13 syyskuuta, 2019

Vau, mikä vagina!

Ihan vain koska itselläni sattuu olemaan vulva ja vagina, halusin lukea tämän hehkutetun tietokirjan. Kyllä kannatti! Tälleen yli 30-vuotiaanakin sain vielä uutta tietoa omista elimistäni.




Kirja on mahtava ja aika tyhjentävä tietopaketti näistä yleensä naisilla olevista lisääntymiselimistä. Tieto on kirjoitettu hyvällä tyylillä ja mielenkiintoisesti. Mukavaa oli myös se, että kirjoittajat Nina Brochmann ja Ellen Støkken Dahl ovat lisänneet sekaan omia kokemuksiaan eri asioista. Minäkin sain uutta tietoa, esimerkiksi hormoneista ja rauhasista, mitä näihin minulla sattumalta oleviin lisääntymiselimiin liittyy. 

Turhaan tämä kirja ei ole menestysteos. Minun mielestäni kaikkien ihmisten pitäisi lukea tämä kirja, riippumatta omista elimistään, koska tällaiset lisääntymiselimet ovat puolella maailman ihmisistä ja ne koskevat kuitenkin kaikkia muodossa tai toisessa. 

En luettuanikaan vielä tiedä, että miten kutsua näitä elimiä. Vagina ei kuvaa koko kokonaisuutta, koska vagina on sisäiset lisääntymiselimet. Vulva taas on ulkoiset lisääntymiselimet. Miksi näille ei oo yhteistä nimittäjää? Ovat kuitenkin kokonaisuus. Sitten taas: En halua sanoa, että nämä ovat naisten elimet, koska kaikilla naisilla ei näitä ole. En halua myöskään sanoa, että sukupuolielimet, koska sukupuoli on aivoissa, eikä jalkojen välissä. Ärsyttävän vaikeaa tämä. 

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Olisipa tällainen kirja ollut silloin, kun itse olin teini-iän kynnyksellä! Tieto olisi ollut tarpeen.

3 kommenttia:

  1. Mites ois sukuelin? Ei tarvitsisi erotella sukupuolta siinä olleskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää puhun nykyään enimmäkseen lisääntymiselimistä. Se on vielä neutraalimpi mun mielestä.

      Poista