsä ihmisille ja muistelee asioita. Koko kirjekirjan läpi tulee esiin se, että millaista on elää transsukupuolisena ja jumalana. Emezi osaa asettaa sanansa taiten ja riemuiten luen hänen sanojaan. Tällaista jumalaa voisin itsekin palvoa.

Vanessa Nakate: A bigger picture: My fight to bring a new African voice to the climate crisis

 Seurasin Vanessa Nakatea somessa, sillon ku vielä olin siellä. Kirjan halusin ehdottomasti lukea heti kun huomasin sellaisen olevan. 

Hauskasti sattu kirjaa lukiessa Ylellä tulemaan vastaan juttu afrikkalaisista ilmastoaktivisteista. Meidän oikeasti pitää kuulla afrikkalaisia ääniä, koska he saastuttavat maapalloamme vähiten, mutta kärsivät eniten ilmastonmuutoksesta.

Tää kirja kerto Nakaten tien ilmastoaktivistiksi ja kokemuksistaan siitä. Samalla hän kertoi paljon tietoa ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista Afrikassa, jossa se on jo arkipäivää hyvin monessa maassa. Nakate myös antaa vinkkejä siitä, mitä voit tehdä, olit aktivisti tai et. Tää oli hyvin kompakti ja mielenkiintoinen kirja. Nakatella hyvä tyyli kertoa asioista. Paikoin ihan ahmin kirjaa eteenpäin.

Muistuipa taas mieleen itselläkin, että aina voi tehdä jotain, edes ihan pientä. Koska se pienikin on eteenpäin. Pienistä teoista syntyy iso tekojen virta. Ilmaston luhistuminen on jo alkanut, joten olisi hyvä tehdä ees jokin uusi pieni juttu meidän maapallon hyväksi. Vaikka myönnän, että itse kyllä vaan lamaannun joka kerta tämän asian edessä. Onneksi kaikki eivät lamaannu, vaan toimivat!💗

Sointu Borg: Röyhkeästi rohkea: näin haistatat asialliset vitut

 Sointu Borg on kyllä ihan mahtava asennemuija! Törmäsin häneen ekan kerran, kun kuuntelin Areenasta Tuija Pehkosen podcast-sarjaa Kiltin tytön tottelemattomuuskoulu. (Sarja on mahtava! Suosittelen kuuntelemaan!)

Podcastin jaksossa mainittiin tää Borgin kirjoittama kirja ja jakson perusteella kiinnostuin tästä. Kun sitten satuin kirjastossa törmäämään tähän lyhytlainahyllyssä niin nappasin mukaan. Tää kirja on ollu ensin äänikirja ja siitä sitten muokattu vielä paperikirjaversio. Hyvä niin! Muuten ois jääny mulla kokematta.

Borg lataa asiaa tässä kirjassa. Hän kertoo omista kokemuksistaan joka luvun alussa, niin hyvässä kuin pahassa. Niiden kautta käydään läpi itsetuntoa, minäkuvaa, kiltteyttä, tunteita kuten häpeää jne. 

Tän kohdan kirjoitin itselleni ylös:

"Muista, että nöyryys ja nöyristely ovat kaksi täysin eri asiaa. Sinun ei tarvitse kumartaa ketään, joka ei kunnioitustasi ansaitse. Sinä olet itsesi suojelija. Et saa antaa kenenkään nöyryyttää tai halventaa sinua. Olet itsellesi velkaa sen, että vedät rajat ja pidät huolta itsestäsi. Olet arvokas ja rakastettava, ilman minkäänlaisia meriittejä tai suorituksia. Sinä ja minä emme tarvitse kusipäiden hyväksyntää, riittää että meillä on itsemme.

Jos ihmiset ympärilläsi tuntevat olonsa epämukavaksi, tuntekoot. Se, että otat oman tilasi, ei tarkoita muiden päältä kävelemistä tai muiden tilan varastamista. Kun pidät puolesi, tiedät syvällä sisimmässäsi, että sinulla on oikeus omaan reviiriisi. Se huokuu sinusta levollisuutena ja kauneutena. Ihmiset aistivat, että olet oppinut rakastamaan itseäsi."

Borgin kirjaa voin suositella lämpimästi kaikille! Tää on hyvällä tyylillä tehty kirja ja kannustaa olemaan itsensä puolella.

Marjatta Tiirola: Kotiranta

Tämä on toinen mummuni kirjoittama kirja. Tää ei ollu ollenkaan niin hyvä ku aiempi elämänkerrallinen kirja Orvon tytön koti-ikävä.

Kotirannassa seurataan kahden lapsen elämänkaarta alakoululaisista isovanhemmiksi asti. Lisäksi kirjassa on uskonnollista paatosta, koska mummuni oli vanhoillislestadiolainen. Sen paatoksen takia kirja tökki mulla. Muuten tarina oli oikein mukava ja nopea lukeakin. Tunnistin kirjasta paikoin otteita mummun ja lastensa ja lastenlastensa elämästä ja siksi kirja on myös muistelma. Eli kaiken kaikkiaan kiva kirja, jos uskonnollinen paatos ei häiritse lukuiloa.

#pridelukuhaaste: Alviina Alametsä & Linda-Maria Roine: Koulumustelmat - kiusaaminen on väkivaltaa

Huh, mikä kirja tää olikaan! Luin tän yheltä istumalta.

Alviina Alamestä ja Linda-Maria Roine (nykyään Raninen) kertovat kouluajoistaan. Molemmat olivat koulukiusattuja eli kouluväkivallan uhreja. Alametsä joutui myös kokemaan Jokelan koulusurman. Roine taas suunnitteli tekevänsä koulusurman, mutta ei onneksi koskaan toteuttanut sitä.

 

Kirja on koskettava. Alametsän kertomus kokemuksistaan Jokelan koulusurmassa oli kylmiä väreitä aiheuttava. Samaten Roineen kokemukset omilta kouluajoiltaan ja kun hän alkoi miettiä kostoa. Mää niin toivosin, että Suomessa saatais kouluväkivalta kitkettyä. Mutta se ei taida olla mahdollista niin kauan kuin Suomi on Euroopan kärkimaita lähisuhdeväkivallan suhteen. Väkivallan ja traumatisoitumisen kierre vaan jatkuu ja jatkuu.

Jotenkin en osaa tätä kirjaa muuten kuvailla. Tää oli aikamoinen kokemus! Kannattaa kyllä lukea!

Ps: Pride-lukuhaasteeseen kirja sopii, koska Alametsä on biseksuaali.

Victoria Belim: Punaiset seireenit - ukrainalainen sukutarina

Tää kirja pääsi yllättämään mut! Tää oliki ihan erilainen, ku olin aatellu. Jostain syystä olin mieltäny tän kirjan fiktiiviseksi sukutarinaksi, enkä todelliseksi. Siksi yllätyin, ku aloin lukemaan tätä.

 

Kirjan takakansi kertoo oleellisen kirjan sisällöstä:

"Sykähdyttävä tositarina vaietuista sukusalaisuuksista Ukrainan verisen historian puristuksessa.

Punaiset seireenit on koskettava kuvaus Ukrainan 1900-luvusta, jota käsitellään yhden perheen neljän sukupolven ja sukuun kätkeytyvän arvoituksen kautta. Kirja on osin muistelma ja osin kuin dekkari, joka seuraa kirjoittajaa halki Ukrainan hänen tutkiessaan setänsä katoamista ja muita sukusalaisuuksia.

Victoria Belim palasi vuonna 2014 sodan keskellä Ukrainaan tutkimaan sukuun liittyvää arvoitusta, joka kattoi useita sukupolvia. Kuinka hänen isoisosetänsä Nikodim menehtyi 1930-luvulla, ja miksi hänen tarinansa oli tabu vielä melkein sata vuotta myöhemmin?

Victoria oli tutkinut Neuvostoliiton jälkeisen ajan politiikkaa, joten hän ymmärsi, että vanhojen salaisuuksien selvittäminen uuden sodan keskellä ei olisi yksinkertaista. Hankkeen kiivaimmaksi vastustajaksi kuitenkin yllättäen osoittautui hänen oma isoäitinsä Valentina, joka kielsi sorkkimasta menneisyyttä. Valentinan mukaan Ukrainan maine yhtenä suuren verenvuodatuksen alueista oli täysin perusteltu. KGB oli ajat sitten lähtenyt Pultavasta, mutta sen entinen päämaja ”Kukkoansa”, kuten sen nimi kansan suussa kuului, herätti Valentinassa yhä suurta levottomuutta – ja perustellusti, kuten Victorialle kävi selväksi. Kun yhteenotto Ukrainan ja Venäjän välillä syveni jälleen vuonna 2014 ja verenvuodatus jatkui, hän päätti selvittää totuuden maansa menneisyydestä, vaikka se johtaisikin välirikkoon isoäidin ja muun suvun kanssa."

Belimin sukututkimusta ja suhdetta isoäitiin oli mielenkiintoista seurata. Jotenkin se kaiken yhtäaikainen helppous ja vaikeus oli kiehtovaa ja niin tunnistettavaa. Tuollaistahan se on joissain ihmissuhteissa ja elämässä ylipäätään. Sukututkimuksessa tuli etenemisiä ja umpikujia, samaten ku isoäidin kanssa. Pitkää vaikenemista ei ole helppo rikkoa ja alkaa taas puhumaan asioista. Onneksi asiat kuitenkin selviävät takkusuudesta huolimatta. Kirja oli kyllä upottava tapaus! Vei mennessään kaikki sukulaissuhteiden kiemurat.

Auli Viitala: Elämäni kansalaisena

Tartuin tähän Auli Viitalan kirjaan, koska olen lukenut ja tykännyt hänen kolumneistaan Ylellä.

 

Kirja on Viitalan omakohtainen kuvaus siitä, kuinka hän sairastumisen myötä tipahti keskiluokkaisesta elämästään köyhyyteen. Viitala käy läpi elämäänsä ja tuo esiin niitä eroja, joita on keskiluokkaisuudessa ja työväenluokkaisuudessa/köyhyydessä. Tätä oli mielenkiintoista lukea, koska olen itse elänyt koko elämäni köyhyydessä tai pienituloisuudessa. Toki oon iteki huomannu näitä eroja, esim. lapsena hävetti, ku kulki huonommissa vaatteissa ku muut ja sitte ku olin perhekodissa, jossa kaiken tarvittavan sai heti, ni hävetti kulkea niissä paremmissa vaatteissa koska sisarukset oli edelleen sielä köyhyydessä. Oma köyhän identiteetti ei muuttunut mikskään perhekotivuosina, koska tiesin, että aika perhekodissa on ohimenevää. Tunnistan itsessäni myös sellaisen lamaantuneen rimpuilun ja epätoivon, että elämästä ei tuu koskaan helpompaa rahallisesti, että oon aina köyhä tai pienituloinen eli rahan kans joutuu aina kitkuttaan. Toinen hassu juttu minkä oon huomannu viime aikoina mun ajatuksissa, on se, että koska mulla ei oo korkeakoulututkintoa ja akateemista näkemystä mihinkään, ni oon jotenkin huonompi. Esim. nämä mun blogikirjotukset on huonoja sen takia, koska en analysoi kirjoja akateemisen koulutukseen saaneen ihmisen silmillä, vaan meen aina fiilispohjalta ja lisäksi kirjoitan puhekielellä, enkä kirjakielellä.

Kaikenlaisia ajatuksia tää kirja herätti. Kirjasta jäi eniten mieleen se, kun Viitala kirjoitti, ettei osaa puhua työväenluokkaa. En oo koskaan ajatellu, että puheissa olis tollainen selkeä ero yhteiskuntaluokasta riippuen. Varmaan se pitääki paikkansa. Miksei puheessaki ois eroja, ku ajattelussakin on?

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kirja! Yhteiskuntaluokat kiinnostaa, joten lainasin myös Anu Kantolan ja työryhmän Kahdeksan kuplan Suomi- kirjan ja luen sen jossain vaiheessa.

Marjatta Tiirola: Orvon tytön koti-ikävä

Tämä on elämäkerrallinen kirja. Mummuni kirjoittama.

 

Tätä kirjaa lukiessa pystyin kuulemaan mummuni ääneen. Lukiessa nousi suru siitä, etten koskaan kerenny tutustua häneen. Olin 18-vuotias, ku mummu kuoli. Nyt sain jollain lailla kiinni hänen persoonastaan. Hän vaikuttaa niin hyvältä tyypiltä! Tuntuu pahalta se, ettei me koskaan tunnettu kunnolla toisiamme. 

Kirja valaisi mulle paljon asioita mummustani ja hänen puolen suvusta. Luin tän kyllä silloin, ku tää ilmesty, mutta eipä ollu jääny mitään mieleen. Nyt näki ihan eri perspektiivistä asiat. Mummullani ollut rankka elämä. Suurimpia juttuja ehkä se, ku neljä hänen lapsistaan tippui heikkoihin jäihin ja kaksi selvisi ja kaksi jäi Oulu-jokeen. Ihan hirmuista!

Tuli kyllä mummua ikävä tätä lukiessa. Suru ja haikeus. Enää ei ole yksikään isovanhemmistani elossa, kun viimeinen heistä kuoli vuosi sitten. Onneksi on edes tämä kirja olemassa! 💛

Eve Kulmala: Hauskan tytön käsikirja

Mielenkiinnosta tartuin tähän Eve Kulmalan kirjaan.

 

Tää oli hyvin napakka ja hyvällä huumorilla kirjoitettu kirja. Kulmala käy läpi erilaisia feministisiä teemoja ja kaikki luvut ovat sopivan pituisia. Kulmala ammentaa omista kokemuksistaan tyttönä ja naisena ja se tuo asiat lähemmäs ja ymmärrettävimmiksi. Tunnistin todellakin monen asian kirjan teksteistä. Ihanaa, että tällaisia kirjoja tehdään!

Tuomas Aitonurmi: Ruumiin ylittävä ääni

Tää Tuomas Aitonurmen esseekokoelma sai mut kirjottaan muistiinpanoja lukemastani. Se on aika harvinaista mulle! Jotenkin nää tekstit sai musta irtoamaan kaikenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia ja halusin ne talteen. Otin talteen myös tekstinpätkiä, jotka jotenkin kosketti tai herätti.

Helvetillinen rakennelma - prologi

Samaistuttavaa traumojen kanssa mittelyä.

Pelko veressä

Tämä kosketti. Varsinkin, kun itse loppuvuodesta jouduin sairaalaan ja jouduin olemaan jonkin aikaa epätietoisuudessa, että mikä on.

Kirjoituksen minä

"Entä jos ei ole kokenut pääseensä näkyville omine ajatuksineen ja tunteineen?" 

Tämä kysymys pysäytti ja sain kiinni omasta kivusta eräiden ihmisten suhteen. En tule heille kohdatuksi, en kuulluksi, en nähdyksi. Se tarve jää täyttymättä. Todennäköisesti se tarve ei koskaan tule täytetyksi.

Kirje maskuliiniselle varkaalle

Samaistuttavaa ja tuttua viehättyä tyypeistä, joiden tietää olevan pahaksi ja ehkä jopa vaaraksi ittelle.

Turva käsissä

Turva ja turvattomuus. Pelko. Haavoittuvuus. Miten elää näiden tunteiden kanssa? Miten kokea turvaa itsessään? Ilman toista ihmistä? Tämä essee herätti niin paljon kysymyksiä asiaan liittyen.

Katalogiraivosta korjaavaan kokemukseen

"Joskus trauma maalaa teoksen synnyttämän kokemuksen ja tunnevyyhdin alusta loppuun. Joitain teoksia pelkää etukäteen, joskus syystä, usein myös syyttä. Samalla kun välttelen kipeisiin kokemuksiin osuvaa kirjallisuutta jo esittelytekstien perusteella - säästelen sitä "parempiin päiviin" eli aikaan, jolloin olen henkisesti niin valmis, että lukeminen ei pahenna oloani liikaa." 

Niin tuttua mulleki! Kirjoja ei alota lukemaan, kirjoja jää kesken, leffoja tai sarjoja ei ala ees kattoon jne. 

"Sisäinen puhe, jossa trauma saa näkemään itsensä huonona ja haukkumaan itseään, on minulle tuttua."

Ja minulle! Ja mikä työ muuttaa se puhe!

Ruumiin ylittävä ääni

"Mitä minun ääneni tuo tähän lisää?" 

Kysymys, jota iteki mietin joskus ku kirjoitan kirjoista tai mistä ikinä. Onko mun äänellä merkitystä?

Remontoitavia tiloja, rajattuja avaruuksia

"Fyysisen todellisuuden ahdistavuus purkautui jo lapsuudessani haluna paeta toisaalle television, eloluvien, kirjojen ja musiikin kautta."

Mää pakenin kirjoihin. Ja teen sitä kyllä vieläki ajoittain. Nykyään pakenen kirjojen lisäksi myös sarjoihin ja elokuviin. Erotan onneksi jo sen, että milloin luen/katson huvin/intohimon vuoksi ja milloin pakenemisen vuoksi.

"Minulle on tärkeintä, miten elän päässäni, millaisia todellisuuksia ajatusten ja kuvitelmien kautta tavoitan."

ja

"Olen saanut käyttööni mielen, jolla tavoitella avaruuden laitoja."

Näin koen itsekin. Päänsisäinen maailma olisi hyvä olla järjestyksessä edes jollain lailla ja sitä tavoittelen kaiken aikaa. Mieleni myös kurkottelee joka suuntaan, kun niin monet asiat kiinnostaa ja haluan tietää ja oppia lisää.

Harmaa pukee häntä

"Halusin tulla näkymättömäksi."

ja

"Toivoin, että hiljaisuudessani minut jätetään rauhaan."

Tämä osui traumoihini. Tavoitin jotain kipeää. Hassusti se tuntui hyvältä.

"Saako ulkoisen olemuksen ylläpitämisessä olla yrittämättä? Kun lähtee ulos, saako todella olla välittämättä siitä, miten muut katsovat?"

Nykyään koen, etten kovinkaan paljon välitä ulkonäöstäni muiden silmissä. Välitän siitä, miten koen ja näen sen itse, miltä se tuntuu itselleni, miltä se näyttää omissa silmissä. Kun oon ruennu hahmottaan oman kehon äärirajoja, tuokin kokemusmaailma on tullut lähemmäs. Haluan näyttää itseltäni. Siksi esimerkiksi mun hiustyyli on nykyään sänki, koska sillain koen olevan eniten itteni.

"Jotkut kiusatut päättävät myöhemmin pukeutua huomiota herättävästi, koristellusti ja värikkäästi. En osaa nähdä sitä pelkästään voimaantumisen eleenä. Räiskyvyys voi olla piiloutumista; itsestä nähdään ensimmäisenä pukeutuminen, huomio kiinnittyy siihen, eikä uusia ihmisiä kohdatessa tarvitse heti tuoda esille muita puoliaan."

Tunnistan. Tätä se oli mulla nuorempana. Tietynlaista showta. Vaikka siis en varmasti muiden silmissä ollut räiskyvä pukeutumiseltani, mutta olin koko ajan osin oman mukavuusalueen ulkopuolella, koska halusin näyttää muille muulta kuin olin. Nykyään taas värikkyys on sitä ominta itseäni, ei enää näytöstä.

"Kaipasin vain toisten näkemistä ja nähdyksi tulemista."

Niin me kaikki! 💓 Koronan alussa oli itelleki kova paikka, ku ei pariin kuukauteen nähny ketään muita ku puolisoa ja kaupan ja apteekin työntekijöitä.

Myrkytettyjä miehisyyksiä

"Eräs poika on yhdeksän-kymmenenvuotias eikä osaa korjata pyöräänsä.

Hänen isänsä ei ole tyytyväinen.

Ei niin, että isä olisi itse opettanut poikaa korjaamaan. Pojan olisi pitänyt olla kiinnostunut, hankkia oppi omin päin. Jostain.

Mutta ei ole hankkinut. Ei ole kiinnostunut, ja se on pahinta."

Ihan hurjia vaatimuksia tällaiset. Mutta tunnistan. Terveisin minä, joka 8-vuotiaana osas tehdä pullataikinan, ja jonka pikkuveli osas keittää riisipuuron pohjaan polttamatta 10-vuotiaana ja sitten neuvoi sen keitossa täti-ihmistä.

"Keski-ikäinen mieskirjailija sanoo radiossa inhoavansa termiä toksinen maskuliinisuus, sillä se on feminististä jargonia, Amerikasta sellaisenaan omaksuttua, eikä ole yhtään mietitty, sopiiko se meille.

Siis: sopiiko se meille. Sopiiko käsitys tunteitaan peittelevästä, lyömiseen ja päihdeongelmiin päätyvästä, puhumattomasta miehestä perinteisen suomalaisen miehisyyden kuvaan."

Naurattaa ja puistattaa yhtäaikaa. Mitä sokeutta! Mutta tunnistan tänkin. Tätähän se on, ku ei halua nähdä jotain! Kun ei oo itekään aina nähny, vaikka on eläny näitten juttujen kans aina.

"Valta ei ole merkityksellinen kategoria sille, joka ei ole koskaan ollut alistettu.

Turvallinen tila ei ole merkityksellinen kategoria sille, joka ei ole koskaan pelännyt sanoa ajatuksiaan.

Silloin niistä puhuvia voi pilkata.

Silloin niistä puhuvat voi mitätöidä."

Tässä on puettu sanoihin koko asian ydin. Aamen ja Hallelujaa!

Kiitos Tuomas Aitonurmi! 

Sain tästä niin paljon: samaistumista, lisää itseymmärrystä, lisää ymmärrystä miehiä kohtaan, hyvän ja sydämeen käyvän lukukokemuksen, ja myös halun ostaa tämä kirja omaan hyllyyn, jotta voi laputtaa sen.

Anneli Juutilainen: Lähtösi jälkeen - kertomuksia surusta ja selviytymisestä

Suru aiheena kiinnostaa omien surujeni takia. Lähtösi jälkeen vaikutti hyvältä kirjalta surun suhteen ja sitä se olikin.

 

"Kun läheinen ja rakas ihminen kuolee, menetys tuntuu musertavalta. Tapahtunut suistaa elämän helposti raiteiltaan. Silloin moni kaipaa vertaistukea - toivoa siitä, että surun kanssa voi jonakin päivänä oppia elämään.

Näyttelijä Jussi Lampi pohtii yhä, miksi tytär Mandi päätti oman elämänsä 19-vuotiaana. Laulaja Johanna Pakonen joutui hyvästelemään kaksospoikansa, jotka menehtyivät ennenaikaisesti raskauden puolivälissä. Entinen pituushyppääjä Ringa Ropo pohti oman elämänsä merkitystä jouduttuaan hautaamaan alle kahden vuoden ikäisenä leukemiaan kuolleen poikansa.

Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma, kirjailija Kaari Utrio, ex-pääministerin puoliso Minna-Maaria Sipilä, lääkäri Pippa Laukka, näyttelijä Lena Meriläinen, taidekauppias Reijo Oras, viihdetaiteilija Jope Ruonansuun leski Mari Ruonansuu, kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan leski Vesa Kallionpää sekä kansakuntaa koskettaneissa tragedioissa läheisensä menettäneet suomalaiset kertovat omasta surustaan.

Haastateltavat antavat omien kokemustensa kautta lukijalle toivoa ja tukea siihen, miten raskaan menetyksen jälkeen voi päästä elämässä eteenpäin: oivalluksia, mielenhallinnan keinoja ja asioita, jotka ovat tuoneet helpotusta ja lohtua.

Surun asiantuntija ja psykoterapeutti tarjoaa lukijalle ajatuksia uuden elämäntilanteen käsittelemiseksi.

Anneli Juutilainen (s. 1983) on espoolainen toimittaja, joka tunnetaan syvällisistä ja koskettavista henkilöhaastatteluistaan. Hän on aiemmin julkaissut kirjan Kirjeitä nuorelle itselleni (Docendo 2019)."

Tämä oli tosiaan hyvä kirja! Sain siitä itselleni paljon ja melkein ahmin tän. Kertomukset lohduttivat mua ja antoivat myös toivoa. Surun kanssa voi oppia elämään. Ikävä kertoo siitä, että kuolleet ihmiset olivat tärkeitä, merkityksellisiä, rakkaita. 

Kiitos tästä kirjasta!

Lisäys 24.7.2023

Kaikki kirjaan haastatellut:

Alviina Alametsä

Andrea Eckstein

Anne-Mari Virolainen

Eero Heinäluoma

Hilkka Olkinuora

Johanna Pakonen

Jussi Lampi

Kaari Utrio

Kaisa Juntunen

Lena Meriläinen

Mari Ruonansuu

Michelle Murphy-Kaulanen

Minna-Maaria Sipilä

Nina Tapio

Pasi Kotilainen

Pippa Laukka

Reijo Oras

Ringa Ropo

Tiina Vankka

Vesa Kallionpää

Artikkeli Leena Leppälä

Arja Ahtaanluoma: Puoli nainen: koko tarina

Hyvällä otteella kirjoitettu kirja siitä, kun verenmyrkytyksen seurauksena amputoidaan neljä raajaa ja mitä siitä seuras. Tästä sai potkua jatkaa omaa erilaista taivaltani!

 

Tää oli kyllä melkoinen tarina! Arja Ahtaanluoma herää teholla ja häneltä on amputoitu kaikki raajat. Siitä alkaa toipuminen, joka vaatii suurta sisua, jota Ahtaanluomalta tuntuu löytyvän roppakaupalla. Ahtaanluoman tarina on kerrottu hyvällä tyylillä ja minä ahmin tämän parissa päivässä. Ei sitä osaa edes kuvitella mitä kaikkea ihmisellä on vastassa tollaisessa tilanteessa ja mitä kaikkea se vaatii, että elämän saa suht normaaliksi ja että mitä taistelua vaatii, että saa kaiken tarvitsemansa avun. Melkoista! Jos mielenterveyden ongelmiin on Suomessa hankalaa saada apua, niin yhtään sen helpompaa ei ole saada tarvitsemiaan apuvälineitä, kuten Ahtaanluoman kohdalla tietyillä toiminnoilla olevat uudet kädet. Miksihän tollasten asioiden pitää olla niin hankalasti saavutettavia?

Kirja oli kyllä mainio, vaikka tarina itsessään onkin rankka. Mikä taas on mahtavaa, on se, että niin monenlaisista kokemuksista voi selvitä! 

Veera Priha & Heidi Holmavuo: Titaanista tehty

Veera Prihan tarina siitä, kuinka hän menetti jalkansa ja selvisi siitä.

 

Ahmaisin tän tarinan kerralla. Koin Prihan kokemukset kannustavana omaan synkkään hetkeen. Että kaikesta voi selvitä! Kirja oli tehty haastattelumuotoon ja se oli vähän tökkivä. Tästä ois voinu saada paljon sujuvamman, kuin mitä se nyt oli, varsinkin kun aihe oli kuitenkin koskettava. Muuten oli siis hyvä kirja, mutta lopputulos oli ontuva.

Laura Kolbe: Keho - matkoja ikään, mieleen ja minuuteen

Kolben kirja kiinnosti aiheensa vuoksi. Se yllätti, miten tää herätti ajatuksia.

 

Tää oli sillain jännä kirja, että Kolbe kirjoittaa kaiken yhenlaisella toteavalla tyylillä. Hän avaa elämäänsä ja kokemuksiaan, tuo mukaan sukujuuriaan ja myös historiaa. Kolbe pohtii sitä, miksi hänestä tuli juuri sellainen kuin hänestä tuli, mikä kaikki siihen on vaikuttanut. Kolbe myös tunnustelee vanhenemista ja sen vaikutuksia kehoon ja mieleen.

Tää kirja pisti miettimään omaa kehoa, kaikkea siihen liittyvää: sukua, juuria, kokemuksia, ajatuksia, tunteita. Sitä miten minulla ei enää ole lapsuudenperheettä ja sukua ja en pysty enää kyselemään keneltäkään suvun asioita. Sitä ettei ole ketään, joka olisi tuntenut mut lapsesta saakka ja voisi kertoa asioita minusta pienenä. Millainen vauva olin? Millainen taapero, millainen vähän isompi lapsi? Entä koululaisena ala-asteella? Yläasteiältä mun elämässä on jo ihmisiä, jotka pystyy siitä kertomaan ja siitä eteenpäin. Paljon tietoa kyllä jää vaille, kun sukulaiset häviävät elämästä. Se on ollut mun valinta, mutta silti se sattuu edelleen ja se kipu tuskin häviää koskaan. Mun sisällä on lapsuudenperheen ja suvun mentävä aukko ja sitä en saa enää koskaan pois. Joskus on pakko tehä rankkoja valintoja itseään suojellakseen ja pystyäkseen elämään turvassa. Tän valinnan seurauksena myös tietoa omasta itsestäni on poissa ja toki myös siksi, että isosiskoni kuoli. Mutta joo, paljon ajatuksia herätti tää kirja ja se on kyllä aina hyvän kirjan merkki.

Georgia Pritchett: My mess is a bit of a life

Tartuin tähän kirjaan, koska: 

"Multi-award-winning television writer and producer Georgia Pritchett knows a thing or two about anxiety.

From worrying about the monsters under her bed as a child (Were they comfy enough?), to embracing womanhood, (One way of knowing you have crossed from girlhood to womanhood is that men stop furtively masturbating at you from bushes and start shouting things at you from cars. It's a beautiful moment) worry has accompanied her at every turn.

This memoir is a joyful reflection on just how to live - and sometimes even thrive (sometimes not) - with anxiety."

Tässä kirjassa oli kyllä paljon samaistuttavaa ahdistuksen suhteen. Pritchett kirjoittaa niin hyvin erilaisista ahdistuksen aiheistaan. Pidin myös siitä, että kirjoitukset olivat hyvin lyhyitä tai vaan muutaman sivun pituisia. Kirja on Pritchettin muistelmat, vaikka se kyllä välillä vähän unohtui, kun niin upposi lukemaan. Tarinan kaari on kronologinen, alkaa lapsuudesta ja päätyy nykyhetkeen. Ahdistuksen aiheet ovat hyvin laajalla skaalalla, niinkuin voi vain kuvitella elämässä niiden olevankin. Mielenkiintoinen kokoelma kirjoituksia! Suosittelen kyllä lukemaan! Välillä sai vähän nauraakin asioille ja toisinaan hiukkasen vitutti.

Pirjo Suhonen: Vapaus valita

22 naisen tarinat siitä, miten valinnat ovat vaikuttaneet heidän elämiinsä.

Tarinat olivat tosi mielenkiintoisia. Ne antoivat mulle uskoa siihen, että löydän itsekin oman tieni, joka tuntuu olevan aikamoisen sumun keskellä juuri nyt. 

Parhaiten näistä kaikista tarinoista jäi mun mieleen Marja-Sisko Aallon ja Ujuni Ahmedin tarinat.

 Tuntuu, etten osaa oikein sanoa mitään kummempaa tästä kirjasta muutakuin: Suosittelen lukemaan!

Lisäys 23.7.2023

Kirjan naiset:

Anja Snellman

Anu Pentik

Helena Ranta

Irja Askola

Janette Grönfors

Jenni Rotonen

Kati van der Hoeven

Katja Hedding

Lola Odusoga

Lotta Hintsa

Maaret Kallio

Marja-Sisko Aalto

Merja Ylä-Anttila

Minna Parikka

Mona Moisala

Nasima Razmyar

Riitta Peltonen

Ritva Reinikka

Rosmariini Tolonen

Seela Sella

Ujuni Ahmed

Viola Wallenius

Sanna Kajander-Ruuth: Laman lapset

Enpä osannut odottaa tähän kirjaan tarttuessani, että miten tämä räjäyttää mun tajunnan ja aukaisee raskaita ovia mun mielessä. En ole osannut yhdistää tiettyjä asioita itsessäni ja elämässäni lamasta johtuviksi.

Tämä kirja sai mut ymmärtään itteeni paremmin. Varsinkin Meri Valkaman kirjoitus oli tajunnan räjäyttävä ja aiheutti isoja ahaa elämyksiä. Pidin siitä, miten kirjassa lomittui tieto ja haastateltujen omat kokemukset. Tieto oli mielestäni just sopivan "kevyellä" otteella kirjoitettu eli siitä ei tullut raskas olo lukiessa. Tällaisia kirjoja tarvitaan lisää. Itsekin olen hyvin vähän puhunut kenenkään kanssa lamavuosista ja omasta lapsuudestani silloin ja laman kovista seurauksista elämässäni. Nyt osaan paremmin yhdistää, että mitkä asiat elämässäni ovat laman seurausta.

Nämä seuraavat lainaukset räjäyttivät mun tajunnan auki ja tunnistin niistä itseni ihan täysin:

"Jos rahaa joskus on, se on vain ohimenevä vaihe. Kaikki pitää siis käyttää saman tien. Jos en nyt heti tee rahalla asioita joita haluan, kohta se ei enää ole mahdollista. Tällainen ajattelumalli minuun iskostui lapsuudenkodissani." -Meri Valkama-

"Rahavaikeudet, vaikka ne olisivat vain hetkellisiä ja jollekin muulle pieniä, aiheuttavat minussa edelleen samanlaisen hädän kuin lapsena." -Meri Valkama-

"Tarpeeni seistä omilla jaloilla ja säilyttää hallinnan tunne on varmaan jopa häiriintyneen korostunut." 

-Meri Valkama-

Näistä tosiaan löysin itseni ja ymmärsin, että lama ja siitä seurannut köyhyys näkyvät minussa ja elämässäni yllä olevien lainauksien tavoin. Köyhyys oli ja on rankkaa ja se kesti läpi lapsuuteni ja aikuisuuteeni saakka niin, että siitä on tullut osa identiteettiäni ja en rehellisesti sanoen osaa kuvitella elämääni jonain muuna kuin köyhänä ihmisenä. Se köyhyys on jatkunut myös koko aikuisuuteni ajan. Toki ainut syy siihen ei ole lama, vaan myös muut isot traumat elämässäni. Tämä kirja kuitenkin helpotti oloani paljon, kun ymmärrän nyt paremmin itseäni. Ihanaa lukea kirjoja, jotka aukaisevat ovia ja lisäävät itseymmärrystä ja vielä ihan odottamatta.

Sekalaista settiä

Yksi runokirja, yksi muistelma ja yksi novellikokoelma. Tässä, olkaatten hyvät!

Natalia Kallio: She needs bigger boots

Runoja englanniksi. Nää oli mainioita ja ajatuksia herättäviä. Tykkäsin myös runojen erilaisista muodoista. Haluan kyllä lukea tän vielä toisen kerran. Luulen, että toisella lukukerralla sais vielä enemmän irti tästä, ku mitä nyt unettomuusaivoilla.

Yoko Tawada: Muistelmat lumessa

Mun ja Elegian lukupiirikirja. Tää oli kolmessa osassa, joissa kussaki yksi sukupolvi kertoi oman tarinansa. Tää oli monella tasolla liikkuva teos, jossa oli paljon symboliikkaa, jota en aina tavoittanut. Kuitenkin oli sujuvaa luettavaa ja piti otteessaan, kunhan pääsi kunkin päähenkilön tarinan imuun.

Kääntäjät: Meeri Allinen ja Erkki Vainikkala

 

Titia Schuurman (toimittanut ja kääntänyt): Aito huijaus - 10 novellia nyky-Intiasta

Tää oli mahtava novellikokoelma! Pidin jokaikisestä novellista ja nautin niiden lukemisesta. Novellit olivat erilaisia ja erilaisista aiheista, mutta yhtäkaikki niihin upposi.

Novellit:

Tabish Khair: Huijaus

Parvati Sharma: Kuollut kameli

Shahnaz Habib: Aito ja vieraanvarainen

Mridula Koshy: Koodawallan rakkaus

Radhika Jha: Norsu ja Maruti

Jaspreet Singh: Kapteeni Faiz

Anjum Hasan: Immanuel Kant Shillongissa

Janice Pariat: Taivashaudat

Philip John: Muutos on liian vaisu sana

Manjula Padmanabhan: Syömingit

Mulla ois vielä melkonen pläjäys blogattavana niitä, mitä oon lukenu tänä vuonna. Jospa saisin ne tuutattua ulos ennen ku vuosi loppuu.

Alkuvuodesta luin kolme hyvin erilaista elämänkertaa

 Yllättävästi se lukumaraton-postauksen tekeminen sai pienen kipinän syttymään bloggaamisen suhteen. Katotaan, jos saan kirjoiteltua enemmänkin kuin vaan tän postauksen.

Miten hassusti sattukaan, että jokainen alkuvuodesta lukemani elämänkerta on Pohjois-Amerikasta? Kaksi Yhdysvalloista ja yksi Kanadasta.

Michaela&Elaine DePrince: Hope in a ballet shoe

Tämä kirja kertoo Michaelan tarinan. Kuinka hän joutuu pienenä orvoksi, joutuu lastenkotiin ja kuinka hänet sieltä sitten adoptoidaan Yhdysvaltoihin. Kuinka hänestä tuli ballerina. Tarina oli ihana ja vähän liikuttava. Jos googlaa Michaelan niin löytää hänestä upeita kuvia. Hänestä on myös tehty dokkari, jonka haluaisin ehdottomasti nähdä.

(Vahvat naiset- lukuhaaste: Selviytyjä)

Jes Baker: Landwhale

Bakerin kirja kertoo hänen lihavuutensa tarinan. Oli monin tavoin samaistuttava mulle. Minullakin on ollut täysin vääristynyt kehonkuva ja olen teininä tosissani pitänyt itteeni tyyliin 50kg lihavampana ku oon ollut. Oikiasti ihan järkyttävää. Oon vieläki järkyttyny tosta vääristymästä, minkä mun mieli oli kehittäny. 

Bakerilla on hyvä tyyli kirjoittaa asioista. Oon seurannu häntä somessa pitkään ja lukenu hänen blogiaan. 2v sitten hän oli myös puhumassa Suomen ekoilla bodyposi-messuilla. Suosittelen lukemaan tämän ja hänen aiemman kirjansa, jos yhtään kiinnostaa kyseenalaistaa omia ajatuksiaan lihavista kehoista ja niiden kohtelusta.

(Vahvat naiset- lukuhaaste: Elämäkerta)

L.M.Montgomery&Sisko Ylimartimo: Alppipolku - L.M.Montgomeryn elämä ja teokset

Montgomery on ollut aina mun elämässä. Luin lapsena hänen Anna- ja Emilia- kirjansa ja oon lukenut ne useampaan kertaan elämäni aikana. Samaten oon lukenut hänen Sara-, Jane-, Marigold-, Kilmeny- ja Pat-kirjansa sekä Sinisen linnan ja muut teokset, mitä on suomennettu. Tässä kirjassa käydään läpi Montgomeryn elämä ja teokset. Ne kulkevat käsi kädessä kirjan läpi. Oli ihan mielenkiintoista lukea Montgomeryn elämän vaiheista. Tätä lukiessa nousi pintaan taas halu päästä Kanadaan ja Prinssi Edwardin saarelle. Ehkä jonain päivänä!

Alppipolun suomentanut Saana Rusi.

(Vahvat naiset- lukuhaaste: Nainen joka ei ole 2000-luvulta)

Harvakseltaan luen elämäkertoja ja nyt niitä oli näköjään näin monta. Ihan kivaa ja vaihtelua!

Onko joku muu lukenu nämä tai edes jonkun näistä?