Ylistyslaulu elämälle

Ylistyslaulu elämälle

Tänään,

kun auringon kuumat ja häikäilemättömät

hyväilyt jälleen kerran ovat herättäneet eloon

koko luomakunnan,

ja maailma räjähtänyt täyteen

luomisen riemua,

juuri tänään

tahtoisin laulaa ylistyslaulun

Sinulle, Elämä.

Tahtoisin laulaa

lasinkirkkaan laulun,

jonka sävel soisi kuulaana ja kauniina

niin kuin mustarastaan huilu

himmeässä kesäyössä.

Tahtoisin laulaa

yksinkertaisen laulun,

jonka jokainen sana olisi tosi ja aito,

niin kuin koivuntuoksu

ensimmäisen kevätsateen jälkeen.

Tahtoisin laulaa näin:

rakastan sinua, Elämä,

rakastan sinua silloin, kun sinä annat,

kun ruhtinaslahjojesi runsaus

ryöppyää ylitseni,

kun ilo, hellyys, ystävyys, ihmisen läheisyyden

lämpö

lankeavat osakseni,

ja sydämeni on kevyt ja onnellinen.

Mutta tahdon oppia rakastamaan sinua

silloinkin, kun sinä otat,

kun vaadit takaisin jonkun lahjoistasi,

kun kiellät jotain keskeistä,

jotain, jota ilman on autiota elää,

tai pakotat minut hyväksymään

kipeää tekevien jäähyväisten välttämättömyyden.

Sillä saaminen ja luopuminen,

tuleminen ja lähteminen,

alku ja loppu,

kaikki ne kuuluvat sinun kuvaasi, Elämä,

ja siksi tahdon tänään kiittää sinua kaikesta,

itkusta ja naurusta,

ilosta ja tuskasta,

rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta,

kukkimisesta ja kuihtumisen kivusta,

sillä katoamisen ja kuolemankin varjon alla

täyttää sydämeni kiitollisuus:

olen saanut olla ihminen.

Raili Malmberg