tiistai 30. heinäkuuta 2019

Ole yksisarvinen ja kulje kadun aurinkoista puolta!

Yksisarvinen oli mun mielestä njäh.




Mun mielestä kirjan jutut olivat lähinnä mukahauskoja. Jotenkin huonolla tavalla yli- tai alivedettyjä. Plääh. Ei yhtään munlaista huumoria. Anita Mangan kuvitus on kyllä ihan kivaa, siinä ei mitään. Kokonaisuus ei vaan ollut mun mieleen, eikä uponnu muhun. Muutama sivu oli kyllä hauska, siksi tää kirja sai GoodReadsiin multa kaks tähteä. Plus tietty tuo kuvitus oli aika kiva.

Ps: Bibbidi Bobbidi Bookin Laura oli mun kans aika samoilla linjoilla tästä ja sarjan muista kirjoista.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Noita

Mää koitin siirtää tän kirjan lukemista, koska tää on toistaiseksi viimeinen Fjällbacka- sarjassa ilmestynyt kirja. No, nyt on luettu.




Noidassa mennään Läckbergin tyyliin monissa tarinoissa yhtä aikaa. On Erican ja Patrikin tekemiset, on Annan elämää, on Patrikin kollegoiden tekemisiä, on 1600-luvulla eläneen Elin Jonsdotterin tarina, on turvapaikanhakijoiden tarinat, on turvapaikanhakijoiden auttajan tarina, on auttajien pojan ja pojan kahden kaverin tarina, on kuuluisan näyttelijän Marien paluu ja hänen tarinansa 30v sitten kadonneen tytön tappajana, on hänen tyttärensä Jessien tarina, on Helenin, Marien rikostoverin tarina ja on Jessien poikaystävän, Helenin pojan Samin tarina on kadonneiden tyttöjen tarinat, on 30v sitten kadonneen tytön siskon tarina ja hänen tyttärensä tarina, on vaikka kenen tarina, lääh puuh. Kunnon sillisalaatti!

Pakko sanoa, että tämä ei ollut suosikkini Läckbergiltä. En tykännyt yhtään Elin Jonsdotterin tarinasta ja noitavainoista. Yääh. En tykännyt Jessien tarinasta. En tykännyt Helenin miehestä. En tykännyt miten turvapaikanhakijoita kohdeltiin. Mistä tykkäsin tässä kirjassa? Öö, hyvä kysymys. Varsin silmiä aukaiseva oli Kirjapinon takaa- podcastin jakso tästä kirjasta.

Että huh huh! Minusta tuntuu, että tarvin taukoa Läckbergistä. Häneltä ilmestynyt Kultahäkki ei kiinnosta tällä hetkellä yhtään. Tähän Fjällbacka- sarjaan ilmestyy varmasti jossain vaiheessa jatkoa, koska ihan kirjan lopussa oli cliffhanger. Eli jatkoa odotellessa! :D

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Valkoinen tiikeri 1&2

Törmäsin kirjastossa tällaisiin sarjakuviin ja nappasin vain mukaani.

"Vuonna 1947 sisällissota riehuu Kiinassa. Hongkongin alamaailmassa ottavat armotta yhteen Hänen Majesteettinsa herrasmiesagentit, Suuren Ruorimies Maon punaiset kärpäset, Kolmen Vihreän Bambun triadi ja julmuudestaan kuulut 13 Näkymätöntä. Kaikkien tavoitteena on kaapata itselleen salaperäinen “Fat Girl”.

Vastavalmistunut punainen kärpänen Alix Yin Fu saa ensimmäisen tehtävänsä. Hänen on ratkaistava “Lihavan Tytön” salaisuus. Myös Sir Francis Flake ja uskollinen Aznir ovat samoilla jäljillä. Alkaa kilpajuoksu, josta ei puutu vauhtia eikä vaaratilanteita." Tämä kuvaus Sarjakuvakaupan sivuilta.




Nämä sarjakuvat ovat kyllä täynnä lapsuuden sarjakuvista tuttua menoa ja meininkiä. Monista jutuista en tykännyt, esim. neitsyyden tärkeyden korostamisesta, mutta jokin kumma nostalgisuus sai jatkamaan.




"Edellisessä osassa punainen kärpänen Alix Yin Fu ratkaisi "Lihavan Tytön" salaisuuden. Britit ehtivät kuitenkin ensin ja kaappasivat saaliin itselleen. Nuoren kommunistin on tehtävä vastaisku ja raivattava herrasmiesagentti Sir Francis Flake pois tieltä.

Amerikkalaisetkin ovat saaneet vihiä "Fat Girlistä". Hongkongiin saapuu yökoneella ryhmä armeijan salaisen palvelun agentteja, jotka suunnistavat ensi töikseen ruumishuoneelle. Myös määrätietoinen Lady Flake ja julma salaseura 13 Näkymätöntä ovat pelissä mukana.

Tämä albumi päättää ensimmäisen tarinan. Langanpäitä solmitaan yhteen, ja lukija pääsee myös hieman kurkistamaan Alixin menneisyyteen." Tää kuvaus on Apollo- kustannuksen sivuilta. 

Kiikun näiden kahden kohdalla kahden vaiheilla. Tykkäänkö? En tykkää? Jotain nostalgista näissä on ja se sai mut lainaamaan Valkoisen tiikerin loputkin osat kirjastosta. Ehkä ne luettuani osaan päättää, että tykkäänkö näistä. Ristiriitaiset fiilikset on!

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Kirahvin kyyneleet

Voi Mma Ramotswe, kun sinua on vähän hankala vastustaa. Tai no, tässä kirjassa vähän ärsytit kyllä minua. En jaksaisi millään lukea siitä, että kuinka miehet ja naiset on erilaisia ja semmosia ja tämmösiä ja ku aina on ollut näin ja siksi sitä ja siksi tätä.




Tuosta ärsytyksestä kun pääsi yli niin kirjan parissa kyllä viihtyi: "Kalaharin autiomaahan on kadonnut nuori amerikkalainen mies, muodikasta aviovaimoa epäillään syrjähypystä ja eräs epäluotettava kotiapulainen hautoo kostoa - Botswanan ainoan naispuolisen yksityisetsivän, Mma Ramotswen, viisautta ja harkintaa tarvitaan jälleen. Yksityiselämässään Mma Ramotswen avioliittosuunnitelmat Gaboronen parhaimpiin kuuluvan miehen, autokorjaamon omistajan J. L. B. Matekonin, kanssa saavat yllättävän käänteen, kun perheen pääluku odottamatta kasvaa kahdella." Siinä juoni GoodReadsista kopsattuna.

Edelleen pidän näiden kirjojen rauhallisesta menosta. Soft crimeä parhaimmillaan. Mma Ramotswen ja Mma Makutsin päättelyä on mukavaa seurata ja kirjojen tunnelma on rennon letkeä. Seuraavankin osan tästä kirjasarjasta luen, kunhan saan omaa lukuruuhkaani vähän pienemmäksi.

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö

Välillä haluan lukea kirjoja traumoista ja seksuaalisesta väkivallasta ja niistä toipumisesta. Tällaisista kirjoista saa aina vertaistukea ja ymmärtää itseään aina vain paremmin. Niin kävi tämänkin kirjan kanssa.




Kirja on hyvin selkeä. Alussa kerrotaan tietoa traumoista, tietoa lakipuolesta ja yleisesti seksuaalisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Sen jälkeen loppukirja on selviytymiskertomuksia. (Kirjan Riitta Silveriltä, joka on Tukinaisen asianajaja, sain aikanaan itse vinkit siitä, että ketä asianajajia asuinseuduiltani kannattaa kysellä.)

Kirjan alkupuolelta sain ison ahaa-elämyksen. Poden välillä riipivää kuolemanpelkoa. Tieto-osiossa kirjoitettiin, että "Moni seksuaalirikoksen uhri kokee tekohetkellä kuolemanpelkoa riippumatta siitä, uhkaako tekijä todellisuudessa hänen henkeään vai ei." Ekaa kertaa kuulin tällaisesta! Aloin täristä, kun tajusin, että juuri noinhan minulle on käynyt. Olen pelännyt kuollakseni noissa tilanteissa kaiken sen kivun ja kauhun keskellä. Kun nyt kuolemanpelko iskee päälleni voimalla, se on tunnetakauma. Tipun tunteissani takaisin siksi pieneksi tytöksi ja nuoreksi naiseksi, joka pelkää henkensä edestä. Kun tajusin tämän, oli minun paljon helpompi suhtautua itseeni ja pelkooni lempeämmin ja ymmärtäväisemmin. (Lukeminen kannattaa aina!)

Pidin vertaisteni kertomuksistakin paljon. Ne kertovat minulle ja muille, että elämä ei ole pilalla. (Ja jos onkin, niin sen saa määrittää jokainen itse, kukaan muu sitä ei voi eikä saa määrittää.) Kertomukset antavat myös toivoa. Elämästä voi saada hyvän ja tasapainoisen, vaikka olisi kokenut minkälaisia kauheuksia. Sitä toivoa pitää pitää yllä.

Joskus tuntuu, että vaikeinta ei ole ne traumat, joita minulla on, vaan se miten ihmiset suhtautuvat minuun kuultuaan traumoistani. Seksuaalinen väkivalta on tabu ja sitä tabua ja stigmaa kantavat uhrit. (Myönnän, että tekijöiden kohdalla tabuus ja stigma on vielä pahempi, koska he eivät voi puhua asiasta ollenkaan omalla naamallaan.) Traumojen takia en halua kuulla mitään surkuttelua, enkä varsinkaan niitä helvetin elämä on pilalla- kommentteja, joilla ihmiset kuvittelevat olevansa myötätuntoisia. Ei toisten elämien leimaaminen pilalla olevaksi ole myötätuntoa nähnytkään!! Minusta parasta on, kun vaan toteaa, että olen pahoillani ja ei muuta. Ja jos toinen tarvitsee apua, niin tarjoutuu auttamaan sen hakemisessa. Paskaa on myös se, jos joutuu lohduttamaan kuulijaa sen takia mitä itse on kokenut. Kokemusta on siitäkin. Jos kuultu menee tunteisiin, niin voi todeta, että tämä menee nyt tunteisiin, mutta älä uhrilta hae lohtua siihen, vaan jostain ihan muualta. Uhreilla on yleensä ihan tarpeeksi omissaankin. 

Eräs vertaiseni suositteli minulle tätä kirjaa. Suosittelen sitä itse kaikille. Kirja ei mässäile asioilla, vaan toteaa ne sellaisena kuin ne ovat. Ja tärkeintä on se toivo.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Noki

Pääkirjaston sarjastosta nappasin tällaisen sarjakuvan luettavakseni ihan vain kannen perusteella. Sirkku Tuomelan Noki olikin kuin uni.




Kun omat sanat eivät riitä ja ovat hukassa, niin Arktisen Banaanin sivut kertovat hyvän tiivistelmän Noesta: 

"Unenomainen kertomus nuoren miehen kostoretkestä, jonka synkässä pyörteessä viha ja rakkaus etsivät kohdettaan. Värikkäiden kuvien siivittämä vahvasti tunnepitoinen tarina kulkee fantasiamaisemien lävitse, kertoen arvoituksellisesti tietäjien ja voiman ristiriitaisesta suhteesta. 



Noki on Sirkku Tuomelan eeppinen esikoisteos, jonka visuaalinen tarinankerronta on saanut vaikutteita niin mangasta kuin länsimaisesta taidesarjakuvastakin."

Sarjakuva todellakin oli unenomainen ja kuvitus todella kaunista. Silmä lepäsi kirjan sivuilla ja sen myötä myös mielikuvitus lähti lentoon. Tarinan eteneminen oli kyllä välillä raskassoutuista ja pomppivaa, mutta kuvitus antoi sitä anteeksi kauneudellaan. Ihan jees sarjakuva. Annoin GoodReadsissä kolme tähteä kuvituksen kauneuden eteerisyyden takia.

torstai 18. heinäkuuta 2019

Heistä tuli taiteilijoita

Minäkin sitten uteliaisuuttani tartuin tähän Vilja-Tuulia Huotarisen kirjaan, kun sitä on kehuttu. Tää kirja oli ihana! Postauskin tulee julki sopivasti näin naistenviikolla.




Huotarisen kirjoittamat tarinat ja Riikka Sormusen kuvitus antavat kirjalle ja sen naisten tarinoille lumoavan ilmeen. Kokonaisuus oli todella viehättävä ja upposin kirjaan niine hyvineni. Miten ihana kirja! <3

Hauskaa on, etten osaa oikein kunnolla kuvailla kirjaa. Se vaan teki minuun niin vaikutuksen kokonaisuudellaan, tarinoiden naisten periksiantamattomuudella ja kuvituksellaan. Tuli sellainen olo, että jos nämä naisetkin ovat kyenneet haluamaansa, niin kyllä minäkin kykenen! Heistä tuli taiteilijoita, minustakin voi tulla jotain omien intohimojeni suuntaamana. Ehkä kirjailija, ehkä runoilija. Kuka tietää.

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Islamin naisten salattu elämä

"Australialainen toimittaja Geraldine Brooks vietti kuusi vuotta kirjeenvaihtajana Lähi-idässä. Kun hänen muotitietoinen egyptiläinen tulkkinsa yllättäen omaksui islamilaisen hunnun ja hylkäsi yliopisto-opintonsa, Brooks otti tehtäväkseen verhottujen naisten elämän ymmärtämisen. Brooks opetteli arabiankielen, pukeutui itsekin kaapuun ja ystävystyi eri asemissa olevien naisten kanssa. Iranissa hän joi teetä Khomeinin lesken kanssa, Etiopiassa ja Eritreassa hän tutustui naisten värväämiseen sissisotilaiksi ja kätilöiksi. Yösija kahden palestiinalaisen vaimon, Rahmen ja Fatinin, makuusopin lattialla opetti hänelle hiljaisen alistumisen arkea. Keskusteluissa hänelle avautui myös poliitikkojen, liikenaisten ja tutkijoiden moderni ajatusmaailma. Islamin naisten salattu elämä analysoi maailman nopeimmin kasvavaa uskontoa. Brooks tekee muslimikulttuurista hämmästyttäviä löytöjä, jotka rikkovat kuvaamme siitä." 




Yllä oleva GoodReadsin tiivistelmä oli hyvä versio kirjasta hyvin lyhyessä muodossa. Itselleni islam ei ole kovinkaan tuttu uskonto ja tämä kirja avasi aihetta hyvin. Brooks kirjoittaa hyvällä tyylillä asioista, niitä sen kummemmin arvottamatta, suht neutraalilla tyylillä. Tottakai välillä teksteistä paistaa hämmennys ja länsimaisen naisen itsenäisyyden takia jonkinlainen suuttumuskin. Aihe kokonaisuudessaan on kuitenkin todella kiinnostava ja haluan lukea siitä lisää. Pitää googlettaa, josko joku musliminainen (mitä varmasti on) olisi kirjoittanut aiheesta kirjan, koska mielestäni olisi vielä parempi, jos musliminaisen näkökulma ja ääni tulisi kuuluviin kirjan aiheissa, sen sijaan, että länsimainen nainen kertoo näkökulmastaan asioista. 

Suosittelen kirjan lukemista. Uskontojen suhteenkaan asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Sydämen ääntä ei voi unohtaa

Sendkerin aiempi kirja teki muhun niin vaikutuksen, että halusin ehdottomasti lukea kirjan itsenäisen jatko-osan, jossa Julia palaa isänsä kotimaahan ruettuaan kuulemaan ääniä.




Julia Win käy töissä ja välillä kaipaa Burmaan, jossa ei ole käynyt kymmeneen vuoteen. Hän paahtaa uraputkessaan eteenpäin, mutta eräänä päivänä hän kuulee naisen ääneen sisällään. Ääni ei jätä häntä rauhaan ja Julia luulee seonneensa. Äänen myötä hän päätyy lähtemään Burmaan veljensä luo. Veljensä kanssa hän alkaa selvittää äänen tarinaa. Se tarina onkin melkoinen. 

Sendker osaa luoda ihania tarinoita. Ne ovat täynnä rakkautta ja kaikkia elämään kuuluvia asioita sellaisena ihanana ja lempeänä sekoituksena. Mikään ei ole täysin mustavalkoista ja lukijanakin sitä jää pähkäilemään sen asian edessä. Kaikella on myös harmaakin puolensa ja sekös ärsyttää ja hämmentää, ainakin minua välillä. Julian tarina, hänen sisällään kuuluneen äänen naisen tarina, kaikki ne kietoutuvat yhteen tavalla, jossa kirjaa ei lasketa kädestä ihan vähällä. Olen Sendker-fani. Jotenkin Sendkerin tyyli on sellainen ihana, ei liian osoitteleva, vaan lukijaa arvostava. Lempeästi ja oivaltavasti hän vie vaikeiden asioiden ja tunteiden läpi sivu toisensa jälkeen ja lukijalle jää lämmin olo.

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Saniaislehdon salaisuudet

Jossain törmäsin tällaiseen sarjakuvaan (Marika Oksan blogissa ehkä?) ja nyt viimein sitten lainasin kirjastosta tän. Vitsi, tää oli kyllä hupanen ja mielenkiintonen sarjakuva!




Saniaslehdon salaisuuksien päähenkilö on Agnes, joka on ehkä 10-12-vuotias? Agnes on semmonen pikkuvanha tyttö, joka on orpo ja asuu isoäitinsä luona. Hän ei tiedä suvustaan oikein mitään ja on vähän omalaatuinen. Tarinoissa Agnes ottaa selvää asioista ja kiristää ihmisiä tiedoillaan. :D Agnes onnistuu saamaan myös lisää tietoa suvustaan. 

Tuo pikku kiristäjä on silti jotenkin vähän hellyttävä, vaikka onkin vähän ärsyttäväkin. Ei voinut kuin tykätä hänestä ja tästä sarjakuvasta! Sarjakuvan piirrosjälkikin on mieleeni. Sellaista eleetöntä ja tunnelmaan sopivaa.

Pakko oli varata jatkoa tälle sarjakuvalle. Tää Saniaislehdon salaisuudet oli itse asiassa trilogian ensimmäinen osa.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Fat Is a Feminist Issue

Tän kirjan lukemisen kans kävi vähän hassusti. Aloitin alkuvuodesta lukemaan tätä. Kirja oli mukana Helsingin reissullakin ja sillä reissulla raukka sai junassa juomat päälleen. Kääks, ku ei ole mun oma kirja edes! No, sitten tuli muuttoa ja muuta ja kirja jäi kesken. Sitten päätin, että perkeles, kyllähän minä tän saan luettua. No, aloitin kirjan alusta ja luin sen sitten alle viikossa kokonaan. Ja mikä kirja tää onkaan!




Minulle kirjan tärkeintä antia olivat luvut mitä lihavuus tarkoittaa pakonomaisesti syövälle ja mitä laihuus tarkoittaa pakonomaisesti syövälle. Ne pisti miettimään! Omien vakavien traumojeni takia itse olen lihava ja en uskalla olla laiha, koska koen laihuuden olevan vakava uhka mun turvallisuudelle. Kirjassa avattiin juuri näitä asioita, sekä käytiin läpi myös nälän merkitystä ja miten auttaa itseään, sekä myös anoreksiaa ja lääketieteellistä näkökulmaa.

Pelottavaa kirjassa oli esimerkiksi maininta siitä, että lihavuuden pelon takia monet äidit eivät anna tyttövauvoilleen tarpeeksi ruokaa sen takia, etteivät nämä vain lihoisi. Vauvat lihoisi!! Alko kuulkaa ankarasti ahdistaa tämä maailma, jossa vain laihuus on jotain. Me kaikki kärsitään siitä, myös ne ihmiset, jotka ovat luonnostaan laihoja. Ja kuka tässä voittaa? No ne yhtiöt, jotka käärii voittoja laihdutustuotteillaan ja jotka saavat kaikki naiset epävarmoiksi omasta arvostaan.

Kirja oli myös lohdullinen. Minä voin auttaa itseäni ja päästää tasapainoon kehoni kanssa. Seuraavat kohdat löytyi kirjan self-help- luvusta ja aion itse niitten avulla rueta parantamaan omaa kehosuhdettani.

1. Peilityöskentely. Hommaa kokovartalopeili ja päivittäin katso itseäsi peilistä ja tule täysin tutuksi oman kroppasi kanssa sellaisena kuin se on.
2. Pukeutuminen juuri niinkuin halut. Pukeudu jo nyt niihin väreihin/kuoseihin/kankaisiin/mitä ikinä, eläkä odota että sitten kun olen tarpeeksi laiha tai sitten kun olen tarpeeksi jotain.
3. Ruoan jättäminen lautaselle. Opettele syömään niin, että täyteen tullessasi jätät ruokaa lautasellesi, etkä ahda kaikkea väkisin itseesi. Vaihtoehtoisesti voi myös ottaa lisää ruokaa, jos vielä jää vähän nälkä.
4. Ajatustyöskentely. Esim. fantasia omasta kodista ruokakauppana, että mitä ajatuksia ja tunteita ruokiin liittyy, kun koti onkin täynnä ruokaa, eikä mikään ole lukkojen takana ja kiellettyä ja miten suhtaudut siihen ja sitä sitten työstää.

Sanonpa vielä huh huh tälle kirjalle! Pisti miettimään ja paljon. 

Todella iso suositus tälle kirjalle.

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Pohjankontu- trilogia

Helena Wariksen Pohjankontu- trilogia oli lukuoppaan suosituksissa syksyllä. Nyt viimein tartuin tähän trilogiaan ja ainut harmitus on, etten ole jo aiemmin tarttunut tähän.




Uniin piirretty polku avaa tarinan. Risingshadow- sivustolta löytyy hyvä tiivistelmä kirjasta, kun itse en osaa muotoilla sitä:

"Sisarukset Arni, Troi ja Aile ovat lapsina joutuneet eroon toisistaan valtavan aallon heittäminä, valtavan palon pelottamina.

Arni odottaa muita vielä vuosien jälkeen lumisten tuntureiden juurella, yksin, pimeydessä. Troista on tullut ukkosmies, matkaaja, joka väsymättä etsii taivasta, jossa tähdet olisivat taas oikeilla paikoillaan. Ja Aile, noidaksi haukuttu, ulkopuoliseksi katsottu, kohtaa kylän metsässä sielunkumppaninsa, jonka kanssa lähtee etsimään oikeaa kotiaan.

Sisarukset eivät muista toisiaan, mutta matkaavat toisiaan kohti, suojanaan vanhat mahdit ja ihmiset, joita he rakastavat."

Tarina oli todella mukaansa tempaava ja päähenkilöt Aile ja hänen miehensä Dai tuntuivat helposti lähestyttäviltä. Ahmin tämän kirjan parissa päivässä ja jännitin, että milloin ja miten sisarukset löytävät toisensa ja mitä sitten tapahtuu. Kirjan loppuessa olin hyvin onnellinen, että toinen osa oli jo hyllyssä odottamassa ja pääsin heti lukemaan sen.




Toisessa osassa siirrytään ajassa eteenpäin parikymmentä vuotta. Risingshadow auttoi tämänkin juonen kertomisessa:

"Hurja Mustarinnan soturi Roke ja kuolleiden mailla Luusuvannossa kasvanut hiljainen Karran ovat kaksoset. Kymmenen vuoden eron jälkeen he kohtaavat lähteäkseen noitasaarelle Vornanmutkaan hautaamaan äitiään, noita Terihania.

Periltä löytyy Sudenmarja, synkkä ja ahdistunut lapsi, jota kaksoset erehtyvät luulemaan pikkusisarekseen ja Vornanmutkan seuraavaksi noidaksi. Esiäideiltä Karran saa kuitenkin kuulla, että hänestä itsestään on määrä tulla Vornanmutkan ensimmäinen miesnoita.

Matkasta kohti velhoutta alkaa Sudenlasten suuri seikkailu."

Tässä kirjassa alkuun ärsytti tuo Roke (joka on kaksoisveljensä kanssa Troin lapsi) ihan hulluna, koska hän oli niin ylimielinen idiootti. Tarinan edetessä hänestäkin alkoi paljastua muita puolia ja syitä kovuuteensa. Mielenkiintoisia henkilöitä olivat hänen kaksoisveljensä Karran, sekä heidän serkkunsa Niir. Tämänkin kirjan ahmin parissa päivässä. Sudenlapsien tarina oli tosi mielenkiintoinen ja oli hauskaa lukea myös edellisen kirjan hahmojen kuulumisia. Kirjan huono puoli oli insesti, joka oli hyvin pienessä osassa, mutta pisti miettimään. Asia oli mielestäni kuitenkin kuvattu jotenkin hyvin ja kauniisti, taisteluna hyvän ja pahan välillä.




Sitten vielä trilogian viimeinen osa Talviverinen! Tässä osassa kerrotan Troin tarina: hänen elämästään Tuultensaarella ja mitä sitten tapahtui eli aiempien kirjojen tapahtumia, joita ei kaikkia sen enempää avattu silloin, kuten hänen suhteensa Neithaan. Kirja oli mielenkiintoinen, kuten muutkin kirjat ja avasi tapahtumia lisää. Troinkin tarina on melkoinen! Saatikka sitten se, miten tämä kirja loppui.


Ainut mitä jäin tässä trilogiassa kaipaamaan oli, että Arnin tarinaa olisi kerrottu enemmän. Siis, että miten hän tapasi vaimonsa esimerkiksi. Arni jäi sisaruksista lähes huomiotta ja olisin kaivannut hänen tarinaansa enemmän esille. Lisäksi kiinnostaisi todella paljon tietää esimerkiksi, että miten Vornanmutkan tarina jatkuu. Tai että miten pitkän talven jälkeen maailma on muuttunut.

Pidin tästä trilogiasta hyvin paljon. Huh huh, miten jotkut osaavatkin kirjoittaa ja antaa mielikuvituksensa tuottaa mitä mahtavimpia juttuja!

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Prinssi Charlesin tunne

Kolmas Liv Strömquistin albumi, jonka luin! Tästä löysin paljon tuttua.




Tässä albumissa Strömquist on tarttunu parisuhteisiin ja tunteisiin, rakkauteen. Että kuinka naiset kantaa parisuhteissa vastuuta tunteista ja muusta ja miehet elää kuin siivellä. Että kuinka naiset kaipaa rakkautta ja puhumista ja miehet pakenee sitä. Että kuinka miehet käyttää tätä tilannetta hyväkseen hallitakseen naisia. En osaa tätä paremmin selittää, mutta tunnistin tästä todella paljon kaikenlaista omasta elämästänikin. 

Tää albumi oli aika huh huh. Tässä albumissa Strömquist on mielestäni osunut hyvin asian ytimeen ja tuo sen hyvin esiin syyttelemättä tai mitään, vain toteaa asiat omalla tyylillään ja antamalla esimerkkejä tilanteista.

Strömquistilta on tulossa uusi albumi nimeltään Einsteinin vaimo. Mielenkiinnolla odotan, että mitä se pitää sisällään.

torstai 4. heinäkuuta 2019

Kalevala

Tällaisen Kalevalan kun saisi lukea jo ala-asteella niin tulisi Kalevalaankin jotain mielenkiintoa. Sarjakuvamuodossa tarinat alkoivat kiinnostaa minuakin.




GoodReadsissa sanottiin tästä sarjakuvasta näin: "Kalevala on ollut monille nykytanhuvilla tallusteleville lapsukaisille hiukan vaikeasti avautuvaa luettavaa, eikä kuviakaan alkuperäispainoksista tahdo löytyä. Nyt VakaV. Väinämöisen, Ilmarisen Sepon, Lemminkäisen Ahdin ym. kansallissankarien hahmot ovat saaneet nykylukijalle sopivan ulkoasun. Juonen käänteet ja repliikit eivät enää kuulosta totutun hämäriltä, vaikkei seikkailujen omaleimaisuudestaja vauhdikkuudesta ole tingitty pätkääkään. Myös varhaisten runonlaulajien viljelemä, usein ironinen huumori pääsee oikeuksiinsa. " Ja tämä teksti kyllä piti paikkansa.

Hotkaisin tämän kirjan yhdeltä istumalta. Tämä Kalevala oli hyvin viihdyttävä ja tarinat sen ansiosta mielenkiintoisia. Saispa koko Kalevalan tässä muodossa!

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Alkuvuodesta ostamani kirjat #kirjaostos

Minäkin joskus harvoin ostan kirjoja. Tänä ja viime vuonna yllättävän paljon verrattuna aiempiin vuosiin. Mutta mennäänpä itse asiaan!




Ostin tämän Philip Pullmanin trilogian tammikuussa itselleni synttärilahjaksi. Kävi vielä hyvä tuuri, ku seuraan facessa Oulun ainoaa divaria ja he olivat laittaneet kuvan tästä trilogiasta sinne. Minä haukkana varasin ne tyyliin minuutti kuvan julkaisusta!




Kun menin hakemaan trilogiaa sieltä divarista niin samalla reissulla bongasin sieltä tämän Runotyttö- trilogian yksissä kansissa. En mitenkään voinut jättää sitä sinne! Oli oikeinkin hyvä syntymäpäivälahja itselleni tämäkin kirja! <3




Luin joskus useampi vuosi sitten Lehtolaisen Hilja Ilveskero- kirjat ja tykkäsin paljon. Viime vuonna löysin tän sarjan kolme muuta osaa hyllyyni. Tän sarjan ekan osan bongasin nettidivarista ja tilasin sen. Nyt on kaikki Hilja Ilveskero- kirjat hyllyssä!




Viimeisin tilaus alkuvuoteen oli Niemisen ja Vehkoon sarjakuva. Tilasin tämän, koska huhtikuussa oli Kosmoksella kampanja, että huhtikuun aikana ostettujen Vihan&inhon internet- kirjojen tuotto menee kokonaisuudessaan Vehkoolle. Kustantamo halusi tällä tavalla tukea Vehkoota Junes Lokan järjestämässä loskapaskaoikeuskampanjassa Vehkoota vastaan. Arvostan korkealle kustantamon elettä! Halusin tukea Vehkoota ton paskan keskellä ja tilasin tän sarjakuvan.


Semmosia olivat mun kirjaostokset tämän vuoden tammi-kesäkuussa. Katsotaan tilannetta uudelleen loppuvuodesta. Olen ennakkotilannut jo kaksi tätini runokirjaa, jotka julkaistaan postuumisti ens kuussa Päätaloviikoilla. Haluan lisäksi ostaa ainakin Koko Hubaran Ruskeat tytöt, Minja Koskelan Ennen kaikkea feministin ja Maria Ohisalon ja Arno Kotron toimittaman Sinua on petettyn sekä Satu Koskimiehen ja Vilja-Tuulia Huotarisen Emilia Kent- Runotytön tarina jatkuu- kirjan. Uskon ostavani ne tän loppuvuoden aikana heti ku saan näpyteltyä tilauksen tai käytyä kirjakaupassa. Joululahjaksi viimeistään!