Koska luin tämän runoantologian, kiinnostuin Silvana Berkistä sen verran, että lainasin kirjastosta hänen oman runokirjansa.
Yllätyin, että runot oli tässä ensin suomeksi ja sitten englanniksi. Luin molemmat versiot. Runot olivat mielenkiintoisia, mutta eivät silti koskettaneet suuresti sieluani. (Miksi muuten haluan, että runot riipii mun sielua?) Koen, että tää oli lukemisen arvoinen. Runot aina antavat jotain, vaikka eivät sielua koskettaisikaan sen kummemmin. Se on se sanojen käyttö, runon muoto, sanoma, uusi maailma. Runoissa on sitä jotain aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti