Katri Syvärinen: Sinun tarinasi voima

Huh! Mistähän alkaisin purkamaan tämän kirjan lukemisen satoa? Tää herätti paljon miettimisen aihetta, vaikka en tykkääkään monissa tällaisissa self help- kirjoissa olevista henkisistä jutuista. Sitä oli tässäkin, esim. taikaelämä- ja taikavoimajutut, jotka ovat mulle täyttä diipadaapaa. Kun ohittaa ne, niin voi löytää jotain hyvääkin! Kuten tässä on tämän kirjan idea: minkälaista tarinaa kerrot itsestäsi, minkälaisia uskomuksia se sisältää ja miten voit muokata niitä uskomuksia, jolloin myös oma tarinasi muokkautuu parempaan suuntaan. Eikä se tarkoita epärehellisyyttä, vaan nimenomaan rehellisyyttä, kun poistaa ne vääristyneet uskomukset ja ajatukset siitä.

Kirja tosiaan herätti paljon ajatuksia ja tässä on lainauksia ja niistä heränneitä ajatuksia. Ne eivät ole siinä järjestyksessä, missä ne kirjassa oli. 

"Loista rohkeasti luontaista valoasi silloinkin, kun toiset yrittävät sitä himmentää. Joskus sinun taikavoimasi osoittaa valoa sinne, minne toiset eivät halua katsoa. He eivät ehkä halua nähdä sielusi koko laajuutta vaan yrittävät mahtaa sinut muottiin, joka tuntuu heidän mielestään turvalliselta. Mutta sinä et ole tullut tänne tekemään toisten olosta pelkästään turvallista tai mukavaa. Ole siis rohkeasti itsesi kokoinen." Tää kolahti siinä mielessä, että nyt ehkä ymmärrän vähän paremmin miksi 10v sitten elämäni pyörähtäessä täysin ylösalaisin niin moni ihminen hylkäsi minut. En mahtunut enää muottiin, siihen kiltin vanhoillislestadiolaisen tytön muottiin, enkä kiltin tyttären, siskon, sisaruksenlapsen jne. muottiin. Olin ottanut ihan järisyttävän askeleen kohti itseäni ja se ei passanut isolle joukolle ihmisiä, joten he hylkäsivät minut, ennemmin kuin oisivat kyseenalaistaneet omat ajatuksensa ja uskomuksensa. Heille olisi ollut liian epämukavaa kohdata totuus. Ja minä taas en voinut ottaa sitä askelta takaisin, koska en halunnut kuolla. Joten valitsin mieluummin elämän ilman perhettä ja sukua ja osaa ystäviäni kuin kuoleman. Jos kuulostaa dramaattiselta, ni onhan se sitä, mutta semmonen mun tilanne oli kirjaimellisesti. Piti valita elämän ja kuoleman välillä ja minä valitsin elämän.

"Olen kuvitellut, että minun pitäisi kiinnittyä johonkin yksittäiseen asiaan, löytää "se oma juttu" ja vaientaa ne miljoonat kutsut, joita sisältäni kuulen. Olen tuntenut tuskaa siitä, että irrottaudun asioista, jotka ovat pitkään olleet minulle tärkeitä ja joihin olen panostanut paljon. Olen jo etukäteen pelännyt, milloin minua lakkaa kiinnostamasta jokin, mikä minua juuri nyt kiehtoo." Niin määki oon kuvitellut! Oon ihan tosissani luullut, että jokaiselle on vain se yks oma juttu ja kiinnostuksenkohde/intohimo, josta kehkeytyy työ. Tai vaan yksi ainoa oikea rakkaus. Vaikka niitähän voi olla joka elämänvaiheessa omansa, juuri siihen hetkeen se oikea. Oli se sitten rakkaus tai intohimo tai työ. Mua kiinnostaa ihan hirmuinen määrä asioita ja mun on todella vaikeaa valita siitä kasasta se joku, jota haluaisin tehdä työkseni. Haluan ne kaikki! Ja mun uteliaisuus ja kiinnostus herää monesti ihan vähästä tai ihan yhtäkkiä. Niinkuin nyt se ala, jota haen keväällä yliopistoon lukemaan Ja minäkin pelkään, että se kiinnostus loppuu johonkin. Että jos pääsenkin yliopistoon lukemaan sitä ja sitten se ei ookaan se mun juttu. Kaikki tämmönen pelottaa ja silti sinkoilen innostuksesta asioiden suhteen. Ratkaisu varmaan on se, että yrittää päästä yliopistoon ja lukee sitten miljoona sivuainetta pääaineen rinnalla. 😂

"Riität myös rikkinäisenä." Auts. Tämä on todella vaikeaa muistaa. Mutta tää on totta. 

"Ydinuskomukseni oli, että minä en ole riittävä, joten en mielestäni osannut uupuakaan tarpeeksi perusteellisesti, jotta tarinallani olisi arvoa." Ah, tää! Ja tätähän myös yhteiskunta meille syöttää. Apua ei saa, kun ei ole riittävän huonossa kunnossa. Ja sitten kun on riittävän huonossa kunnossa, on liian huonossa kunnossa saadakseen apua. Itsekin sen olen saanut kokea. Ja toisaalta myös sitten kun alkaa toipua ni siitä voi seurata se, mitä seuraavissa lainauksissa on.

"Pelkäsin, että jos alan voida paremmin, ihmiset ympäriltäni kaikkoavat." Tätä minä oikeasti pelkään juuri nyt. Ihan kuin mun arvo ois siinä, että oon ikuisesti paskassa kunnossa. Ja en usko, että mun puoliso ja mun ystävät hylkää mut, jos voin paremmin. Mutta silti se pelko mussa elää ja se johtuu varmasti siitä, miten paljon hylkäyksiä koin n.10v sitten.

"Jos menettäisin jonkun ihmisen elämästäni vain siksi, että voin paremmin, ehkä sen ihmisen olisi aika mennä." Tämä oli hyvä muistutus!

"Usein pelkäämme sitä, että meillä alkaa mennä hyvin. Monilla on alitajuisia uskomuksia, jotka estävät onnistumisen ja elämästä nauttimisen." Tunnistan itseni tästä. En usko olevani hyvinvoimisen arvoinen. Ja en usko, että hyvinvointi on mahdollista, koska en ole kokenut sitä koskaan. Hyi ku tuo kuulostaa kamalalta, mutta tottahan se on. Tämä pelko on kuitenkin asia, jota mun pitää tutkia lisää.

"Sinulla on lupa olla voiman lähde myös itsellesi. Olet elämäsi tärkein ihminen. Olet ainoa, jonka kanssa varmasti vietät jokaisen hetken koko loppuelämäsi. Siksi on tärkeää opetella olemaan itselleen ihminen, jonka kanssa viihdyt." Niinpä! Tätä kohti olen mennyt askel kerrallaan viimesen 10v ajan. Olen enemmän ja enemmän oma itseni ja siksi viihdyn paremmin itseni kanssa ja siksi myös pidän nykyään itsestäni.

Tää kirja herätti todella paljon ajatuksia! Mitä tuumitte tästä? Ootteko lukenu? Mitä tykkäätte ylipäätään self helpistä?