Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sujata Massey. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sujata Massey. Näytä kaikki tekstit

13 syyskuuta, 2021

Dekkareitaaa

Mun dekkareiden luku on jotenkin hidastunut. Ei oo tullu kovin montaa luettua viime aikoina. Mikähän tässäkin on?


Sujata Massey: Satapurin jalokivi
suomentanut Maija Heikinheimo

Tää Perveen Mistry- sarjan toinen osa ei ollut niin hyvä kuin eka osa. Tää ei niin hyvin imaissut otteeseensa. Tässä kirjassa tutkitaan Satapurin ruhtinaskunnassa tapahtuvia juonitteluja, kruununprinssin murhaa ja muita tapahtumia. Ei kauheana jäänyt mitään mieleen kyllä tästä, paitsi ehkä Perveenin orastava romanssi. Että tulipahan luettua, ihan jees. Aion kyllä lukea sarjan syksyllä suomeksi ilmestyvän kolmannen osan, joka itse asiassa onkin jo mun hyllyssä oottamassa, kun tämän postauksen kirjoittaminen on vähän venynyt. On tuo 1920-luvun Intia sen verran mielenkiintoinen.





 
Tuija Lehtinen: Väärä vainaja

Tää Lehtisen dekkari oli yllätys. Jotenkin olin tosi ennakkoluulonen siitä, että millanen tää olis, ku oon lukenu Lehtiseltä paljon nuortenkirjoja ja joitain aikuistenkin. Tuntu, että osaako hän dekkareita kirjottaa. Kunnon ennakkoluulot siis! No, onneksi sain positiivisen yllätyksen. Tää oli mukaansa tempaava dekkari ja pidin päähenkilöstä Erja Revosta. Harvemmin dekkareiden päähenkilönä on eläkkeellä oleva nainen. Toki Repo on varhaiseläkkeellä, mutta silti, hän on viisikymppinen. Tää oli niin jouhevaa luettavaa, että tuun varmasti lukemaan tätä Erja Repo- sarjaa enemmänkin. Tässä kirjassa ideana oli siis se, että Revon puoleen kääntyy nainen, joka uskoo, että hänen kummitätinsä ei ole oikeasti kuollut, vaan hänen uurnassaan on joku muu ihminen tuhkattuna. Repo alkaa tutkia asiaa ja se onkin monimutkainen homma. Tätä lukiessa oli välillä vaan että mitäääää. Juonen käänteet oli kohallaan ja viihdyin lukiessa.
 



Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja
suomentanut Kaisa Kattelus

Tää oliki vähä jännä kirja. En oikein tiiä, että oliko tää varsinaisesti pettymys, mutta ei tää kuitenkaan vastannu mielikuvaa, mikä mulle oli tästä kirjasta syntyny. Tää oli kyllä omanlaisensa tarina, en oo ennen lukenu tämmöstä. Ideahan tässä on ihan loistava! Kirja eteni mielenkiintosesti ja tykkäsin, ku tässä oli niin lyhyet luvut, joten tarina eteni niiden puolesta äkkiäkin. Olihan se Koredella homma, ku hän piilotteli ja siivosi siskonsa Ayoolan murhien jälkiä. Niitä kerkes tässä kirjan aikana muutama tulla ja niitä myötäeli ja ne murhat loi hyvän jännitteen kirjaan. Loppu oli vähän plääh, en tykänny. Kaiken kaikkiaan kuitenkin lukemisen arvoinen kirja. Tää ei dekkari oo, mutta jännityskirjallisuutta ehdottomasti.




Marco Vichi: Kuolema Firenzessä
suomentanut Enneli Poli

Kuolema Firenzessä oli kyllä hidaslukunen. Jotenkin ärsytti komisario Bordelli niin paljon. Miksi ihmeessä hän haikailee koko ajan itseään noin 30 vuotta nuorempien naisten perään??? Miksi hän ei edes huomaa ikäisiään naisiaan tässä mielessä? Jotenkin oli niin viimeisen päälle viheliäistä luettavaa tuo. Onneksi kirjan juoni oli muuten mielenkiintoinen. Firenzessä katoaa 13-vuotias poika, joka löytyy myöhemmin tapettuna ja raiskattuna. Bordelli selvittää tapausta ja ei meinaa millään löytää edes vihjeen jyvästä tapauksesta. Samaan aikaan Firenzeen tulee valtavat tulvat, jotka sekoittavat kaupungin ja saavat sen hätätilaan. Tää tulva oliki mielenkiintoista luettavaa. Onneksi Bordellikin saa viimein myös tapaukseen vauhtia. Tosin tapauksen loppuun saattaminen jatkuu seuraavassa kirjassa, jonka jo varasin ja se ilmestyy nyt syksyllä suomeksi. Heh, toivottavasti ei oo niin tahmeaa luettavaa se.




Siinäpä muutama dekkari, jotka oon lukenu. Seuraavia saakin sitten odottaa.

18 kesäkuuta, 2019

Murha Bombayssa

Kun kuulin kirjaston lukuoppaalta syksyllä, että Sujata Massey on aloittanut kirjoittamaan uutta kirjasarjaa, innostuin. Ja ehdottomasti halusin lukeakin! Nyt viimein sain käsiini Perveen Mistry tutkii- sarjan avausosan ja Murha Bombayssa vei mennessään.




"1920-luvun monikulttuurinen Bombay herää eloon värikkäässä tarinassa, joka esittelee uuden fiksun etsivän.Perveen Mistry, arvostetun zarahustralaisperheen tytär, on juuri aloittanut työt isänsä lakitoimistossa Bombayssa. On vuosi 1921. Oxfordissa opiskellut Perveen on erityisen kiinnostunut naisten oikeuksista, eikä se ole sattumaa.

Mistryt ovat saaneet tehtäväksi hoitaa varakkaan myllynomistajan Omar Faridin testamentin. Tutkiessaan asiapapereita Perveen huomaa jotain merkillistä: Faridin kolmesta leskestä jokainen on luovuttanut perintönsä hyväntekeväisyyteen. Yksi vaimoista on allekirjoittanut lomakkeen pelkällä ruksilla - eli tuskin osaa edes lukea. Yrittääkö joku käyttää leskien tilannetta hyväksi?

Kun tapahtuu murha, varmistuu, että Perveen on osunut ounasteluissaan oikeaan. On hänen vastuullaan selvittää, mitä todella tapahtui, ja taata, ettei yksikään viaton lapsi ja nainen ole enää vaarassa." Näin sanoo Gummerukset sivut.

Perveen on kyllä mitä mainioin hahmo! Todellinen uranuurtaja. Kirjassa käytiin läpi myös Perveenin omaa tarinaa ja se oli myös mielenkiintoinen. Pidin myös siitä, että kirjoitustyyli on erilainen kuin Rei Shimura- kirjoissa. Jään todellakin odottamaan, että tähän kirjasarjaan tulee lisää kirjoja. Oli aika wau!

25 syyskuuta, 2018

Rei Shimura taifuunin silmässä

Pitkästä aikaa pääsin taas Rei Shimuran pariin! Ei ole enää montaa Sujata Masseyn kirjaa lukematta.



Rei saa vastustamattoman tilaisuuden palata Japaniin tarjotulle työkeikalle. Niinpä hän palaa Tokioon juuri kun sitä uhkaa taifuuni. Onko se taifuuni vai mikä, joka sekoittaa Rein pään ja oikeastaan myös Rein elämän. Työkeikka (antiikkikannun jahtaaminen) onnistuu kyllä nappiin, mutta Rein muu elämä onkin sitten oikein kunnon sotkussa.

Nautin tätä kirjaa lukiessani. Pidän vain niin kovasti kirjojen tunnelmasta. Ärsytti kyllä Rein sekoilut, mutta minkäs teet. Tätä sarjaa on enää kolme kirjaa lukematta. Tämä ei kyllä jää kesken, niinkuin vaikka Kay Scarpetta- sarja jäi.

30 huhtikuuta, 2018

Rei Shimura ja helmenkalastaja

Pitkästä aikaa Sujata Masseyn pariin. Luin Rei Shimura- sarjan seuraavan osan Rei Shimura ja Helmenkalastaja.


Rei on muuttanut Washingtoniin Hughin luo. Eräänä päivänä hän menee tapaamaan serkkuaan ja sitä kautta saa työtehtäväkseen sisustaa ravintola. Juuri ennen ravintolan avajaisia serkku, Kendall, katoaa. Myös eräs ravintolan työntekijä pyytää Reitä etsimään kadonneen japanilaisen äitinsä. Näitä katoamisia selvittäessään Rein ja Hughin välit kiristyvät ja he purkavat kihlauksensa. Moni asia on solmussa Rein elämässä.

Kirja oli kyllä hyvä. Pidän paljon näistä Masseyn kirjoista. Näissä on vähän erilaisempi tunnelma kuin mitä monissa dekkareissa on, jotenkin paljon rauhallisempi. En osaa oikein edes eritellä, että miten ja millä lailla. Suosittelen lukemaan ja arvioimaan itse.

15 maaliskuuta, 2017

Rei Shimura, samurain tytär

Sujata Masseyn Rei Shimurat ne pitää pintansa mun lukemistossa.


Rei on joulunvietossa vanhempiensa luona San Fransiscossa. Hugh tulee kans. Hugh on selvittelemässä tapausta, jossa sotakorvauksia saisivat sodan aikaan hyväksikäytetyt naiset. Eräs uhri, joka on lupautunut todistamaan oikeudessa, murhataan. Siitä alkaa asian selvittelyt, joihin tietenkin Reikin sekaantuu. Matka jatkuu Tokioon. Samalla Reille selviää, ettei omankaan suvun paperit ole niin puhtaat, kuin hän luuli.

Hyvä kirja oli! Tykkään näiden kirjojen rauhallisesta tahdista. Seuraava Rei odottaakin jo kirjahyllyssä.

24 lokakuuta, 2016

Rei Shimura ja morsiuskimono

Nyt vähän erilainen Sujata Masseyn Rei Shimura- kirja. Tapahtumapaikka on nimittäin Washington tällä kertaa Tokion sijaan!


Rei saa työtarjouksen: viedä arvokkaita kimonoja Washingtoniin museoon. Rei tarttuu siihen ja matkustaa sinne kimonoiden kanssa. Washingtonissa tietysti tapahtuu kummia, eli murha, ja muutakin jännää. Rei yrittää selvittää kadonneen kimonon, kadonneen japanilaisen turistin ja kadonneen passinsa kohtaloa. Mukaan sotkeutuu entinen poikaystävä Hugh Glendinning, Rein omat vanhemmat ja vieläpä, hups, nykyinen poikaystäväkin. Soppahan on näin valmis!

Tää kirja oli kyllä hyvä! Pidin tästä sopasta oikein paljon! Viihdyttävää ja silti ei mikään läpihuutojuttu. Onnellinen loppu kruunaa kaiken.

05 syyskuuta, 2016

Rei Shimura ja tappava manga

Tämän Rei Shimuran aihe oli aika mielenkiintoinen. Mistä Sujata Massey keksiikin niin erilaisia teemoja kirjoihinsa?


Rei on saanut töitä lehdestä, Gaijin Timestä. Lehdessä on muutosten aika ja Rei saa tehtäväkseen kirjoittaa jutun mangasta. Ja tietysti juttua tehdessä tapahtuu murha! Rei sukeltaa mangan maailmaan saadakseen aineistoa lehtijuttuunsa sekä selvittääkseen murhan. Aikamoiseen seikkailuun hän joutuukin sarjakuvien, niiden fanien, yakuzan sekä poikaystävänsä Takeon kanssa.

Itse en ole manga- sarjakuvia juurikaan lukenut. Muutamia vain. Silläkin tämän kirjan aihe oli mielenkiintoinen. Jotain kiehtovaa sarjakuvissa aina on.

30 elokuuta, 2016

Rei Shimura ja ikebana-mestari

Oon tykästynyt kovasti Sujata Masseyn Rei Shimuroihin. Tämä osa sarjasta oli hieman erilainen aiempiin verrattuna. Tässä kirjassa valottuu hieman enempi Rein suku.


Rei osallistuu ikebana-kurssille Norie-tätinsä tahdosta. Tietenkin tapahtuu murha. Rein oma henki on vaarassa, samoten hänen tätinsä. Reistä kun on kyse, asioihin liittyy antiikkia, puoleensavetävä mies ja paljon arvoituksia. 

Tähän voisi laittaa liudan sydämiä. Viihdyttävä kirja kaiken kaikkiaan. Suosittelen Rei Shimuroita kyllä jokaiselle! Eniten pidän näissä kirjoissa siitä, että tahti on rauhallinen, murhilla ei mässäillä ja kirjojen maailmassa voi ikään kuin levätä. Onneksi on jo seuraava Rei kirjahyllyssä odottamassa.

13 heinäkuuta, 2016

Rei Shimura ja zen-temppelin arvoitus

Rei Shimura se vaan on jotenkin niin ihanaa luettavaa. Pidän hurjasti näitten dekkareitten rauhallisesta tahdista. 


Tässä sarjan toisessa osassa Rei on saanut antiikkiliikkeensä toiminnan alkuun. Hän etsii asiakkaalleen tansua (lipastoa) ja löytääki sellaisen. Reitä huijattiin tansun suhteen ja lähtiessään vaatimaan oikaisua, löytyykin myyjä kuolleena. Tapahtumat lähtevät vauhtiin: Rein ja Hughin kotiin murtaudutaan, suhde Hughin kanssa mutkistuu Hughin veljen tultua vierailulle, löytyy lisää murhattuja ihmisiä jne.

Nautin tämän kirjan lukemisesta. Kun tämä loppui, harmitti, etten ollut seuraavaa osaakin lainannut jo kirjastosta. Rei-kirjojen maailmassa on jotakin niin rauhoittavaa ja nautinnollista. Todellakin aion lukea koko sarjan! Onneksi on vielä yhdeksän lukematta näitä.

21 huhtikuuta, 2016

Rei Shimuran ensimmäinen tapaus

Sujata Masseyn Rei Shimura- sarjan ensimmäinen kirja vei minut mennessään heti alusta pitäen. Kirjaa lukiessa olin hyvin tyytyväinen tietäessäni, että sarjan kirjoja on vielä monta minua odottamassa!





Kirja alkaa siitä, kun Rei matkustaa Japanin Alpeille loman viettoon. Lomapaikassa hän löytää kuolleen naisen ja siitä alkavat kiemurat, jotka jatkuvat myös kotona Tokiossa. Omat mutkansa matkaan tuo Rein japanilais-amerikkalaisuus, hänen antiikkiharrastuksensa, työpaikkansa englanninopettajana, sekä romanssinpoikanen skottimiehen kanssa. 

Hauskaa oli se, että itselleni kirjan pahiksen henkilöllisyys tuli yllätyksenä, joten jännitys pysyi loppumetreille saakka mukana. Mielenkiintoista oli myös päästä kurkistamaan japanilaiseen kulttuuriin ja tapoihin.

Rei teki minuun vaikutuksen. Siksi pitää päästä äkkiä kirjastoon hakemaan lisää näitä!