Niin se vaan vierähti toinen vuosi ilman somea! Viime vuonna kirjoitin aiheesta pitkähkön kirjoituksen. Luin nyt mitä olin kirjoittanut ja samaan aikaan asioita on muuttunut paljon ja ei yhtään.
En oo palannut someen vieläkään, koska edelleen mua ahdistaa ajatus somen aukaisemisesta. Ahdistaa niin paljon, ettei paluusta oo tietoakaan vieläkään.
6.2.
Enää en jatkuvasti auo kännykkää. Selaan kyllä välillä uutisfiidiä, mutta samaa mahotonta menoa se ei enää oo. Onneksi!
Samoja asioita kaipaan somesta edelleen, mitä tuossa vuoden takaisessa kirjoituksessakin mainitsin. Se ei oo muuttunut miksikään. Ahdistus on silti vielä suurempi kuin kaipuu.
6.2.
Enää ajattelen harvoin kuvia ottaessani, että tän vois laittaa someen. Se on muutos! Jos tulee se olo, niin saatan laittaa vatsapin stooreihin sen kuvaan. Harvoin kuitenkin teen sen. Kuvia otan enemmän omaksi ilokseni ja se tuntuu hyvältä. Haluan hetkiä talteen. Luonto on niin kaunis ympäri vuoden.
Huomiota kaipaan kyllä edelleen. Se on kuitenkin pienentynyt. Saan sitä nyt muualta ja terveemmällä tavalla. Ja annan myös itse itselleni huomiota!
Viime kesänä ymmärsin, että tukahdutan edelleen tunteitani ja ettei mulla oo tunnetaitoja. Aloin silloin opetella niitä. Voin kertoa, että hidasta on! Oon somen jälkeen seuraavan ison tunteiden tukahduttajan kimpussa nyt. Lohtusyönti on siis kyseessä. Oon myös tajunnut muita juttuja, jotka liittyy tähän aiheeseen. Pohdin niitä, että miten edetä niiden kanssa.
13.2.
Somesta mietin sitäkin, että en halua olla hyödyke, jolla isot pomot tahkoaa rahaa lompakkoihinsa. Haluan olla ihminen, joka on arvokas sellaisenaan, eikä vain hyödyke/rahan teon lähde. En halua, että mut koukutetaan algoritmeillä ja musta otetaan kaikki ilo irti vain rahan takia ja unohdetaan ihmisyys. Kaikkea tähän liittyvää en osaa sanoittaa vielä, mutta tällaisiakin pohdin somen suhteen.