10 maaliskuuta, 2022

Katja Myllyviita: Tunne tunteesi

Mulla on selvästikin tämmönen tiedon lappaaminen menossa. Kiinnostaa lukea kirjoja tunteista ja vastaavista jutuista ja saada oivalluksia ittestä ja ymmärrystä ittiä kohtaan lisää. Siksi tartuin tähän Katja Myllyviidan Tunne tunteesi- kirjaankin, vaikka tuntui, että tarvinko tietoa tunteista sen kummemmin lisää.

Pitkä postaus, olkaatten hyvät! Jutut eivät ole kirjassa olleessa järjestyksessä.



Kummasti tästäkin kirjasta löytyi asiaa, joka kolahti. Ei sinänsä uutta tietoa kuitenkaan. Seuraavat lainaukset oli hyvä muistutus mulle.

"Vaikka tunteet ovat joskus todella epämiellyttäviä, niihin ei koskaan kuole. Sen sijaan tunteisiin liittyvä pelko ja tunteiden välttäminen johtaa väistämättä elämän kapenemiseen. Tämä onkin hyvä muistaa: vaikka ikävien tunteiden kohtaaminen pelottaa, se ei ole vaarallista. Vaarallista voi sen sijaan olla hankalien tunteiden välttäminen ja elämän kapeneminen tunnepelkojen takia."

"Jos ohitat jatkuvasti omat tunteesi, sinusta alkaa tuntua, että muut eivät välitä sinusta. Muut saattavat kokea sinut etäisenä, jolloin sinua on vaikeampia lähestyä."

"Kannattaa myös muistaa, että et ole vastuussa muiden tunteista. Mutta omista tunteistasi olet vastuussa. Siksi ensisijaista on aina itsestä ja omista tunteista huolehtiminen."

"Kun toisen käyttäytyminen aiheuttaa meille ikävältä tuntuvia tunteita, olemme silti itse vastuussa omista havainnoistamme, ajatuksistamme, tunteistamme ja käyttäytymisestämme."

Vaikka oon tienny nää edellä lainatut asiat, niin on hyvä saada muistutus ja kertaus tästä. Varsinkin, kun olen kasvanut vanhoillislestadiolaisuuden keskellä ja siellä on perinteisesti vastuutettu muita omista tunteista. Sitä vastuutusta kutsutaan pahentamiseksi ja piti varoa, ettei pahenna muita/ettei muut pahennu. Huoh, mitä hommaa, sanon. Tää on yks keino pitää ihmiset ruodussa. Vallankäytönkeino.


Myötätunto itseä kohtaan on harjoittelussa mulla.


"Kyky olla empaattinen ja myötätuntoinen itseä kohtaan, on edellytys sekä omalle hyvinvoinnille ja terveydelle, että myös toimiville ihmissuhteille ja perheenjäsenten hyvinvoinnille. Jos osaat olla empaattinen muita ihmisiä kohtaan, opit olemaan empaattinen myös itseäsi kohtaan. Sinun tarvitsee ainoastaan soveltaa taitojasi itseesi. Tämä on opittavissa pienellä harjoittelulla. Voit olla empaattinen toisia kohtaan samalla, kun olet empaattinen itseäsi kohtaan. Voit ymmärtää toisen tunnetilaa samalla, kun olet tietoinen omasta tunnekokemuksestasi."

Tässä alla nää kaks kuvaa, jotka ovat hienosti eripäin, krhm. Klikkaamalla ne isommaksi voi lukea ton tärkeän asian nuista. Mää oon täydellisyydentavoittelija ja todella itsekriittinen ihminen. Se ei ole yhtään kivaa. Siksi opettelen itsemyötätuntoa, joka tahtoo olla vaikeaa.




"Yhteyden kadottaminen omaan itseen on helpompaa kuin yhteyden ylläpitäminen itseen. On myös helpompaa hakea hyväksyntää, arvostusta ja rakkautta muilta ihmisiltä kuin itseltä. Mutta vain itsensä kohtaaminen ja hyväksyminen ilman ehtoja tarjoaa meille pysyvää turvaa ja suojaa hylätyksi tulemisen pelolta. Jos emme uskalla kohdata itseämme, olemme jatkuvasti turvattomia ja takerrumme asioihin ja ihmisiin kuin hukkuva takertuu mihin tahansa ohi kelluvaan kohteeseen. Harjoittelemalla pysähtymistä ja omaan hengitykseen keskittymistä, vaikka vain muutamia minuutteja kerrallaan, opimme säätelemään omia tunteimme niin, ettei turvallisuutemme järky enää niin helposti. Vaikka halumme kohde kävelisi pois, meillä on keinoja ottaa vastaan pettymys ja rauhoittaa itse itseämme."

"Kun oivallat, että et ole yhtä kuin kehosi, ajatuksesi ja tunteesi, voit lopettaa taistelun niitä vastaan - ne muuttuvat joka tapauksessa ennen kuin huomaatkaan. Voit huomioida niin hyväksyvästi ja lempeästi kuin se on nyt mahdollista oman kehosi, ajatuksesi ja tunteesi - ja antaa niiden olla juuri sellaisia, millaisina ne tänään sinulle näyttäytyvät."

Näissä jutuissa on paljon pureskeltavaa, yhteydessä itseen ja kehon, ajatusten ja tunteiden hyväksymisessä. Työtä teen näiden asioiden eteen.

6 kommenttia:

  1. Tuo kirja täytyy joskus lukea! Minullakin on ollut tässä tietotankkaus menossa, aika samoissa aiheissa. Hyvin kirjoitettu tietokirja on suuri ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokirjoille on aina välillä isompaa tarvetta ja sillon hyvin kirjotettu kirja on iso ilo todellakin.

      Poista
  2. Tämä aihepiiri on aina kiinnostanut minua.

    VastaaPoista
  3. Tässä oli paljon hyvää asiaa. Hankalien tunteiden välttäminen tosiaan vain pahentaa asioita, ja jokainen on vastuussa omista tunteistaan, ei toisten. Tuo itsekriittisyys on paha juttu, kun minulla se ilmenee juuri niin, että lamaannun täysin enkä uskalla edes yrittää. Ja itse itseni rauhoittamista minun pitäisi tosissani opetella. Minua yritettiin joskus kovasti saada DKT-ryhmään, mutta silloin ei oma motivaatio riittänyt. Nyt olisi jo motivaatiotakin, joten toivottavasti se ryhmään pääsy järjestyy jossain vaiheessa. Siellähän tuota itsensä rauhoittamistakin varmaan opetellaan, ja monet ovat kuulemma saaneet siitä apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää olin vuosi sitten rentoutusryhmässä, jossa opeteltiin alkeista rentoutuminen. Teen niitä harjoituksia päivittäin ja sen avulla saan rauhotettua kehoa ja mieltä. Tosin ei sekään toimi kaikkein kovimpiin tunnelatauksiin ja kehon stressihepuleihin.

      Poista