perjantai 30. marraskuuta 2018

Naisen iholla

Minua viehättävät tatuoinnit. Joskus jopa haaveilin, että ottaisin itsellenikin ainakin yhden tatuoinnin. Enää se ei tunnu yhtään minun jutultani. Silti ihailen niitä toisten iholla. Belitz-Henrikssonin, Ojan ja Rannan teoksessa on kuvattu naisten tatuointeja ja kerrotaan heidän tarinansa tatuointien takana.




Tämä kirja oli mielenkiintoinen ja ahmin sen yhdessä illassa. Huokailin ja ihailin toinen toistaan upeampien tatuointien takana. Toiset ovat halunneet nahkansa täyteen tatuointeja ja toiset ovat ottaneet vain yhden tatuoinnin. Tatuoinnit ja tarinat olivat niin mielenkiintoista luettavaa ja nähtävää. Tuli vähän sellainen olo, että voi kun itsekin uskaltaisin. Tiedän, ettei se olisi minun juttuni. En kykene edes päättämään, että mikä olisi sellainen kuva tai kuvio, jota jaksaisin katsella koko elämäni. Ei ole tullut sellaista vastaan vielä. Ehkä jonain päivänä, ehkä ei.

Suosittelen kirjaa. Tämäkin taas vähän avarsi minun maailmaani. 

tiistai 27. marraskuuta 2018

Kauneussalonki

Olen tätä kirjaa katsellut kirjakaupassa ja lopulta se tarttui käsiini lukuoppaan avustuksella.




Ihanaa kirjassa oli tunnelma. Vaikka aluksi ei ihan heti juonesta päässytkään kärryille niin tunnelma pisti jatkamaan lukemista. Kirjan henkilöhahmotkin olivat hyviä. Toiset mahtavia tyyppejä, toiset ärsyttäviä. Päähenkilö taisi olla Karen, Kauneussalongin paras työntekijä. Hänen tarinansa kirjassa selveni pala palalta. Lisäksi olivat Lucia, miehensä haamukirjoittaja; Claire, psykoanalyytikko sekä Eduardo, Lucian mies ja muita pienempiä hahmoja. Eniten pidin Clairesta. 

Kirjan juoni oli mielestäni jollain lailla sekava. Siihen vaikuttivat tarinan eteneminen eri hahmojen suilla sekä takaumat, jotka tulivat välillä vähän yllättäin. Olin välillä ihan hukassa siitä, että kuka nyt on kertojana. Pidin silti kirjasta paljon. Jotakin siinä oli sellaista, joka viehätti ja piti otteessaan. Kirjan lopusta en pitänyt sitten yhtään. Se oli mielestäni ärsyttävä ja kirja ei olisi saanut päättyä tuollain. Se jotenkin pilasi kirjan ja jäi vähän huono maku suuhun.

Kannattiko lukea tämä? Kannatti kaikesta huolimatta. Haluaisin lukea lisää Melba Escobarin tuotantoa.

lauantai 24. marraskuuta 2018

Myrskyuhri

Minä olen aika paljon ihastunut näihin Dolores Redondon kirjoihin. Myrskyuhri on Baskimaan murhat- trilogian viimeinen osa.




Tässä kirjassa Amaia Salazar kutsutaan selvittämään kätkytkuolematapausta. Lapsen isä yrittää viedä vauvan ruumiin mutisten uhrauksesta. Siitä alkaa tutkimukset ja selviää, että vastaavia kätkytkuolematapauksia onkin paljon. Monissa vauvan toinen vanhempi on sanonut, että tehdään heti uusi lapsi ja kaikki muuttuu nyt paljon paremmaksi. Myös Inguma- niminen paholainen liittyy tapaukseen jotenkin. Amaialla itsellään on aika tukalat oltavat. Tuomari Markina vetää puoleensa pahasti ja välit eivät ole kunnossa aviomiehen Jamesin kanssa. Lisäksi James lähtee heidän vauvansa Ibain kanssa Yhdysvaltoihin, koska hänen isällään on sydänleikkaus. Asioita pahentaa Jonanin kuolema. 

Kirja oli kyllä melkoinen juonisokkelo. Oikein ärsytti Amaian ratkaisut välillä. Jonanin kuolema taas itketti. Se tuntui ihan turhalta ratkaisulta kirjan kannalta. Kirjan loppukin jäi vielä jollain lailla auki, vaikka juonen kuviot kyllä selvisivät ja olivat sellaisia kuin arvelinkin. Oikeastaan toivoisin, ettei tämä olisi "vain" trilogia ja että Redondo jatkaisi tätä sarjana. Kirjan henkilöhahmot ovat kuitenkin niin hyviä ja näen, että tästä olisi aihioita vaikka mihin jatkossakin.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Prinsessa Ruusunen

Prinsessa Ruusunen. Kun tuon nimen kuulee, mieleeni nousee kuva itsestäni istumassa olohuoneessa ja kuuntelemassa keltaiselta kasetilta Inkeri Walleniuksen lukemana tätä satua. Tämä oli lempisatuni lapsena ja muistin sen sanasta sanaan ulkoa. Nimenomaan tuo kuvan kirjan version, Grimmin veljesten version. Kasettia minulla ei enää ole ja kirjankin löysin sattumalta kirpputorilta. Haluaisin itselleni cd:nä tämän sadun juuri Inkeri Walleniuksen lukemana.




Tämä satu alkaa sillä, että kuningas ja kuningatar toivovat kovasti lasta. Sammakko ilmoittaa kuningattarelle ilouutisen. Niin he saavat vuoden päästä lapsen ja haltiattaret pyydetään kummeiksi. Paitsi ei pahaa haltiatarta ja hän siitä suuttuu ja langettaa ilkeän taikansa, jonka yksi hyvistä haltiattarista onnistuu kääntämään 100 vuoden uneksi. Niin sitten ihana prinsessa syntymäpäivänään nukkuu uneen ja linna kaikkineen katoaa orjantappurapensaikon taakse kunnes 100 vuoden päästä tulee prinssi, joka haluaa prinsessan itselleen ja pelastaa kaikki. Niin sitten vietetään prinssin ja prinsessan häitä ja kaikki loppuu onnellisesti.

Ei sitä lapsena ihmetelly näitä outoja juttuja sadussa. Kuten, miten voi nukkua 100 vuotta ja ei kuole eikä vanhene ollenkaan sinä aikana ja sitten herää unesta ja kaikki jatkui juuri niinkuin ennen unta. Minä vain pidin tästä sadusta hirveästi ja kuuntelin sitä aina vain uudelleen. Nyt aikuisena sitä näkee kaikenlaisia metaforia ja muita sadun sisällä, eikä enää pidä niin paljon sadusta. Aikuisena näistä rakkaista saduista on tullut tosi epäilyttäviä sisällöiltään!

Kaikesta huolimatta tämä kirja on minulle rakas. Kuvat kirjassa ovat kauniita ja niitä hartaasti lapsena katselin ja ihastelin prinsessaa. Olisin halunnut olla Prinsessa Ruusunen, jota kaikki rakastavat!

PS: Maleficent- elokuvahan perustuu tähän tarinaan. Se on vain tehty Pahattaren näkökulmasta ja siinä selviää, miksi Pahatar oli niin vihainen kuninkaalle. Maleficent on mun lempileffoja. Vasta katsoin sen uudelleen ja voi että pidän siitä!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kohtaaminen

Minä pikkuisen fanitan Kaj Kunnasta. Siksi tietysti halusin lukea hänen kirjansakin, kun siihen kirjastossa törmäsin.




Kirjassaan Kaj Kunnas haastattelee eri ihmisiä heidän elämästään ja työstään ja elämänarvoistaan. Kirja oli todella mielenkiintoista luettavaa. Erityisesti minulle jäi mieleen Mika Myllylän tyttären Olivian haastattelu, Piia-Noora Kaupin haastattelu sekä presidentti Tarja Halosen haastattelu. Fanitan myös Halosta. 

Kirjasta ei oikein osaa sanoa mitään. Tai siltä ainakin tuntuu. Kaikki haastattelut olivat mielenkiintoista luettavaa. Kirjasta päällimmäisenä mieleen nousee se, että kuten haastatteluistakin näkee, kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää. Että ihmisistä ei voi oikeasti sanoa mitään pelkän ulkonäön tai statuksen takia. Se meidän kaikkien pitäisi aina muistaa.

torstai 15. marraskuuta 2018

Hyinen hauta

Jatkoin kuukausien tauon jälkeen Ilkka Auerin Lumen ja jään maa- fantasiakirjasarjaa. Hyinen hauta oli kahta edeltäjäänsä paljon parempi ja vei minut mennessään.




Jostain syystä minulla oli sellainen mielikuva, että edellinen osa ei ollut kauhean hyvä. Ehkä se johtui vain siitä, että tämä kirja oli edeltäjäänsä parempi ja kirjasarja kasvaa ja kehittyy edetessään. Ehkä ei aina kannata luottaa omiin mielikuviinsa. Onneksi pidän tätä kirjablogia ja täältä näen omat mielipiteeni kirjoista! Olin nimittäin pitänyt sitä ekaa osaa vähän tylsänä ja toisesta osasta pidin paljon enemmän. Eka osa ja  toka osa luettavissa noiden linkkien kautta. Tämä kolmas osa vei lukiessa jo ihan mennessään

Tässä kirjassa Nonna on taas muutaman vuoden vanhempi, 15-16-vuotias ja alkaa olla jo täysissä voimissaan oleva myrkrida-noita. Noridiumissa on levotonta. Sodan uhka leijuu ilmassa ja Nonnaa vastaan tehdään juonia. Nonna alkaa selvittää ihmissuden tapausta. Sen selvitettyään susijumalatar Ylva antaa hänelle siunauksensa ja kertoo Hyisestä haudasta, josta Nonna saa loputkin tarvitsemansa tiedot ja voimat, pakkasenjumalan salaisuudet. Niinpä Nonna lähtee sitten Hyistä hautaa kohden, koska hän haluaa täydet pakkasen ja kylmän voimat. Eipä hän tiedäkään, että mitä vastuksia ja vastustajia tälle matkalle onkaan luvassa.

Tämä matka kohti Hyistä hautaa ja sen etsiminen ja löytäminen on mukavan jännittävää ja kutkuttavaa luettavaa. Eritoten se vei minut aivan mennessään kirjaa lukiessa. On se kummaa, että sitä eläytyy niin kovasti kirjan juonen kuvioihin, vaikka tietää, että hyvin se menee ja luottaakin siihen. Pidin paljon tästä kirjasta ja on kyllä kovat odotukset tämän sarjan neljännen eli viimeisen osan suhteen! Neljäs osa luonnollisesti jo odottaa mua kirjahyllyssä.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Nainen on islamin tulevaisuus

Näin dokumentin Sherin Khankanista ja sen perusteella halusin lukea hänen kirjoittamansa kirjan Nainen on islamin tulevaisuus.



Kirjassa Khankan kertoo omasta elämästään ja kuinka hänestä tuli feministi ja kuinka hänestä tuli naisimaami. Itse en tunne islamin uskoa kovin hyvin, perusperiaatteet ainoastaan ja tästä kirjasta sai kyllä paljon lisää tietoa siitä. Tiedän ja tajuan myös, että muslimit ovat samalla lailla täynnä "kirkkouskovaisia" kuin katoliset ja luterilaisetkin ja muidenkin uskontojen jäsenet. Khankanin ajatukset feminismistä ja islaminuskosta ovat hyvin järkeviä ja kirjaa lukiessa nyökyttelin päätä monet kerrat. Minulla ei ollut kovin negatiivista mielikuvaa islamista ja kirjan luettua se on aika positiivinen. Helpostihan se mielikuva on, että muslimit on terroristeja ja katolilaiset pedofiileja jne. Mielikuvat eivät vain pidä paikkaansa monestikaan.

Kirja oli hyvä myös sen takia, että itse kun en ole uskonnollinen ja uskonnot aiheuttaa lähinnä ällötystä ja ahdistusta minulle taustojeni takia, niin kirjasta sai myös siedätyshoitoa ja koin sen myös avartavan omaa ajatusmaailmaani. Tätä maailmaa vaivaa aika paljon se, että mielipiteitä muodostetaan ilman tietoa. Teen sitä myös itsekin ja se on älytöntä. Sherin Khankan tulee hassusti lähelle myös sen takia, että on puoliksi suomalainen.

Suosittelen kirjaa kaikille! Tämä kirja on hyvä muistutus ainakin itselleni, että ensin haetaan tietoa ja sitten muodostetaan mielipide. Kaikissa asioissa tämä ei ehkä päde, mutta tällaisissa, missä tietoa on oikeasti helposti saatavilla, se kyllä pätee mielestäni.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Herkkyyden voima

Oman erityisherkkyyteni takia tartuin myös mielenkiinnosta Heli Heiskasen kirjaan Herkkyyden voima. Oman näköinen elämä on kuitenkin ainakin minulle tavoiteltava asia, vaikka osittain sellaista elänkin jo.




Itse olen sellainen erityisherkkä, joka eritysiherkkyystestistä saa melkein täydet pisteet. Sen kanssa elämiseen tarvitsee itsensä hyväksymistä ja opettelua. Opettelua siihen, että osaa rajata omaa kuormittumistaan ja että osaa ennen kaikkea levätä tarpeeksi. Minusta on ihanaa, että on syy sille, miksi koen niin voimakkaasti kaiken ja miksi väsyn niin herkästi. Pidän erityisherkkyyttä kuitenkin enemmän hyvänä kuin huonona asiana. Tällainen nyt satun olemaan ja sillä siisti. Opettelen kyllä asiaa edelleen, että osaisin esim. levätä tarpeeksi. Esim.nyt syksyn aikana minulla on ollut niin paljon menoja, että olen ihan uupunut sen takia. En ole saanut levättyä tarpeeksi. Tällä hetkellä lepo tarkoittaa minulle sitä, että viikossa on enemmän tyhjiä päiviä kalenterissa kuin päiviä, jolloin on jokin meno ja silloin saan levättyä tarpeeksi.

Kirjaa lukiessa sain monia oivalluksia. Kirjassa kun käsiteltiin suojakuoria ja itsetuntoa ja tunteiden käsittelytaitoa ja kaikkea herkkyyteen ja ennen kaikkea ihmisyyteen liittyviä asioita kuten stressiä. Uskon, että tästä kirjasta saisi paljon irti, vaikka ei olisi erityisherkkäkään.

tiistai 6. marraskuuta 2018

Kuolema kulkee kannoilla

Lisää Roy Gracen tutkimuksia ja elämää! Peter Jamesin dekkareistakin niin tykkään.




Uutena vuotena raiskataan nainen hotellissa. Tapaus muistuttaa todella paljon 10 vuotta sitten seudulla temmeltäneen Kenkämiehen tekoja. Roy Grace tiimeineen pääsee tutkimaan tapausta. Lisää raiskauksia kuitenkin ilmenee ja tutkinta senkun syvenee ja mutkistuu, kunnes juostaan aikaa vastaan.

Kirja oli mielenkiintoinen ja ehkä vähän inhottavakin aiheensa takia. Ainakin minulle henkilökohtaisesti. Oli kuitenkin inhotuksen lisäksi jännää kurkistaa Kenkämiehen pään sisälle ja nähdä, mitä siellä liikkuu. Mukavaa oli myös seurata Royn ja Cleon yhteiseloa ja vauvan odotusta. Onneksi kirjassa loppu hyvin, kaikki hyvin!

Kukaan ei varmasti arvaa, että minulla on jo sarjan seuraava osa hyllyssä odottelemassa lukuvuoroaan?

lauantai 3. marraskuuta 2018

Luualttari

Aah, jatkoa Baskimaan murhille! Dolores Redondon trilogian toinen osa on Luualttari ja se jatkaa melkein siitä mihin jäätiin ensimmäisessä kirjassa. Tätä postausta kirjoittaessa luen itse asiassa trilogian kolmatta osaa.




Kirjan alussa Amaia Salazar saa miehensä kanssa pienen pojan, Ibain. Pian Amaia palaa töihin. Alkaa tytärpuolensa murhanneen isän oikeudenkäynti. Se kuitenkin keskeytyy, kun isä tekee oikeustalolla itsemurhan vessassa ja jättää jälkeensä vain verellä kirjoitetun viestin seinään: Tarttalo. Muitakin vastaavia itsemurhaviestejä tulee ja niin Amaia kollegoineen alkaa selvittää Tarttalon tapausta. Mutkia matkaan tuo äitiys sekä tuomari Markina lemmenlurituksineen. Eikä pidä unohtaa Amaian äidin karkaamista sairaalasta.

Kirja vei mennessään kyllä. Tyyli on sama kuin ensimmäisessä osassa eli välillä on pitempiä monologeja eri asioista. Minusta se on vain kivaa, koska se poikkeaa dekkareiden tyylistä yleisesti. Redondo on osannut ainakin minut koukuttaa mukaansa täysin.