Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta

Tää taitaa olla jo kolmas Mancuson kirja, jonka luen.

Kirjassa käydään läpi kasvien elämää ja oikeuksia alla olevassa kuvassa olevien kohtien kautta. Lukuja siis kahdeksan ja Mancuso pohtii asioita ja kertoo hyvin kattavasti mitä mikäki tarkoittaa. Tää oli hyvin ajatuksia herättävä kirja! Varsinkin näin ilmastonmuutoksen keskellä.

Mua kiehtoo ihan suunnattoman paljon kasvit ja niiden elämä. Siksi rakastan lukea tällaisia kirjoja ja miettiä aihetta. Nyt vastahan oli löydetty todisteita siitä, että kasvit ääntelee. Wau! Uskon, että jonain päivänä me kommunikoidaan kasvien kanssa. 

Kiira Korpi: Hyppää vaan!

Ahhahhaa, nyt oon määki lukenu tän suuren ja kiistellyn Kiira Korven runokirjan! Kiinnostus heräs siitä kritiikistä, kuinkas muuten. 😂 Halusin päästä lukemaan ja ite muodostaan mielipiteen, että onko nää nyt niin huonoja ku se kritiikki väitti.

Kommentoin Kirjojen pyörteissä- blogiin tätä runokirjaa näin:

"Luin äsken sen Hesarin kritiikin. Tuli vaan mieleen, että ehkä siinä ei osattu ottaa huomioon sitä, että runouskin muuttuu siinä missä muukin kirjallisuus. Nuoret voi tykätä Korven runoista ihan hirveästi sen takia, että ne ovat ns. saavutettavammassa muodossa ja ymmärrettävämpiä sen takia."

Sitten varasin tän ja pääsin lukemaan. Ja mulle tää oli kyllä ahmittava teos! Tykkäsin siis Korven runoista. Olihan ne osa erilaisia, heh. Mutta mitä siitä! Kuka sanoo, että runon pitää olla tämmönen ja/tai tuommonen, että se on oikeaa runoutta? Kuka ylipäätänsä määrittelee sen, että mikä on oikeaa runoutta? Kysynpähän vaan. 

"Nyt opettelen käyttämään

vihaa hyödykseni

ja ilmaisemaan

tarpeitani,

toiveitani,

tunteitani,

ajatuksiani

jämäkästi."

"Jotkut sanoo

sä tunnet liikaa,

mä sanon

sä et tunne tarpeeksi."

"Huh huh HUH"

Kirjassa oli myös ihana Emmi Kyytsösen kuvitus! Tykkäsin siitä tosi paljon.

Annukka Salama: Ripley - nopea yhteys

Olipa aivan mielettömän ihana kirja tää! Olin kyllä epäluuloinen, ku tätä niin kehuttiin. Peliaihe sai kuitenkin tarttumaan tähän.

 

Juonesta en voi kertoa juuri mitään, ku muuten spoilaisin rutkasti. Päähenkilönä on Isla, lukiota käyvä nuori. Hän on tutustunu pelimaailmassa Damieniin ja ihastunut häneen. Lukioon tulee uusia oppilaita, kaksoset, joista toiseen hän ihastuu ja vihastuu. Kirja etenee kodin ja lukion välillä, pelimaailmassa ja ihastumisen ja rakastumisen maailmassa. Hahmot oli niin mahtavia ja uskottavia kirjassa. Heistä etenkin tykkäsin. Ja muutenkin kaikki ois hyvinki voinu tapahtua täällä tai missä vaan. Ja huumori oli kirjassa kans hyvää! 

Mulle tää oli täys viiden tähden kirja. 💗 En ookaan hetkeen lukenu näin ihanaa rakkaustarinaa!

Qiu Xiaolong: Punapukuiset naiset

Elegian kans luettiin seuraava eli viides osa tästä Komisario Chen Cao- dekkarisarjasta.

 

Shanghaissa on päässyt sarjamurhaaja irti. Chen on ristitulessa, koska on jatkanut opintojaan yliopistolla ja samaan aikaan pitäisi selvittää punaisiin qipao-mekkoihin puettujen naisten murhasarjaa. Yu uskollisesti auttaa, samaten Yun vaimo töissä tylsistyessään. Myös Yun isä Vanha mestari pääsee pienesti auttamaan yhteyksiensä avulla. Chen kokeilee ekaa kertaa psykologista profilointia, kun on lukenut aiheesta yhdysvaltalaisista kirjoista. Se oli kans jännää seurata.

Juoni oli kyllä mielenkiintoinen! Se kaivautui menneisiin, Kiinan historiaan kulttuurivallankumouksen suhteen. Aivan älyttömän mielenkiintoista! Kulttuurivallankumous on kyllä ollut hullua aikaa! Ja ne kaikki lonkerot, miten tää kirjan juoni sinne kietoutui.  

Tää oli mun mielestä paras kirja tässä sarjassa tähän mennessä. Kirjasarja siis vaan paranee uusien osien myötä. Onneksi on vielä monta osaa lukematta! Voin sanoa, että rakastan tätä sarjaa!

Sarjan suomennetut osat:

1. Punaisen sankarittaren kuolema

2. Punaisen merkin tanssija

3. Musta sydän

4. Kahden kaupungin tarina

5. Punapukuiset naiset

6. Tapaus Mao

7. Kuolemanjärvi

Sanna Wikström & Reija Könönen: Lempeästi eroon murehtimisesta

"Päästä irti turhista murheista.

Murheet ja huolet ovat osa jokaisen elämää, mutta toisiin meistä nuo tunteet ikään kuin tarttuvat kiinni - aivan turhaan.

Täytettävä tehtäväkirja tutustuttaa erilaisiin ajattelu-, uskomus- ja toimintamalleihin, jotka ylläpitävät murehtimisen kehää. Kirja antaa välineitä huolten syntysyiden löytämiseen ja murehtimisen vähentämiseen. Tehokkaiden harjoitusten avulla opit laskemaan huolirepun selästäsi. Kun et käytä energiaasi murehtimiseen, voit käyttää sen johonkin, mikä on sinulle hyväksi."

 

Tää oli tämmönen kiva tehtäväkirja. Tässä oli tietoa ja tehtäviä sopivasti limitettynä ja lomitettuna. Muutaman tehtävän kirjasin ittelleni vihkoon ylös, että voin niitä käyttää myöhemminkin, ku alkaa murehtiminen ja vatvominen täyttää päätä taas. Tykkäsin tästä kirjasta! Vallan mainio! Saa työvälineitä ittelle arkeen.

Victoria Belim: Punaiset seireenit - ukrainalainen sukutarina

Tää kirja pääsi yllättämään mut! Tää oliki ihan erilainen, ku olin aatellu. Jostain syystä olin mieltäny tän kirjan fiktiiviseksi sukutarinaksi, enkä todelliseksi. Siksi yllätyin, ku aloin lukemaan tätä.

 

Kirjan takakansi kertoo oleellisen kirjan sisällöstä:

"Sykähdyttävä tositarina vaietuista sukusalaisuuksista Ukrainan verisen historian puristuksessa.

Punaiset seireenit on koskettava kuvaus Ukrainan 1900-luvusta, jota käsitellään yhden perheen neljän sukupolven ja sukuun kätkeytyvän arvoituksen kautta. Kirja on osin muistelma ja osin kuin dekkari, joka seuraa kirjoittajaa halki Ukrainan hänen tutkiessaan setänsä katoamista ja muita sukusalaisuuksia.

Victoria Belim palasi vuonna 2014 sodan keskellä Ukrainaan tutkimaan sukuun liittyvää arvoitusta, joka kattoi useita sukupolvia. Kuinka hänen isoisosetänsä Nikodim menehtyi 1930-luvulla, ja miksi hänen tarinansa oli tabu vielä melkein sata vuotta myöhemmin?

Victoria oli tutkinut Neuvostoliiton jälkeisen ajan politiikkaa, joten hän ymmärsi, että vanhojen salaisuuksien selvittäminen uuden sodan keskellä ei olisi yksinkertaista. Hankkeen kiivaimmaksi vastustajaksi kuitenkin yllättäen osoittautui hänen oma isoäitinsä Valentina, joka kielsi sorkkimasta menneisyyttä. Valentinan mukaan Ukrainan maine yhtenä suuren verenvuodatuksen alueista oli täysin perusteltu. KGB oli ajat sitten lähtenyt Pultavasta, mutta sen entinen päämaja ”Kukkoansa”, kuten sen nimi kansan suussa kuului, herätti Valentinassa yhä suurta levottomuutta – ja perustellusti, kuten Victorialle kävi selväksi. Kun yhteenotto Ukrainan ja Venäjän välillä syveni jälleen vuonna 2014 ja verenvuodatus jatkui, hän päätti selvittää totuuden maansa menneisyydestä, vaikka se johtaisikin välirikkoon isoäidin ja muun suvun kanssa."

Belimin sukututkimusta ja suhdetta isoäitiin oli mielenkiintoista seurata. Jotenkin se kaiken yhtäaikainen helppous ja vaikeus oli kiehtovaa ja niin tunnistettavaa. Tuollaistahan se on joissain ihmissuhteissa ja elämässä ylipäätään. Sukututkimuksessa tuli etenemisiä ja umpikujia, samaten ku isoäidin kanssa. Pitkää vaikenemista ei ole helppo rikkoa ja alkaa taas puhumaan asioista. Onneksi asiat kuitenkin selviävät takkusuudesta huolimatta. Kirja oli kyllä upottava tapaus! Vei mennessään kaikki sukulaissuhteiden kiemurat.

Tinashe Williamson & Thea Jacobsen: Nuoren antirasistin käsikirja

"Puhuminen on ensiaskel muutokseen. Napakka tietopaketti rasismia vastaan.

Yksi rasistinen kommentti on kuin vesipisara - se ei vielä kastele. Tuhat vesipisaraa kastelee kuitenkin läpimäräksi. Nuoren antirasistin käsikirja opettaa tunnistamaan rasismin ja puuttumaan siihen. Kirjan esimerkit ja kymmenen erilaista hahmoa näyttävät, miksi monimuotoisuus on tärkeää.

Käsikirjan avulla niin lapsen kuin vanhempienkin on helppo tarttua keskusteluun rasismista. Kirja valaisee rasismin isoja kysymyksiä, historiaa ja perusfaktoja. Ennen kaikkea se kannustaa pohtimaan niitä itse ja kavereiden kanssa, koulussa ja kotona. Sopii ala- ja yläkouluikäisille."

 

Tää oli tosiaan napakka tietopaketti. Hyvä ja selkeä. Hyvää oli myös se, että esitettiin kysymyksiä ja vastattiin niihin. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Kerrottiin erilaisten nuorten kokemuksia ja saatiin niihin näkökulmia. Kuvitus oli mun mielestä myös hyvä.

Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja rento laiskiainen

Fanni-kirjasarjan lukeminen jatkuu. Nyt vuorossa stressin säätelyn ja rentoutumisen harjoitteleminen.

"Stressi on reaktio, joka valmistelee toimimaan. Voidaan puhua hyvästä stressistä ja vahingollisesta stressistä. Hyvä stressi auttaa keskittymään vaativaan tehtävään ja hoitamaan sen loppuun asti. Stressihormonitasot palautuvat normaaliksi pian suorituksen jälkeen. Vahingollista stressi on silloin, kun se pitkittyy. Elimistö pysyy stressitilassa suorituksen jälkeenkin, eikä keho pääse palautumaan stressistä edes levätessä tai lomilla. Tällainen tilanne voi syntyä, jos koemme, että mieltä vaaditaan enemmän  kuin mihin on voimavaroja. Stressireaktio voi pitkittyä esim. liian vaativan työtaakan tai liian hektisen arjen vuoksi." 

Mulla on ollut jo vuosia tuo pitkittynyt stressi päällä. Pikkuhiljaa oon ruennu saamaan keinoja tilanteen korjaamiseksi. Esimerkiksi oon nyt kaksi vuotta tehnyt joka päivä rentoutusharjoituksia ja oppinut siinä koko ajan paremmaksi. Vielä on kyllä paljon tekemistä sillä saralla, mutta pikkuhiljaa eteenpäin koko ajan. 

"Stressi vaikuttaa tunteisiin monella tavalla. Stressaantuneena olemme taipuvaisia kokemaan negatiivisa tunteita ja näkemään maailman synkkien silmälasien läpi. Tunteet syntyvät herkemmin ja tuntuvat voimakkaammin kuin rentoutuneena ja levänneenä."

Tää on totta. Mulla tää stressi on tehnyt sen, että oon ahdistunut ihan koko ajan, 24/7. Nyt vasta kun masennuslääkitys on saanut ahdistuksen vähenemään oon huomannu tän ahdistuksen määrän. En oo sitä aiemmin tajunnu, koska se on ollu vuosia/vuosikymmeniä mun normaali olo- ja tunnetila. Mikä on kyllä ihan karseaa. Ja tähän ei oo aiemmin puututtu.

Tässä kirjassa ei ollu mitään uutta tietoa, mutta tarina oli taas hyvä ja kuvitus ihanaa. Kertaus on opintojen äiti!

Salaado Qasim, Faisa Qasim & Roosa Oksanen: Suuria unelmia - 20 uratarinaa

Tarinoita suomalaisista, jotka muuttivat maailmaa. Kuulostaa just hyvältä! Ei-valkoisten suomalaisten uratarinoita kirjan täydeltä. Kaikki tarvitsevat esikuvia ja siksi arvostan, että tällaisia kirjoja tehdään. Meille valkoisille suomalaisille niitä valkoisia esikuvia kyllä riittää. Suomi ei vaan oo, eikä oo koskaan ollutkaan pelkästään valkoinen. Siksi tarvitaan edelleen näkyville esikuvia muistakin ihonväreistä.

Nää uratarinat oli mielenkiintoisia. Ihmisistä on niin moneksi ja aloja on niin paljon. Surullista on se, että monia ruskeita naisia on ohjattu hoiva-aloille vain ihonvärin takia. Ihan ku se ihonväri ois merkki siitä, että tää ihminen soveltuu tälle alalle. Yäk, mitä ajattelua. Samalla logiikalla musta tulis hyvä äiti siksi, että mulla on tissit ja vagina. Plääh.

Tarinat on kirjoittaneet Salaado Qasim, Faisa Qasim ja Roosa Oksanen. 

Valokuvat on ottanut Areta Santos. 

Kuvituksen on tehnyt Noora Ketolainen.

Todella hyvä kirja! Kunpa mahdollisimman moni nuori sais tän käsiinsä luettavakseen.

Hanna Kivisalo: Jonain päivänä ymmärrät

Kiinnostuin tästä kirjasta, koska tässä kuvattiin olevan kirjoituksia armosta ja armollisuudesta.

 

Tässä oli kyllä armollisia kirjoituksia. Tunnelma teksteissä oli hyväksyvä ja itsemyötätuntoinen. Pidin tästä. Toisaalta oli kevyt kirja, toisaalta taas painava, mutta hyvällä tavalla. Lempeitä ajatuksia, lempeitä tekstejä. Arkea ja juhlaa, itsensä hyväksymistä, olemassa olemista. Muuta ei tarvita.

Edith Södergran: Maailma on minun - runoja ja valokuvia

Agneta Rahikainen ja Eira Sillanpää ovat koonneet ja toimittaneet tämän Edith Södergranin runoista ja valokuvista kootun teoksen. 

Helvetti

Miten helvetti on ihana!

Helvetissä ei kukaan puhu kuolemasta.

Helvetti on muurattu maan sisuksiin

ja koristettu hehkuvin kukin...

Helvetissä ei kukaan sano tyhjää sanaa...

Helvetissä ei kukaan ole juonut eikä kukaan ole nukkunut

eikä kukaan lepää eikä kukaan istu hiljaa.

Helvetissä ei kukaan puhu, vaan kaikki kirkuvat,

siellä eivät kyynelet ole kyyneliä eikä suruilla ole voimaa.

Helvetissä ei kukaan sairastu eikä kukaan väsy.

Helvetti on muuttumaton ja iäinen.

Sain nyt paremman kuvan Södergranin runoista. Tykkään! Varsinkin ylläoleva runo oli jotenkin wau. Södergranin kuvat oli osa hienoja ja osa varsin tavanomaisia. Tykkäsin eniten Södergranin selfieistä, varsinkin peilin kautta otetuista. Aikamoinen tyyppi ollu tää Södergran. Ois mahtavaa päästä tutustumaan häneen! 

Runoilla oli useampi eri suomentaja: Uuno Kailas, Jyrki Kiiskinen, Arja Pikkupeura, Pentti Saaritsa, Aale Tynni ja Riikka Johanna Uhlig.

Pari prinsessakirjaa

 Nämä kaks prinsessakirjaa oli kyllä hyvin samankaltaisia. Eroavaisuuksiakin sentään on. Tykkäsin kyllä molemmista.

Sanna Mander & Anna Sarve: Prinsessakirja

Tässä kirjassa oli satuprinsessoja ja myös niitä oikeasti eläneitä prinsessoja. Kirjassa tuotiin esiin erilaista tietoa prinsessoista. Kirja sisälsi myös kolme satua ja niistä tykkäsin paljon. Hyvän mielen kirja! Lapsenahan sitä tuli fanitettua kaikenlaisia prinsessoja.

Satu Erra & Johannes Erra, Ilona Partanen: Todellisten prinsessojen kirja

Tässä kirjassa oli vain oikeasti eläneitä prinsessoja, aina Egyptin Hatsepsutista Ruotsin Victoriaan. Useasta prinsessasta oli jonkinlainen henkilökuva ja osa mainittiin esim. tietoiskujen yhteydessä. Tykkäsin paljon tästä! Ilahdutti tietää erilaisista prinsessoista. 

Heh, Hatsepsutin nimen kuullessa mulla alkaa aina päässä pyörimään se lasten runo Hatsepsutin hovikissa. (Runo löytyy esim. täältä.) Muistan sen punakantisen lorukirjan, jossa se oli. Tais olla sen niminen kuin Kaksi kukkopilliä. No, nyt eksyin aiheesta. Takas prinsessoihin! Lapsena haaveilin, että olisin prinsessa. Kukapa ei ois halunnu ihania mekkoja ja kopisevia kenkiä? Entä ne kruunut ja tiarat!? Meillä oli lapsena semmosia pahvisia tiaroita, joissa oli takana kuminauha ja olivat niin monessa leikissä mukana, kunnes hajosivat. Sitte ku vielä saatiin tuliaisina upeat mekot Arabiemiraateista, ni johan oli prinsessaolo. Ne oli vaaleanpunaisia ja niissä oli melkoinen kerros tyllihameita päällekkäin ja lisäksi oli kimaltavia "timantteja" miehustassa. Muistan kun vanhimman pikkusiskoni kanssa pidettiin niitä mekkoja serkkumme häissä ja tuntui, että ollaan morsiusneitoja ihan. Voi niitä aikoja!

Nämä kaks kirjaa toi mieleen niitä mukavia lapsuusmuistoja. Onneksi niitäkin on!

The music tag

 Lottens Bokbloggissa törmäsin tällaiseen musiikkihaasteeseen. Suomensin ite kysymykset.

1. Nimeä biisi, joka tekee sinut aina onnelliseksi:

Battle Beast: Circus of Doom albumilta Circus of Doom

Tää biisi on vaan niin upea, että mieliala paranee joka kuuntelukerralla.

2. Nimeä biisi, joka sopii hyvin, kun mielialasi on alakuloinen:

Dark Moor: Dies Irae, joka on heviversio Mozartin Requiemin eli kuolinmessun osasta Dies Irae

Tää tunnelma tässä biisissä.

3. Nimeä biisi, joka muutti musiikkimakuasi:

Nightwish: Walking in the Air

Lähtölaukaus sille, että aloin teininä kuunnella Nightwishiä ja heviä.

4. Nimeä viimeisin biisi, jonka olet löytänyt ja jota rakastat:

Viikate: Karmiini juhlasali

Tässä melodia on mahtava ja lyriikka niin monitulkintaista.

5. Nimeä 3 bändiä tai artistia, joita rakastat:

Battle Beast

Kerkko Koskinen Kollektiivi

Laleh

6. Mitä instrumenttia haluaisit osata soittaa?:

kontrabassoa

7. Nimeä fiktiivinen kirja, jossa musiikilla on keskeinen rooli:

Joseph Gelinek: Kymmenes sinfonia

8. Haasta mukaan ihmisiä.

Ottakoon kopin se, joka haluaa!

Olipa hauskaa miettiä näitä!

Enheduanna: Suurisydämisin valtiatar

Mää kuulkaa suurella innolla ja kunnioituksella tartuin tähän runokirjaan. On se hurjaa päästä lukemaan runoja yli 4000 vuoden takaa! Ja vielä naiskirjailijan! Ja vielä ensimmäinen kirjailija maailmassa on hän! Nainen! Wow! 

Mitä näistä runoista ees osaa sanoa? Nää on hyvin voimallisia, uhoa ja jumalattaren ylistystä täynnä. Toisaalta taas oli hauskaa huomata, että nää tuhansien vuosien takaiset runot on hyvin samankaltaisia ku runot nykyään. Pidin näistä. Tän runokirjan lukeminen oli elämys, jonka tuun muistaan kauan. Mieli palaa vieläki näihin runoihin tai oikeastaan siihen tunnelmaan, joka niistä nousi. Tunnen kunnioitusta Enheduannaa kohtaan. Wau, mikä tyyppi hän on ollutkaan!

Kaksi Silja Kejosen runokirjaa

Oululaisen runoilijan Silja Kejosen runokirjoja kaksin kappalein. 

Vihkilumen talo

Tästä runokirjasta pidin enemmän. Luonto ja erilaiset ja ehkä erikoisetkin kuvaukset olivat jänniä ja paikoin osuviakin. Kaikkea en ymmärtäny, mutta sehän ei lopuissaan haittaa.

Lähetä minulle ympyrä

Tämä oli ku tarina. Sitä oli jännä seurata ja siksi sain luettua loppuun. Muuten en oikein tykänny tästä. Ei vaan uponnu muhun jostain syystä.

Joku näissä Kejosen runoissa kuitenkin on, kun kiinnostaa lukea lisää hänen runokirjojaan.

Sarjakuvia

 Taas innostanu lukea sarjakuvia. Tässä jokunen ja varauksissa kasa matkalla mun luo.

Emmi Nieminen: Menimme kaikki huoneisiimme

Tää sarjakuva löytyy netistä, täältä. Ihan sattumalta tää osui mun kohdalle, ku selasin Issuussa kustantamoiden kirjakatalogeja. 

Tää sarjakuva kertoo korona-pandemian alkuajoista, siitä shokista ja epätietoisuudesta ja kaikesta hämmennyksestä ja pelosta, mitä silloin oli. Tykkäsin!

Voices that count: a comics anthology by women

Espanjalaisten sarjakuvataiteilijoiden antologia. Tässä oli 9 tarinaa naisten elämästä. Tykkäsin kokoelmasta paljon! Sarjakuvista löytyi paljon tuttua omastakin elämästä.

Lista tarinoista ja tekijöistä:

Julio: Julia Otero ja Ada Diez

24 hours: Lola García ja Agustina Guerrero

The Bug: Diana López Varela ja Akira Pantsu

Empowered: Estefania Molina ja Ana Oncina

Loneliness: Eva Amaral ja María Hesse

Sexier: Leticia Dolera ja Raquel Riba Rossy

Turtle steps: Sandra Sabatés ja Sandra Cardona

Over a banana skirt: Almudena Grandes ja Sara Herranz

Mzungu: Patricia Campos ja Sara Soler

Kääntäjä: Diego Jourdan Pereira

Miila Westin: Loputon talvi

Tää on lasten sarjakuva. Tarina oli mainio ja ihanakin! Ja kuvituksestakin tykkäsin paljon.

"On kesäkuu ja lumimyrsky. Luonto on mennyt sekaisin, eikä kukaan tiedä mitä tehdä. 10-vuotias Eevi palaa kotiin vaarinsa hautajaisista ja törmää talvisessa metsässä ohran haltijaan. Eevi saa selville, mikä on kummallisen sään takana, ja jos jotain ei tehdä ja pian, talvi voi jatkua ikuisesti.

Eevi tempautuu mukaan taianomaiseen seikkailuun sekalaisen haltiajoukkion kanssa päämääränään vapauttaa keväisen luonnon herättäjä, jonka Louhi on kaapannut tuonpuoleiseen. Matkalla Eevi törmää monenlaisiin myyttisiin olentoihin, eksyy metsänpeittoon ja pujahtaa viimein loven kautta Tuonelaan, sielulintujen lepopaikkaan.

Myyttiset on muinaista itämerensuomalaista kansanperinnettä lapsille tutuksi tuova sarjakuvaromaanisarja, jonka ensimmäinen osa tutustuttaa lukijat viljakasvien haltijoihin, maahisiin ja menninkäisiin sekä Sämpsä Pellervoiseen. Samalla se on kertomus luonnon tasapainon horjumisesta ja luopumisen vaikeudesta."

Leena Virtanen & Aino Sutinen: Sörnäisten tyttö

Sarjakuva sisällissodan ajoilta! Tosi kiinnostava aihe sarjakuvalle. Tää kertoo Sylvi-Kyllikki Kilven nuoruusvuosista tuolta ajalta. Tykkäsin tosi paljon. Ja jäi sellanen olo, että haluan lukea lisää tällaisia sarjakuvia. Aihe ei ehkä kirjana niinkään kiinnosta lukea, mutta tälleen sarjakuvana herää ihan erillain henkiin ja innostaa. Sisällissota aiheena kiinnostaa sillainkin, ettei mulla oo mitään hajua siitä, että miten mun sukulaiset on tuollon sijoittuneet. En tiiä onko he olleet punaisia vai valkoisia ja miten osallistuneet niihin kauheuksiin. Pitäis lähtä penkoon jotain arkistoja, että sais tietoa.

Tällaisia sarjakuvia tullu nyt luettua. Oottelen varauksista saapuvaa sarjisvuorta.

Lilja Kangas: Tahdon elää

Pidin tästä paljon. Ja wau, miten 16-vuotias kirjailija onkin saanu tän niin hyvin kasaan.

 

 Tää oli koskettava kirja! Pätkä kasiluokkalaisen Taikan elämästä, kun hän sairastuu syöpään ja käy läpi syöpähoidot: Taikan tunteita ja ajatuksia ja hoitojen kanssa elämistä. Kirjaa lukiessa myötäelin Taikan matkaa, se oli koskettava ja välillä riipaisevakin. Mitään muuta en osaa tästä kirjasta edes sanoa. Lukekaa niin tiedätte!

Auli Viitala: Elämäni kansalaisena

Tartuin tähän Auli Viitalan kirjaan, koska olen lukenut ja tykännyt hänen kolumneistaan Ylellä.

 

Kirja on Viitalan omakohtainen kuvaus siitä, kuinka hän sairastumisen myötä tipahti keskiluokkaisesta elämästään köyhyyteen. Viitala käy läpi elämäänsä ja tuo esiin niitä eroja, joita on keskiluokkaisuudessa ja työväenluokkaisuudessa/köyhyydessä. Tätä oli mielenkiintoista lukea, koska olen itse elänyt koko elämäni köyhyydessä tai pienituloisuudessa. Toki oon iteki huomannu näitä eroja, esim. lapsena hävetti, ku kulki huonommissa vaatteissa ku muut ja sitte ku olin perhekodissa, jossa kaiken tarvittavan sai heti, ni hävetti kulkea niissä paremmissa vaatteissa koska sisarukset oli edelleen sielä köyhyydessä. Oma köyhän identiteetti ei muuttunut mikskään perhekotivuosina, koska tiesin, että aika perhekodissa on ohimenevää. Tunnistan itsessäni myös sellaisen lamaantuneen rimpuilun ja epätoivon, että elämästä ei tuu koskaan helpompaa rahallisesti, että oon aina köyhä tai pienituloinen eli rahan kans joutuu aina kitkuttaan. Toinen hassu juttu minkä oon huomannu viime aikoina mun ajatuksissa, on se, että koska mulla ei oo korkeakoulututkintoa ja akateemista näkemystä mihinkään, ni oon jotenkin huonompi. Esim. nämä mun blogikirjotukset on huonoja sen takia, koska en analysoi kirjoja akateemisen koulutukseen saaneen ihmisen silmillä, vaan meen aina fiilispohjalta ja lisäksi kirjoitan puhekielellä, enkä kirjakielellä.

Kaikenlaisia ajatuksia tää kirja herätti. Kirjasta jäi eniten mieleen se, kun Viitala kirjoitti, ettei osaa puhua työväenluokkaa. En oo koskaan ajatellu, että puheissa olis tollainen selkeä ero yhteiskuntaluokasta riippuen. Varmaan se pitääki paikkansa. Miksei puheessaki ois eroja, ku ajattelussakin on?

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kirja! Yhteiskuntaluokat kiinnostaa, joten lainasin myös Anu Kantolan ja työryhmän Kahdeksan kuplan Suomi- kirjan ja luen sen jossain vaiheessa.

Heine Bakkeid: Meren aaveet & Jane Harper: Selviytyjät

Dekkarit on taas ihanasti maistunu!

Heine Bakkeid: Meren aaveet

 Meren aaveet oli kiinnostava dekkari. Ei sitä nyt joka kerta tuu vastaan päähenkilöä, joka on poliisi ja just vapautunu vankilasta ja joka on kaiken lisäksi kipulääkekoukussa itsemurhayrityksestä syntyneen hermovaurion takia. Niin ja tietysti hänet on erotettu poliisista eli siihen työhön ei voi palata. Sinänsä Thorkild Aske on aika klassinen hahmo dekkarissa, ku monilla dekkareiden päähenkilöillä on joku päihdeongelma, mutta eroavaisuuksiaki toki on, ku ei päähenkilöt oo ikinä yks yhteen. 

Aske palkataan etsimään kadonnutta nuorta miestä ja hän matkaa pohjoiseen tutkimaan asiaa. Samalla hän kohtaa siskonsa ja tekee tiliä menneiden kanssa. Asken tutkimuksissa alkaa paljastua kaikenlaista ja lopulta häntä epäillään murhasta. Asiat etenee, kun hän karkaa sairaalasta ja tonkii lisää. Itse arvasin murhaajan vasta ihan lopussa! 

Sen verran mielenkiintoista ja pikkiriikkisen synkähköä menoa oli tarjolla, että varasin tän kirjasarjan seuraavanki osan.

Jane Harper: Selviytyjät

Tää dekkari nykäs mut mukaansa täysillä. Ahmaisin tän kahdessa päivässä. 

"Jane Harperin odotettu trilleriuutuus vie pieneen rannikkokaupunkiin Australian tuntemattomaan Tasmaniaan, jossa armoton meri on aina läsnä.

Kieran Elliottin elämä muuttui nuoruudessa kertaheitolla yhden harkitsemattoman teon seurauksena. Paluu vanhalle kotiseudulle Tasmanian rannikolle nostaa vanhan tragedian pintaan vuosien jälkeen. Kieran on yksi eloonjääneistä, mutta syyllisyys kulkee mukana jokaisella askeleella, ja perheen ja ystävien tapaaminen on tuskallista kaikille. Kun rannalta löytyy yllättäen naisen ruumis, painajainen palaa ja vaietut salaisuudet pyrkivät esille: haaksirikko, kadonnut tyttö, kysymykset joihin ei koskaan vastattu."

Tasmania, menneessä tapahtunut juttu, nykyhetki, jossa vauva ja avovaimo ja omalla isällä dementia jne. Oli semmonen sekotus asioita, että humpsis vaan ja sitä oli kirjan sisällä ja ei ois halunnu laskea kirjaa käsistään, muttaku pakko välillä nukkuaki. Lisäksi oli tosi kivaa, että Kieran huolehti vauvasta aika tasavertaisesti puolisonsa kanssa. Se kiinnitti huomiota hyvällä tavalla. 

Loppua kohden meno senkus kiihty. Murhaajaa en arvannu. Ei käyny edes mielessä lopulta, että kyseessä ois tää henkilö. Kivaa!

 

Todella ahmittava dekkari oli! Nautin siitä, ku nautin ahmia kirjaa.

Ootko lukenu kumpaakaan näistä? Jos, niin mitä tykkäsit?

Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja liian jännittävä yö

Tunnetaitokirjojen lukeminen jatkuu tauon jälkeen. Palasin taas Fanni- sarjan pariin. Tällä kertaa on vuorossa pelkojen voittamisen harjoitteleminen.

 Tästä kirjasta kirjoitin vain muutaman jutun ylös:

"Sisäinen puhe tarkoittaa mielen sisäistä puhetta eli sitä tapaa, jolla puhumme ajatuksissamme itsellemme."

Jännä, että tää on ollu mulle niin vaikea käsittää. No, onneksi nyt käsitän.

"Sisäinen puhe ohjaa sitä, miten tulkitsemme maailmaa ja kuinka voimakkaita tunteita koemme."

Mun sisäinen puhe on ollu aina enimmäkseen negatiivista ja masentuneen ihmisen puhetta. Huomaan sen eron nyt, ku mulla on masennuslääkitys.

"On tärkeää oppia huomaamaan, millä tavalla puhuu itselleen. Yhtä tärkeää on ymmärtää, että puheen sävyllä on suora vaikutus siihen, miltä itsestä tuntuu. Omia tunteita voi oppia säätelemään pysäyttämällä tietoisesti kielteisen sisäisen puheen ja korvaamalla sen myönteisellä, kannustavalla ja rauhoittavalla puheella."

Mää ensin opin kyseenalaistamaan omat ajatukset. Että onko tää nyt oikeasti totta, että oon maailman paskin ihminen jne. Kaks vuotta sitten aloin opetteleen itsemyötätuntoa. Se oppi on alkanu nyt menemään perille ja puhun itselleni nykyään enimmäkseen neutraalisti tai kivasti. Monesti aloitan sisäisen puheeni sanalla rakas.

"On tärkeää puhua itselleen myönteiseen sävyyn, sillä vain myönteinen puhe kannustaa tekemään hyviä valintoja, yrittämään uudestaan ja ylittämään itsemme."

Tää on niin perkuleen totta! Menin ennen aina ruoskaa ja piiskaa- linjalla. Haukuin itteni pataluhaksi aina ku epäonnistuin, oli se epäonnistuminen sitten kuinka minimaalista tahansa. Nyt ku mun sisäinen ajatusmaailma on saanu uuden suunnan, niin mulla on kasvanu motivaatio ihan hirveästi kaikkeen tekemiseen ja jaksan paremmin yrittää uudelleen ja kaikkea tämmöstä. Nyt pystyn myös paljon helpommin huolehtimaan ittestä, ku ei oo koko ajan ruoskinta käynnissä.

Ajatuksia tää kirja herätti! Huomaamaan, että meen kohti parempaa koko ajan pikkuhiljaa!

Marjatta Tiirola: Orvon tytön koti-ikävä

Tämä on elämäkerrallinen kirja. Mummuni kirjoittama.

 

Tätä kirjaa lukiessa pystyin kuulemaan mummuni ääneen. Lukiessa nousi suru siitä, etten koskaan kerenny tutustua häneen. Olin 18-vuotias, ku mummu kuoli. Nyt sain jollain lailla kiinni hänen persoonastaan. Hän vaikuttaa niin hyvältä tyypiltä! Tuntuu pahalta se, ettei me koskaan tunnettu kunnolla toisiamme. 

Kirja valaisi mulle paljon asioita mummustani ja hänen puolen suvusta. Luin tän kyllä silloin, ku tää ilmesty, mutta eipä ollu jääny mitään mieleen. Nyt näki ihan eri perspektiivistä asiat. Mummullani ollut rankka elämä. Suurimpia juttuja ehkä se, ku neljä hänen lapsistaan tippui heikkoihin jäihin ja kaksi selvisi ja kaksi jäi Oulu-jokeen. Ihan hirmuista!

Tuli kyllä mummua ikävä tätä lukiessa. Suru ja haikeus. Enää ei ole yksikään isovanhemmistani elossa, kun viimeinen heistä kuoli vuosi sitten. Onneksi on edes tämä kirja olemassa! 💛

Huhtikuun kooste

Olipas se kuukausi! Huh huh! Onneksi kuitenkin lumet sulanu humisten. Paitsi että... Loppukuusta lunta tuli monta päivää. Ja loppukuusta olin kipeenä, plääh, kiitos korona. Muuten kyllä pikkuhiljaa mieliala noussu suosta kohti parempaa.

Luetut: 25

Auli Viitala: Elämäni kansalaisena

Heine Bakkeid: Meren aaveet

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä

Carmen Baltzar & Aurora Lemma (toim.): Ohi - kirjoituksia kuolemasta ja sen vierestä

Jane Harper: Selviytyjät

Silja Kejonen: Vihkilumen talo

Voices that count: a comics anthology by women

Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja liian jännittävä yö

Sanna Mander & Anna Sarve: Prinsessakirja

Miila Westin: Loputon talvi

Silja Kejonen: Lähetä minulle ympyrä

Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja levoton liikeri

Satu Erra & Johannes Erra: Todellisten prinsessojen kirja

Emilia Kujala: Häpeä

Hanna Kivisalo: Jonain päivänä ymmärrät

Enheduanna: Suurisydämisin valtiatar

Sanna Wikström & Reija Könönen: Lempeästi eroon murehtimisesta

Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja rento laiskiainen

Tinashe Williamson & Thea Jacobsen: Nuoren antirasistin käsikirja

Leena Virtanen & Aino Sutinen: Sörnäisten tyttö

Victoria Belim: Punaiset seireenit - ukrainalainen sukutarina

Salaado Qasim, Faisa Qasim & Roosa Oksanen: Suuria unelmia - 20 uratarinaa

Alviina Alametsä & Linda-Maria Roine: Koulumustelmat - kiusaaminen on väkivaltaa

Andy Weir: Operaatio Ave Maria

Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta

Hyvän mielen talolla oli Salla-Mari Kalasniemen upeiden maalausten näyttely. 

Sori not sori kierosta ja huonosta kuvasta.

Katsotut: 18

Elokuvat: 8

Teräsleidit

2020, 1h32min

Emoji

2017, 1h26min

Rakkaudella, Béatrice

2017, 1h57min

Hercule Poirot: The labours of Hercules

2014, 1h29min

Hercule Poirot: Poirot's last case

2014, 1h29min

Blondin kosto 2

2003, 1h35min

Corsage - kuriton keisarinna

2023, 1h54min

Poju - et koskaan lennä yksin

2018, 1h23min

Leivoin sitruunamutakakkua ja oli super hyvää. 

Parempaa ku se tavallinen mutakakku!

Sarjat: 10

Karen Pirie

Iso-Britannia, 2022

1. kausi (6 jaksoa)

Chelsean etsivä

Iso-Britannia, 2022

1. kausi (8 jaksoa)

Van der Valk - kanavakaupungin kyttä

Iso-Britannia/Alankomaat, 2022

2. kausi (6 jaksoa)

Happy Valley

Iso-Britannia, 2016

2. kausi (6 jaksoa)

Happy Valley

Iso-Britannia, 2022

3. kausi (7 jaksoa)

Grand Designs Uusi-Seelanti

Uusi-Seelanti, 2020

6. kausi (8 jaksoa)

Alexa ratkaisee

Australia/Uusi-Seelanti, 2022 

3. kausi (10 jaksoa)

Elossa 24h

Suomi, 2022

7. kausi (7 jaksoa)

Avara luonto: Luonnonvoimien planeetta

Iso-Britannia, 2021 

1. kausi (4 jaksoa)

Luonnon aikakausi

Iso-Britannia, 2020

1. kausi (3 jaksoa)

Haasteet: 2

Pääsiäisen lukumaraton

Vapun lukumaraton

Alkukuusta tuli katottua enemmän telkkaria ja loppukuusta oon lähinnä lukenu ku pöljä. Parasta huhtikuussa oli se, että pääsin tietoisuustaitokurssille. Siitä ollu mulle hyötyä paljon!

Mitä sain luettua vapun lukumaratonilla?

Päätin maratoonata 2 vuorokautta, koska sain päähäni, että haluan edistää jokaista pinossa olevaa kirjaa. Niin sitten tein!

Kirjapino, jossa 16 kirjaa:

Qiu Xiaolong: Punapukuiset naiset

Elea Renko: Minataron mysteeri

Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta

Erika L. Sánchez: I am not your perfect mexican daughter

Kathryn Nicolai: Unisatuja rauhattomille aikuisille

Hannele Lampela: Lumikuningattaren lumous

Jenni Multisilta: Yksi teistä kuolee

Andy Weir: Operaatio Ave Maria

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Annukka Salama: Ripley

Tuomo Pirttimaa: Tirri

Jean-Philipp Sendker: Sydäntemme kaihoisa syke

Anette Palssa & Maare Kauppinen: Tunnesyöminen

Toim. Suvi Ahola & Satu Koskimies: Joka tytön runokirja

Alice Jäske, Priska Niemi-Sampan & Janina Waenthongkham: Mixed

Katarina Meskanen & Heidi Strengell: Rakas keho

Mitä luin? (lukujärjestyksessä):

lauantaina

klo:9.41-10.47: Weir, s.403-443 (loppuun)

klo:10.55-12.02: Mancuso, s.77-152 (loppuun)

klo:15.10-16.31: Multisilta, s.147-243

klo:16.33-17.29: Renko, s.45-120

klo:17.31-18.53: Jäske, Niemi-Sampan & Waenthongkham, s.46-108

klo:19.38-20.32: Lampela, s.9-72

klo:20.54-21.35: Sánchez, s.76-104

klo:21.39-21.46: Nicolai, s.1-8

klo:21.47-21.56: Ahola & Koskimies, s.13-30

sunnuntaina

klo:6.42-7.19: Männynväli, s.11-29

klo:7.21-8.44: Meskanen & Strengell, s.139-167

klo:14.08-14.55: Palssa & Kauppinen, s.106-137

klo:15.49-17.12: Salama, s.13-107

klo:20.34-21.25: Pirttimaa, s.13-65

klo:21.44-22.03: Sendker, s.47-103

maanantaina

klo:6.45-8.57: Xialong, s.283-371 (loppuun)

Yhteensä:

15h15min ja 805 sivua

Eli mun lukumaraton meni tosi hyvin! Sain kaikkia kirjoja eteenpäin ja oon tyytyväinen lopputulokseen. Kaikkea sitä saa päähänsä! 😁