31 tammikuuta, 2024

#klassikkohaaste: Helmi Krohn: Vanhan kartanon tarina

 Ankin kirjablogissa julistettiin vuoden eka klassikkohaaste! Meni kauan pähkäillessä, että mitä lukisin tähän haasteeseen tällä kertaa.




Luin sitten Helmi Krohnin Vanhan kartanon tarinan. Tää oli aika ihana kirja, mutta myös tunteita herättävä, surullinenkin.



Kirjastosta tuli tän näköinen kirja. Aikas vanha painos!



Kirjan juoni/tarina on sinänsä yksinkertainen: Eva tutustuu Erikiin, joka kuuluu vanhan kartanon omistajaperheeseen. Eva on Erikin toinen vaimo, edellinen kuoli. Evalla on vaikeuksia sopeutua Erikin lapsiin ja perheeseen ja kartanon maailmaan, koska on niin erilaisista taustoista kotosten ja myös koska on niin erilainen ku Erikin edellinen vaimo. Samaistuin monin paikoin Evaan. Ulkopuolisuuden tunne on ollut niin vahvasti mun elämässä aina. Onneksi nykyään se on enää pientä verrattuna aiempaan. Tää tarina oli kyllä ahmittava ja mulle 5/5. Krohn oli mulle tuntematon kirjailija ja tän myötä heräs kiinnostus lukea lisää hänen kirjojaan. Jotain viehättävää näissä sadan vuoden takaisissa kirjoissa ja tarinoissa on.

30 tammikuuta, 2024

Opiskelutaitoja ja selittäviä miehiä

 Kaksi aikas erilaista kirjaa tässä nyt !


Kati Tiirikainen: Opiskeluin taito - kymmenen askelta kohti tutkintoa

Aika peruspakkaus opiskelusta, opiskelutekniikoista ja opiskelun suunnittelemisesta yms. Oli hyvä kirja lukea näin ensimmäisen vuoden ammattikorkeakouluopiskelijana! Tän sain luettua ihan viime vuoden viimeisinä päivinä loppuun eli ekan lukukauden aikana lueskelin pikkuhiljaa.



Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita
suomentanut Pauliina Vanhatalo
kuvitus Ana Teresa Fernández

Tän taas luin tän vuoden ekan viikon aikana loppuun. Solnitin jo klassikko esseekokoelma. Olihan tää lukemisen arvoinen kyllä, mutta ei mulla täyttänyt niitä odotuksia, joita mulla tätä esseekokoelmaa kohtaan oli. Paljon tunnistettavaa väkistenkin löytyy, kun elää naisena tässä patriarkaalisessa maailmassa. Vaan jotain jäi uupumaan, enkä osaa edes sanoa, että mitä se jotain on.

29 tammikuuta, 2024

Mona Eid (toim.): Kiharoita: kirjoituksia hiuksista

 Tää on antologia erilaisia kirjoituksia. On esseitä, novelleja, runoja, keskustelun litterointi, sarjakuva. Kirjoitukset on enimmäkseen suomeksi, mutta seassa on myös muutama englanninkielinenkin.


Antologian sisältö:
johdanto Mona Eid: Tummat silmät, ruskea tukka
voittajaruno Olivia Kallanmaa: Mandartania
essee Aurora Lemma: Lattiakaivo
essee Ranya Paasonen: Taas tukka kasvaa
essee Caroline Suinner: Kauniiksi hän kärsii
essee Hai Nguyen: Hiukset, juurikasvu ja juuret
A collection of memories Fiona Musanga: Pains, pleasures and curiosities
novelli Carmen Baltzar: Otsahiukset
essee Saida Mäki-Penttilä: #omaupeaafro
essee Shadia Rask: Hair play
essee Julian Owusu: Barbershop type vibe
keskustelu Meron Laine & Meri Milash, kirjoittanut Mona Eid: Minun, sinun, meidän hiusmatka
essee Koko Hubara: Asioita, jotka ovat tarttuneet hiuksiini
sarjakuva Warda Ahmed: Voiko miehen jättää hiusten takia?
essee Sara Salmani: Hijabistan tunnustuksia
novelli Nahla Hewidy: Nestemäistä hopeaa
essee Alice Jäske: Nukkerituaali
essee Fatim Diarra: Tie lempeyteen on pitkä ja olen vasta puolimatkassa

Kaikki nämä kirjoitukset herätteli ajatuksia. En ole ihan hirveänä miettinyt suhdetta omiin hiuksiini. Ne on tyypilliset suomalaiset suorat ja liukkaat hiukset. Liukkaus on mua ärsyttäny usein elämäni aikana. Vaan eipä ärsytä enää ku pidän sänkeä. Jostain syystä sänki/kalju on se hiustyyli, jossa tunnen olevani oma itseni. Mun hiukset kasvaa nopeaa ja kuukauden välein pitää ajella hiukset pois, mutta sen mielelläni teen. Kirjaan liittyen: ihanaa, että Suomestakin löytyy nykyään osaamista afrohiuksille! On tärkeää osata hoitaa omia hiuksiaan ja tulla sinuiksi niiden kanssa. Harvemmin hiuksista kokonaan eroon pääsee.

24 tammikuuta, 2024

Runokirjoja tammikuulta

 Luin viime vuonna 34 runokirjaa! Ihan samaa tahtia ei oo vielä lähteny runojen lukeminen. Jotain kuitenkin oon lukenut.


Vanamo Karhupuro: Vain minä saan kutsua itseäni hulluksi.

Tää oli kyllä mahtava runokirja! Paljon samaistuttavaa ja paljon ei niin samaistuttavaa. Teki ymmärrettäväksi asioita, joita en oo ymmärtäny. 



Eeva Kilpi: Animalia

Tää oli jännä. Osa runoista oli niin mahtavia ja osa plääh. Kilpi kyllä osaa sanoittaa asioita mahtavasti ja liikuttaa tunteita runoillaan. Luin tän e-kirjana ja puhelimen näytöltä. Oli jännää lukea sillain runokirjaa.

Tässä muutama kuvakaappaus runoista. (onkohan laitonta?)











Eeva Kilpeä haluan kyllä lukea vielä lisää.

23 tammikuuta, 2024

Lukien läpi vuosikymmenten -lukuhaaste

 Oon takaisin Instagrammissa (poistin Facebook- ja Twitter-tilit kokonaan) ja ihanasti törmäsin siellä tällaiseen lukuhaasteeseen! Tää on ihan loistava jatkumo tolle mun omalle 100 vuoden lukuhaasteelle ja siksi päätin tarttua tähän! Oon nimittäin huomannut, että tämän ja viime vuosikymmenen kirjoihin tulee tartuttua paljon helpommin kuin sitä vanhempiin. Haluan petrata tässä! 


Ideana siis, että joka kuukausi luetaan joku tietyn vuosikymmenen kirja ja tästä alemmasta kuvasta näkyy ne vuosikymmenet.

22 tammikuuta, 2024

Tammikuisen viikonlopun lukumaratonin tulokset

 Olipa ihanaa lukea! Häiriötekijöitä tietysti tuli, kuten puolison veljen luona käynti ja ennakkoäänestys ja ruokakaupassa käynti ja sen sellaista. Mutta sain silti luettua ihanan paljon ja mun stressitasot on selvästi laskenu sen myötä! Lukeminen vaan on niin parasta! 😍


Kirjat ja tavoitteet oli mulla tämmöset:

Paperikirjapino:
Poul Anderson: Tau nolla
Ain'Elisabet Pennanen: Voimaihmisiä
Helmi Krohn: Vanhan kartanon tarina
Martha Wells: Keinotekoinen olotila (Murhabotin päiväkirjat 2)
Eeva Louko: Onnellisten saari
Saara Turunen & Petra Maisonen toim.: Suurteoksia 2
Valentina Morelli: Kuolema keskipäivällä
Anni Kuu Nupponen: Sydänmeri
Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat 1-3
Riina Tanskanen & Samu Kuoppa: Kapitalismin suuri illuusio
Gun-Britt Sundström: Suhteista parhain
Roxane Gay: Opinions

E-kirjapino:
TJ Klune: Wolfsong
Lucinda Riley: Myrskyn sisar
Anneli Jordahl: Karhunkaatajan tyttäret
Vera Vala: Sisilialainen puolustus

Tavoitteet:
Suurteoksia loppuun
Lukupiirikirjoista (Wells, Le Guin & Klune) sen hetkisen lukupätkän lukea
Kaikkia muita paperikirjoja ja e-kirjoja edistää jos mahdollista


Lopputulos:
Luin 2vrk.
Suurteoksia ei loppunu vielä, mutta edisty. 
Lukupiirikirjoista Wellsin kirjan alue jäi kesken.
Joitain kirjoja sain edistettyä.

Luin:
Saara Turunen & Petra Maisonen toim.: Suurteoksia 2: 1h8min ja 27sivua
Valentina Morelli: Kuolema keskipäivällä: 1h8min ja 42 sivua
TJ Klune: Wolfsong: 3h20min ja 112 sivua
Roxane Gay: Opinions: 39min ja 17 sivua
Anneli Jordahl: Karhunkaatajan tyttäret: 37min ja 30 sivua
Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat 1-3: 3h35min ja 120 sivua
Vera Vala: Sisilialainen puolustus: 25min ja 12 sivua
Martha Wells: Keinotekoinen olotila: 50min ja 53 sivua

Yhteensä:
11h42min
413 sivua

Eiku seuraavaa lukumaratonia odotellessa! 💖

19 tammikuuta, 2024

Tammikuisen viikonlopun lukumaraton

 Koska hirveä stressi ja koska tarvii lepoa niin päätin tänään päiväkävelyllä lukumaratoonata koko viikonlopun. Lukiessa rentoudun ja pääsen hetkeksi irti kaikesta turhasta. Siksi siis viikonloppu täynnä mun lempipuuhia eli lukemista, kävelyitä jos ei liikaa pakkasta ettei henki mee ahtaalle ja ihan vain olemista ja ehkä jonkun sarjan tuijottamista jossain kohen.



Ihana aurinko oli kävelyllä! 😍



Paperikirjapino:
Poul Anderson: Tau nolla
Ain'Elisabet Pennanen: Voimaihmisiä
Helmi Krohn: Vanhan kartanon tarina
Martha Wells: Keinotekoinen olotila (Murhabotin päiväkirjat 2)
Eeva Louko: Onnellisten saari
Saara Turunen & Petra Maisonen toim.: Suurteoksia 2
Valentina Morelli: Kuolema keskipäivällä
Anni Kuu Nupponen: Sydänmeri
Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat 1-3
Riina Tanskanen & Samu Kuoppa: Kapitalismin suuri illuusio
Gun-Britt Sundström: Suhteista parhain
Roxane Gay: Opinions

E-kirjapino:
TJ Klune: Wolfsong
Lucinda Riley: Myrskyn sisar
Anneli Jordahl: Karhunkaatajan tyttäret
Vera Vala: Sisilialainen puolustus

Tavoitteet:
Suurteoksia loppuun
Lukupiirikirjoista (Wells, Le Guin & Klune) sen hetkisen lukupätkän lukea
Kaikkia muita paperikirjoja ja e-kirjoja edistää jos mahdollista


Semmosta! Mukaan saa tulla jos haluaa!

Muutama sarjakuva

 Sarjakuvia tulee säännöllisesti luettua, ku aina jossain törmää johonkin mielenkiintoiseen! Ensimmäisen näistä luin loppuvuodesta ja kaksi seuravaa nyt alkuvuodesta.



Jennie Wood, Dozerdraws & Micah Myers: Paper planes

Olipas tämä vähän ristiriitainen sarjakuva. Kannen päähenkilöt ovat tehneet jotain rikollista, jonka takia he menevät ns. uudelleenkoulutus leirille. Leirillä vaelletaan, tehdään tehtäviä, pohditaan omia tekemisiä yms. Ristiriita tuli siitä, että päähenkilöt oli ristiriitaisia ja toimi ristiriitaisesti. Liikaakin mun makuun! Muuten tarina oli oikeinkin hyvä ja pisti miettimään oikean ja väärän tekemistä.



Cassandra Calin: I left the house today!

Tämä taas oli aika hauska sarjakuva. Nauratti paljon sarjakuvan päähenkilön introverttiys, josta tunnistin itseni niin monin paikoin. Mikä siinä on, että introverttijutut jaksaa naurattaa? Tykkäsin tästä albumista paljonkin ja todellakin haluan lukea lisää Calinin teoksia!



Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga 10

Hohhoo, oon lukenut tätä sarjaa jo näin pitkälle. Enpä kyllä tiiä, että jatkanko tästä enää eteenpäin. Ei ollut niin hyvä enää tämä osa. Ehkä oli liian kauan edellisen osan lukemisesta jo? No, ainakin toistaiseksi tämä tarina jää tähän. 

18 tammikuuta, 2024

Kolme lastenkirjaa

 Lastenkirjoja tullu taas luettua. Ne vaan on välillä niin mukavaa luettavaa! Ja voinpahan sitten suositella kirjoja kummilapsilleni. Ekan kirjan luin viime vuoden puolella ja seuraavat kaksi tämän vuoden puolella.



Hannele Lampela: Lohikäärmeen kirous

Talventaian tarinat jatkuvat. Samat henkilöt kuin edellisessä muuten, paitsi että saadaan yksi uusi henkilö Talventaikaan. Tarina oli taas niin mielenkiintoinen ja pisti miettimään! Ai että tykkään tästä sarjasta! 

"Kuvittele, jos kaikki kuulemasi tarinat olisivatkin totta. Lumoava fantasiaromaani kertoo uudelleen Prinsessa Ruususen ikiaikaisen myytin.

Are on tullut Talventaikaan, paikkaan, jossa kaikki tarinat muuttuvat todeksi. Tarinankertojien Kllan jäseneksi päästäkseen Aren on selviydyttävä kaameasta tehtävästä. Valtava lohikäärme pitää vallassaan Ruusujen kaupunkia, ja vain Are voi tuhota verenhimoisen pedon. Mutta mistä tunnistaa hirviön ja kuka onkaan ruusujen todellinen vihollinen?

Ruususen sadusta ammentava kirja ottaa kantaa ulkonäköpaineisiin jännittävän fantasian keinoin. Sarjan edellinen osa Lumikuningattaren lumous oli Arvid Lydecken -ehdokas."




Petra Lillsund Botéus & Herta Donner: Mitt idiotiska liv

Pikkusiskolla syöpä. Isosisko saa äitiltä vihkon, johon voi kirjottaa ajatuksiaan kaikesta. Tämä on se vihko, Julian päiväkirja. Tykkäsin! Niin ja Laleh! Hän on Julian tsemppari musiikillaan ja olipa ihana sekin, vaikka aihe muuten onkin surullinen kirjassa.

"Mamma gav mig den här dagboken för flera veckor sedan. Hon sa att det kunde vara bra för mig att skriva ner mina tankar om allt jag går igenom för tillfället. Med det menade hon vad Jossan går igenom. Men det har väl inget med mig att göra?

Ingenting tycks gå som det ska i Julias liv. Hennes föräldrar bryr sig inte om henne, hon är på dåligt humör för det mesta och till råga på allt klär hon sig i svart första dagen i femman, när alla som räknas uppenbarligen fattat att det är pastell som gäller nu. Alla utom Tea då, Julias bästa vän. Hon fattar tyvärr inte heller hur man ska se ut och bete sig. Men när allt går åt skogen verkar inte ens Tea vilja vara kompis med Julia längre. Det värsta är ändå att lillasyster Jossan är sjuk. Allvarligt sjuk. Men det går det knappt att skriva om.

Herta Donner lyfter med sina illustrationer fram både humorn och svärtan i Mitt idiotiska liv, en dagbok fylld av familjerelationer, vänskap och ensamhet, och en 11-årings tankar om vad som sist och slutligen är viktigt på riktigt."





Tanya Stewner: Meren kutsu
suomentanut Sari-Anne Ahonen

Vihdoin sain tän luettua! Olipa tämäkin mahtava kirja! Alea on päähenkilö ja hän joutuu tekemään matkan itseensä, kun sijaisäiti sairastuu ja joutuu sairaalaan ja Alea huomaa, että isot asiat hänen elämässään eivät pidäkään paikkaansa.

"Taianomainen kirjasarja luonnosta, ystävyydestä ja itsensä löytämisestä.
Meri on vetänyt Aleaa puoleensa niin kauan kuin hän muistaa. Mutta houkutteleviin aaltoihin liittyy hengenvaara. Alea ei saa missään olosuhteissa joutua kosketuksiin kylmän meriveden kanssa. Hän muistaa erittäin hyvin äitinsä varoituksen ennen kuin tämä katosi jäljettömiin.

Kuka Alea on ja mistä hän on lähtöisin? Alkuperäänsä etsiessään hän tutustuu Alpha Cru-seikkailujengiin, joka purjehtii Crusis-veneellä maailman valtamerillä. Eräänä päivänä myrsky iskee ja heittää Alean yli laidan, eikä mikään ole enää ennallaan...

Alea Aquarius on uuden ajan merenneitotarina. Kahdeksanosainen kirjasarja kertoo ystävyksistä, jotka omistautuvat ympäristön suojelemiselle, koska maailman tulevaisuus kuuluu nuorille. Seikkailullista ja mielikuvituksellista ekofantasiaa, jossa on ripaus rakkautta."

Ekofantasiaa! Wohou!

12 tammikuuta, 2024

Kaikki kesken olevat kirjasarjani, joita jatkan varmasti

Varoitus: tää postaus on "satojen kilometrien" pituinen.
Sisällytän tähän myös trilogiat ihan surutta. 
Osa sarjoista on ihan alussa, 1 tai 2 kirjaa vasta, mutta tietojen mukaan niistä pitäis tulla sarja tai sitten trilogia ainaki. 
Kaikista en silti tiedä jatkon suhteen mitään, mutta toivon jatkoa niille.
Otin mukaan kaikki ne trilogiat ja sarjat, joista oon mun blogissa kirjottanu.
Jaottelen nämä samalla lailla ku Häpeäjäkin postauksessaan teki. 
Lisään kaikkiin myös jotain kommenttia.
Tämä on sitten postaus sarja. Muuten ois tullut liian pitkä postaus.

Sarjat, joita jatkan varmasti


Abir Mukherjee: Wyndham & Banerjee, 1/5
Ekan osan lukemisessa meni kauan. Ei johtunu kirjasta, vaan mun väsymys oli sitä luokkaa, että englanniksi lukeminen oli hidasta. Kirjan tapahtumat sijoittuu vuoden 1919 Kalkuttaan ja se oli tosi kiinnostavaa, koska poliisityö ollu silloin monin tavoin erilaista ku nykyään. Kirjan päähahmotkin on aika mainioita, pois lukien Wyndhamin huumeriippuvuus. Toinen osa on nyt luvun alla yhdessä Elegian kanssa.
Sarjan kirjat:
A necessary evil
Smoke and ashes
Death in the east
The shadows of men

Anna Breitholtz Monsén: Lina Lantz, 1/2
Uus ruotsalainen dekkarisarja. Tykästyin kovasti Linaan ja hänen ukkiinsa. Toivottavasti saadaan suomeksikin lisää. Muuten mun ei varmaan auta ku ruotsiksi jatkaa tän sarjan lukemista.
Sarjan kirjat:
Kuolema linnassa

Anu Patrakka: Rui Santos, 6/6
Tästä dekkarisarjasta oon tykänny todella paljon. Patrakka on myös aloittanu toisen sarjan kirjoittamisen, mutta sitä en oo vielä aloittanu lukemaan. Sekin sijoittuu Portugaliin. 
Sarjan kirjat:

Camilla Läckberg: Fjällbacka, 11/11
Fjällbacka- sarja on mun lohtukirjallisuutta. Oon niin hyvin viihtyny näitten kirjojen parissa. Jospa lisääkin vielä tulis! Ainakin Käenpojassa oli hyvät cliffhangerit lopussa.
Sarjan kirjat:

Christina Wahldén: Darwin, 2/3 
Australiaan sijoittuva dekkarisarja! Päähenkilöt Jess ja Bluey on poliiseja ja ratkovat rikoksia. Jess on myös alkuperäiskansalainen, mikä tuo työhön oman twistinsä. Mukana myös ruotsalainen Greta, joka seurustelee Blueyn tyttären kanssa. Oon tykästynyt sarjaan tosissaan ja kolmas osa oottaa jo mulla hyllyssä.
Sarjan kirjat:
Miehiltä kielletty

David Casarett: Chiang Main eettinen etsivätoimisto, 2/2
Ihana hyvän mielen dekkarisarja, jonka päähenkilö Ladarat on sairaalan hoitoeetikko ja ratkoo kohtaamiaan outoja kuolemia. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat Thaimaaseen. Jos näihin ikinä tulee jatkoa niin ehdottomasti haluan lukea. Suomeksi tai englanniksi.
Sarjan kirjat:

Dmitri Gluhovski: Metro, 2/3
Dystopia-trilogia, joka sijoittuu Moskovan metroon ydinsodan jälkeiseen aikaan. Synkähkö, mutta mielenkiintoinen lukea! Elegian kans luetaan tätä ja kolmas osa on enää jäljellä.
Trilogian kirjat:
2035

Emilia Aakko: Kaiho-kotitonttu, 1/2
Lasten kirjasarja. Kaiho on hyvä hahmo ja eka osa oli ihana.
Sarjan kirjat:
Kaiho‑kotitonttu ja karanneet kärsiväiset
Kaiho‑kotitonttu ja rauhaton rantaloma

Elina Backman: Saana Havas, 2/3
Dekkarisarja, jonka päähenkilö tekee podcastia ja seurustelee krp:n tyypin kanssa. Saana on toimittaja ja ratkoo samoja rikoksia ku Jan, heh. Välillä toisistaan tietämättä. Oon tykänny hahmoista tosi paljon. Kolmas osa on jo hyllyssä oottamassa lukemistaan.
Sarjan kirjat:
Ennen kuin tulee pimeää

Eva Frantz: Anna Glad, 2/4
Suomenruotsalaisen Frantzin dekkarisarja. Tää on sitä softcrimeä. Eka osa oli kyllä koukuttava! Toinen melkein yhtä koukuttava. Pitää äkkiä saada kolmas osa käsiin hyllystä.
Sarjan kirjat:
Tästä pelistä pois
Lasta et minulta vie

Femi Kayode: Philip Taiwo, 1/2
Nigeriaan sijoittuva dekkarisarja, jossa Philip-niminen psykologi ratkoo murhia. Eka osa oli tosi hyvä ja toivon pian pääseväni lukemaan toisen osan.
Sarjan kirjat:
Gaslight

Hannele Lampela: Talventaian tarinoita, 2/2
Satuaiheinen lastenkirja, jossa hyvä voittaa pahan. Tykkään! Millon tulee kolmas osa? Kakkososa jäi nimittäin semmoseen paikkaan.
Sarjan kirjat:
Lohikäärmeen kirous

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas, 2/3
Vetävä dekkari, jossa päähenkilöllä on podcast. Murhia, nuoria ihmisiä, kirjan tekstit on välillä chattiviestejä, litterointeja jne. Tykkäsin siitä paljon. Jos tää trilogia muuttuuki sarjaksi ni otan sen hyvillään vastaan. Kolmas osa ilmestyy suomeksi keväällä.
Trilogian kirjat:
Kiltti tyttö, kohta kuollut

Ilkka Auer:
Ilkka Auerista on tullu yks mun ehoton lempikirjailija. Ja mikä parasta, hän kirjoittaa sellaisia kauhukirjoja, joita minäkin herkkänä pystyn lukemaan. Auerin fantasiakirjat oon lukenu jo kaikki, esim. Lumen ja jään maa -sarjan. Alla kolme Auerin sarjaa, jotka mulla kesken ja joita luen sitä mukaa ku osia ilmestyy ja ehin tarttua niihin.

Anastasia, 1/2
Kristianin, Matiaksen ja Elsan kesäloma muuttuu painajaiseksi sen jälkeen kun he ovat seikkailleet entisellä Neuvostoliiton sotilastukikohta-alueella ja herättäneet vahingossa asioita henkiin. Ja mites sitten kaikki jatkuu.
Sarjan kirjat:
Kalmankuu

Domowik, 2/2
Vilman perhe perii kartanon Raaseporista ja kartano ei olekaan ihan tavallinen, vaan sieltä pääsee toiseen maailmaan. Ja sillä on seurauksensa.
Sarjan kirjat:

Kymnaasi, 2/2
Orpokoti kaltoin kohdelluille tytöille toisessa maailmassa ja paha, jota vastaan pitää taistella. Rakastan tätä sarjaa.
Sarjan kirjat:

Jane Harper: Aaron Falk, 2/3
Tämäkin on Australiaan sijoittuva dekkarisarja. Tykkään kovasti Harperin tyylistä. Odotan kovasti uusimman osan suomennosta.
Sarjan kirjat:
Ulkopuoliset

Joël Dicker: Marcus Goldman, 3/3
Dickeristäki on kehkeytyny varkain yks mun lempikirjailija. Tän sarjan kolmannen osan sain just luettua.
Sarjan kirjat:

Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston: Fanni, 7/8
Tunnetaitoja opetellessani oon lukenu tän sarjan ja Pöyhönen ja Livingston -kaksikosta on tullu myös mun lempparikirjailijoita. Näiden kirjojen tarinat ja Linnea Bellaminen kuvitus on ihania ja tieto-osuus hyvä ja kompakti. Odotan innolla lisää näitä kirjoja!
Sarjan kirjat:
Fanni ja iso ikävä

Katariina Souri: Musta mandala, 2/3
Tää trilogia on jääny Sourilta kesken. Toivon kovasti, että hän tekee tähän vielä sen viimeisenkin osan! Oli nimittäin niin hyviä nää kaks ekaa kirjaa! Kolmannella on nimikin olemassa ni laitan senkin tähän.
Trilogian kirjat:
Kadonneet kasvot

Kati Hiekkapelto: Anna Fekete, 2/4
Jugoslavian unkarilainen Anna toimii Suomessa poliisina ja samalla seurataan hänen muutakin elämäänsä. Anna on mainio hahmo ja kolmas osa mulla hyllyssä oottaa lukemistaan. Neljäs osa on jääny kaiketi kesken Hiekkapellolta, toivottavasti se vielä ilmestyy!
Sarjan kirjat:
Tumma
Hiillos

Keigo Higashino: Detective Galileo, 2/6
Näissä on jotakin viehättävää, japanilaista, rauhallisuutta. Tykkään! Toivottavasti loputkin kirjat suomennetaan!
Sarjan kirjat:
A midsummer's equation
The forbidden magic
Silent parade
The transparent spiral

Liina Putkonen: Linda Fors, 2/2
Putkosen Fors on jääny ärsyttävähkönä hahmona mieleen, mutta se ehkä näissä kirjoissa viehättääkin. Juonet olleet tosi kiinnostavia näissä kirjoissa.
Sarjan kirjat:

Lina Areklew: Ulvönin murhat, 1/3
Olipas mielenkiintoinen sarjan aloitus tässä! Hahmot ihanasti tykkään ja en tykkää. Haluan lukea lisää!
Sarjan kirjat:
Lumimyrsky
Häpeäpilkku

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta 1/8
Minäkin viimein sain tartuttua tähän kuuluisaan ja hypetettyyn sarjaan. Ekan osan ahmin, toka osa jo luvun alla. Ihanaa viihdettä!
Sarjan kirjat:
Seitsemän sisarta
Myrskyn sisar
Varjon sisar
Helmen sisar
Kuun sisar
Auringon sisar
Kadonnut sisar
Atlas, Papa Saltin tarina

Marco Vichi: Komisario Bordelli, 4/15
Tää sarja on semmonen viha-rakkaussuhde mulle. Bordelli on aika ristiriitainen hahmo välillä, esim. mua rasittaa suuresti se, että hän haikailee ainoastaan itteään 20-30v nuorempien naisten perään. Muuten hän on aika mainio tyyppi. Nuo naissuhteet vaan on niin plääh. Tarinat ite on mielenkiintosia (esim. kirja, jossa tapahtui Firenzen suuri tulva) ja näitä kirjoja kyllä ahmii. Suomennettaispa lisää! Alla on sarjan osat julkasujärjestyksessä. Ne on suomeksi, englanniksi ja italiaksi. Kaikkia ei oo englannistettukaan vielä, saatikka suomennettu. Harmi ku kirjastosta ei saa nuita englannin kielisiä osia.
Sarjan kirjat:
Komisario Bordelli
Komisario Bordellin likaisin tapaus

Death in Sardinia
Perché dollari?
Morte due volte
Ghosts of the Past
Nel più bel sogno
L'anno dei misteri
Un caso maledetto
Ragazze smarrite
La casa di tolleranza: tre avventure del commissario Bordelli
Non tutto è perduto
Nulla si distrugge

Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat, 1/9
Spefi-lukupiirin kanssa luettiin eka osa ja ooh, ku on vetävää scifiä! Toinen osa on kohta luvun alla.
Sarjan kirjat:
Hälytystila
Keinotekoinen olotila
Oikullinen protokolla
Exit Strategy
Network Effect
Fugitive Telemetry
System Collapse

Mervi Heikkilä: Louhi, 1/3
Nuorten trilogia, joka perustuu suomalaiseen mytologiaan. Eka osa oli tosi vetävä.
Trilogian osat:
Louhen liitto
Tuonella kulkijat
Pohjolan porteilla

Qiu Xiaolong: Chen Cao, 6/13
Elegian kanssa luen myös tätä Chen Cao- sarjaa. Tää on ihan mahtava! Sijoittuu Kiinaan, enimmäkseen Shanghaihin, mutta välillä muuallekin. Näissä kirjoissa tulee hyvin esille kiinalainen mielenlaatu ja opittu tottelevaisuus kommunismin suhteen. Tykkään myös tosi paljon runoista, joita kirjoissa välillä.
Sarjan kirjat:
Kuolemanjärvi
Enigma of China
Shanghai redemption
Hold your breath, China
Becoming inspector Chen
Inspector Chen and the Private Kitchen Murder
Love and Murder in the Time of Covid

Satu Rämö: Hildur, 3/3
Uus aluevaltaus Rämöltä. Tästä ei vielä tiiä, että jääkö trilogiaksi vai eteneekö siitä sarjaksi. Toivon sarjaa! Hildur ja Jakob on mainioita ja ristiriitaisia hahmoja. Kolmas osa loppui sillain, että toivon, että Rämö jatkaa tätä sarjaksi.
Sarjan kirjat:

Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki, 2/3
Tän upean trilogian kolmatta osaa ei oo vielä julkaistu, on kuulemma työn alla. Sen luen ehdottomasti kuhan ilmestyy! Mahtavaa fantasiaa, joka kertoo suomenvenäläisistä nuorista ja venäläisistä myyteistä. Tää kirjailijakaksikko on myös mun lemppareita.
Trilogian kirjat:

Tanya Stewner: Alea Aquarius, 1/10
Uusi sarja, jonka eka osa oli ahmittava. Nimestäkin voi ehkä päätellä, että kyseessä on merenneidoista ja vastaavista. Pitänee rueta pommittaan vanhinta kummilasta, että seki lukis tätä ni vois keskustella hänen kanssaan tästä sarjasta. (Nyt jo tuli olo, että miksi pirussa tein ittelleni täksi vuodeksi tommosen haasteen, ku haluan äkkiä tän tokan osaan mulle lukuun!😅)
Sarjan kirjat:
Meren kutsu
Meren värit
Das Geheimnis der Ozeane
Die Macht der Gezeiten
Die Botschaft des Regens
Der Fluss des Vergessens
Im Bannkreis des Schwurs
Die Wellen der Zeit
Der Gesang der Wale
Das Vermächtnis der Meerkinder

Tuomo Pirttimaa: Tirri, 2/2
Pohjoispohjalaista mielenlaatua, rikoksia, kaikennäköistä menoa, vanhoillislestadiolaisuuttakin. Kunnon sekoitus kaikkea ja vähän muutakin. Tästä ei tiedä vielä, jatkuuko. Toivon sitä!
Sarjan kirjat:

Vera Vala:
Arianna on ollu supervetävä dekkarisarja, koska Arianna niin samaistuttava hahmo. Ois ihanaa, jos tähän tulis vielä jatkoa! Hetken huumassa tartuin Valan uuden sarjan ekaan kirjaan ja Salla onkin ihan yhtä vetävä hahmo ku Arianna ja haa, Arianna on sivuhahmona Salla-kirjoissa! Suotta ei Vala oo yks mun lempikirjailijoista.

 Adrianna de Bellis, 6/6
Sarjan kirjat:

Salla Kotka: 1/3
Sarjan kirjat:
Italialainen peli
Sisilialainen puolustus
Kaksoissotilas

Tämmösiä on suht aktiivisessa luvussa. Onko sulla samoja luettuna tai kesken?

11 tammikuuta, 2024

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Se, mikä sai mut tarttumaan tähän kirjaan, oli se ku etsin kirjoja, joissa tapahtuu terrori-isku. Jostain syystä halusin tämmöstä draamaa lukea.




Tää oli kyllä ihan erilainen ku aattelin. On Pinja ja Keiju, kaksi ystävää. On vuosituhannen vaihde. He päättävät pitää yhdessä välivuoden yliopistosta ja lähteä seikkailemaan. Niin he päätyvät Thaimaaseen ja sieltä eri teille. Pinja päätyy Tansaniaan savanneille salametsästäjiä jahtaamaan, sieltä New Yorkiin ja kokee WTC:n iskut. Keiju lähtee taiteen tekemisen perään ja seikkailee itsekseen siellä täällä. Pinja lähettää hänelle kirjeitä ja he soittelevat. Tsunamikin tulee ja siitäkin selvitään. Pinja päätyy lopulta takaisin Suomeen ja asiat alkavat keriä auki. Loppu olikin sitten sellainen, että hieman leuka loksahti auki. Minulle odottamaton loppu totisesti. Hieman jäi hämmentynyt olo, mutta sepä ei vaarallista. 

Kirja oli kyllä todella hyvä! Aion ehdottomasti lukea Elomaata lisää!

10 tammikuuta, 2024

Runokirjoja viime vuoden puolelta

 Loppuvuodesta luin vielä kaks runokirjaa loppuun. Aika erilaisia nämä kaks! Ja yllättivät myös!


Hanna Ekola: Sanoja valoksi ja voimaksi

En ollut tiennyt, että Ekola on myös kirjailija ja runoilija. Tiesin nimen vain Villihevosia -kappaleesta. Niinkuin varmaan suurin osa. 

Tässä runokirjassa oli runoja ja aforismeja, jotka olivat tuttuja. Ekolan kirjoittamia, en ollut tiennyt sitäkään! Tykkäsin monesta. Hengellisyys paistoi välillä läpi ja siitä en oikein välitä. Muuten oikein hyvä kokonaisuus! Kirjan kuvat olivat Ekolan itsensä ottamia ja ne olivat kauniita.



My heart is a poem: poetry about feelings

Kansainvälinen runo-antologia lapsille. Tässä oli tosi monta kirjoittajaa ja kuvittajaa. Tykkäsin paljon! Eritoten kuvitus oli ihanaa! Runot kuvasivat hyvin erilaisia tunteita.

kirjan runoilijat:
Mandy Coe - Iso-Britannia
Debjani Chatterjee - Intia/Iso-Britannia
Nikki Grimes - Yhdysvallat
Kate Wakeling - Iso-Britannia
Laura Mucha - Iso-Britannia
Coral Rumble - Iso-Britannia
John Agard - Guyana/Iso-Britannia
Karl Nova - Nigeria/Iso-Britannia
Naomi Shibab Nye - Palestiina/Yhdysvallat
Janet Wong - Yhdysvallat
Kenn Nesbitt - Yhdysvallat
Jay Hulme - Iso-Britannia
Ruth Awolola - Iso-Britannia/Jamaika/Nigeria
Joseph Coelho - Iso-Britannia
Jack Prelutsky - Yhdysvallat
Nikita Gill - Irlanti/Intia
James Carter - Iso-Britannia
Rachel Plummer - Iso-Britannia
Elaine Laron - Yhdysvallat

kirjan kuvittajat:
Annalise Barber - Yhdysvallat
Masha Manapov - Azerbaidžan/Israel/Iso-Britannia
Mariana Roldán - Meksiko
Nabila Adani - Indonesia


Oletko lukenut kumpaakaan näistä tai jotakuta runoilijoista?

09 tammikuuta, 2024

Vilja Kainulainen: Pinnan alla

Ihan todella hauska sattuma tämän kirjan suhteen on se, että tämä on opiskelukaverini tyttären kirjoittama! Oli aika pro olo, kun pystyin sanomaan, että mulla on tämä kirja hyllyssä odottamassa lukemistaan. Lupasin lukea joululomalla tämän ja niin tein.


Kirjan päähenkilö on 11-vuotias Aila. Ailan on menettänyt kaksoisveljensä Akselin kuusi vuotta sitten ja ikävöi häntä edelleen. Yhtenä päivänä Aila näkee pihalla omituisen pupun ja lähtee lopulta seuraamaan sitä kiellettyyn metsään. Aila päätyy sen lammen rannalle, johon Akseli hukkui. Hän menee lampeen ja yhtäkkiä alkaa pudota ja päätyy sinne, missä Akseli on. Akselin maailma (jonkinlainen tuonela?) on mielenkiintoinen. Eritoten haluaisin samanlaisen koulubussin, mitä siellä oli. 

Ailan tarina oli koukuttava. Välillä ärsytti väliluvut, joissa kirjailija puhutteli suoraan lukijaa. Ne jonkin verran häiritsi tarinaan uppoutumista. Vaikka toisaalta ne oli välillä myös ihan hauskojakin ja eipähän päässy uppoutumaan Ailan ja Akselin suruun. Nämä väliluvut rikkoivat kirjan rakennetta ja kirja tuntui sen takia kokeelliselta kirjallisuudelta. Ne myös kuvaavat elämää, koska niin helposti tulee kaikenlaisia keskeytyksiä.

Lopputuloksena voin todeta, että jos Kainulainen vielä julkaisee kirjoja, niin aion lukea ne.

08 tammikuuta, 2024

Eve Lumerto: Kaapin nurkista

 Siis ai että tää oli hyvä kirja! Tääki ehottomasti yks viime vuoden parhaista! Todella päräyttävä!


Päähenkilö on lukiolainen Jaro, jota kiusataan hänen aseksuaalisuutensa takia. Harva ihminen ymmärtää asiaa ja ei voi käsittää, miten Jaro muka ei halua seksiä ja tyttöystävää jne. Jaro taas tuskailee sen kanssa, että häntä kiusataan asiasta ja että hän ei ole niinkuin muut. Lisäksi koulun kuraattori pitää asiaa luonnottomana ja haluaa Jaron menevän psykiatrin puheille. Onneksi Jarolla on ystävä ja eritoten äiti, joka pitää puolia. Lisäksi hän myös tutustuu muihin aseksuaaleihin. Kirja kuvaa Jaron lukiolaiselämää ja ystävyyksiä ja elämää aseksuaalina ja miten se vaikuttaa ja on vaikuttamatta asioihin. Itselläni ymmärrys kasvoi aivan hirveästi asian suhteen ja oon onnellinen, että luin tän. Ihan loistava kirja ja Lumerto kirjoittanut niin hyvin tän kirjan, että ei voinut kuin ahmia tämän.

05 tammikuuta, 2024

Spefi-lukupiirin luetut 2023

 Niin se vaan meni kolmas vuosi spefi-lukupiirin parissa! Pidemmittä puheitta: kirjat ja kuvat kirjoista.










Madeline Miller: Kirke


Scott Lynch: Locke Lamoran valheet


Philip Pullman: Kultainen kompassi

Emily St. John Mandel: Asema 11

Ursula K. Le Guin: Maameren velho


Martha Wells: Hälytystila


Spinoffit:

Emily St. John Mandel: Lasihotelli


Ursula K. Le Guin: Atuanin holvihaudat


Sellanen oli spefi-lukupiirin vuosi 2023. Innolla odotan 2024 kirjoja! 💟