Iris Hanika: Menneisyydenhallintalaitos

 Kun me nyt eletään aikaan, jolloin fasismi nousee koko ajan hurjaa kyytiä ni oli jännä lukea tää Hanikan kirja.

Mää en tykännyt tästä. En ihan saanu kiinni asioista ja musta tässä ihan liikaa jappastiin kaikenlaisten asioiden kanssa. Sinnillä vedin loppuun, että sain tän yhteen lukuhaasteeseen mukaan. Onneksi oli niin lyhyt!

Päähenkilöistä en tykännyt, heidän tarinastaan en tykänny. Ainut jännitysmomentti kirjassa oli, että mihin tää kaikki jahkailu lopulta vie. No, ei paljo minnekkään lopuissaan.

Että tulipahan luettua.

2 dekkaria lisää

 Tullu luettua taas paljon dekkareita, ku ne on mulle semmosta lohtulukemista, joilla saa aivot narikkaan ja ei tarvi miettiä arkea ja omia huolia. Eli dekkarit on ihanaa hömppää!

Valentina Morelli: Kuolema keskipäivällä

suomentanut Anne Kilpi

Tää oli lyhyt (129 sivua) dekkari, jossa luostarissa tapahtuu murha. Sitä alkaa tutkia sisar Isabella yhdessä paikallisen poliisin Matteon kanssa. Ensin mietin, että miten näin lyhyessä kirjassa kerkiää tapahtua murha ja sen selvitys, mutta hyvin ehtii! Oli viihdyttävä ja aion kyllä lukea loputkin osat tästä sarjasta. Niitä on ainakin kaksi lisää suomennettu.

Eeva Louko: Onnellisten saari

Tää on Helsingin Lauttasaareen sijoittuva dekkari ja sarjan aloitusosa. Ronjan isä murhataan ja hän palaa Lontoosta Helsinkiin sen takia ja joutuu keskelle pyöritystä, kun selviää, että isä on murhattu ja esiin tulee kaikkea salaperäistä mistä Ronja ei ole tiennyt mitään. Ronja haluaa ottaa selvää asioista ja siitähän tämä homma lähteekin etenemään kaikenlaisiin suuntiin. Lepponen ja vetävä dekkari tämä! Ilolla luin ja varasin seuraavan osankin jo luettavakseni.

Muutama sarjakuva

 Sarjakuvia tulee säännöllisesti luettua, ku aina jossain törmää johonkin mielenkiintoiseen! Ensimmäisen näistä luin loppuvuodesta ja kaksi seuravaa nyt alkuvuodesta.

Jennie Wood, Dozerdraws & Micah Myers: Paper planes

Olipas tämä vähän ristiriitainen sarjakuva. Kannen päähenkilöt ovat tehneet jotain rikollista, jonka takia he menevät ns. uudelleenkoulutus leirille. Leirillä vaelletaan, tehdään tehtäviä, pohditaan omia tekemisiä yms. Ristiriita tuli siitä, että päähenkilöt oli ristiriitaisia ja toimi ristiriitaisesti. Liikaakin mun makuun! Muuten tarina oli oikeinkin hyvä ja pisti miettimään oikean ja väärän tekemistä.

Cassandra Calin: I left the house today!

Tämä taas oli aika hauska sarjakuva. Nauratti paljon sarjakuvan päähenkilön introverttiys, josta tunnistin itseni niin monin paikoin. Mikä siinä on, että introverttijutut jaksaa naurattaa? Tykkäsin tästä albumista paljonkin ja todellakin haluan lukea lisää Calinin teoksia!

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga 10

Hohhoo, oon lukenut tätä sarjaa jo näin pitkälle. Enpä kyllä tiiä, että jatkanko tästä enää eteenpäin. Ei ollut niin hyvä enää tämä osa. Ehkä oli liian kauan edellisen osan lukemisesta jo? No, ainakin toistaiseksi tämä tarina jää tähän. 

Kolme lastenkirjaa

 Lastenkirjoja tullu taas luettua. Ne vaan on välillä niin mukavaa luettavaa! Ja voinpahan sitten suositella kirjoja kummilapsilleni. Ekan kirjan luin viime vuoden puolella ja seuraavat kaksi tämän vuoden puolella.

Hannele Lampela: Lohikäärmeen kirous

Talventaian tarinat jatkuvat. Samat henkilöt kuin edellisessä muuten, paitsi että saadaan yksi uusi henkilö Talventaikaan. Tarina oli taas niin mielenkiintoinen ja pisti miettimään! Ai että tykkään tästä sarjasta! 

"Kuvittele, jos kaikki kuulemasi tarinat olisivatkin totta. Lumoava fantasiaromaani kertoo uudelleen Prinsessa Ruususen ikiaikaisen myytin.

Are on tullut Talventaikaan, paikkaan, jossa kaikki tarinat muuttuvat todeksi. Tarinankertojien Kllan jäseneksi päästäkseen Aren on selviydyttävä kaameasta tehtävästä. Valtava lohikäärme pitää vallassaan Ruusujen kaupunkia, ja vain Are voi tuhota verenhimoisen pedon. Mutta mistä tunnistaa hirviön ja kuka onkaan ruusujen todellinen vihollinen?

Ruususen sadusta ammentava kirja ottaa kantaa ulkonäköpaineisiin jännittävän fantasian keinoin. Sarjan edellinen osa Lumikuningattaren lumous oli Arvid Lydecken -ehdokas."

Petra Lillsund Botéus & Herta Donner: Mitt idiotiska liv

Pikkusiskolla syöpä. Isosisko saa äitiltä vihkon, johon voi kirjottaa ajatuksiaan kaikesta. Tämä on se vihko, Julian päiväkirja. Tykkäsin! Niin ja Laleh! Hän on Julian tsemppari musiikillaan ja olipa ihana sekin, vaikka aihe muuten onkin surullinen kirjassa.

"Mamma gav mig den här dagboken för flera veckor sedan. Hon sa att det kunde vara bra för mig att skriva ner mina tankar om allt jag går igenom för tillfället. Med det menade hon vad Jossan går igenom. Men det har väl inget med mig att göra?

Ingenting tycks gå som det ska i Julias liv. Hennes föräldrar bryr sig inte om henne, hon är på dåligt humör för det mesta och till råga på allt klär hon sig i svart första dagen i femman, när alla som räknas uppenbarligen fattat att det är pastell som gäller nu. Alla utom Tea då, Julias bästa vän. Hon fattar tyvärr inte heller hur man ska se ut och bete sig. Men när allt går åt skogen verkar inte ens Tea vilja vara kompis med Julia längre. Det värsta är ändå att lillasyster Jossan är sjuk. Allvarligt sjuk. Men det går det knappt att skriva om.

Herta Donner lyfter med sina illustrationer fram både humorn och svärtan i Mitt idiotiska liv, en dagbok fylld av familjerelationer, vänskap och ensamhet, och en 11-årings tankar om vad som sist och slutligen är viktigt på riktigt."

Tanya Stewner: Meren kutsu

suomentanut Sari-Anne Ahonen

Vihdoin sain tän luettua! Olipa tämäkin mahtava kirja! Alea on päähenkilö ja hän joutuu tekemään matkan itseensä, kun sijaisäiti sairastuu ja joutuu sairaalaan ja Alea huomaa, että isot asiat hänen elämässään eivät pidäkään paikkaansa.

"Taianomainen kirjasarja luonnosta, ystävyydestä ja itsensä löytämisestä.
Meri on vetänyt Aleaa puoleensa niin kauan kuin hän muistaa. Mutta houkutteleviin aaltoihin liittyy hengenvaara. Alea ei saa missään olosuhteissa joutua kosketuksiin kylmän meriveden kanssa. Hän muistaa erittäin hyvin äitinsä varoituksen ennen kuin tämä katosi jäljettömiin.

Kuka Alea on ja mistä hän on lähtöisin? Alkuperäänsä etsiessään hän tutustuu Alpha Cru-seikkailujengiin, joka purjehtii Crusis-veneellä maailman valtamerillä. Eräänä päivänä myrsky iskee ja heittää Alean yli laidan, eikä mikään ole enää ennallaan...

Alea Aquarius on uuden ajan merenneitotarina. Kahdeksanosainen kirjasarja kertoo ystävyksistä, jotka omistautuvat ympäristön suojelemiselle, koska maailman tulevaisuus kuuluu nuorille. Seikkailullista ja mielikuvituksellista ekofantasiaa, jossa on ripaus rakkautta."

Ekofantasiaa! Wohou!

Jan-Philipp Sendker: Sydäntemme kaihoisa syke

 Vihdoin sain tän trilogian viimeisen osan käsiini ja luettua. 

Tää kirja kerii yhteen koko tarinan, joka alkoi Sydämenlyönneissä ikuisuus- kirjasta, jatkui Sydämen ääntä ei voi unohtaa- kirjassa ja päättyi tähän kolmanteen osaan Sydäntemme kaihoisa syke. Tää koko trilogia kertoo Julian tarinan. Ekassa osassa Julia alkaa selvittää isänsä katoamista ja jäljet johtavat Burmaan. Tokassa osassa Julia muuttaa Burmaan. Tässä kolmannessa osassa hänen poikansa Bo Bo selvittää äitinsä tarinaa ja myös sen, että miksi hän asuu enonsa luona. Sendker on kyllä osannu keriä melkoisen tarinan, kauniin, surullisen, lohduttavan, mukana kamaliakin osia, mutta kaiken kaikkiaan sydämeen käyvän. Tää trilogia on ihana!

Samanta Schweblin: Houreuni

Tämä se olikin jännä kirja! Hitaasti, mutta varmasti aukeni, että mitä ihmettä on tapahtunut.

 

Kirjan alkutilanne on tämä:

"Nuori äiti Amanda makaa pienessä maalaissairaalassa kuolemaisillaan. Hänen sänkynsä reunalla istuu David-niminen poika, joka ei ole hänen lapsensa. Molemmat kertovat tarinaa rikotuista sieluista, perheen tuottamasta voimasta ja epätoivosta.

Amandan uusi ystävä Carla on kertonut hänelle kammottavan tarinan pojastaan, jonka sielun uskoo vaihtuneen toisen lapsen kanssa. Amanda pitää Carlaa hulluna. Sairaalavuoteella tarina muuttuu kuumeiseksi painajaiseksi, joka lause lauseelta kiertyy yhä tiiviimmäksi psykologiseksi trilleriksi."

Siitä tilanne lähtee kerimään auki. Piti tarkkaan lukea, että pääsi kärryille tilanteesta. David johdattelee kaikkitietävänä tarinaa eteenpäin. Amanda yrittää kuolemankielissä päästä perille siitä, että mitä tapahtui. Missä tytär Nina, missä Davidin äiti Carla?

Tää oli aika hurja kirja. Kun itelle alkoi selvitä, että mitä tapahtui, alkoi ihmettely, että miten tällainen vaan hyväksytään tapahtuvaksi. Sitä on tapahtunut jo vuosia/vuosikymmeniä tuolla kylässä ja kukaan ei tee asialle mitään. Uhreja tulee lisää hitaasti, mutta varmasti. Kaikki kärsii tavalla tai toisella.

Että olipa aikamoinen kirja! Iso suositus lukemisesta!

Katja Klengel: Girlsplaining

Mitähän tästä sarjakuvasta osais sanoa? Monia asioita tunnistin omasta elämästäni. Toisia taas en niinkään.

Tässä oli seitsemän eri tarinaa, joissa Klengel kertoo asioita elämäänsä liittyen. Niistä varmasti suurin osa on kaikkien naisten tunnistettavissa. Asioita käsiteltiin karvoituksesta ja lisääntymiseen ja siltä väliltä. Välillä hyvinkin osuvaa asiaa. Esim. karvoituksen suhteen muistan, ku aloitin säärikarvojen ajelemisen 15-vuotiaana, koska uskoin, että niin pitää tehdä. Voi voi. Monesti oon ollut ärtynyt siitä kuinka paljon vaivaa siinä on ja kuinka sääret ei pysy sileänä kuin hetken, kun jo sänkeä pukkaa. Nyttemmin oon ollu jo yli 3v ajelematta karvojani. Oon siitä onnellisessa asemassa, että mun karvat on tosi vaaleita ni ei sitä oikeastaan edes huomaa, etten enää aja esim. säärikarvoja. Kainalokarvat taas mulla on kummat, kun niitä ei juurikaan edes ole, joten tarve niiden ajeluun on vähäinen. Ja silti niitäkin vähiä ajelin vuositolkulla, koska niin nyt vaan piti tehdä. Argh. Ja kukaan ei vaadi näitä miehiltä, vaikka aihetta oiskin siinä mielessä, että heillähän niitä karvoja vasta onkin! Toinen argh. Mutta joo, kyllähän tää sarjakuva-albumi herätti tällaisia ajatuksia hetkittäin paljonkin. Karvarauha ois erittäin suotavaa kaikille ihmisille, oli niitä karvoja sitten paljon tai vähän. Samaten rauha kasvaa ilman tällaisia kummia paineita ois hyvä kaikille lapsille ja nuorille.

Sekalaista settiä

Yksi runokirja, yksi muistelma ja yksi novellikokoelma. Tässä, olkaatten hyvät!

Natalia Kallio: She needs bigger boots

Runoja englanniksi. Nää oli mainioita ja ajatuksia herättäviä. Tykkäsin myös runojen erilaisista muodoista. Haluan kyllä lukea tän vielä toisen kerran. Luulen, että toisella lukukerralla sais vielä enemmän irti tästä, ku mitä nyt unettomuusaivoilla.

Yoko Tawada: Muistelmat lumessa

Mun ja Elegian lukupiirikirja. Tää oli kolmessa osassa, joissa kussaki yksi sukupolvi kertoi oman tarinansa. Tää oli monella tasolla liikkuva teos, jossa oli paljon symboliikkaa, jota en aina tavoittanut. Kuitenkin oli sujuvaa luettavaa ja piti otteessaan, kunhan pääsi kunkin päähenkilön tarinan imuun.

Kääntäjät: Meeri Allinen ja Erkki Vainikkala

 

Titia Schuurman (toimittanut ja kääntänyt): Aito huijaus - 10 novellia nyky-Intiasta

Tää oli mahtava novellikokoelma! Pidin jokaikisestä novellista ja nautin niiden lukemisesta. Novellit olivat erilaisia ja erilaisista aiheista, mutta yhtäkaikki niihin upposi.

Novellit:

Tabish Khair: Huijaus

Parvati Sharma: Kuollut kameli

Shahnaz Habib: Aito ja vieraanvarainen

Mridula Koshy: Koodawallan rakkaus

Radhika Jha: Norsu ja Maruti

Jaspreet Singh: Kapteeni Faiz

Anjum Hasan: Immanuel Kant Shillongissa

Janice Pariat: Taivashaudat

Philip John: Muutos on liian vaisu sana

Manjula Padmanabhan: Syömingit

Mulla ois vielä melkonen pläjäys blogattavana niitä, mitä oon lukenu tänä vuonna. Jospa saisin ne tuutattua ulos ennen ku vuosi loppuu.

Fantasiaa, fantasiaa

Fantasiaa tulee nykyään luettua paljon enemmän, kun oon mukana spefi-lukupiirissä. Kesällä oli jo fantasia-ähky ihan ja olin vähä aikaa lukematta fantasiaa. 

Kai Meyer: Jäinen valtakunta

suomennos Tiina Hakala

Muistan lukeneeni tän kirjan joskus teininä. Halusin lukea uudelleen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopun Pietariin. Päähenkilönä on 12-vuotias Hiiri, joka on poikatyttö. Hän asuu hotellissa ja kiillottaa öisin asiakkaiden kenkiä. Siellä hän törmää outoihin asioihin, kun erään hotellihuoneen luona on kylmä ja se kylmyys leviää. Huoneessa asuu Lumikuningatar, jonka sydämestä on ryöstetty jääpuikko ja siksi kylmyys on ruennut leviämään. Esim. Pietarissa on parhaillaan hirmuinen lumimyrsky. Tapahtumat etenevät ja Hiiri on kaiken keskiössä. Selviää asioita Hiiren vanhemmista ja velhosta, joka varasti jääpuikon. Hiiri huomaa olevansa keskellä sotaa. Hänen pitää valita puolensa ja koittaa pelastaa tilanne. Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan viihdyttävä. Ei ehkä ihan enää mun makuuni, mutta muistan tykänneeni tästä sillon yläasteikäisenä.

 

Leena Krohn: Tainaron

kuvitus Inari Krohn

Tää kirja yllätti. Tää nimittäin lähti suorastaan tylsästi liikkeelle ja mietin jo alkuun tän lukemisen lopettamista. Sitten tää yhtäkkiä imaisikin mukaansa. Sen jälkeen tätä ei ois malttanut laskea käsistään. Kirjeet olivat mielenkiintoista luettavaa. Ne pisti miettimään, että missä ihmeessä sitä ollaan. Mikä tää Tainaron oikein on!? Selvästikin oltiin ötököiden kokoisia. Oliko päähenkilö ötökkä vai ihminen? Kutkuttava maailma, kun vastauksia ei saa ja kaikki jää oman mielikuvituksen varaan. Tää kirja on semmonen, että ei haittais, vaikka tää jatkuis esim. trilogiana. Onneksi en lopettanut tän lukemista! 

Ps: Tää kirja on kuulemma klassikko. Olipa hyvä sellainen!

Emily St. John Mandel: Station Eleven

Mua on ruennut vaivaamaan semmonen halu lukea kaikenlaisista maailmanloppuun tai lähelle sitä johtavista katastrofeista. Dystopiat siis uppoaa. Kun oma elämä on niin tasaista niin kirjoista saa draamaa, joka on turvallista. Tämmöstä tää on, ku ensin melkein koko elämän ajan elämä on pelkkää draamaa ja sitten ku siitä on päässyt eroon, ni pitää lukea sitä draamaa ja nauttia ku se ei kuulu enää omaan elämään kuin kirjojen sivuilla.

Tässä kirjassakin on pandemia. Pandemia, joka leviää supernopeaa. Siis nopeampaa kun covid-19 ja tää flunssa on myös varsinainen kuoleman enkeli, kun sen johdosta melkein kaikki ihmiset kuolevat ja yhteiskunta romahtaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Amerikkaan, Kanadan ja Yhdysvaltojen alueelle. Päähenkilöinä ovat Kirsten, joka on 8v pandemian revetessä, ja Arthur, joka kuolee n.50-vuotiaana juuri ennen kuin pandemia lähtee käyntiin. Kirsten ja Arthur ovat samassa näytelmässä mukana, jonka aikana Arthur kuolee ja siitä tarina lähtee liikkeelle. Tarinaa seurataan kahdessa aikatasossa. Kirstenin tarinaa seurataan n.20v pandemian jälkeen ja se kertoo hänen selviämisestään ja elämästään kiertävän sinfonian mukana, joka on aikamoista, koska creepy profeetta jahtaa sinfoniaa. Arthurin tarinaa seurataan lähtien n.30v ennen hänen kuolemaansa ja päättyen kuolemaan. Mielenkiintoista onkin, että miten Arthurin ja Kirstenin tarinat risteävät muutenkin kuin näytelmän suhteen. Ne nimittäin tekevät niin jännällä tavalla ja myös odottamattomalla tavalla. Sieltä selviää myös kirjan nimikin.

Tää oli mielenkiintoinen ja hyvä kirja. Sivut vaan kääntyili kuin itsestään, kun tätä upposi lukemaan. Toivottavasti saan muitakin St.John Mandelin kirjoja käsiini.

Suomennettuna Keltaisen kirjaston kirja

Mites muut? Kaipaatteko draamaa elämäänne? Mietteitä näistä kirjoista tai muusta?

Alkuvuodesta luetut lastenkirjat

 Alkuvudesta luin neljä lasten kirjaa.

Tittamari Marttinen & Aiju Salminen: Ikioma perheeni

Tämä oli söpö tarina Kuusta, jolla on kaksi äitiä ja hänen veljestään Kimistä, jolla on kaksi isää ja miten se kaikki on täysin normaalia.

(Queerlukuhaaste: Lasten- tai nuortenkirja)

Anne Hassel & Eva Künzel: Küssen verboten?

Lyhyt lasten kuvakirja, jossa pohditaan, että ketä voi rakastaa.

Ensimmäinen saksaksi lukemani kirja! Jei!

Lela Lee: Angry little girls & Fairy tales for angry little girls

Saako tyttö olla vihainen ja kiukkuinen? Näissä kirjoissa on vihaisia tyttöjä ja se on täysin ok. Ihan hauskoja luettavia molemmat.

(Vahvat naiset- lukuhaaste: Tytöille suunnattu kirja & Tytöille suunnattu sarjakuva)

Lastenkirjoja ei tule kauheana luettua. Pitäisi ehkä vähän petrata siinä, kun siinä voisi samalla vähän trimmata kielitaitoa. 

Mites teillä? Tuleeko luettua lastenkirjoja?

Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja - sarjakuvaversio

Luin joskus ala-asteella Anne Frankin päiväkirjan. Siksipä tämän sarjakuvaversion ilmestyessä pistin sen mun lukulistalle ja nyt oon sen lukenu!

Sarjakuvaversio on tietysti typistetty versio Anne Frankin päiväkirjoista. Tämä versio oli mielestäni ihan hyvä. Mulla tökki ainoastaan se, että välillä oli sivuja, joissa oli suora kopio päiväkirjan tekstistä ja ei kuvitusta. Se mielestäni rikkoi sarjakuvan jatkumoa ja teki niillä paikoin raskaaksi lukea. Muuten ei valittamista. Pidin kuvituksesta. Jäin miettimään, että pitäiskö lukea uudelleen Annen päiväkirjat. Aihe on ajankohtainen, kun Suomessa ja Euroopassa ja maailmalla muutenkin äärioikeisto on nousussa.

Sydämen ääntä ei voi unohtaa

Sendkerin aiempi kirja teki muhun niin vaikutuksen, että halusin ehdottomasti lukea kirjan itsenäisen jatko-osan, jossa Julia palaa isänsä kotimaahan ruettuaan kuulemaan ääniä.

Julia Win käy töissä ja välillä kaipaa Burmaan, jossa ei ole käynyt kymmeneen vuoteen. Hän paahtaa uraputkessaan eteenpäin, mutta eräänä päivänä hän kuulee naisen ääneen sisällään. Ääni ei jätä häntä rauhaan ja Julia luulee seonneensa. Äänen myötä hän päätyy lähtemään Burmaan veljensä luo. Veljensä kanssa hän alkaa selvittää äänen tarinaa. Se tarina onkin melkoinen. 

Sendker osaa luoda ihania tarinoita. Ne ovat täynnä rakkautta ja kaikkia elämään kuuluvia asioita sellaisena ihanana ja lempeänä sekoituksena. Mikään ei ole täysin mustavalkoista ja lukijanakin sitä jää pähkäilemään sen asian edessä. Kaikella on myös harmaakin puolensa ja sekös ärsyttää ja hämmentää, ainakin minua välillä. Julian tarina, hänen sisällään kuuluneen äänen naisen tarina, kaikki ne kietoutuvat yhteen tavalla, jossa kirjaa ei lasketa kädestä ihan vähällä. Olen Sendker-fani. Jotenkin Sendkerin tyyli on sellainen ihana, ei liian osoitteleva, vaan lukijaa arvostava. Lempeästi ja oivaltavasti hän vie vaikeiden asioiden ja tunteiden läpi sivu toisensa jälkeen ja lukijalle jää lämmin olo.

Sydämenlyönneissä ikuisuus

Oi, minkä kirjan luinkaan! Jan-Philipp Sendker on kirjailijana minulle uusi tuttavuus. Hänen kirjansa Sydämenlyönneissä ikuisuus oli ihana rakkaustarina.

Julian isä Tin Win katoaa ja muutamien vuosien perästä hän alkaa ottaa selvää, että mitä tapahtui. Julia seuraa isänsä jälkiä Burmaan ja löytää sieltä hänen tarinansa. Ja voi, millainen se tarina olikaan! Ihana. Sydämellinen. Lämmin. Suloinen. Ja herkistää sydäntä. Mutta ei kuitenkaan siirappinen ja ällöttävä. Romantikko minussa oli tyytyväinen.

Kirjan tunnelma oli rauhallinen ja konstailematon. Pidin kirjasta todella paljon. Ja mikä parasta, kirjaan on itsenäinen jatko-osa! Varasin sen, että saisin tietää, miten Julian tarina jatkuu.

Prinsessa Ruusunen

Prinsessa Ruusunen. Kun tuon nimen kuulee, mieleeni nousee kuva itsestäni istumassa olohuoneessa ja kuuntelemassa keltaiselta kasetilta Inkeri Walleniuksen lukemana tätä satua. Tämä oli lempisatuni lapsena ja muistin sen sanasta sanaan ulkoa. Nimenomaan tuo kuvan kirjan version, Grimmin veljesten version. Kasettia minulla ei enää ole ja kirjankin löysin sattumalta kirpputorilta. Haluaisin itselleni cd:nä tämän sadun juuri Inkeri Walleniuksen lukemana.

Tämä satu alkaa sillä, että kuningas ja kuningatar toivovat kovasti lasta. Sammakko ilmoittaa kuningattarelle ilouutisen. Niin he saavat vuoden päästä lapsen ja haltiattaret pyydetään kummeiksi. Paitsi ei pahaa haltiatarta ja hän siitä suuttuu ja langettaa ilkeän taikansa, jonka yksi hyvistä haltiattarista onnistuu kääntämään 100 vuoden uneksi. Niin sitten ihana prinsessa syntymäpäivänään nukkuu uneen ja linna kaikkineen katoaa orjantappurapensaikon taakse kunnes 100 vuoden päästä tulee prinssi, joka haluaa prinsessan itselleen ja pelastaa kaikki. Niin sitten vietetään prinssin ja prinsessan häitä ja kaikki loppuu onnellisesti.

Ei sitä lapsena ihmetelly näitä outoja juttuja sadussa. Kuten, miten voi nukkua 100 vuotta ja ei kuole eikä vanhene ollenkaan sinä aikana ja sitten herää unesta ja kaikki jatkui juuri niinkuin ennen unta. Minä vain pidin tästä sadusta hirveästi ja kuuntelin sitä aina vain uudelleen. Nyt aikuisena sitä näkee kaikenlaisia metaforia ja muita sadun sisällä, eikä enää pidä niin paljon sadusta. Aikuisena näistä rakkaista saduista on tullut tosi epäilyttäviä sisällöiltään!

Kaikesta huolimatta tämä kirja on minulle rakas. Kuvat kirjassa ovat kauniita ja niitä hartaasti lapsena katselin ja ihastelin prinsessaa. Olisin halunnut olla Prinsessa Ruusunen, jota kaikki rakastavat!

PS: Maleficent- elokuvahan perustuu tähän tarinaan. Se on vain tehty Pahattaren näkökulmasta ja siinä selviää, miksi Pahatar oli niin vihainen kuninkaalle. Maleficent on mun lempileffoja. Vasta katsoin sen uudelleen ja voi että pidän siitä!

Susihukka

Jee, lisää Nele Neuhausia! Oon niin tykästynyt hänen kirjoihinsa! Susihukka oli samaa hyvää tuotosta kuin muutkin.

Pia Kirchhoff saa kutsun joen rannalle, josta on löytynyt tytön ruumis. Alkaa tutkinta, jota vaikeuttaa paljon se, ettei kukaan kysele tytön perään. Frankfurtissa on helle ja Pian ja pomonsa Oliver von Bodensteinin hermoja kiristää vaikea tutkinta. Mukaan sotkeutuu kuuluisa tv-kasvoki. Tutkimuksista tulee aina vain vaikeammat, kun herää epäilykset pedofiiliringistä. Entäpä sitten, kun tutkimukset saa läheisetkin vaaraan?

Huh huh! Tämä oli kyllä ehdottomasti paras näistä kolmesta suomennetusta Neuhausin kirjasta! Välillä ehkä aihe vähän triggeröi itseäni omien kokemusteni takia, mutta silti kirjaa ei voinut laskea käsistään. Oli kyllä niin taiten tehty kirja. Wow. 

Joka tuuleen kylvää

Nele Neuhaus on kyllä hyvä! Joka tuuleen kylvää vei mut ihan mennessään.

Tuulivoimalayhtiö WindPron yövartija löytyy kuolleena kierrokseltaan. Hofheimin poliisin Pia Kirchhof ja Oliver von Bodenstein alkavat tutkia kuolemaa, joka ei sitten olekaan vain portaissa kaatuminen. Tapahtumiin kietoutuu WindPron tarkoitukset tehdä uusi voimala maa-alueelle, jota maanomistaja ei suostu uhallakaan myymään sekä tuulivoiman vastustajat ja monta muuta juttua. Juonen käänteitä kyllä riitti tässä kirjassa, kuten surullisia elämänkohtaloitakin.

Joka tuuleen kylvää piti minua otteessaan. On mukavaa lukea kirjaa, jossa kaikki ei ole ensimmäiseltä sivulta asti selvää. Toivon kovasti, että Neuhausilta suomennetaan kaikki muutkin tähän sarjaan kuuluvat kirjat. 

Pieni kirjapuoti Pariisissa

Voi, minkälaisen rakkaustarinan luin!

Kuva täältä

Pieni kirjapuoti Pariisissa on kertomus Monsieur Perdusta, hänen kaunokirjallisuusapteekistaan ja ennen kaikkea hänen 20 vuotta sitten hylätyksi tulemisestaan. Kirjan kieli hiveli minun hermojani kauniisti ja vain ahmin sanoja, jotka kuljettivat tarinaa lipuen eteenpäin.

Perdu lähtee apteekillaan seilaamaan jokia etelää kohti luettuaan 20 vuotta odottaneen kirjeen rakkaudeltaan. Matkaan hyppää Jordan, esikoiskirjalija, jolla on kirjoitusjumi päällä. He matkaavat eteenpäin ja kohtaavat matkallaan niin itsensä kuin uusia ihmisiä ja tarinoita.

Kirja kuvaa Perdun surutyötä kauniisti. Kirja kuvaa kauniisti myös uutta alkua ja toivoa elämästä. 

Tämä kirja on yksinkertaisesti kaunis ja ihana.

Lumikin on kuoltava

Ah, ensimmäisenä pitää huudahtaa, että tahdon Nele Neuhausin kirjoja suomennettavan lisää ja paljon! Ja varsinkin tätä sarjaa, jota Lumikin on kuoltava edustaa, eli Hofheimin poliisilaitoksesta, rikoskomisario Pia Kirchhoffista ja hänen pomostaan Oliver von Bodensteinista kertovaa sarjaa. Onneksi kirjaston uutuushyllyssä sattui olemaan tämä kirja ja onneksi nappasin sen mukaani.

Kuva täältä

Tätä kirjaa ei ole turhaan suitsuteltu pitkin blogosfääriä ja nettiä. Tämä oli todella hyvä! Upposin tähänkin kirjaan, että plumps vaan, enkä olisi tahtonut pois kirjan maailmasta. Hyvä että malttoi nukkua välissä!

Kirjan tarina eteen monen eri kertojan suulla. On Tobias, joka on juuri päässyt vankilasta kärsittyään 10 vuoden tuomion kahden tytön murhasta. On Altenhainin kylä ja sen asukkaat, jotka nousevat barrikadeille Tobiaksen palattua kylään ja kotiinsa. On 17-vuotias Amelie, joka ei usko Tobiaksen tappaneen Lumikkia ja Lauraa, ja alkaa tutkia asiaa. On Pia ja Oliver, jotka tutkivat Altenhainissa tapahtuneita uusia rikoksia, joista kyläläiset syyttävät Tobiasta, ja jotka omilla äänillään kertovat tutkimuksista ja tietenkin myös omasta henkilökohtaisesta elämästään.

Kirja on ihanan monikerroksinen. Pidän siitä, kuinka eri kertojat valottavat tarinan eri puolia. Tässä kirjassa pidin myös siitä, että kirjaa lukiessa pähkäili juonen kulkua ihan eri tavalla kuin yleensä dekkareissa. Se taas johtui eri kertojista. Kokonaisuus oli oikein toimiva.

Tämä kirja on sellainen napakymppi, jonka haluaisin omaan kirjahyllyyni. Unohtamatta tietenkään harrasta toivettani, että Neuhausin kirjoja suomennettaisiin lisää ja saisin nekin hyllyyni.