Tässäpä kaksi dystopiaa! Niitä ku nykyään tykkään lukea.
Elina Hiltunen: Sinä päivänä 20X9
Tää on novellikokoelma, jossa kaikki novellit liittyvät samaan maailmaan. Sama nimettömäksi ja tuntemattomaksi jäävä tyyppi tarkkailee ihmisiä ja pelaa heillä. Ja aikamoista peliä pelaakin! Novellien päähenkilöt joutuvat kohtaamaan erilaisia omaan elämäänsä liittyviä tilanteita ja sillä kaikella on seurauksena, jopa kuolema.
Tää oli tosi vetävä novellikokoelma! Mulle aiheutti ihan ahmintaa, kun halusi tietää mitä kulloisellekin henkilölle oikein tapahtuu. Suosittelen tätä todella isosti!
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Tän luin Elegian kanssa lukupiirikirjana. Pieni poikkeama meidän normaaliin lukemistoomme tekee aina hyvää!
Tässä kirjassa maailmasta on loppunut vesi jonkin katastrofin seurauksena. Päähenkilö Noria on teemestarien sukua ja valmistuu teemestariksi. Hän myös haluaa tietää, että miksi vesi loppui ja onko sitä enää missään. Siitä hän yrittää ottaa selvää ystävänsä Sanjan kanssa. Heidän kotikyläänsä ja maailmaa, joka on jäljellä, hallitsee armeija. Armeija säännöstelee vettä ja kaikkea tiukasti.
Asiat etenevät ja kaikkea ei edes selitetä. Isoja juttuja tapahtuu ja jännite pikkuhiljaa kiristyy. Kirjassa on hyvin tunnistettavissa Itärannan tyyli, josta pidän valtavasti. (Oon lukenu hänen muut kirjansa ja Itäranta on hiipinyt mun suosikkikirjailijakaartiin.) Kirja jättää asioita auki monin tavoin ja siitä pidän. Toisaalta tänkin kirjan loppu oli sellainen, että haluaisin tälle jatko-osan.
Ps: Miksi tän kirjan kannen pitää olla niin ruma?
Ootko lukenut kumpaakaan näistä? Mitä pidit? Tai kiinnostaako lukea?
Teemestarin kirja on roikknut luettavien listalla jo hävettävän kauan. Samoin Kuunpäivän kirjeet. Jotenkin toisaalta tässä tilanteessa ei tee niin mieli lukea dystopioista.
VastaaPoistaJotkut kirjat kyllä roikkuu ja kauan lukulistalla ennen ku ne saa käsiinsä ja luettua.
PoistaMua on dystopiat jostain syystä viehättäny varsinki viimesen vuoden aikana paljon.
Olen lukenut kaikki Itärannan kirjat ja Teemestarin kirja on lemppari. Minusta tuo kansikuva sopii hyvin kirjaan. Siinä on se dystooppinen tunnelma, joka kirjastakin nousi esille. Kaikki vesi oli saastunut, paitsi se pieni lähde. Koko ympäristö oli myös tuhoutunut sodan seurauksena. Kun Ukrainasta näytetään kuvia ja videoita sodan tuhoamasta ympäristöstä, se maisema sopii kirjan ympäristöksi.
VastaaPoistaTuollain ku aattelee, ni kansi todella sopii kirjaan. En silti tykkää siitä. :D
Poista