12 elokuuta, 2022

Brandon Sanderson: Usvasyntyinen- trilogian kaksi ekaa osaa

Spefi-lukupiirin antia tämäkin trilogia! En olis saanut tartuttua tähän ilman lukupiiriä.




Osa 1: Viimeinen valtakunta

Tää lainaus GoodReadsista kuvaa parhaiten tätä ekaa kirjaa:
 
"Tuhat vuotta sitten Viimeisessä valtakunnassa käytiin ankara taistelu pahan ja hyvän välillä.

Nyt jäljellä on vain pölyn ja sumun peittämää joutomaata, jonka asukkaita kuolematon hallitsija ohjaa raudanlujalla otteellaan.

Vaikka jokainen vastarinnan kipinä on tukahdutettu, toivo lepattaa vieläkin pienenä liekkinä. Salaperäisen, usvasyntyisen Kelsierin johtama varasjoukkio on kehittelemässä häkellyttävää, tuhoon tuomitulta vaikuttavaa suunnitelmaa pahuuden vallan kukistamiseksi, ja nuori katujen kasvatti Vin tempautuu puolivahingossa hankkeeseen mukaan.

Onko toisenlainen tulevaisuus sittenkin mahdollinen vuosituhannen sorron jälkeen?"

Tarina oli tosi vetävä! Ihan yllätyin! Taikamaailma oli mielenkiintoinen, henkilöt oli mielenkiintoisia, ylipäätään koko kirjan maailma oli mielenkiintoinen. Kirjan loppu oli ihan vää ja byää, mitä mitä mitä. Siksi piti tarttua seuraavaankin osaan tässä trilogiassa.




Osa 2: Ylenemisen kaivo

Tarina piti edelleen lujasti otteessaan! Taas GoodReadsista hyvä kuvaus kirjan tapahtumista:

"Kelsierin kopla teki sen minkä piti olla mahdotonta: päihitti jumalan kaltaisen tyrannin, Lordihallitsijan, jonka valta oli kestänyt tuhat vuotta. Nyt Viimeisen valtakunnan tuhkista täytyy rakentaa uusi, terve yhteiskunta. Tehtävä on uskottu Vinille ja Elend Venturelle - katulapselle, josta on tullut valtakunnan voimakkain usvasyntyinen, ja idealistiselle aatelisnuorukaiselle, jonka pitäisi nyt hallita kuninkaana.

He eivät ole päässeet edes vauhtiin, kun kolme eri armeijaa hyökkää. Kun piiritys kiristyy ja tilanne käy tukalaksi, hitusen toivoa tarjoaa muinainen legenda. Mutta vaikka Ylenemisen kaivo osoittautuisi todeksi, kukaan ei tiedä missä se on tai millaisia voimia siinä piilee.

Alkaa näyttää siltä, että Lordihallitsijan kukistaminen olikin helppo osuus. Todellinen haaste on selvitä sen seurauksista."

Tän trilogian henkilöihin on kerinny jo kiintyä, esim. terrisläiseen Sazediin ja kandra OreSeuriin. Kaikista hahmoista pitää ainakin vähän. Lisäksi juonikin etenee jouhevasti kaiken aikaa, joten tylsiä hetkiä ei oikeastaan ole.


Trilogian viimeinen osa, Ajan sankari, on mulla vielä kesken. Eli siitä kuullaan, kunhan saan luettua sen tiiliskiven loppuun asti.

2 kommenttia:

  1. Tämä onkin ihan uusi tuttavuus! Voisi ehkä joskus kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääset kyllä hyvin vetävään maailmaan tän trilogian lukemalla.

      Poista