31 maaliskuuta, 2022

Kirjallisuushaaste

 Bongasin Kirjasähkökäyrä-blogista tän haasteen ja aattelinpa sitten tehä, koska vastauksia haastekysymyksiin on aina mielenkiintoista miettiä.



1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan elämääsi?

Tove Janssonin Näkymätön Ninni. 


2. Luetko runoja?

Luen! Ja kirjoitan. Luen todella vähän runoja verrattuna siihen kuinka paljon tykkään niistä.


3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?

En juuri lainkaan. Kerran oon käyny kirjabloggaajien tapaamisessa ja kerran Raahen kirjamessuilla. Muuten kaikki messut ja vastaavat ovat liian kaukana minulle. 


4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?

Jenny Kangasvuon Sudenveri ois hyvä elokuvana tai minisarjana.


5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea, mutta et ole saanut aikaiseksi?

Ei tuu nyt yhtään mitään mieleen.


6. Onko sinulla lempikirja, jota et kehtaa kysyttäessä (paitsi nyt) tunnustaa.

Ei.


Kuvassa Oulun pääkirjasto vasemmalla ja Oulun linna oikealla.


7. Kenen kirjailijan haluaisit tavata?

En oikein tiedä. Ehkä mukavempi täältä kaukaa ihailla heitä, niin ei säry mielikuvat heistä.


8. Minkä romaanihenkilön haluaisit tavata?

Åsa Larssonin kirjojen Rebecka Martinssonin. 
Qiu Xiaolongin kirjojen Chen Caon ja hänen kollegansa Yun. 


9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikka et välttämättä hänen kirjoista pitäisikään)?

Emmi Itäranta nyt ainakin. 


10. Minkä kirjan ostit viimeksi?

Taitaa olla viime vuodelta Qiu Xiaolongin Chen Cao- sarjan puuttuvia osia.


11. Mitä luet juuri nyt?

Uh. Mulla on vissiin 16 kirjaa nyt kesken. En ala ees luetella niitä tähän. Lähteny lapasesta tää homma ja ahistaa se.


Näihin kysymyksiin oli kyllä hauskaa miettiä vastauksia!

19 maaliskuuta, 2022

Minna Canth- lukuhaaste 19.3.2022

 Yöpöydän kirjat- blogissa julkaistiin Minna Canth- lukuhaaste ja päätin tällä kertaa osallistua siihen, koska en ole lukenut koskaan aiemmin Minna Canthilta mitään.




Tässä kokoelmassa oli seitsemän novellia:
Laulaja
Lapsenpiika
Eräs Puijolla käynti
Epäluulo
Ompelija
"Vanha piika"
Kodista pois

Nää kaikki novellit oli jotenkin päräyttäviä. Jäivät kaihertaan mieltä, varsinkin Eräs Puijolla käynti ja Epäluulo, joiden loput olivat epämiellyttäviä. Toisaalta taas viimeinen novelli Kodista pois oli sillain hyvä, että päähenkilö piti puolensa ja teki niinkuin halusi, vaikka jättikin jälkeensä selvittämättömiä asioita. 

Kaikki novellit ottivat jotenkin kantaa. Näissä näkyi erittäin hyvin naisen asema ja jollain tasolla ne ovat verrattavissa nykyhetkeenkin, vaikka onneksi ei enää suoraan. Pidin myös siitä, että näissä on vanhahtavaa suomen kieltä. Tietenkin, koska nää on kirjoitettu 1800-luvun loppupuolella.

Pidän Canthin tyylistä ja nyt enää ihmettelen, että miksi en ole aiemmin lukenut häneltä mitään!?!? Oon kyllä jäänyt paitsi ilman häntä. Mulle on suositeltu mm. Agnesia ja se pitää kaivaa seuraavaksi Canthiksi mulle. Toivottavasti saan Canthin lukupitooni pian. Jos ei muuten niin viimeistään vuoden päästä tähän samaan haasteeseen.

18 maaliskuuta, 2022

Elina Hiltunen: Sinä päivänä 20X9 & Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Tässäpä kaksi dystopiaa! Niitä ku nykyään tykkään lukea. 

Elina Hiltunen: Sinä päivänä 20X9

Tää on novellikokoelma, jossa kaikki novellit liittyvät samaan maailmaan. Sama nimettömäksi ja tuntemattomaksi jäävä tyyppi tarkkailee ihmisiä ja pelaa heillä. Ja aikamoista peliä pelaakin! Novellien päähenkilöt joutuvat kohtaamaan erilaisia omaan elämäänsä liittyviä tilanteita ja sillä kaikella on seurauksena, jopa kuolema. 

Tää oli tosi vetävä novellikokoelma! Mulle aiheutti ihan ahmintaa, kun halusi tietää mitä kulloisellekin henkilölle oikein tapahtuu. Suosittelen tätä todella isosti!




Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Tän luin Elegian kanssa lukupiirikirjana. Pieni poikkeama meidän normaaliin lukemistoomme tekee aina hyvää!

Tässä kirjassa maailmasta on loppunut vesi jonkin katastrofin seurauksena. Päähenkilö Noria on teemestarien sukua ja valmistuu teemestariksi. Hän myös haluaa tietää, että miksi vesi loppui ja onko sitä enää missään. Siitä hän yrittää ottaa selvää ystävänsä Sanjan kanssa. Heidän kotikyläänsä ja maailmaa, joka on jäljellä, hallitsee armeija. Armeija säännöstelee vettä ja kaikkea tiukasti. 

Asiat etenevät ja kaikkea ei edes selitetä. Isoja juttuja tapahtuu ja jännite pikkuhiljaa kiristyy. Kirjassa on hyvin tunnistettavissa Itärannan tyyli, josta pidän valtavasti. (Oon lukenu hänen muut kirjansa ja Itäranta on hiipinyt mun suosikkikirjailijakaartiin.) Kirja jättää asioita auki monin tavoin ja siitä pidän. Toisaalta tänkin kirjan loppu oli sellainen, että haluaisin tälle jatko-osan.

Ps: Miksi tän kirjan kannen pitää olla niin ruma?




Ootko lukenut kumpaakaan näistä? Mitä pidit? Tai kiinnostaako lukea?

17 maaliskuuta, 2022

J.S.Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä

Meresmaan uusin pääsi luvun alle! Tää oliki aika nopeaa ahmaistu.



Tää oli vähän erilainen vampyyritarina ja se oli kyllä virkistävää. Aleksi tapaa Noran jäätelöbaarissa ja siitä seuraakin monta jännää asiaa. Nora paljastuu vampyyriksi ja hän saa itsensä ovelasti luihutettua Aleksin elämään ja Aleksin kotiin ja huoneeseen, jossa Aleksi opettaa hänelle tietokoneen käyttöä. Aleksi itse harjoittelee ja haluaa päästä menestyväksi e-urheilijaksi. Tunteetkin heräilevät Aleksin ja Noran välillä. Mutta sitten kohtalo puuttuu peliin Noran pikkuveljen muodossa ja siitä alkaakin sotku, josta saatte ihan itse lukea.

Loppu jäi niin ihanasti auki, että haluaisin tälle kirjalle jatkoa. Tää oli todellakin virkistävää luettavaa ja mahtavaa, että vampyyrit ovat nykyhetkessä ja niinkuin Nora, myös tietokoneiden maailmassa. 

16 maaliskuuta, 2022

Sarjakuvapompsaus

Muutama sarjakuva taas!


Mitja Mikael Malin: Kivet kannot tähdet kuuta

Suomalaiseen kansanuskoon pohjautuvia sarjakuvia sateenkaariteemalla. Tykkäsin näistä paljon! Osa oli semmoisia, että olin vaan, että häh, tälleenkin voi nää jutut mennä. Eli sain uusia näkökulmia! Suosittelen isosti lukemaan tän. Tästä ei voi kauheana kertoa, ettei spoilaa.



 

Ethan Sacks, Dalibor Talajić & Lee Loughridge: Covid Chronicles

Tarinoita pandemian alkuajoilta. Erilaisia ihmisiä ja erilaisia tarinoita, esim. sairaanhoitajan, tutkijan, potilaan jne. Tykkäsin kyllä ja toivon, että tälle tulee jatkoa. 





Joe Henderson, Lee Garbett, Antonio Fabela & Simon Bowland: Skyward

Mitä tapahtuu, kun maasta katoa painovoima? Tämä on tarina siitä. Willa oli pieni vauva, kun painovoima katosi. Hänen äitinsä katosi taivaalle ja isänsä sen seurauksena lukittui sisälle. 21-vuotiaana Willa alkaa selvittämään asioita painovoiman katoamiseen liittyen ja saa peräänsä pahoja tyyppejä. Tarina oli kyllä melkoinen! Mun mielestä ois kyllä vaan saanu tiivistää sitä hieman ja jättää joitain rönsyjä poies. 




On kivaa, kun sarjakuvista on tullut itelle vakituinen osa lukemistoa. 

15 maaliskuuta, 2022

Yumi Fuzuki: Kirjoitusmerkkien meri

Kiinnostuksesta luin tän teininä ekan runokirjansa julkaisseen nuoren japanilaisen runokirjan. Eritoten, koska häntä kehutaan Japanin runouden mullistajana.



 

Valitettavasti tää runokirja ei uponnut muhun. Kiinnostuksesta luin loppuun, mutta jäi kyllä etäisiksi mulle nää runot. Välillä oli hienoja kuvauksia näissä runoissa, mutta enimmäkseen tän lukeminen tuntui suorastaan pakkopullalta. Ne hienot kuvaukset sai lukemaan tän loppuun kaikesta huolimatta. Ehkä runojen maailma, joka oli aika paljon koulussa, ei ollu mun juttu.

Ilman lukemista ja kokeilemista ei voi tietää, että uppoaako jonkun runot vai ei. Mulle ei riitä, että lukee yks tai kaks runoa. Pitää lukea ainakin sen kymmenkunta runoa, että voi oikeasti sanoa, että tää runoilija nappaa tai ei nappaa. Siksiki halusin lukea tän Fuzukin ohuen runokirjan loppuun asti.

Sen myönnän, että Fuzukilla on sen verran mielenkiintoinen tyyli kirjoittaa runoja, että jos häntä suomennetaan lisää, niin saattaisin kaikesta huolimatta lukea toisenkin teoksen häneltä.

14 maaliskuuta, 2022

Helmi Keränen: Hankala tyttö

 Tämä Keräsen runokirja ei ollutkaan niin rankka, kuin ajattelin sen olevan aiheensa puolesta. 



Runot olivat soljuvia, tuttuutta täynnä, samaistuttavia omien kokemusteni takia. Koin ne helppoina lukea ja ahmaisinkin tämän melkein kerralla. Kirjassa on kronologinen kaari, joka alkaa raiskauksesta, kulkee läpi raiskauksen aiheuttamien traumojen kovien oireiden kanssa kohti nykyhetkeä. Jotenkin en osaa tästä kauheasti sanoa mitään. Tämä pitää itse lukea ja kokea. Joten lukekaa! 

11 maaliskuuta, 2022

Harriet Lerner: Kiukku on voimaa

Tämän kirjan blongasin Arielin blogista Sataa valoa. En jostain syystä löytänyt hänen postaustaan tästä kirjasta. Joko mun muistii pätkii tai sitten postaus on poistettu. On vaan jääny vahva mielikuva siitä, että mistä hoksasin tän kirjan.



 

Tää kirja on vähän kuin raikas tuulahdus. Tässä tosiaan käsitellään naisten vihaa ja sitä mitä tehdä sen kanssa. Ei syyttelyä, ei tuomitsemista, vaan paneudutaan syihin ja siihen, että mitä voi tehdä. Kaikki mielestäni neutraalilla ja toteavalla tyylillä. Kirjassa on hyviä esimerkkejä aiheeseen liittyen. Iso juttu on se, että naiset on opetettu tukahduttamaan vihansa ja kiukkunsa. Sen tunnistan itsekin lapsuudestani. Kiukku oli väärin ja syntiä. Mutta eipä se oo ollut muissakaan ympäristöissä sen sallitumpaa, oli uskonnollisuutta tahi ei. 

Läpi kirjan Lerner tuo viestiä siitä, että omat rajat, niiden vetäminen ja pitäminen, auttavat vihan ja muiden tunteiden kanssa. Esimerkiksi, kun ei suostu kaikkeen, niin ei tarvitse olla vihainen siitä, ettei oma jaksaminen riitä. Tunnistan kyllä myös esimerkeissäki näkyvän syyllisyyden tunteen sekä häpeän, kun ei suostukaan kaikkeen ja oo lapatossu. Mutta tääki on opetettu naisille, pitää miellyttää ja tehdä kaikkensa perheen ja miksei myös suvunkin eteen ja unohtaa itsensä. Tänkin tunnistan omasta elämästäni. Ainakin mun synnyttäjä on oiva esimerkki tämmösestä toiminnasta, lapatossuilusta ja siitä, ettei pidä huolta itsestään. Onneksi se ei oo ihan suoraan tuollaisena siirtynyt minuun, ainoastaan jossain määrin. 

Tuossa alla hyvää asiaa siitä, voiko toista ihmistä muuttaa. Ite oon elämän myötä tajunnu, että ei toista voi muuttaa. Voihan sitä yrittää toki, mutta se ei muuta tilannetta mihinkään ja saa vaan oman olon huonoksi, ku toinen ei toimikaan niinkuin MINÄ haluan. Ainut keino muutokseen on oikeasti muuttaa itseään ja tapoja, jotka aiheuttavat kiukkua tai muuta tunnetta. Niin se vain maailma makaa.



Suosittelen lukemaan tämän kirjan, vaikka onkin vähän vanhempaa mallia. Kaikki asiat sopivat edelleen hyvin tähän päivään. 

10 maaliskuuta, 2022

Katja Myllyviita: Tunne tunteesi

Mulla on selvästikin tämmönen tiedon lappaaminen menossa. Kiinnostaa lukea kirjoja tunteista ja vastaavista jutuista ja saada oivalluksia ittestä ja ymmärrystä ittiä kohtaan lisää. Siksi tartuin tähän Katja Myllyviidan Tunne tunteesi- kirjaankin, vaikka tuntui, että tarvinko tietoa tunteista sen kummemmin lisää.

Pitkä postaus, olkaatten hyvät! Jutut eivät ole kirjassa olleessa järjestyksessä.



Kummasti tästäkin kirjasta löytyi asiaa, joka kolahti. Ei sinänsä uutta tietoa kuitenkaan. Seuraavat lainaukset oli hyvä muistutus mulle.

"Vaikka tunteet ovat joskus todella epämiellyttäviä, niihin ei koskaan kuole. Sen sijaan tunteisiin liittyvä pelko ja tunteiden välttäminen johtaa väistämättä elämän kapenemiseen. Tämä onkin hyvä muistaa: vaikka ikävien tunteiden kohtaaminen pelottaa, se ei ole vaarallista. Vaarallista voi sen sijaan olla hankalien tunteiden välttäminen ja elämän kapeneminen tunnepelkojen takia."

"Jos ohitat jatkuvasti omat tunteesi, sinusta alkaa tuntua, että muut eivät välitä sinusta. Muut saattavat kokea sinut etäisenä, jolloin sinua on vaikeampia lähestyä."

"Kannattaa myös muistaa, että et ole vastuussa muiden tunteista. Mutta omista tunteistasi olet vastuussa. Siksi ensisijaista on aina itsestä ja omista tunteista huolehtiminen."

"Kun toisen käyttäytyminen aiheuttaa meille ikävältä tuntuvia tunteita, olemme silti itse vastuussa omista havainnoistamme, ajatuksistamme, tunteistamme ja käyttäytymisestämme."

Vaikka oon tienny nää edellä lainatut asiat, niin on hyvä saada muistutus ja kertaus tästä. Varsinkin, kun olen kasvanut vanhoillislestadiolaisuuden keskellä ja siellä on perinteisesti vastuutettu muita omista tunteista. Sitä vastuutusta kutsutaan pahentamiseksi ja piti varoa, ettei pahenna muita/ettei muut pahennu. Huoh, mitä hommaa, sanon. Tää on yks keino pitää ihmiset ruodussa. Vallankäytönkeino.


Myötätunto itseä kohtaan on harjoittelussa mulla.


"Kyky olla empaattinen ja myötätuntoinen itseä kohtaan, on edellytys sekä omalle hyvinvoinnille ja terveydelle, että myös toimiville ihmissuhteille ja perheenjäsenten hyvinvoinnille. Jos osaat olla empaattinen muita ihmisiä kohtaan, opit olemaan empaattinen myös itseäsi kohtaan. Sinun tarvitsee ainoastaan soveltaa taitojasi itseesi. Tämä on opittavissa pienellä harjoittelulla. Voit olla empaattinen toisia kohtaan samalla, kun olet empaattinen itseäsi kohtaan. Voit ymmärtää toisen tunnetilaa samalla, kun olet tietoinen omasta tunnekokemuksestasi."

Tässä alla nää kaks kuvaa, jotka ovat hienosti eripäin, krhm. Klikkaamalla ne isommaksi voi lukea ton tärkeän asian nuista. Mää oon täydellisyydentavoittelija ja todella itsekriittinen ihminen. Se ei ole yhtään kivaa. Siksi opettelen itsemyötätuntoa, joka tahtoo olla vaikeaa.




"Yhteyden kadottaminen omaan itseen on helpompaa kuin yhteyden ylläpitäminen itseen. On myös helpompaa hakea hyväksyntää, arvostusta ja rakkautta muilta ihmisiltä kuin itseltä. Mutta vain itsensä kohtaaminen ja hyväksyminen ilman ehtoja tarjoaa meille pysyvää turvaa ja suojaa hylätyksi tulemisen pelolta. Jos emme uskalla kohdata itseämme, olemme jatkuvasti turvattomia ja takerrumme asioihin ja ihmisiin kuin hukkuva takertuu mihin tahansa ohi kelluvaan kohteeseen. Harjoittelemalla pysähtymistä ja omaan hengitykseen keskittymistä, vaikka vain muutamia minuutteja kerrallaan, opimme säätelemään omia tunteimme niin, ettei turvallisuutemme järky enää niin helposti. Vaikka halumme kohde kävelisi pois, meillä on keinoja ottaa vastaan pettymys ja rauhoittaa itse itseämme."

"Kun oivallat, että et ole yhtä kuin kehosi, ajatuksesi ja tunteesi, voit lopettaa taistelun niitä vastaan - ne muuttuvat joka tapauksessa ennen kuin huomaatkaan. Voit huomioida niin hyväksyvästi ja lempeästi kuin se on nyt mahdollista oman kehosi, ajatuksesi ja tunteesi - ja antaa niiden olla juuri sellaisia, millaisina ne tänään sinulle näyttäytyvät."

Näissä jutuissa on paljon pureskeltavaa, yhteydessä itseen ja kehon, ajatusten ja tunteiden hyväksymisessä. Työtä teen näiden asioiden eteen.

09 maaliskuuta, 2022

Carmen Maria Machado: Kahdeksan puraisua

 Olipas nämä novelleja! Ihan mahtavia ja häiritseviä!


En edes tiedä, että miten tätä novellikokoelmaa pitäis kuvata. Nää oli ihania, nää oli mahtavia, nää oli häiritseviä, nää pisti miettimään. Nää loi ajatuskuvioita ja mielleyhtymiä. Osa oli himpun verran pelottavia. Kuten novelli siitä, kun naiset saivat oudon taudin, jonka takia he alkoivat muuttua läpinäkyviksi, kunnes katosivat kokonaan. Tai novelli, jossa aviomies vonkuu koko pitkän parisuhteen ajan, että saisi avata vaimon kaulanauhan ja kun hän viimein tekee sen, mitä tapahtuukaan. Se etenkin pisti miettimään erilaisia väsytystaisteluja, joissa nainen lopulta sanoo kyllä, vaikka ei oikeasti haluaisi sanoa sitä ja jonka seuraukset ovat novellissa tapahtuneen kaltaisia. Entäs sitten novelli, jossa nainen suostuu syömään vain kahdeksan suupalaa laihuuden takia. Kuinka epäterveellistä se on, kuinka hirveää kehon rääkkäämistä ja vain ns. terveyden takia. Ja mihin tämä novelli sitten päättyikään! En ihan odottanut.

Kaikkea tällaista ja pikkuisen lisää löytyy näiden kansien välistä. Tästä tuli myös mieleen viime vuonna lukemani Karoliina Heinolan novellikokoelma Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita.

07 maaliskuuta, 2022

Jocelyn Nicole Johnson: My Monticello

Dystopia nykyhetkestä. Onko se oikeastaan enää edes dystopia? Tän kirjan tapahtumat vois olla aivan hyvin vaikka viime viikolta, mutta sijoittuvat luullakseni hieman eteenpäin tulevaisuudessa.
 



Valkoisen ylivallan edustajat, eli ketkäs muutkaan kuin valkoiset cis-heteromiehet hyökkäävät Da'Naishan asuinalueelle ja hän pakenee yhdessä (valkoisen) poikaystävänsä Knoxin ja isoäitinsä MaVioletin kanssa. He ja ryhmä muita ihmisiä päätyvät Monticelloon, joka on Yhdysvaltain entisen presidentin Jeffersonin kotitalo ja joka on nykyään museo. Kaiken lisäksi Monticello on Naishan sukutila, koska hän on suoraan alenevassa polvessa Jeffersonin ja yhden hänen orjansa jälkeläinen.

Monticellossa ihmiset yrittävät pärjätä valkoisen miesten aiheuttaman uhkan kanssa ja tekevät suunnitelmia suojellakseen siellä olevaa porukkaa, jossa on Knoxin lisäksi myös yksi valkoinen pariskunta. Kaiken lisäksi MaVioletin astma on hyvin pahana ja lääkkeet jääneet pikaisen paon vuoksi kotia ja sen päälle vielä Naisha huomaa olevansa raskaana, eikä ole varma lapsen isästä.

Tämän kaiken kanssa tämä pienoisromaani etenee ja polveilee ja sivut kääntyivät menemään, kun haluan tietää miten kaikkien käy. Kirja loppuu siihen, kun Monticellon porukka odottaa valkoisten miesten hyökkäävän sinne halutesaan tuhota kaikki ei-valkoiset ihmiset. Sekin kuvastaa hyvin nykyhetkeä ja rasismia. Uhka on päällä kaiken aikaa. Sen kanssa joutuu elämään.

04 maaliskuuta, 2022

Hideo Yokoyama: 64

Tää dekkari yllätti mut melkoisen hyvin! Ajattelin ennakkotietojen perusteella, että onkohan tää kuin raskasta luettavaa, ku tässä kuuleman perusteella on poliisihierarkian yms. kuvausta. 



 

No onhan tässä sitä hierarkian ja organisaation kuvausta ihan tarpeisiin asti. Mutta! Tää tiiliskivi on ihan mahtava kirja! Vaikka päähenkilö Mikami on kaikkitietävyydessään välillä todella ärsyttävä niin silti tykästyin todella paljon kirjan tunnelmaan, jopa niihin hierarkioiden kuvauksiin, juonen etenemiseen välillä menneessä käyden jne. Haluaisin tälle kirjalle jatkoa ainakin toisen tiiliskiven verran.

Juoni on yksinkertaisesti tämä: 
"Viisi piinallisen pitkää päivää tammikuussa 1989. Seitsemänvuotiaan japanilaistytön vanhemmat kuuntelevat heidän tyttärensä kidnappaajan vaatimuksia. Kaappaajan henkilöllisyys ei selviä heille koskaan. He eivät enää ikinä näe tytärtään. Seuraavan neljäntoista vuoden aikana saadaan jatkuvasti kuunnella poliisin anteeksipyyntöjä. Mutta ihmiset eivät voi unohtaa kaappauksen tutkintaa ja poliisin täydellistä epäonnistumista tapauksessa, joka tulee tunnetuksi nimellä 64.

64-tapauksen arpia kantavan poliisin Yoshinobu Mikamin oma tytär katoaa jälkiä jättämättä. Epätoivoinen Mikami palaa tutkimuksissaan häntä neljätoista vuotta piinanneen kidnappauksen vaiheisiin ja törmää hälyttävään yksityiskohtaan, jota kukaan ei kaappauksen tapahtuessa huomannut. Tutkiessaan yksityiskohtaa tarkemmin Mikami löytää jotain, minkä varjelemiseksi hänen kollegansa ovat valmiita uhraamaan uransa ja jopa henkensä. Jotain, minkä ei koskaan olisi pitänyt tapahtua."

Mää upposin tän kirjan maailmaan ja nautin tän lukemisesta todella paljon. Nautin niin paljon, että annoin tälle viisi tähteä GoodReadsissa. Ja voi että haluaisin päästä lukemaan Mikamin elämästä lisää. Hänen tyttärensä katoaminen jäi auki, hänen uransa suunta jäi auki. Niin moni asia jäi auki, että pikkusen jäi kaiveleen se.

03 maaliskuuta, 2022

Kolme hyvin erilaista sarjakuvaa

Sarjakuviaki vielä lisää mahtunu helmikuulle.


Mike Carey, Sonny Liew & Marc Hempel: My faith in Frankie

Tää oli hieman sekavahko tarina Frankiesta, joka jo lapsena sai jumalan seurakseen ja joka on suojellut häntä aina. Tässä tarinassa Frankie on nyt nuori nainen ja haluaa muutakin elämää ja seuraa, ku Jerivenin. Kaikki ei mee ihan putkeen kuitenkaan. 



 

Emmi Nieminen: Vagina Dentata

"Täydellinen parisuhde vaatii seksiä. Märta luottaa miehensä sinetöivän avioliiton viimeistään hääyönä, mutta Patrikin lapsuuden traumat pilaavat orastavan idyllin. Emmi Niemisen tarkkanäköinen parisuhdekuvaus lyö kiiltokuvat rikki ja vie lukijansa perimmäisten pelkotilojen äärelle."

 Tästä sarjakuvasta ei tarvi oikeastaan muuta sanoa. Emmi Nieminen rules!




Eve Kajander, Sara Honkanen, Jupe Parkkonen, Julia Järvelä, Johanna Jasmine & Linda Sofia: Prinsessaleikkejä

"Satumaista seksiä – siitä kai kaikki haaveilevat. Tässä sarjakuva-antologiassa tutut tarinat pannaan uuteen uskoon ja seksuaalisuus tuodaan osaksi satujen maailmaa. Haaveileeko pieni merenneito muustakin kuin vain kävelyretkistä prinssinsä kanssa? Entä mitä tapahtuu, kun kääpiöt eivät piittaakaan Lumikin piirakasta? Prinsessaleikkejä-albumiin on koottu kuumimmat tarinat satulinnojen tyrmistä ja makuusaleista."

Tykkäsin näistä sarjakuvista! Nää tarinat oli lyhyitä ja selkeitä ja herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Lisää tällaisia sarjakuvia, kiitos!




Tämmösiä tällä kertaa. Luvun alla on nyt semmonen iso ja paksu sarjakuvaromaani.

02 maaliskuuta, 2022

Pari ruotsalaista sarjakuvaa

Nää sarjakuvat ei oikein napannu mua. Jäivät mulle melko vaisuiksi.


Lisa Ewald: Måste carpa

Tää ei vaan lähteny. Tajusin idean jotenkin, mutta silti ei. En pitänyt kuvituksestakaan, sekään ei vaan ollut mun makuuni.




Yksi helmi kirjan sivuilta löyty ja siitä otinkin alla olevan kuvan.

 


Nanna Johansson: Vitsaa säästämättä

Tää ei lähteny yhtään sen paremmin. Ei osunu mun tykkäämishermoon tämäkään. Paikoin oli melkein hauskaa, mutta ei. Kuvituksesta tykkäsin vähän enemmänkin kuin Måste carpan kohdalla.




Tää kuva oli ainut, joka upposi minuun. Nauratti, koska tunnistan ton dramaattisuuden itsestäni, varsinkin nuorempana.




Nyt ei ruotsalaiset sarjakuvataiteilijat saaneet mua innostumaan. Ei sitä aina.

01 maaliskuuta, 2022

Helmikuun kooste

 Helmikuu oli ja meni. Tuntuu, ettei oo kummoistakaan sanottavaa helmikuusta. Tulipahan elettyä sekin taas. Olympialaiset vieny suuren osan kuukaudesta, samaten ku mun hengenahdistus. Ei oo korona, ei keuhkokuume, eikä keuhkoveritulppa. Astman pahenemisvaihe ilman mitään syytä kait, ku ei oo muuta tuo henki ahtaalla. Katotaan, jos nää antibiootti- ja kortisonikuurit tehoais.

Tulipa sitä sitten rytinää helmikuuhun, ku Putin päätti aloittaa sodan Ukrainaa vastaan. Huhhei! Täytyy sanoa, että olo on samanlainen ku sillon, ku tää edelleen meneillä oleva pandemia alko. Hirveä stressi, ahdistus ja turvattomuuden tunne. Euroopassa on taas sota. Sitä pahensi vielä se, että Putin päätti rueta uhitteleen ydinaseilla, argh.


Yks aamu oli kaunis auringonnousu.


Oon saanu luettua paljon, kaikesta huolimatta!


Luetut: 21

Lisa Ewald: Måste carpa
Ina Mikkola: Valtakirjani
Nanna Johansson: Vitsaa säästämättä
Minna Huotilainen, Leeni Peltonen, Helmi Uusitalo, Silja Vahtokari: Uni ja unettomuus
Katja Myllyviita: Tunne tunteesi
Mike Carey: My Faith in Frankie
Emmi Nieminen: Vagina Dentata
Eve Kajander: Prinsessaleikkejä
Hideo Yokoyama: 64
Jocelyn Nicole Johnson: My Monticello
Carmen Maria Machado: Kahdeksan puraisua
Mitja Mikael Malin: Kivet kannot tähdet kuuta
Harriet Lerner: Kiukku on voimaa
Helmi Keränen: Hankala tyttö
Elina Hiltunen: Sinä päivänä 20X9
Yumi Fuzuki: Kirjoitusmerkkien meri
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Nicole LePera: Elämä haltuun
J.S.Meresmaa: Kenties tapaan sinut vielä


Näistä parhaat:




  




Katsotut: 1

Miss Marple: Ikiyö
2013, 1h 29min


Elokuvia sain katsottua tasan yhden. Ei oikein ollut sellainen katselukuukausi elokuvien suhteen, koska olympialaiset vei sen kaiken katseluajan. Yksi hyvä asia oli, kun Hiljaisen todistajan 24. kausi tuli Ylelle! Oon siis kattonu tota jo 23. kautta ja nyt pääsin uuden kauden pariin. Hiljainen todistaja on mulle semmoinen lohtusarja. Sitä kattonu pari ekaa jaksoa sentäs. Samaten 9-1-1 Lone Starista alko Foxilla uusi kausi ja siitä ekan jakson jo nautiskelin. 9-1-1 ja 9-1-1 Lone Star on molemmat myös mun lohtusarjoja.



Haasteet: 1



Ystäväni pihassa.


Semmonen oli mun helmikuu. Mites teillä?