Pohjankontu- trilogia

Helena Wariksen Pohjankontu- trilogia oli lukuoppaan suosituksissa syksyllä. Nyt viimein tartuin tähän trilogiaan ja ainut harmitus on, etten ole jo aiemmin tarttunut tähän.

Uniin piirretty polku avaa tarinan. Risingshadow- sivustolta löytyy hyvä tiivistelmä kirjasta, kun itse en osaa muotoilla sitä:

"Sisarukset Arni, Troi ja Aile ovat lapsina joutuneet eroon toisistaan valtavan aallon heittäminä, valtavan palon pelottamina.

Arni odottaa muita vielä vuosien jälkeen lumisten tuntureiden juurella, yksin, pimeydessä. Troista on tullut ukkosmies, matkaaja, joka väsymättä etsii taivasta, jossa tähdet olisivat taas oikeilla paikoillaan. Ja Aile, noidaksi haukuttu, ulkopuoliseksi katsottu, kohtaa kylän metsässä sielunkumppaninsa, jonka kanssa lähtee etsimään oikeaa kotiaan.

Sisarukset eivät muista toisiaan, mutta matkaavat toisiaan kohti, suojanaan vanhat mahdit ja ihmiset, joita he rakastavat."

Tarina oli todella mukaansa tempaava ja päähenkilöt Aile ja hänen miehensä Dai tuntuivat helposti lähestyttäviltä. Ahmin tämän kirjan parissa päivässä ja jännitin, että milloin ja miten sisarukset löytävät toisensa ja mitä sitten tapahtuu. Kirjan loppuessa olin hyvin onnellinen, että toinen osa oli jo hyllyssä odottamassa ja pääsin heti lukemaan sen.

Toisessa osassa siirrytään ajassa eteenpäin parikymmentä vuotta. Risingshadow auttoi tämänkin juonen kertomisessa:

"Hurja Mustarinnan soturi Roke ja kuolleiden mailla Luusuvannossa kasvanut hiljainen Karran ovat kaksoset. Kymmenen vuoden eron jälkeen he kohtaavat lähteäkseen noitasaarelle Vornanmutkaan hautaamaan äitiään, noita Terihania.

Periltä löytyy Sudenmarja, synkkä ja ahdistunut lapsi, jota kaksoset erehtyvät luulemaan pikkusisarekseen ja Vornanmutkan seuraavaksi noidaksi. Esiäideiltä Karran saa kuitenkin kuulla, että hänestä itsestään on määrä tulla Vornanmutkan ensimmäinen miesnoita.

Matkasta kohti velhoutta alkaa Sudenlasten suuri seikkailu."

Tässä kirjassa alkuun ärsytti tuo Roke (joka on kaksoisveljensä kanssa Troin lapsi) ihan hulluna, koska hän oli niin ylimielinen idiootti. Tarinan edetessä hänestäkin alkoi paljastua muita puolia ja syitä kovuuteensa. Mielenkiintoisia henkilöitä olivat hänen kaksoisveljensä Karran, sekä heidän serkkunsa Niir. Tämänkin kirjan ahmin parissa päivässä. Sudenlapsien tarina oli tosi mielenkiintoinen ja oli hauskaa lukea myös edellisen kirjan hahmojen kuulumisia. Kirjan huono puoli oli insesti, joka oli hyvin pienessä osassa, mutta pisti miettimään. Asia oli mielestäni kuitenkin kuvattu jotenkin hyvin ja kauniisti, taisteluna hyvän ja pahan välillä.

Sitten vielä trilogian viimeinen osa Talviverinen! Tässä osassa kerrotan Troin tarina: hänen elämästään Tuultensaarella ja mitä sitten tapahtui eli aiempien kirjojen tapahtumia, joita ei kaikkia sen enempää avattu silloin, kuten hänen suhteensa Neithaan. Kirja oli mielenkiintoinen, kuten muutkin kirjat ja avasi tapahtumia lisää. Troinkin tarina on melkoinen! Saatikka sitten se, miten tämä kirja loppui.


Ainut mitä jäin tässä trilogiassa kaipaamaan oli, että Arnin tarinaa olisi kerrottu enemmän. Siis, että miten hän tapasi vaimonsa esimerkiksi. Arni jäi sisaruksista lähes huomiotta ja olisin kaivannut hänen tarinaansa enemmän esille. Lisäksi kiinnostaisi todella paljon tietää esimerkiksi, että miten Vornanmutkan tarina jatkuu. Tai että miten pitkän talven jälkeen maailma on muuttunut.

Pidin tästä trilogiasta hyvin paljon. Huh huh, miten jotkut osaavatkin kirjoittaa ja antaa mielikuvituksensa tuottaa mitä mahtavimpia juttuja!