31 joulukuuta, 2022

Joulukuun kooste

Joulukuu on taputeltu ja siitäki selvittiin hengissä. Pahin jouluahistus iski noin viikkoa ennen joulua. Luulin jo, että pääsisin ekan kerran ilman sitä olemaan. No en, mutta ekan kerran se tuli vasta näin myöhään!

Kuvituksena Oulun luminen joulukuu.


9.12.


Luetut: 9

Tatsuya Endo: Spy x Family 5
Camilla Läckberg: Käenpoika
Heli Mäkelä & Tiia Trogen: Tunteita päästä varpaisiin
Ed Brubaker, Marcos Martin & Steve Epting: Kapteeni Amerikka - mies joka osti Amerikan
Jason Aaron & Esac Ribid: Thor - jumalten tuho
Brian Michael Bendis, Steve McNiven & Sara Pichelli: Guardians of the galaxy: Kosmiset kostajat
Anneli Juutilainen: Lähtösi jälkeen - kertomuksia surusta ja selviytymisestä
Jason Aaron & Esac Ribid: Thor - luojapommi
Sofia Chanfreau & Amanda Chanfreau: Kirahvin sydän on tavattoman suuri



19.12.


Katsotut: 10

Punainen
2022, 1h40min

Thor: Ragnarök
2017, 2h10min

Postia pappi Jaakobille
2009, 1h14min

Joulutarina
2007, 1h23min

Thor: Love and Thunder
2022, 1h58min

Mestari Cheng
2019, 1h54min

Krampus
2015, 1h38min

Agatha ja Ishtarin kirous
2019, 1h35min

Hercule Poirot: The Hollow
2004, 1h33min

Iron Sky: The coming race
2019, 1h33min


Haasteet:

Ei haasteisiin osallistumista.



25.12.


Mun vuosi päättyi sairaalareissuun. Pääsin toissailtana kotia ja nyt ollaan hetki hissunkissun. Onneksi ei ollu mitään sellaista, mitä ei lyhyellä ja tehokkaalla hoidolla sais kuntoon. Onneksi myös tajusin hyvin äkkiä, että nyt kaikki ei oo niinku pitää ja hain apua, joten tilanne ei päässy liian pahaksi. 

Toivotaan ensi vuodesta jälleen kerran parempaa! Itse olen toiveikas sen suhteen.

Hyvää uutta vuotta kaikille teille ihanille lukijoilleni! Kiitos, että olette!

26 joulukuuta, 2022

Kirjahaaste

Pieni kirjahaaste tänne joulukuun loppuun! 

Bongasin tän haasteen Hey girl- blogista.

Kuvat oon ottanu marraskuun aikana. On ollu niin kaunista, ku kasvit jäätynet pakkasilla.



Ensilumi 6.11.


1. Kuinka monta kirjaa on liikaa kirjasarjan sisällä?
Tää on hankala kysymys. Eka tulee mieleen, että jos yli 10 on ni se on jo liikaa. En muuten oo lukenut edes kovin montaa sarjaa niin pitkälle. Mielenkiinto loppunu hyvissä ajoin ennen sitä. Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjaan tulee nyt 11. osa, Käenpoika, ja oon varausjonossa. Se taitaa olla aikuisiällä pisimmälle päässyt kirjasarja mulla.

Esimerkkejä lukemistani sarjoista:
Vera Valan Arianna de Bellis- sarja. Oon lukenu 6 osaa ja toivon, että lisää tulee.
J.S.Meresmaan Mifonki-sarjaa lukenu 4 osaa ja aion lukea lisää.
Anu Patrakan Rui Santos- sarjaakin oon lukenu 4 osaa ja aion lukea lisää.
Arnaldur Indriðasonin Komisario Erlendur-sarjaa oon lukenu kaikki 9 osaa.
Marco Vichin Komisario Bordelli-sarjan neljäs suomennos odottaa hyllyssä.
Patricia Cornewellin Kay Scarpetta jämähti, ku luin 8. osan. En usko jatkavani enää.
Peter Jamesin Roy Grace- sarjalla sama kohtalo edellä mainitun kanssa. 8. osa jumitti lukemisen.
Elegian kanssa luen Qiu Xiaolongin Chen cao- sarjaa. 4 luettu ja monta vielä eessä.
Sujata Masseyn Rei Shimura- sarjaaki oon lukenu 8 osaa ja jämähtäny toistaiseksi siihen.
Leena Lehtolaisen Hilja Ilveskero- sarjasta en oo 5. kirjaa vielä lukenu.

Näistä kaikki paitsi yksi oli dekkarisarjoja. Meresmaan sarja on fantasiaa. Hmph. Pitäis löytää muistaki genreistä luettavaa. Sarjakuvasarjat on oma lukunsa. Ja lapsena tuli luettua hirmumäärä erilaisia kirjasarjoja. Aiheet laidasta laitaan, kuten neiti etsivät, baby sitters clubit, nummelan ponitallit, viisikot, tiinat, annat, replicat, seljan tytöt, mirkat, sarat jne jne jne.



Toinen lumi 9.11.


2. Mitä mieltä olet jatkojännäreistä?
Jatkojännärit on mun juttu. Tykkään jatkaa tuttujen henkilöiden parissa olemista. Mutta rajansa sarjojen pituudellakin!

3. Kovakantinen vai pokkari?
Kovakantisista tykkään enemmän. Pokkareitakin silti luen.






4.Suosikkikirja?
Tää menee aina jotenkin fiiliksen mukaan ja vaihtelee. Alice Osemanin Heartstopper on just nyt mun lempparein. Se kyllä sarjakuvasarja.

5. Kirja, josta pidät vähiten?
Raamattu on aika kova tässä luokassa. Perusteluna se, että sillä oikeutetaan niin paljon paskaa, ihmisoikeuksien polkemista ja väkivaltaa. Ja sanonta lyödä Raamatulla päähän kuvastaa tätä aika hyvin. Muttaku Raamatussa sanotaan näin...

6. Kolmiodraamat, kyllä vai ei?
Näh. Ei nappaa. Ei kirjoissa, ei tv-sarjoissa.






7. Viimeisin kirja, jota et vain voinut lukea loppuun?
Aloitin E.Lockhartin Me olimme valehtelijoita- kirjan lukemista, mutta kun se ei ollu vielä alkanu vetämään sivulle 30 päästyä ja olin jo niin tylsistyny, ni jätin sen sitten siihen.

8. Kirja, jota tällä hetkellä luet?
Niitä on tällä hetkellä 12 kesken. Taas vähän lipsunu.

9. Viimeisin kirja, jota suosittelit jollekin?
Tahereh Mafin Rakkaus suurempi kuin meri





10. Vanhin kirja jonka olet lukenut?
Ööh. Veikkaan L.M.Montgomeryn ja Louisa M. Alcottin kirjoja. 
Suomalaisista ehkä Aino Kallaksen Sudenmorsian vanhin.

11. Uusin kirja, jonka olet lukenut?
Oisko Raisa Omaheimon Ratkaisuja läskeille.

12. Suosikkikirjailija?
Voi voi. Vaikea kysymys. Hmm. Roxane Gay nyt ainakin. Koko Hubara. L.M.Montgomery. Vera Vala. Ilkka Auer.






13. Kirjojen ostaminen vai lainaaminen?
Köyhänä sanon, että lainaaminen. Seki saa kirjahyllyt pursuaan.

14. Kirja, josta et pitänyt, mutta mistä muut kuitenkin pitävät?
Rainbow Rowellin Viimeinen ilta

15. Kirjanmerkit vai hiirenkorvat?
Ehdottomasti kirjanmerkit! En tykkää kirjoissa hiirenkorvista.

16. Kirja, jonka luet aina uudelleen?
Motgomeryn Annat ja Emiliat tullu luettua useamman kerran elämän aikana ja uskon, että tuun vielä lukemaankin ne useamman kerran.






17. Voitko lukea kuunnellessasi musiikkia?
Voin, kunhan se on klassista musiikkia tai jos siinä lauletaan, niin eri kielellä millä just luen.

18. Yksi näkökulma vai useita eri näkökulmia?
Molemmat hyviä.

19. Luetko kirjan yhdeltä istumalta vai usean päivän aikana?
Yleensä usean päivän aikana, nykyään menee jopa viikkoja tai kuukausia. Harvemmin tulee nykyään vastaan kirjoja, jotka vie niin mennessään, että ne lukee yhdeltä istumalta.




Olipa hauskaa miettiä vastauksia näihin kysymyksiin!

Ottakoon kopin tästä haasteesta ken haluaa!

23 joulukuuta, 2022

Sofia Chanfreau & Amanda Chanfreau: Kirahvin sydän on tavattoman suuri

Tää Finlandia-palkinnon saanut kirja oli todella ihana! 



 

"Vega on kymmenvuotias ja asuu isänsä kanssa Kirahvisaarella. Vegan elämässä kaikki sujuu tavalliseen tapaan, siis hyvin epätavallisesti. Hän näkee asioita, joita kukaan muu ei näe, kuten mielikuvituseläimiä, jotka pitävät hänelle seuraa arkisin. Kylpyhuoneessa asuu harmaakarhu, jonka turkki on kauttaaltaan shampoovaahdossa, ja koulumatkalla vastassa ovat asfalttimajava Atle ja suojatieseepra Sakarias.

Vega ei ole koskaan tavannut äitiään, ja kun hän kysyy äidistä isältä ja isoisä Hektorilta, nämä puhuvat aivan hämäriä. Kun isä vielä hankkii nuivan tyttöystävän ja Vega saa yllättävän kirjekaverin, hän päättää lähteä seikkailuun saadakseen lisää tietoa äidistä.

Kirahvin sydän on tavattoman suuri on maagisen realismin värittämä kertomus kaipuusta olla osa perhettä, löytää paikkansa maailmassa ja tulla rakastetuksi sellaisena kuin on. Kirja sopii mainiosti luettavaksi yksin tai yhdessä vanhemman kanssa."

Tätä Vegan matkaa oli mielenkiintoinen seurata. Jotenkin vain upposin tarinaan ja eläydyin Vegan äidin etsimiseen. Vega sain myös ensimmäisen ystävän äitiä etsiessään, Nelsonin, joka onkin aika mielenkiintoinen tyyppi. Koko tämä tarina ja kuvitus ja kaikki lämmitti suuresti mun sydäntä ja ihastutti. Kirjassa oli myös mielenkiintoisia otuksia: pallervantit, kauholeikot, hutelopallerot, klohmotassu, kärsäruotiaiset, kärsämöhjöset, kääpiökyttyräiset jne. Mielenkiintoisia mielikuvitusolentoja, jotka ovatkin aivan todellisia. Ja miten Outi Menna onkin osannut kääntää nuo kaikki eläinten nimet? 

Tää oli todellakin todella ihana tarina. Rakastan tällaisia kirjoja! 💗

22 joulukuuta, 2022

Kei Sanbe: Poissa-Erased 6 & Tatsuya Endo: Spy x Family 5

Jatkoa kahdelle mangasarjalle, joita oon lukenut tänä vuonna.


 Kei Sanbe: Poissa-Erased 6

Osa 6 oliki yllätyksellinen. Tarina sai käänteen, jota en osannu millään lailla odottaa. Enkä osaa sanoa, onko se hyvä vai huono asia, tai edes uskottava. Hmm. Sivut kuitenkin kääntyivät menemään. Vielä on osat 7-9 jäljellä tätä tarinaa ja aion lukea tän loppuun asti.



Tatsuya Endo: Spy x Family 5

Tää ei ollu ollenkaan niin hyvä ja hauska, kuin aiemmat osat. Tarina kuitenkin etenee. Luen kyllä sarjaa eteenpäin, kunhan kirjastoon tulee osat 6-9.


Tänä vuonna oon jotenkin tosi paljon aiempaan verrattuna tykänny lukea mangaa. Oon jotenkin löytänyt sen ihan eri tavalla. Onneksi kirjastossa on paljon mangasarjoja!

20 joulukuuta, 2022

Thor- sarjis

Luin tän Thor-trilogian ekan osan täällä.



 

Tää toka osa oli huonompi ku eka osa. Tää oli vähä semmosta eteepäin tykitystä ja ei kauheana napannut. Juoni vähän jäi vauhdin jalkoihin. Harmikseni huomasin myös, että kolmatta osaa ei oo suomennettu. Oisin voinu senkin lukea.

19 joulukuuta, 2022

Anneli Juutilainen: Lähtösi jälkeen - kertomuksia surusta ja selviytymisestä

Suru aiheena kiinnostaa omien surujeni takia. Lähtösi jälkeen vaikutti hyvältä kirjalta surun suhteen ja sitä se olikin.



 

"Kun läheinen ja rakas ihminen kuolee, menetys tuntuu musertavalta. Tapahtunut suistaa elämän helposti raiteiltaan. Silloin moni kaipaa vertaistukea - toivoa siitä, että surun kanssa voi jonakin päivänä oppia elämään.

Näyttelijä Jussi Lampi pohtii yhä, miksi tytär Mandi päätti oman elämänsä 19-vuotiaana. Laulaja Johanna Pakonen joutui hyvästelemään kaksospoikansa, jotka menehtyivät ennenaikaisesti raskauden puolivälissä. Entinen pituushyppääjä Ringa Ropo pohti oman elämänsä merkitystä jouduttuaan hautaamaan alle kahden vuoden ikäisenä leukemiaan kuolleen poikansa.

Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma, kirjailija Kaari Utrio, ex-pääministerin puoliso Minna-Maaria Sipilä, lääkäri Pippa Laukka, näyttelijä Lena Meriläinen, taidekauppias Reijo Oras, viihdetaiteilija Jope Ruonansuun leski Mari Ruonansuu, kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan leski Vesa Kallionpää sekä kansakuntaa koskettaneissa tragedioissa läheisensä menettäneet suomalaiset kertovat omasta surustaan.

Haastateltavat antavat omien kokemustensa kautta lukijalle toivoa ja tukea siihen, miten raskaan menetyksen jälkeen voi päästä elämässä eteenpäin: oivalluksia, mielenhallinnan keinoja ja asioita, jotka ovat tuoneet helpotusta ja lohtua.

Surun asiantuntija ja psykoterapeutti tarjoaa lukijalle ajatuksia uuden elämäntilanteen käsittelemiseksi.

Anneli Juutilainen (s. 1983) on espoolainen toimittaja, joka tunnetaan syvällisistä ja koskettavista henkilöhaastatteluistaan. Hän on aiemmin julkaissut kirjan Kirjeitä nuorelle itselleni (Docendo 2019)."


Tämä oli tosiaan hyvä kirja! Sain siitä itselleni paljon ja melkein ahmin tän. Kertomukset lohduttivat mua ja antoivat myös toivoa. Surun kanssa voi oppia elämään. Ikävä kertoo siitä, että kuolleet ihmiset olivat tärkeitä, merkityksellisiä, rakkaita. 

Kiitos tästä kirjasta!

17 joulukuuta, 2022

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2022: luukku 17

 Osallistuin 2v sitten ekaa kertaa kirjabloggaajien joulukalenteriin. Silloin kirjoitin jouluahdistuksesta ja siitä, miten joulu ei ole kaikille ihana juhla ja ihanin aika vuodesta. Samasta aiheesta kirjoitti aivotutkija Katri Saarikivi Ylen kolumnissaan viime viikolla. Tällä kertaa mennään täällä kuitenkin ihan erilaiseen meininkiin. Nimittäin neljään jouluaiheiseen elokuvaan, joita minunlaisenikin jouluahdistuja pystyy katsomaan. Näistä yksi on kotimainen elokuva.



Nämä kaikki neljä ovat sellaisia hyvän mielen elokuvia. Kaikissa on myös jotain surullista ja liikuttavaa, sillä jokaista elokuvaa katsoessa alkoi itkettää ja kyyneleet valua silmistä. Kaikissa oli myös hauskuutta ja kohtia, joissa alkoi naurattaa. Lisäksi, mikä parasta, kaikissa on onnellinen loppu. Ainut huono puoli oli näissä ulkomaisissa elokuvissa se puhe joulumielestä ja jouluihmeistä ja joulun ainutlaatuisuudesta. Mielestäni se kuuluu kuitenkin asiaan rahan takia. Jouluhan on ennen kaikkea tosi iso business, kulutusjuhla ja rahasampo ja nämä ovat jouluelokuvia, joilla tehdään rahaa. Tosin kaikki nämä elokuvat olisivat mielestäni hyviä silloinkin, kun ne eivät liittyisi jouluun mitenkään. Pääidea näissä kaikissa elokuvissa on toisten auttaminen pyyteettömästi ja se on tässä meidän maailmassa aina hyvä ja arvostettava asia.




Joulukoira: joulun jäljillä
2010, 1h36min

Tämän elokuvan olen katsonut ensimmäistä kertaa muistaakseni 2011. Muistan, kun katsoin sitä pikkusisarusteni kanssa ja me kaikki itkettiin ja naurettiin ja jännitettiin tätä katsoessa. Sen jälkeen olen katsonut tämän kaksi kertaa. Viimeksi nyt marraskuun lopulla.

Elokuva kertoo Joulupukista, joka menettää muistinsa New Yorkissa, Tassusta, hänen koiranpennustaan, orpokodin tytöistä Quinnista ja Willistä, jotka yrittävät auttaa Tassua löytämään Joulupukin ja pelastamaan joulun sekä lapsettomasta pariskunnasta Kate ja James Hucklebucklesta, jotka perivät lelukaupan, joka pitää saada menestymään, jotta he saavat sen lopullisesti itselleen. 

Orpokoti on karsea paikka, jonka johtaja välittää vain orpojen huolehtimisesta saamistaan rahoista. Orpokodissa on kielletty leikki ja laulu ja äänekkyys ja oikeastaan kaikki, mitä lapset ovat luonnostaan ja orpokodin sisustus on karua. Orpokodin johtaja aiheuttaa kyyneliä teoillaan elokuvan aikana, joka katsomiskerta samassa kohdassa näköjään. Mutta mitä siitä seuraakaan kun joulukoira Tassu päätyy salaa sinne orpokotiin? Sitä oli hauskaa katsoa.

Tää elokuva on jännittävä ja liikuttava ja hauska ja mielikuvituskin pääsee lentämään tähän eläytyessä. 

Elokuvassa on hienoa myös Pohjoisnavalla sijaitseva Joulupukin maa. Joulupukin päätontut ja muut tontut ja heidän lahjatehtaansa, jossa käy kova hyörinä. Se paikka oli jotenkin idyllinen revontulineen kaikkineen. Niin ja suuri joulujääpuikko! Se oli mielenkiintoinen. Joulujääpuikko on taikaa täynnä ja kasvaa ja kutistuu sen mukaan, mikä määrä joulumieltä on maailmassa. Nämä elementit ovat mukana myös näissä muissa Disneyn elokuvissa.




Joulukoira 2: suuri jouluhulina
2012, 1h28min

Joulukoira 2:n katsoin nyt toista kertaa. Tässä ekan osan Joulukoirasta on tullut isä ja hän on saanut neljä pentua: Hopen, Jinglen, Charityn ja Noblen. Suomalaisittain Toivo, Kilinä, Ilona ja Jalo. Hieman ehkä huvitti nimien suomennokset, eritoten tuo Kilinä, koska pennun persoona.

Elokuvan alussa kylässä nimeltä Pineville tapahtuu jotain, joka notkauttaa pahasti joulumieltä. Pineville on ollut aina suuren suuri joulun ystävä ja nyt siellä puhaltavat surkeat tuulet. Joulumuori lähtee ottamaan asiasta selvää ja joulupennut salamatkustavat mukana, koska hekin haluavat auttaa. Suuressa auttamisinnossaan pennut kuitenkin pahentavat asiaa ja siitä syntyykin aikamoinen soppa joulumielen suhteen.

Pinevillessä asuu perhe, jonka äiti, supersuuri jouluttaja, on kuollut. Isä ja lapset yrittävät selvitä surustaan. Perheen tytär Sarah on kuitenkin säilyttänyt uskonsa jouluun. Poika Carter on taas koko ajan vihainen ja ei haluaisi joulua ollenkaan äitinsä kuoleman takia. Tähän perheeseen Joulumuori päätyy lastenhoitajaksi selvittäessään kylän asioita.

Kaikki onneksi kääntyy lopulta parhain päin ja asiat selviävät ja saadaan rauha maahan ja Pineville takaisin jouluraiteilleen. Tätäkin katsoessa välillä kyynelehti ja välillä nauroi. Pentujen sekoilu oli hupaisaa seurattavaa ja kevensi elokuvan tunnelmaa. 




Pentujengi ja Joulupentu
2009, 1h28min

Tämän elokuvan katsoin nyt ekaa kertaa. Tää on vanhempi elokuva kuin kaksi edellistä, joten ei liity varsinaisesti niihin, ellei elokuvan Joulupentu ole tulevien joulupentujen esi-isä. 

Joulu lähenee ja Joulupentua ketuttaa kaikki siihen liittyvä. Häntä ei kiinnosta pätkääkään olla tuleva Joulukoira. Hän haluaisi olla ihan vain tavallinen pentu. Niinpä hän salamatkustaa Joulupukin päätonttujen kyydissä pentujengin asuinkaupunkiin. Joulupentu toivoo heidän voivan opettaa hänelle miten olla tavallinen pentu. Mikään ei oikein ota silti sujuakseen ja Joulupentu saa aikaan vain kaaosta. Samaan aikaan Pohjoisnavalla ollaan huolissaan, kun joulumieli vähenee ja Joulumaa alkaa kaatua sen myötä ja joulujääpuikko sulaa sulamistaan. Niinpä Joulupukin Päätontut lähtevät tutkimaan asiaa ja etsimään Joulupentua.

Ollessaan pentujengin (Budderball, B-Dawg, Rosebud, Buddha ja MudBud) kanssa ja jouduttuaan äkäisen rankkurin kouriin ja häkkiin, Joulupentu alkaa pikkuhiljaa ymmärtää joulun merkitystä. Varsinkin supersöpö piskuruinen Tiny-niminen koira valaisee asiaa hyvin Joulupennulle. Joulupentu alkaa myös viimein ymmärtää, ettei hän voi olla tavallinen pentu, vaan hän on Joulupentu luitaan ja ytimiään myöten.

Tarinan liikuttavin osio oli ehdottomasti sairas pikkupoika, joka toivoo kovasti itselleen koiraa joululahjaksi ja seuralaiseksi, etteivät hänen vanhempansa joutuisi olemaan koko ajan niin huolissaan hänestä. Tämä pikkupoika kirjeineen ja Tiny saavat jopa rankkurin kovan sydämen heltiämään ja elokuvan lopussa rankkuri salakuljettaa Tinyn joululahjaksi pojan kotioven taas, soittaa ovikelloa ja häipyy. Homman kruunaa sitten se, kun perhe käy pyytämässä rankkuria heille viettämään joulua. Lopuksi myös Joulupentu palaa Pohjoisnavalle ja saa sovittua asiat Joulupukin ja isänsä Joulukoiran kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin!




Joulutarina
2007, 1h23min

Joulutarina on koskettava elokuva menetyksestä, yhteisöllisyydestä, auttamisen halusta ja antamisen ilosta. Tämä elokuva on suorastaan vaatimaton verrattuna ylläoleviin elokuviin. Elokuva lähtee liikkeelle siitä, kun Nikolaksen vanhemmat lähtevät viemään Nikolaksen pikkusiskoa kylälle, koska vauvalla on kova kuume. Matkalla he putoavat jäihin ja kuolevat. Sen seurauksena Nikolaksesta tulee orpo ja hänen kohtalostaan päättää koko kylä. He sopivat, että Nikolas asuu vuoden vuorollaan kunkin perheen luona ja jouluna on aina perheen vaihto. 

Kuuden vuoden päästä on katovuosi ja Nikolas muuttaakin pelottavan Iisakin luo, koska kellään ei ole varaa ottaa Nikolasta kotiinsa. Iisakin luona Nikolas oppii puusepän taitoja. Nikolas on veistänyt leluja lahjaksi joka jouluksi ja niin hän tekee Iisakin luona, tosin salaa. Kun se selviää Iisakille, ei tulekaan tupenrapinat, vaan he aloittavat yhteistyön. Lopulta Nikolas jää asumaan Iisakin luo kokonaan. Kun Iisakki lähtee, Nikolas perii Iisakin talon ja puusepän verstaan. Niin Nikolas jatkaa lahjojen tekemistä, ostaa porovaljakon, hommaa punaisen asun, jotta porot tottelisivat häntä paremmin ja käy viemässä lahjoja joka jouluyö. 

Kun Nikolaksen ystävän, Eemelin tytär Aada saa selville Nikolaksen puuhat, siitä alkaa heidän yhteistyönsä. Jouluperinne jatkuu vuosi toisensa jälkeen Aadan avustuksella. Kun Nikolas alkaa olla jo tosi vanha, Aada vannottaa, että tämä saa luvan olla viimeinen joulu. Niin siitä tuleekin, mutta tapahtuu jotain yllättävää ja hyvin, hmm, jouluista.

Katsoin tämän elokuvan nyt toista kertaa. Muistiin ei ollut jäänyt kuin elokuvan surullinen alku. Tämäkin elokuva on sellainen, että luultavasti tuun kattomaan tämän vielä joskus uudelleen. Koskettavinta elokuvassa oli se, kun Nikolas joka joulu vei kuollelle siskolleen joululahjan järven jäälle kohtaan, jossa perhe upposi jäihin. Se liikutti mua. Samaten Nikolaksen halu ilahduttaa muita ja antaa lahjoja. Se oli kaunista. Niin ja tässäkin elokuvassa on onnellinen loppu!


Mun kaikkien aikojen lempparein joulukuusi, joka vuosi upeana Oulun kaupungintalon edessä.


Tykkäsin näiden ulkomaisten elokuvien joulumusiikista, koska se ei ole perinteistä suomalaista harrasta ja synkkää ja ilotonta menoa, vaan menevää ja iloista ja jota alkaa hyräillä mukana. Tosin olen huomannut, että siedän hyvin ja välillä jopa nautin joulumusiikista, joka ei ole tuttua ja/tai perinteistä suomalaista synkistelyä. Esimerkiksi Tarja Turusen From Spirits and Ghosts- albumi on upea ja sitä kuuntelen tähän aikaan vuodesta repeatilla välillä. Joulutarina- elokuvassa ei ollut joulumusiikkia ollenkaan ja se oli kiva, vaikka aiheena olikin joulupukki.

Hauskana nippelitietona kerrottakoon, että Joulukoira 1:n Quinn, Joulukoira 2:n Sarah ja Pentujengi- elokuvan Tinyn ääni ovat yksi ja sama henkilö. Kaitlyn Maher on kyllä ollut juuri sopiva näyttelijä näihin kolmeen rooliin.


Näiden neljän elokuvan myötä toivotan kaikille joulun viettäjille rauhallista joulua ja kaikille meille, jotka emme vietä joulua, mukavia ja leppoisia arkipäiviä. Toivon jokaiselle just omanlaista joulukuun lopun viettoa!

Ps: Huomenna aukeaa luukku Kirjapöllön huhuiluja- blogissa!

15 joulukuuta, 2022

Heli Mäkelä & Tiia Trogen: Tunteita päästä varpaisiin

Mun tunnetaitojen opettelu jatkuu. Seuraavaksi luin tällaisen kirjan, josta oon kuullu kehuja. 

Luvassa taas kunnon maratonpostaus! 😅 Kirjoitin niin paljon muistiin itselleni tekstinpätkiä.
 



Mun poiminnat kirjasta:

"Tunteet ovat kehollisia, ne tuntuvat kehossa, niitä voi säädellä kehon avulla ja ne myös purkautuvat kehon kautta."
ja
"Tunteet ilmenevät kehossa ja kehotietoisuustaidot tukevat tunnetaitoja"
Mun kehoyhteys on niin katki, että tunnen kehossa tunteista lähinnä ahdistuksen ja kaikki muu on vahvan sumun takana.


"Kehon olotilat ja tuntemukset ovat aina totta. Moni meistä on kadottanut yhteyden kehoonsa ja alkannut enemmänkin luottaa järkeen ja ajatella tunteitaan niiden aidon kokemisen ja kehollisen kohtaamisen sijaan."
Näin on käyny mullakin.


"Yhteydettömyys itseen, kehoyhteyden katkeaminen, näkyy muun muassa kyvyttömyytenä tunnistaa omia tunteita ja tarpeita, epätasapainoisena hengityksenä, lihasjännityksinä, omasta kehosta ja tuntemuksista vieraantumisena ja tarpeena tehdä koko ajan jotain. Myös tunnesäätelyn pulmat ovat yhteydessä kehoyhteyden katkeamiseen."
Aamen. Nyt olen onneksi tunnistanut tämän, jotta voin muuttaa tilannetta.


"Tunnetaitojen ydin on yhteys omaan kehoon."
Ja sitä yhteyttä nyt rakennan.


"Yhteys itseen ja tunteisiin tavoitetaan olemisen kautta, ei ajattelemalla."
Tää on vaikeaa, olla vaan ja olla ajattelematta ja analysoimatta.


"Yhteyttä itseen voi vahvistaa esim. hengitys-, kosketus- ja tietoisen läsnäolon harjoitusten avulla. Kun opitaan pysähtymään omaan itsen, oman kehon ja oman hengityksen äärelle, opitaan tunnistaman myös omia tunteita."
Oon ruennu 1,5v ajan päivittäin tekemieni rentoutusharjoitusten ja nyt syksyllä alkaneen psykofyysisen fysioterapian myötä tunnistamaan jo jotain itsessäni ja kehossani. Sillain varovaisesti ja tutkivasti.


"Kaikki luova toiminta, mikä saa unohtamaan ajankulun, vahvistaa yhteyttä itseen."
Jotain oon siis tehny oikein! Koska maalaan ja kirjoitan.


"Mitä paremmin olemme läsnä, sitä enemmän tietoisuutemme on itsessämme ja sitä paremmin tunnemme olotilan kehossamme. Tietoisena eläminen lisää yhteyttä itseen ja kehoon ja tasapainottaa omaa oloa."
Tätä kohti mennään. Ehkä jonain päivänä.


"Kehotietoisuuden vahvistuessa on helpompi sallia itselleen myös haastavia tunteita pidättelemättä ja tukahduttamatta niitä. Vahva yhteys itseen on väylä aitoon ja tuntevaan itseen. Se lisää hyvinvointia ja vähentää aggressiivista ja impulsiivista käytöstä sekä muita tunnesäätelyn ja vuorovaikutuksen pulmia."
 Ehkä jonain päivänä.


"Tunteet säätelevät kehon toimintaa kaikilla tasoilla keskushermostosta hengityselimistöön, jopa ruoansulatukseen asti."
Tätä en ollut tiennyt! Siksikö mulla on ollu mahavaivoja n.8-vuotiaasta asti?


"Kaikki lähtee tunteen kehollisesta tuntemisesta: Mitä aistimuksia minussa ja kehossani on nyt? Mistä tunteesta ja tarpeesta ne kertovat?"
Kun on tottunut ohittamaan melkein kaikki kehon viestit, on tosi vaikeaa huomata niitä ja pysähtyä niiden äärelle.


"Kehon ja mielen kannalta on oleellista, että teemme tilaa kehossamme tunteiden luonnolliselle virtaamiselle. Kun on tietoisesti yhteydessä ja kosketuksissa kehoon ja sen tuntemuksiin, voi kuulla ja hyödyntää paremmin kehon viestejä ohjatakseen omaa toimintaansa kohti itselle ja omalle elämälle hyviä ja tärkeitä asioita. Kun vahvistaa yhteyttä keholliseen kokemukseen, pystyy olemaan enemmän läsnä myös ilolle, tyytyväisyydelle ja luottamukselle."
Tän kyllä haluan ittelleni, että kuulen itteni.


"Kehon, mielen ja tunteiden yhteydellä tarkoitetaan ajatusten, kehon ja tunteiden yhteyttä, joka on aina yksi kokonaisuus. Keho, mieli ja tunteet eivät ole erillisiä ja irrallaan toisistaan. Elämä ei tapahdu vain ajatuksissa, vaan keho reagoi ja vastaa kaikkeen. Mieli vaikuttaa kehoon ja keho vaikuttaa mieleen ja tunteisiin."
Oon varovasti ruennu hahmottamaan tätä.


"Kehotietoisuudella tarkoitetaan kykyä aistia tarkasti, mitä omassa kehossa tapahtuu. Se on sisäistä tunnetta kehostamme. Kun on kehotietoinen, pystyy olemaan läsnä itsessään ja kuuntelemaan kehon tuntemuksia ja aistimuksia."
Tää, huh. Mun keho on lähinnä pää ja jalkaterät, siitä välistä puuttuu asiat. Haluan saada koko kehon kasaan ja itselleni. Nyt tää on lähinnä pelkkä kulkuväline, ei osa minua.


Tein maalauksen mun kehonkuvasta. 
Tällainen olen mun pään sisällä. 
Ulkoinen ja sisäinen eivät vastaa toisiaan ollenkaan.


"Kehotietoisuuden vahvistaminen lisää turvan tunnetta omassa kehossa. Kun yhteys on vahva, pystymme luottamaan kehoon, aistimuksiin ja tuntemuksiin sekä rauhoittamaan ja energisoimaan omaa olotilaa tarpeen mukaan. Kehotietoisuuden vahvistuessa saamme kokemusta siitä, että kehossa on turvallista olla ja tunteita on turvallista kokea. Turvan tunteen vahvistuessa lisääntyy kyky läsnäoloon haastavienkin tunteiden ja tilanteiden äärellä. Vaikeidenkin tunteiden kanssa voi olla ilman tarvetta vältellä ja paeta niitä."
Nyt opettelen juuri lisäämään turvan tunnetta kehoon ja ylipäätään yhteyttä siihen ja että luottaisin siihen.


"Kehotietoisuus syntyy tarkkaavaisuuden suuntaamisesta kehon tuntemuksiin."
Tää on vaikeaa. Tunnistan vessahädän, kivun, hikoilun kuumassa ja palelun kylmässä.


"On eri asia puhua tunteista kuin tuntea niitä oikeasti. Pelkkä puhuminen ja ajattelu ei useinkaan riitä. Mieli haluaa unohtaa ja ohittaa, mutta keho ei unohda. Toiminnallisuus, luovuus ja kehollisuus ovat keinoja päästä käsiksi aitoon tunnekokemukseen. Niihin kokemuksiin, joihin sanat eivät yllä."
Tätä kohti menen. Uskon, että jonain päivänä pystyn tuntemaan tunteita ns. normaalilla tavalla ja olemaan kehossa läsnä.


"Traumaattinen kokemus rikkoo perusturvallisuuden tunnetta ja tämä tapahtuu hermoston ja aivojen tasolla. Traumat herkistävät aivojen stressijärjestelmää."
Tää oli uus tieto mulle! Siis hermoston ja aivojen tasolla tapahtuva asia. Stressijärjestelmän oon tienny aiemminkin.


"Trauma katkaisee myös kehon ja mielen yhteyden. Traumatisoitunut ihminen ei koe kehossa olemista turvalliseksi ja sen vuoksi pysähtyminen ja läsnäolo on vaikeaa."
ja
"Trauma heikentää kehotietoisuutta ja katkaisee yhteyttä itseen. Läsnäolo itsensä kanssa on vaikeaa. Kehoyhteyden ja läsnäolon välttely kuitenkin vahvistaa turvattomuuden tunnetta. Avain on kehotietoisuuden ja turvan tunteen vahvistaminen ja vähitellen tapahtuva yhteyden palauttaminen omaan kehoon."
Tän tiesinkin ja näin mulla on ollu niin kauan, ku vaan jaksan muistaa. Nyt tavoittelen tuota turvan tunnetta sisälleni ja että oisin joskus läsnä kulkuvälineessäni eli kehossani.


"Keinoja yhteyden palauttamiseen ovat esim.:
-kehon helliminen ja hoivaaminen
-kehon kuuntelu ja sen tuntemusten äärelle pysähtyminen
-oman asennon ja hengityksen tiedostaminen
-läsnäoloharjoitukset
-luonnossa liikkumien
-luovat menetelmät"
Näistä käytän luovia keinoja. Vois muitakin pohtia.


"Keho ei kommunikoi sanoin, vaan se viestii esim. asentojen, hengitystapojen, ilmeiden, sydämen sykkeen ja rentojen ja jäykkien lihasten ja liikkeiden avulla."
Mun pitää opetella kehon kieli. En oikein ymmärrä sitä.


"Turvan kokemus on hermostollinen ja fysiologinen tila. - Kun lapsella on tarpeeksi kokemusta hänen tunteidensa, tarpeidensa ja itsensä hyväksyvästä kohtaamisesta, hänelle kehittyy sisäinen turvan tunne."
ja
"Sisäinen turva syntyy hermostossa. Hermosto määrittelee, miltä itsestä tuntuu. Sisäinen turva ja turvattomuus ovat kehollisia, hermostollisia tiloja. Koska koemme tunteet kehossamme, voimme luoda myös turvan tunteen kehon kautta."
ja
"Hermostoa säätelemällä ja rauhoittamalla voit vahvistaa sisäisen turvan kokemusta. Kun parasympaattinen hermosto aktivoituu, koemme sen turvan tunteena. Hengitys rauhoittuu ja syvenee, tulee rentoutunut ja rauhallinen olo ja kehon jännitykset helpottavat. Aivojen ja kehon hälytystila helpottaa ja tällöin voi kokea helpommin levollisuutta ja luottamusta."
Tää ei oo onneksi tähtitiedettä! Oon oppinu rentoutusharjotuksien avulla saamaan itselleni hetken ajaksi rentoutuneen ja turvallisen olon. Se olo vaan ei kestä kuin hetken ja kun lopetan harjoituksen tekemisen, niin stressaantunut olo palaa melkein saman tien. Mutta se taito on nykyään olemassa kuitenkin!


"Kun alamme sallia itsellemme enemmän rauhoittumista, rentoutumista ja lepoa, myös turvan tunne vahvistuu. Tällöin siirrymme selviytymisen tilasta olemisen tilaan. Sisäisen turvan tunteen vahvistamiseksi tulee sitoutua omaan hyvinvointiin ja parasympaattisen hermoston säännölliseen aktivointiin. Keho ja hermosto saavat mahdollisimman usein viestiä: ei mitään hätää, nyt voit rentoutua. Stressihormonit alkavat poistua kehosta ja lihasjännitykset laueta."
Oon tosiaan 1,5v ajan tehny rentoutusharjoituksia päivittäin ja sen ja psykofyysisen fysioterapian myötä oon saanut nyt sen aikaan, että se rentoutunut olo on syvempi kuin aiemmin, vaikka ei kestäkään kuin sen vähän aikaa. Pitkä tie on edessä vielä, mutta matkalla ollaan. 


"Sisäinen puhe vaikuttaa kehoon, hermostoon ja hengitykseen. Jos on tottunut koko ajan liiskaamaan ja sättimään itseään, myös hermosto on tottunut siihen. Oloa ja hermostoa muuttavat ajatusten lempeämmät reitit ja myötätuntoinen suhtautuminen itseen."
Tämä! Oon opetellu puhumaan ittestäni ittelleni nätimmin. Hankalaa se on edelleen välillä, mutta onnistun nykyään jo useammin kuin epäonnistun.


"Keinoja parasympaattisen hermoston aktivointiin ja sisäisen turvan tunteen vahvistamiseen:
-riittävä unen määrä ja fyysisestä terveydestä huolehtiminen
-itsen hoivaaminen
-rentoutus- ja hengitysharjoitusten säännöllinen tekeminen
-hengityksen rauhoittaminen uloshengitystä pidentämällä
-jooga ja muut lempeät kehonhuoltoharjoitukset
-kehollisen ja turvallisen kosketuksen vastaanottaminen
-rauhallinen kävely luonnossa
-luova tekeminen
-kaikki sellainen tekeminen, jonka parissa voi rentoutua ja johon voi uppoutua
-hyräily ja laulaminen
-kylmäaltistus (kylmä suihku tai avantouinti)
-sisäisen puheen muuttaminen myötätuntoiseksi ja itseä kannustavaksi"
Unettomuus mulla edelleen, mutta nyt mulle aloitettiin mielialalääkitys, jos sillä saataisiin unettomuus katki. Rentoustusharjoituksia teen tosiaan päivittäin. Oon ruennu myös viikottain venyttelemään ja sillä oon saanut jalkojen ja lantion kivut jonkinlaiseen hallintaan. Läheisyyttä saan onneksi puolisolta. Luovuutta käytän aina välillä. Ja sisäistä puhettakin oon muuttanu parempaan suuntaan.


"Kaiken lähtökohtana on turvan tunne  ja sen vahvistaminen. Tuntemiseen tarvitaan turvaa ja parasympaattisen hermoston aktivoiminen luo sitä. Ihan jokaisessa tunneprosessin vaiheessa on hyvä miettiä, miten saa lisättyä turvan tunnetta itselleni. Jo pienikin määrä turvaa herättää kykymme pysähtyä ja tehdä tietoisempia valintoja, laajentaa huomiotamme ja rauhoittaa kehoamme ja sitä kautta mieltämme. Turvan tunteesta käsin pystymme kohtaamaan tunteen läsnäolevammin. Tähän auttaa aikomus olla itseä kohtaan myötätuntoinen. Turvan tunne voi tulla esim. rauhallisen hengittämisen, itsen koskemisen tai itseä tukevan sisäisen puheen kautta."
Tää on aikamoinen prosessi, ku on eläny melkein koko elämänsä turvattomuuden keskellä.


"Tunteiden tunnistaminen alkaa kyvystä pysähtyä hetkeen, kyvystä huomata ja aistia, mitä itsessä ja ympäristössä tapahtuu. Tunteen tunnistaminen vaatii pysähtymistä ja hiljentymistä itsen äärelle ja yhteyttä omaan kehoon ja sen tuntemuksiin. Tunteiden tunnistamiseen kuuluu tunteen aiheuttamien tuntemusten havannointi kehossa ja tunteiden nimeäminen. Tunteiden kohtaamiseen ei aina tarvita sanoja, vaan hetkeen pysähtymistä ja oman kehon ja sen tuntemusten uteliasta tutkailua."
ja
"Tunteiden tuntemiseen tarvitaan yhteyttä kehoon ja turvaa. Turvaa tarvitaan, jotta voi olla kehossaan läsnä. Jos turva ja yhteys kehoon puuttuvat, pysymme pään tasolla järkeilemässä tunteita tai ohitamme tunteet erilaisilla selviytymiskeinoilla emmekä todella tunne niitä. Tällöin tunteiden ei ole myöskään mahdollista liikkua, tulla läpieletyiksi ja puretuiksi. Tunteen todellinen tunteminen on sen kehollista läpielämistä. Antaa itkun tulla, jos itkettää. Antaa pettymyksen tuntua, jos olo on pettynyt. Antaa tunteen virrata kehon läpi. Jo pelkästään se, että oppii tuntemaan kehon tuntemukset, hyväksymään ne ja olemaan niiden kanssa, auttaa tunteita liikkumaan ja "puhdistumaan" paremmin kuin pelkkä ajattelu."
Tätä harjoittelen. On se vaikeaa!


"Tärkeimpiä taitoja tunteiden käsittelyssä ja kohtaamisessa on tunteen sietäminen ja läsnäolo tunteen kanssa."
Tosi vaikeaa.


"Tunteiden läsnäoleva kohtaaminen tarkoittaa sitä, että kun jokin tunne tulee, sitä ei yritetä paeta eikä ohittaa, vaan se otetaan vastaan sellaisena kuin se tulee, annetaan sen tuntua ja ollaan tunteen kanssa. Kun tunne otetaan vastaan näin, se tulee kohdatuksi ja läpieletyksi. Tunne kulkee kehon läpi ja se voi myös purkaantua pois."
ja
"On viisasta hyväksyä tunteet sellaisena kuin ne tulevat, koska joka tapauksessa tunnet sitä mitä tunnet."
Mää pakenen tunteita, koska tunteeseen lumipalloefektin lailla liittyy painolasteja menneistä ja tunteesta kasvaa hirmuinen ja pelottava ja sietämätön. Harjoittelusssa, että pystyy olemaan tunteiden kanssa edes jotenkin heti tukahduttamatta niitä.


"Keho on hyvä apu läsnäoloon palaamiseen, sillä keho on koko ajan läsnä tässä hetkessä. Kehossa voi kiinnittää huomiota hengitykseen, kehon tuntemuksiin ja eri aistimuksiin ja sitä kautta palauttaa itseään tähän hetkeen. Keskittyä siihen, mitä tapahtuu juuri nyt, eikä lähteä mukaan ajatusten ja tunteiden pyörteisiin."
Tää oli uutta mulle, mutta aion tätä käyttää itselleni apuna. Jos sekin auttais luomaan kehoyhteyden takaisin.


"Tunteita tulee ja menee, emme voi vaikuttaa siihen, mikä tunne nousee, mutta siihen voimme vaikuttaa, miten olemme tunteen kanssa ja miten kohtaamme ja käsittelemme tunnetta."
ja
"Kehon kautta tunteisiin pystyy vaikuttamaan nopeimmin. Kehoa rauhoittamalla myös mieli rauhoittuu. Jokaisen on tärkeää oppia löytämään turva ja rauha omasta kehosta. Kun yhteys itseen ja omaan kehoon vahvistuu, pystymme olemaan rauhassa itsemme ja tunteidemme kanssa myös kokiessamme haastavia tunteita."
Tätä opettelen. Minejä onnistumisia hetkittäin, eli mulla on se kyky olemassa, että saan kehon ja sitä kautta mielen rauhallisemmaksi. Se rauha kestää tosin vielä ennemminkin sekunteja tai muutamia minuutteja, ku yhtään kauemmin.


"Tunteiden ilmaiseminen tarkoittaa kykyä ilmaista ja purkaa tunteita terveellä ja rakentavalla tavalla niin, että ne eivät näyttäydy vahingoittavasti. Tunteen ilmaiseminen onnistuu parhaiten silloin, kun tunteen on ensin tunnistanut ja hyväksynyt, sitä on sietänyt ja myös säädellyt."
En oikein osaa ilmaista tunteita. Osaan monesti sanoa asiasta, mutta en muuta ja se jää vajaaksi.


"Tunteet tulevat ja menevät, mikään tunne ei kestä ikuisesti, eikä ihminen ole yhtä kuin tunteensa."
Tätäki on vaikeaa hahmottaa, vaikka järjellä ymmärtää.


"Tunteiden purkamisella tarkoitetaan niiden purkamista pois kehosta ja mielestä niin, etteivät ne jää kuormittamaan itseä."
Tämä on yks iso puuttuva palanen mulla. Tunteiden purkaminen/käsittely on jäänyt pelkän mielen tasolle ja siksi olen edelleen ongelmissa.


"Fyysinen terveytemme ja yleinen hyvinvointimme riippuu siitä, miten hyväksymme, ilmaisemme, käsittelemme ja puramme tunteitamme."
En tiennyt. Aika pelottavaa.


"Tunteesta puhuminen on yksi tapa purkaa tunnetta. On kuitenkin tärkeää, ettei purkaminen jää pelkästään puheen ja mielen tasolle. Tunteiden purkamiseen on hyvä ottaa mukaan kehoa ja luovuutta, sillä kehomme säilöö tunnekokemuksia syvälle. Pelkkä pään tasolla tapahtuva asioiden ja tunteiden analysointi ei muuta ihmisen olotilaa pitkällä tähtäimellä. Älyllinen jäsentäminen voi tuoda hetkellistä helpotusta, mutta jos asioiden käsittelyssä sivuutetaan kehollisuus, vaikeat olotilat palaavat luokse yhä uudestaan."
Oon aina menny pelkällä pään tasolla. Siksi en 5v terapian jälkeenkään oo työkykyinen. Sen oon nyt tajunnut. Siksi oon ruennu tekemään töitä kehon eteen ja oppiakseni tunnetaitoja.


"Tunteen täytyy kulkea kehon ja mielen läpi ja päästä ulos. Vain tämä voi helpottaa ja keventää omaa oloa ja vähitellen lisätä oman elämän tasapainotilaa. Kun vanhat tunnepatoumat pääsevät purkautumaan, tunteet alkavat vähitellen olla sen kokoisia ja laatuisia, mitä kulloinkin käsillä oleva tilanne edellyttää. Kun menneisyyden painolasti vähenee, tunteet eivät lyö läpi kohtuuttomalla voimalla niin usein."
Tähän kun pääsisin jonain päivänä. Aika työsarka.


"Sisäisen turvallisuuden tunteella on valtava vaikutus hyvinvointiimme. Tutkimusten mukaan se tuo meille sisäistä motivaatiota ja auttaa tunnistamaan helpommin meitä miellyttävät asita. Turvan tunne lisää myönteisiä tunteita ja tukee tunteiden säätelyä. Se helpottaa ajattelua ja asioista suoriutumista. Kehomme ei ole koko ajan varuillaan tai käytä energiaa uhkien tarkkailuun, vaan voimme keskittyä käsillä olevaan tehtävään. Turvan tunne lisää läsnäoloa. Meidän on helpompi olla läsnä ja kuunnella toisia, kun tunnemme olevamme turvassa. Tämä parantaa myös ihmissuhteita. Turvan tunne saa meidän tekemään parempia ja terveellisempiä elämänvalintoja. Teemme valinnat tietoisesti emmekä pelosta käsin. Turvan tunne auttaa meitä oppimaan, koska voimme käyttää kaikkai aivojen osa-alueita tasapainoisesti. Olemme myös optimistisempia ja meillä on paremmat voimavarat selviytyä elämän vastoinkäymisistä. Vahva sisäisen turvan tunne säilyy, vaikka kohtaisimme vaikeuksia."
Huh huh. Koen menetyksen tunnetta ja vähän katkeruuttakin, koska oon 35v ja oon vasta nyt viime vuosien aikana ruennu saamaan sisäistä turvallisuuden tunnetta. Mihin kaikkeen olisin pystynytkään jo paljon aiemmin, jos mulla tai ees jollakulla kohtaamallani ammattilaisella ois ollu älyä tästä?


"Lapsella on synnynnäisesti kaksi tarvetta, kiintymyksen (attachment) ja aitouden (authenticity) tarve. Kiintymys muodostuu yhteydestä toiseen ihmiseen, rakkaudesta, turvan tunteesta ja luottamuksesta. Tarpeemme tulla hyväksytyksi ja kuulua osaksi jotain ryhmää on synnynnäinen. Se ylittää kaikki muut tarpeet, koska se on selviytymisemme kannalta tärkeintä. Ja koska on tärkeämpää selviytyä kuin olla aito itsensä, lapsi tukahduttaa ne tunteet ja tarpeet, joita ympäristö ei hyväksy. Hän voi tukahduttaa esimerkiksi vaikeat tunteensa tai jättää kertomatta aidoista ajatuksistaaan, jos pelkää tulevansa torjutuksi niiden takia. Tämä kuitenkin aiheuttaa paljon pahaa oloa, kun tunteet jäävät möykyiksi lapsen sisälle. Käsittelemättömät tunteet voivat näkyä lapsessa myös ulospäin. Hengitys on pinnallista tai katkonaista. Lapsella on päänsärkyä tai kipuja kehossa. Unta voi olla vaikea saada tai uni on levotonta. Lapsi on ärtyisä ja kuormittuu helposti."
Ymmärrän nyt, mitä mulle on lapsena tapahtunut. Oon valinnu selviytymisen pakon edestä ja sen seurauksena joutunut tukahduttamaan melkein kaikki tunteeni ja olemaan hiljaa ja hukkaamaan itseni. Unettomuusjaksoja mulla on ollu lapsesta asti. Samaten suolistovaivoja, refluksivaivoja, ahdistusta jne.


"Jos lapsi kuulee aikuiselta usein negatiivisia kommentteja liittyen aikuiseen itseensä, kehoonsa ja syömiseen, tämä vaikuttaa myös lapsen ruokasuhteeseen. Ruoka tuntuu asialta, jota pitää välttää. Ruoka tekee pahaa keholle."
Tämän ajatuksen oon itteki oppinu, että ruoka tekee pahaa keholle. Oli aika wau lukea tää tästä kirjasta! Tää on ollu mulla sellainen hahmoton ajatus jossain alitajunnassa ja nyt se sai raamit.


"Unkarilais-kanadalainen Gabor Maté on lapsen kehityksen asiantuntija ja tuntee varsinkin traumojen vaikutukset kehoon. Hän käsittelee tutkimuksessaan niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat vahvasti fyysiseen terveyteen jopa aikuisuudessa. Näitä ovat muun muassa vuosia jatkunut tunteiden tukahduttaminen, omien tarpeiden sivuuttaminen, kykenemättömyys pitää kiinni omista rajoista sekä muiden jatkuva miellyttäminen."
Aion tutustua Matén kirjoihin! Aihe kiinnostaa niin paljon.


"Liikunta kaikissa muodoissaan, joko itsenäisesti tai ryhmässä, tukee kehon ja mielen yhteyttä. Liikkuessa kiinnitämme automaattisesti huomiota kehoomme ja havaitsemme usein, jos kehossa on esimerkiksi jännitteitä, jumituksia tai kipua. Liike auttaa myös tunteiden säätelyssä. Monipuolinen liikunta ja muunlaiset palautumisen muodot auttavat kehon ja mielen yhteyttä pysymään hyvänä. Kun opetamme lasta myös tunnetilanteissa viemään huomion kehon kokemuksiin, tästä muodostuu tapa. Lapsi ei edes ajattele kehon ja mielen olevan erillisiä toisistaan, vaan ne toimivat yhteistyössä."
Oon huomannu, että ku oon välillä ollu paremmassa kunnossa ja pystyny käymään huvin vuoksi kävelyillä, niin olo kehossa on ollu parempi. En muista, milloin tarkalleen mun mieli ja keho eros toisistaan, se on ollu niin pienenä, mutta en muista koskaan ajatteleeni tai tunteneeni, että mun keho on osa minua. Oon aina pitäny mun mieltä minuna ja kehoa pelkkänä kulkuvälineenä, jolla ei oo juurikaan tekemistä minun ja minuuteni kanssa.


"Kun meillä on hyvä yhteys tunteisiin ja niiden kehollisuuteen, osaamme yhdistää kehon tuntemukset ja tunteet."
Goals!


"Tunteiden säätely pelkästään ajatuksin ei ole edes mahdollista."
Ihanaa, että tämä sanottiin ääneen! En ookaan tyhmä ja osaamaton.


"RULER-tunneälymalli:
1. tunteiden havaitseminen
2. tunteiden ymmärtäminen
3. tunteiden sanoittaminen
4. tunteiden ilmaiseminen
5. tunteiden sääteleminen"
Tällaisten mallien avulla hahmotan paremmin tätä prosessia.


"Vireystiloihin ei voi juurikaan vaikuttaa ajattelun avulla."
Sama ku tunteiden säätelyssä, ihana, että tämäkin sanottiin ääneen.


Tää kirja herätti tosi paljon ajatuksia ja sain heurekoita ja sitä myöten parempaa ymmärrystä itsestäni itselleni. Jotenkin ymmärrän nyt paremmin tätä prosessia ja sitä, mitä mun pitää tehdä, että jonain päivänä mulla on tunne- ja kehoyhteystaidot.

14 joulukuuta, 2022

Marvel- sarjakuvia

Luinpa pari Marvel-sarjakuvaa.



 

Ed Brubaker, Marcos Martin & Steve Epting: Kapteeni Amerikka - mies joka osti Amerikan
suomentanut Antti Koivumäki

"Alkuperäinen Kapteeni Amerikka alias Steve Rogers on kuollut, mutta salamurhasta vastuussa olevat roistot eivät ole suinkaa lopettaneet, vaan heidän tähtäimessään koko Yhdysvaltain tuho. Bucky Barnes on sonnustautunut Kapteeni Amerikan asuun, ja hän ryhtyy epätoivoiseen taisteluun aikaa vastaan pysäyttääkseen Punakallon ja Tohtori Faustuksen johtaman pahuuden liittouman."

Tylsä sarjakuva. Ei oikein lähteny.


Jason Aaron & Esac Ribid: Thor - jumalten tuho
suomentanut Antti Poussa

"Pysäyttämätön olento nimeltä "Teurastaja" on vainonnut ja tuhonnut jumalia kautta historian. Pystyykö Thor pysäyttämään tappajan, vai tarvitaanko tehtävään peräti kolme Thoria? Elokuvista tuttu myyttinen sankari hienosti maalatussa seikkailuissa."

Tää oli mielenkiintoinen tarina! Haluan lukea myös jatko-osat tälle.


Brian Michael Bendis, Steve McNiven & Sara Pichelli: Guardians of the galaxy: Kosmiset kostajat
suomentanut Janne Suominen

"Maapallo on uhattuna ja vain Galaksin vartijat voivat sen pelastaa." Ja niin he tekevät. Kolmen erilaisen kuvituksen ja tarinan myötä kaikki on taas vähäksi aikaa hyvin. Ihan jees sarjakuva.


Näistä tosiaan ainoastaan Thor saa jatkoa. Varasin seuraavan osan tohon trilogiaan. 

13 joulukuuta, 2022

Camilla Läckberg: Käenpoika

Olipa ihanaa palata Fjällbackaan monen vuoden tauon jälkeen! 💗 Edellisen Läckbergin kirjan olen lukenut 2019. Silloin mun tunnelmat oli, että tarvii taukoa Läckbergistä ja Fjällbackasta. 



 

Takakansiteksti:
"Fjällbackaa järisyttää kaksi kauhistuttavaa tapausta, joilla ei tunnu olevan yhteyttä toisiinsa.

Tunnettu valokuvaaja löydetään galleriasta raa’asti murhattuna. Toinen silmitön veriteko tapahtuu pienellä saarella, jossa Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja Henning Bauer kirjoittaa maailmankuulun kirjasarjansa kymmenettä osaa.

Tanumsheden poliisiasemalla Patrik Hedström kollegoineen ei pääse tutkinnassa eteenpäin. Samaan aikaan Erica Falck penkoo 1980-luvulla Tukholmassa murhatun transnaisen traagista tapausta. Ericalle alkaa vähitellen kirkastua, kuinka menneisyyden langat solmiutuvat nykyisyyteen – ja että vanhat synnit heittävät pitkiä varjoja."


Tää kirja oli taattua Läckbergia. Oon tosin lukenu vaan tätä Fjällbacka-sarjaa, koska muut Läckbergin kirjat ei oo kiinnostanu mua. Pitkän tauon jälkeen mietin, että huh ku ei muista aiempien kirjojen tapahtumia juurikaan. Esimerkiksi Erican sisko Anna. Eikö hällä oo kolme lasta? Tässä kirjassa mainitaan vaan nuorimmainen Flisan. Missä ne kaks muuta on? Koitin googlettaa, mutta en saanu apua. Kaikkea tämmöstä pientä.

Tää oli hyvä kirja. Ahmin tän parissa päivässä. Juoni oli hyvä. Murhaajaa en arvannu, ku ihan lopussa ja sitä toista murhaajaa en edes arvannut! Mahtavaa oli se, että kirjassa oli transnainen ja asian käsittely oli nähdäkseni hyvää. Mielenkiintoista oli myös Erican raskaus ja pohdinnat abortista, koska lapsen vammaisuus oli hyvin mahdollista.

Toivottavasti tää sarja vielä jatkuu! Oli niin kivaa lukea tuttujen tyyppien elämästä pitkästä aikaa.

12 joulukuuta, 2022

Hanna Meretoja: Elotulet

Elotulet on siitä harvinainen kaunokirjallisuuden kirja, että mun piti lukemisen aikana tehdä muistiinpanoja, kirjoittaa ylös tekstinpätkiä, koska tässä kirjassa oli niin moni asia sanottu niin hyvin tai niin kauniisti, että en halunnut kadottaa niitä, vaan saada talteen ja palata joskus näihin sanoihin.




Tää kirja on yhden päivä romaani. Tai pitäisikö sanoa illan. Siihen päivään kuitenkin mahtuu koko elämä. Elea on sairastunut rintasyöpään ja on kutsunut ystävänsä koolle heidän mökilleen saaristoon. Siellä hän kertoo heille syövästään ja ystävät käyvät läpi tuntojaan ja elämäänsä.

Itselle oli vähän vaikeaa tarttua tähän kirjaan aiheensa vuoksi. Onneksi silti tartuin ja luin. Olisin menettänyt melkoisen lukukokemuksen.

Alla ne lainaukset, jotka kirjasin itselleni ylös. Ja mun ajatuksia niistä.


"On niin paljon sanottavaa, että vain vähän tulee sanotuksi."
Tältä musta tuntuu joskus. Ei ollu vaan sanoja tälle. Nyt on.


"Vaikka periaatteessa tietää kuolevansa, on hätkähdyttävän vaikeaa elää läpi oman kuoleman mahdollisuus omassa ruumiissaan."
Lapsena olin useamman kerran kuolla ja silti en pysty tätä kuvittelemaan. Etäisyys niihin kokemuksiin on jo niin valtava.


"Nuotiotuli on valoista kutsuvin. Meren ja tuulen tavoin se elää, on jatkuvassa liikkeessä. Liekit hulmuavat ja kaartuvat ilmavirran kieputtamina. Rouheasti palavien klapien ritinä muodostaa nuotion elävän sydämen, joka sykkii niin vimmaisesti kuin ei aikoisi milloinkaan hiipua. Vähä vähältä se tulee silti, vääjäämättä, kesyyntymään hehkuvaksi hiillokseksi."
Vähän kuin me ihmiset. Ja meidän mieli.


"Kaipa sairastuneista puhutaan taistelijoina, koska haluamme epätoivoisesti uskoa, että omat tekomme ratkaisevat miten meidän käy. Ikään kuin mistä tahansa voisi selvitä riittävällä tahdonvoimalla ja oikealla asenteella. Elean mieleen tulevat sanat normatiivinen optimismi. Hän tuntee tyydytystä, kun pysyy nimeämään sen, mikä häntä ahdistaa: paine olla aina positiivinen, syövänkin kohdatessaan, tai varsinkin silloin, jotta olisi kunnon taistelija. Vaatimus huokui sakeana vasten kasvoja viesteistä, joita hän sai parilta yhdysvaltalaiselta työkaveriltaan. Silloin hän ajatteli, että onneksi pakkopositiivisuus ei kuulu suomalaisten kulttuurisiin patologioihin, ei ainakaan niin vahvana. Täällä on hyväksyttävää olla välillä synkkä. Ilman pakollista optimismia on helpompi kokea spontaaneja ilon ja onnen hetkiä. Mutta kyllä myönteisyyden normi on yllättävän yleinen täälläkin. Elealle on sanottu jo monesti, että pitäis >>suuntautua kohti paranemista>>. Kuoleman ajattelemista pidetään halpamaisena antautumisena. Täällä pohjolassakin tuntuu jo tuulahdus amerikkalaishenkisestä pinkistä rintasyöpäkulttuurista, jossa taistella kuuluu hymyssä suin, vaikka hymy olisi miten hampaat irvessä naamalle ripustettu."
Tää on niin hurjaa ja perseestä. Kun ei voida kohdata asiaa sellaisena kuin se on niin pakotetaan sitten kaikki, jopa se syöpään sairastunut, olemaan mieliksi ittelle, ettei vaan tuu paha mieli. Oon oppinu, ettei tämmösestä tunteiden tukahduttamisesta tuu ku sairaaksi.


"Ja kuitenkin ihmisenä olemiseen kuuluu perustava haavoittuvaisuus, joka on paitsi alttiutta tulla vahingoitetuksi myös alttiutta tulla kosketetuksi, hoivatuksi, välitetyksi."
Tää oli lohdullista.


"Kuolemaa ajatellaan maaksi palamisena ->>maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tuleman>> - mutta yhtä hyvin sitä voisi ajatella palaamisena veden kiertokulkuun, Elea miettii. Vedestä sinä olet tullut, vedeksi sinun pitää jälleen tuleman."
Ah! Tää on paljon ihanammin sanottu! Tähän pystyn jotenkin samaistumaan.


"Olemme itsellemme piste, josta maailmankaikkeus avautuu, muille vain yksi monien joukossa."
Tää perspektiivi, tää on herättävä. Tätä ei oikein taho muistaa.


"- ja hänen päivänsä: ne avautuvat vain hänelle."
Tätähän tää elämä on. Muiden elämää ei voi elää. Vain omaa.


", ettei kukaan voisi sanoa häntä söpöksi tai sieväksi tai nätiksi, ei käyttäisi sellaisia kutistavia sanoja."
Oon aina inhonnu sitä, että mua sanotaan sieväksi tai nätiksi ja samalla mun siskoja sanotaan kauniiksi. Tästä lauseen lopusta sain kiinni, että miksi. Siksi, että sievä ja nätti ei oo mitään verrattuna kauniiseen. Sievä ja nätti on vain kalpea aavistus kauniin rinnalla. Sievä ja nätti on huonompi kuin kaunis. Sievä ja nätti ovat mitätöiviä sanoja, just noita kutistavia. Niillä laitetaan se sievä tai nätti henkilö sille paikalle, jolle hän kuuluu, kauniin alapuolelle. Ugh, olen puhunut.


"Hän tietää, että pahat ajatukset tulevan kuin hän kelluisi selällään merellä ja aallot vyöryisivät hänen ylitseen, ruhjoisivat häntä vasten kallioita, yhä uudelleen ja uudelleen, isku iskulta. Mutta sitten ne taas laantuvat ja vetäytvät. Hänen täytyy jaksaa uskoa, että ajan myötä niiden raivo laimenee, ne kesyyntyvät, kenties jopa väistyvät - ainakin tulevat harvemmin - ja kun ne saapuvat, ehkä niihin on kasvanut lempeyttä ja tuttuutta, niin että ne tuovat jo tullessaan tiedon tulevasta lauhtumisestaan. Kenties hän voi vielä tervehtiä niitä kuin hieman hankalaa tuttua, tietäen, että edessä on taas yksi tunteiden ja ajatusten vaihto, välienselvittely, jonka hän kyllä kestää, koska ymmärtää, että se vie vain aikansa ja sen jälkeen tulee toisenlaisia kohtaamisia."
Tämä oli niin hyvin kuvattu! Sain lohtua tästä.


Kiitos Hanna Meretoja tästä kirjasta! 💗

09 joulukuuta, 2022

Eva Frantz: Sininen huvila

Koska Reader Why Did I Marry Him- blogissa on kehuttu näitä Eva Frantzin Anna Glad- kirjoja, niin päätin sitten tarttua tähän ekaan, Siniseen Huvilaan.




 

Tää oli kyllä mielenkiintoinen, koska ulottui blogimaailmaan. Bloggari Becca Stenlund löytyy kotoaan vakavasti loukkaantuneena. Anna Glad saa tehtäväkseen tutkia tätä rikosta. Tottakai Gladilla on sitten myös omat henkilökohtaiset kiemuransa kirjassa, kuten työttömäksi joutunut puoliso, joka vain pelaa kotona, eikä tee mitään muuta ja se aiheuttaa ongelmia. Mielenkiintoinen oli myös Gladin työpari Rolf Månsson, joka pitkän heretoavioliiton jälkeen on löytäny puolisoksi miehen. 

Tutkimukset etenee ja rikoksen taustalta alkaa paljastua kaikkea jännää menneisyydestä. Mää ahmaisin tän parissa päivässä. Tyyli oli niin rennonletkeää, että tätä mielikseen luki. Ja tottakai varasin seuraavan osan heti, että pääsee pian jatkamaan tätä sarjaa.

On muuten kivaa, että löytyy näitä suomenruotsalaisia kirjailijoita luettavaksi. En oo tainnu kovin montaa edes lukea.