22 kesäkuuta, 2019

Tummiin vesiin

Olipa kuulkaa hitaasti luettu kirja tämä! Mulla kesti ja kesti saada Tummiin vesiin luettua. Se kesti, vaikka tarina olikin mielenkiintoinen. Toisaalta, tarina oli myös ahdistava, että ehkä siksi kestikin.




Julesin Nel-sisko yrittää jälleen kerran soittaa hänelle ja Jules ei vastaa, niinkuin ei ikinä vastaa. Sitten Jules saa tietää, että Nel on kuollut. Että Nel on hukuttautunut. Jules joutuu palaamaan vanhaan kotipaikkaansa ja kohtaamaan vaikean menneisyytensä. Kuitenkaan hän ei usko, että Nel tappoi itsensä. Nelillä oli nimittäin menossa tutkimukset kirjaan Hukkuneiden mutkaan kuolleista naisista. Ne tutkimukset vaan kävivät Nelille vaarallisiksi.

Nämä Hukkuneiden mutkaan liittyvät tapahtumat ja juonen käänteet ahdistivat mua, samoten kuin muutamat henkilöhahmot olivat aika ahdistavia. Samaan aikaan ne Hukkuneiden mutkan tapahtumat olivat aika mielenkiintoisia ja Nelin kirjan luvut tarinoina mielenkiintoisia.

Herättelevää kirjassa oli se, että Julesin ja Nelin väleistä näki selvästi sen, mitä paskaa puhumattomuus aiheuttaa. Että kun vain olettaa jonkin asian olevan näin ja siksi ei puhu. Ja kun lopulta sitten selviää, että jos vain olisi puhunut, niin olisi selvinnyt, että olettamus oli täysin väärä ja aikamoiselta tuskalta olisi vältytty. Siksi pitäisi olettamiset jättää vähemmälle ja puhumista lisätä enemmän. 

Kirjan loppu ja tarinan pääpahis/pahikset oli tavallaan yllätys ja tavallaan ei. Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvä ja sen lukeminen kannatti, vaikka hitaasti multa edistyikin.

4 kommenttia:

  1. Minustakin kirjan tunnelma oli synkkä ja sitä salailua riitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synkkyyttä ja salailua kyllä riitti ihan tarpeeksi tässä kirjassa.

      Poista
  2. Olen miettinyt, että skippaan tämän (en oikein innostunut Nainen junassa -kirjasta), mutta saat kirjan kuulostamaan nyt kuitenkin kiintoisalta. Onko tämä sekava? Jotkut ovat niin sanoneet, itse en tykkää sekavista kirjoista joten ehkä osin siksikin olen jättänyt lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää ollu mitenkään sen kummemmin sekava. Ei ainakaan jääny semmosta mielikuvaa tästä.

      Poista