Silvana Berki: Kun taivas aivastaa

Koska luin tämän runoantologian, kiinnostuin Silvana Berkistä sen verran, että lainasin kirjastosta hänen oman runokirjansa.

Yllätyin, että runot oli tässä ensin suomeksi ja sitten englanniksi. Luin molemmat versiot. Runot olivat mielenkiintoisia, mutta eivät silti koskettaneet suuresti sieluani. (Miksi muuten haluan, että runot riipii mun sielua?) Koen, että tää oli lukemisen arvoinen. Runot aina antavat jotain, vaikka eivät sielua koskettaisikaan sen kummemmin. Se on se sanojen käyttö, runon muoto, sanoma, uusi maailma. Runoissa on sitä jotain aina.

Olipa kerran toivo: albanialaista nykyrunoutta

Runoja, runoja, runoja. Kirjaston sivuja selatessa törmäsin tähän runokirjaan ja halusin päästä lukemaan sen.

En muista lukeneeni albanialaista runoutta, joten olihan se korkea aika tutustua siihen. Pidin kokoelmasta. Erilaisia runoilijoita, erilaisia ääniä. Tää on näitä kirjoja, jotka pitää itse lukea ja kokea, palastella ja nautiskella. 

Runoista mieleen jäi esim. Ndue Ukajin runo Lauran sunnuntai, Xhevarir Spahiun Sana, Arian Lekan Durresin amfiteatterin suljettu basilika ja tää alla oleva:

Lehti

Ratkaisen olemisen arvoituksen.

Olen lehti,

heitettynä keskelle tietä,

ylitseni kävelevät

isot kengät.

Suzana Zisi