15 syyskuuta, 2021

Fantasiaa, fantasiaa

Fantasiaa tulee nykyään luettua paljon enemmän, kun oon mukana spefi-lukupiirissä. Kesällä oli jo fantasia-ähky ihan ja olin vähä aikaa lukematta fantasiaa. 


Kai Meyer: Jäinen valtakunta

Muistan lukeneeni tän kirjan joskus teininä. Halusin lukea uudelleen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopun Pietariin. Päähenkilönä on 12-vuotias Hiiri, joka on poikatyttö. Hän asuu hotellissa ja kiillottaa öisin asiakkaiden kenkiä. Siellä hän törmää outoihin asioihin, kun erään hotellihuoneen luona on kylmä ja se kylmyys leviää. Huoneessa asuu Lumikuningatar, jonka sydämestä on ryöstetty jääpuikko ja siksi kylmyys on ruennut leviämään. Esim. Pietarissa on parhaillaan hirmuinen lumimyrsky. Tapahtumat etenevät ja Hiiri on kaiken keskiössä. Selviää asioita Hiiren vanhemmista ja velhosta, joka varasti jääpuikon. Hiiri huomaa olevansa keskellä sotaa. Hänen pitää valita puolensa ja koittaa pelastaa tilanne. Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan viihdyttävä. Ei ehkä ihan enää mun makuuni, mutta muistan tykänneeni tästä sillon yläasteikäisenä.



 

Leena Krohn: Tainaron

Tää kirja yllätti. Tää nimittäin lähti suorastaan tylsästi liikkeelle ja mietin jo alkuun tän lukemisen lopettamista. Sitten tää yhtäkkiä imaisikin mukaansa. Sen jälkeen tätä ei ois malttanut laskea käsistään. Kirjeet olivat mielenkiintoista luettavaa. Ne pisti miettimään, että missä ihmeessä sitä ollaan. Mikä tää Tainaron oikein on!? Selvästikin oltiin ötököiden kokoisia. Oliko päähenkilö ötökkä vai ihminen? Kutkuttava maailma, kun vastauksia ei saa ja kaikki jää oman mielikuvituksen varaan. Tää kirja on semmonen, että ei haittais, vaikka tää jatkuis esim. trilogiana. Onneksi en lopettanut tän lukemista! 




Emily St. John Mandel: Station Eleven

Mua on ruennut vaivaamaan semmonen halu lukea kaikenlaisista maailmanloppuun tai lähelle sitä johtavista katastrofeista. Dystopiat siis uppoaa. Kun oma elämä on niin tasaista niin kirjoista saa draamaa, joka on turvallista. Tämmöstä tää on, ku ensin melkein koko elämän ajan elämä on pelkkää draamaa ja sitten ku siitä on päässyt eroon, ni pitää lukea sitä draamaa ja nauttia ku se ei kuulu enää omaan elämään kuin kirjojen sivuilla.

Tässä kirjassakin on pandemia. Pandemia, joka leviää supernopeaa. Siis nopeampaa kun covid-19 ja tää flunssa on myös varsinainen kuoleman enkeli, kun sen johdosta melkein kaikki ihmiset kuolevat ja yhteiskunta romahtaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Amerikkaan, Kanadan ja Yhdysvaltojen alueelle. Päähenkilöinä ovat Kirsten, joka on 8v pandemian revetessä, ja Arthur, joka kuolee n.50-vuotiaana juuri ennen kuin pandemia lähtee käyntiin. Kirsten ja Arthur ovat samassa näytelmässä mukana, jonka aikana Arthur kuolee ja siitä tarina lähtee liikkeelle. Tarinaa seurataan kahdessa aikatasossa. Kirstenin tarinaa seurataan n.20v pandemian jälkeen ja se kertoo hänen selviämisestään ja elämästään kiertävän sinfonian mukana, joka on aikamoista, koska creepy profeetta jahtaa sinfoniaa. Arthurin tarinaa seurataan lähtien n.30v ennen hänen kuolemaansa ja päättyen kuolemaan. Mielenkiintoista onkin, että miten Arthurin ja Kirstenin tarinat risteävät muutenkin kuin näytelmän suhteen. Ne nimittäin tekevät niin jännällä tavalla ja myös odottamattomalla tavalla. Sieltä selviää myös kirjan nimikin.

Tää oli mielenkiintoinen ja hyvä kirja. Sivut vaan kääntyili kuin itsestään, kun tätä upposi lukemaan. Toivottavasti saan muitakin St.John Mandelin kirjoja käsiini.



Mites muut? Kaipaatteko draamaa elämäänne? Mietteitä näistä kirjoista tai muusta?

4 kommenttia:

  1. Draama on kirjoissa parasta. En kaipaa sitä omaan elämään, sillä olen saanut kokea sitä ihan tarpeeksi mm. avioeron myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä just! Kirjojen draaman saa loppumaan sillä, että lopettaa lukemisen. Oman elämän draamat ei niin vain lopukaan välttämättä.

      Poista
  2. Totta kyllä tuo, että kirjoista saa turvallista draamaa elämään. Tosin liikaa draamaa en kestä kirjojenkaan sivuilla :D

    VastaaPoista