Emilia Kujala: Häpeä

Tunteet ja tunnetaidot on mulla tapetilla edelleen, pala kerrallaan luen ja pureksin. Nyt mun haaviin pääsi Emilia Kujalan kirja. Kujala on kyllä kiinnostavasti tuonu esiin asioita, mitä oon pari vuotta sitte somessa ja nykyään lähinnä Ylen kolumneja häneltä lukenu.

 

Tuttuun tapaan oon kirjoittanu ylös itteäni kiinnostavia ja pohdituttavia kohtia:

"Häpeässä ei ole kyse ainoastaan siitä, mitä ajattelemme itsestämme, vaan myös siitä, mitä arvelemme tai oikeastaan pelkäämme muiden meistä ajattelevan. Olemme viime kädessä sosiaalisia eläimiä ja janoamme yhteyttä toisiin, koska ilman toisia emme jää henkiin. Yhteyden puuttuminen järisyttää turvallisuuden tunteemme perustaa. Siksi jokainen meistä janoaa nähdyksi tulemista sellaisena kuin on. Samaan aikaan se on yksi pelottavimmista asioista koko maailmassa. Kukaan meistä ei halua tulla nähdyksi väärällä tavalla. Kun rohkenee asettua alttiiksi toisille sellaisena kuin on, ottaa väistämättä riskin tulla hylätyksi ja altistua häpeälle. Häpeän otteesta irrottautuminen edellyttää siksi rohkeutta altistua sille, mitä kaikista eniten pelkää. Testaamme, tulemmeko hyväksytyiksi, kun näytämme luotetulle ihmiselle itsestämme sellaista, mitä vain kotimme seinät ovat aiemmin todistaneet. Mitä jää jäljelle, jos riisumme roolit ja tittelit ja raotamme julkisivua? Kuka rakastaisi meitä ehdoitta vain, koska olemmet? Korostuneesta häpeästä kärsivälle ajatus siitä, että näin voi olla, on kerrassaan utopistinen."

Tää oli ihan timanttia tekstiä. Näinhän asia on! Alan ymmärtää, että juuri tämä yhteyden puuttuminen on ollu mulle se pahin juttu lapsuudessa. Mua ei oo nähty sellaisena ku oon ja sen takia oon yrittäny olla sellainen ku ajattelin muiden haluavan mun olevan, jotta saisin hyväksyntää ja selviäisin. Huh ja auts. Ymmärrän nyt myös sen, että tämän samaisen asian takia mun elämästä katos perhe ja suku vähä päälle 10v sitten.

"Häpeä sulkee ja vaientaa meidät. Se saa meidät näyttelemään itseämme ja esittämään elämämme pääroolia tavoilla, joiden oletamme saaavan hyväksyntää toisilta. Se kääntää meidät poispäin siitä, mitä eniten tarvitsemme ja janoamme - kohdatuksi tulemista sellaisina kuin olemme. Häpeä rikkoo yhteyden paitsi toisiin, myös itseemme. Kun yhteys itseen on rikki, ei viesti siitä, miten arvokas ja upea on, mene kerta kaikkiaan perille."

Tää on täyttä totta. Kun sain elämääni ihmisiä, jotka rakastivat mua omana ittenäni, syvät haavat alko parantua ja pikkuhiljaa aloin nähdä itteni muuna kuin hyödykkeenä. Aloin myös varovasti tykätä ittestäni. En ookaan vaan hyödyke, vaan omanlaiseni ihminen.

"Psykologisesti ja fyysisesti häpeä on itseasiassa hyvin lähellä pelon tunnetta. Häpeän kohdalla pelon kohde on vain epämääräisempi kuin silloin, jos pelkäämme hämähäkkejä tai pimeää. Se lamauttaa otsalohkomme ja yllyttää meitä taistelemaan tai pakenemaan, hyökkäämään tai piiloutumaan. Kun olemme häpeissämme, emme hyvällä tahdollakaan kykene toimimaan järkevästi. Reaktio on niin alkukantainen ja nopea, että huomaamme sen monesti vasta kun se meni jo. Reaktion voi kuitenkin oppia tunnistamaan ja lopulta toimia toisin kuin häpeä yllyttää. Tunteet ja niihin liittyvät ajatukset eivät ole käskyjä, joita on pakko noudattaa."

Tääki on totta. Alkuun kun sain jäätäviä häpeäkohtauksia, tipahdin pieneksi ja lamaannuin ja en kyenny puhumaan tai mitään. Kun aloin vähitellen ymmärtää, mitä tapahtuu, oon oppinu estämään tän täyden tipahtamisen. Häpeää hallitaan sillä, että tuodaan se häpeän tunne esiin. 

Paljastuminen toisille ja itselle sellaisena kuin on, vailla suojamuureja, on syvästi pelottavaa. Häpeän kanssa sovinnon tekeminen edellyttää tuon pelon kohtaamista."

Ja se on todella vaikeaa. On niin haavoittuvainen olo ja siksi myös turvaton ja arka olo.

"Kestämättömän häpeän ongelma yritetään ratkaista hyökkäämällä kehoa kohtaan - -."

No tälleenhän mää oon just tehny. Sad Laura noices.

"On tavallista, että yritämme tulla toimeen kehohäpeän kanssa paitsi kehoa muokkaamalla, myös välttelemällä kaikkea, mikä voisi muistuttaa kehon olemassaolosta."

Joo, dissosiaatio on oiva keino siihen. Ku mieli ja keho on erossa toisistaan, on paljon helpompi olla. Kunnes ei enää olekaan.

"Myötätunto itseä kohtaan opettaa meitä pysähtymään itsemme äärelle ja hyväksymään itsemme sellaisena kuin olemme, ei sellaisina kuin haluamme olla tai muut haluaisivat meidän olevan. Myötätunto on häpeän vastavoima ja autenttisen ylpeyden kasvualusta. Ajattelen, että yksi myötätuntoisimmista teoista itseämme kohtaan on sallia se, mitä koemme juuri nyt, vaikkemme pitäisi siitä. Tunnen näin tässä hetkessä ja minulla on lupa pysähtyä kokemuksen äärelle. Pidän huolta itsestäni ja kokemuksestani aivan kuin huolehtisin läheisestäni, joka kokee samoin. Vaikka kokemukseni saattaa eristää minut muista ja saa oloni tuntumaan poikkeavalta ja vialliselta, voin olla varma siitä, että joku toinenkin olio maan päällä on joskus kokenut näin. Jos rohkenen katsoa ympärilleni, huomaan, että saman kokemuksen jakava kanssamatkustaja löytyy lähempää kuin osasin arvatakaan. Myötätunto yhdistää minut takaisin itseeni ja muihin. Se on vastavoima hyökkäämiselle itseä ja toisia kohtaan."

Kyllä. Me ei olla yksin. Yksikään meijän tunne ei oo sellanen, mitä joku ei ois joskus tuntenu. Lempeys ja myötätunto saa aikaan aitoja muutoksia, häpeä ja ruoskinta eivät muuta yhtään mitään, paitsi ehkä vaan pahentavat oloa.

"Kehoon vaikuttaminen on nopea keino vaikuttaa tunteisiin, koska tunteet vaikuttavat kehon asentoon. Kun opit säätelemään kehosi asentoa ja hengitystä, saat kokemuksen siitä, että voit omalla toiminnallasi vaikuttaa tunteen intensiteettiin ja kestoon. Meille jokaiselle on tärkeää kokea voivamme toiminnallamme vaikuttaa asioihin itsessämme ja itsemme ulkopuolella."

Se oli ihan mahtava tunne, kun ekoja kertoja tajusin kykeneväni rauhoittamaan itteäni ja kykeneväni laskemaan kehon kierroksia niin, että olo on ainakin siedettävä. Se anto myös motivaatiota hirveästi jatkaa harjoittelua.

"Kun olet yhteydessä kehoosi, olet yhteydessä paitsi tunteisiisi, myös siihen mikä tekee sinusta sinut. Olet yhteydessä autenttisuuteesi ja voit rohkeasti seisoa omilla jaloillasi."

Tän oon ruennu nyt jollain lailla hahmottamaan. Minä en ole kehoni, tunteeni tai ajatukseni. Minulla on kehoni, tunteeni ja ajatukseni. Siinä on vissi ero. Näin mikään näistä ei voi määritellä tai määrätä mua, vaan voin olla mikä olen.

Paljon ajatuksia heräsi tästä kirjasta! 

Haluan kyllä lukea Kujalan toisen kirjan, Suorittajan mieli: Vapaudu ylikontrollista.