21 elokuuta, 2020

Brené Brown: Uskalla haavoittua

Oon tykännyt Brownin tyylistä kirjottaa ja kertoa selkeästi ja ymmärrettävästi tunteista. Hän käyttää myös itseään esimerkkinä tunteiden toiminnasta.




Tämäkin kirja herätti ajatuksia ja oivalluksia ittestä ja omista tunteiden tuloista ja menoista. Haavoittuvaisuus on pelottava tunne. Sitä on niin paljas ja jollain tavalla vereslihalla ollessaan haavoittuvainen, joten eihän se tunnu yhtään hyvältä. Samalla sitä pelkää, että joku käyttää tilannettä hyödyksi ja satuttaa mua. Sitä pelkää myös, ettei osaa puolustautua. Haavoittuvaisen olon kanssa sitä on yhtäaikaa niin hauras ja kuitenkin niin vahva. 

Haavoittuvaisuus on kipeä tunne, mutta mielestäni ihan eri tavalla kuin vaikka häpeä tai pelko. Haavoittuvaisena antaa toisille ihmisille mahdollisuuden olla luottamuksen arvoinen, mahdollisuuden tulla lähelle. Häpeä taas vie kauemmas toisista ihmisistä. Haavoittuvaisena voi olla ja uskaltaa laskea suojamuureja alemmas, häpeän vallassa ne muurit lyödään kiinni ja pari kerrosta vielä lisää pistetään päälle, ettei sattuisi enempää. Haavoittuvaisuus vaatii rohkeutta, häpeä vie sen pois.

Suosittelen lukemaan Brownin kirjoja. Niistä aina oivaltaa jotain itsestään ja myös muista ihmisistä.

2 kommenttia: