Tartuin tähän Auli Viitalan kirjaan, koska olen lukenut ja tykännyt hänen kolumneistaan Ylellä.
Kirja on Viitalan omakohtainen kuvaus siitä, kuinka hän sairastumisen myötä tipahti keskiluokkaisesta elämästään köyhyyteen. Viitala käy läpi elämäänsä ja tuo esiin niitä eroja, joita on keskiluokkaisuudessa ja työväenluokkaisuudessa/köyhyydessä. Tätä oli mielenkiintoista lukea, koska olen itse elänyt koko elämäni köyhyydessä tai pienituloisuudessa. Toki oon iteki huomannu näitä eroja, esim. lapsena hävetti, ku kulki huonommissa vaatteissa ku muut ja sitte ku olin perhekodissa, jossa kaiken tarvittavan sai heti, ni hävetti kulkea niissä paremmissa vaatteissa koska sisarukset oli edelleen sielä köyhyydessä. Oma köyhän identiteetti ei muuttunut mikskään perhekotivuosina, koska tiesin, että aika perhekodissa on ohimenevää. Tunnistan itsessäni myös sellaisen lamaantuneen rimpuilun ja epätoivon, että elämästä ei tuu koskaan helpompaa rahallisesti, että oon aina köyhä tai pienituloinen eli rahan kans joutuu aina kitkuttaan. Toinen hassu juttu minkä oon huomannu viime aikoina mun ajatuksissa, on se, että koska mulla ei oo korkeakoulututkintoa ja akateemista näkemystä mihinkään, ni oon jotenkin huonompi. Esim. nämä mun blogikirjotukset on huonoja sen takia, koska en analysoi kirjoja akateemisen koulutukseen saaneen ihmisen silmillä, vaan meen aina fiilispohjalta ja lisäksi kirjoitan puhekielellä, enkä kirjakielellä.
Kaikenlaisia ajatuksia tää kirja herätti. Kirjasta jäi eniten mieleen se, kun Viitala kirjoitti, ettei osaa puhua työväenluokkaa. En oo koskaan ajatellu, että puheissa olis tollainen selkeä ero yhteiskuntaluokasta riippuen. Varmaan se pitääki paikkansa. Miksei puheessaki ois eroja, ku ajattelussakin on?
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kirja! Yhteiskuntaluokat kiinnostaa, joten lainasin myös Anu Kantolan ja työryhmän Kahdeksan kuplan Suomi- kirjan ja luen sen jossain vaiheessa.
Blogin kirjoittaminen saattaa aiheuttaa epävarmuuden tunteita, itse ajattelen joskus vaikka että minun pitäisi kirjoittaa tunteikkaammin... :) Musta on tärkeää että blogi on omannäköinen, mun mielestä on kiva lukea myös puhekieltä ja se sopii blogiisi hyvin. Jos tunteet ovat mielen päällä, niistä voi olla vaikea irrottautua ja ruveta analysoimaan jotain tarkemmin, ja tunteet ovat tietysti myös tärkeä osa sitä mitä pitää kirjasta. Ei ajatteluun tarvita akateemista tutkintoa :-) , jokainen kirjoittaa omista lähtökohdistaan ja omana itsenään ja niin sen pitää ollakin, ja sellaiset kirjoitukset ovat musta aitoja ja siksi kiinnostavia.
VastaaPoistaSamaa mieltä, jokainen tehköön omannäköistä, se on parasta ja kiinnostavinta.
Poista