31 elokuuta, 2023

Reetta Ranta & Antti Huttunen: Metsien kätkemä - opas Suomen kauneimpiin kohteisiin

Ootteko kattonu Ylen tv-sarjaa Metsien kätkemä? Mää katoin sillon ku se tuli (1. kausi 2016 ja 2. kausi 2018) ja tänä vuonna katoin sen jo toisen kerran. Pidän sarjasta tosi paljon! Reetta Ranta ja Antti Huttunen ovat ihan mahtavia juontajia tässä sarjassa. Sitte ku sattumalta hoksasin, että sarjasta on tehty myös kirja, ni pitihän se saada käsiinsä ja päästä lukemaan.




Tää kirja perustuu tv-sarjan ensimmäisen kauden matkakohteisiin. Kirjasta sai lisää tietoa sarjaan verrattuna ja näki vähän erilaisia kuvia. Haluaisin ite käydä kyllä joka paikassa, mitä kirjassa ja sarjassa on esitelty. Kirja oli hyvä kokonaisuus kuvineen ja teksteineen. Joka kohteesta myös kerrottiin, että miten sinne pääsee ja muita perustietoja. Tekisivätpä myös kakkoskaudesta tällaisen kirjan!

30 elokuuta, 2023

Kaksi kirjaa tietoisesta läsnäolosta

 Tietoinen läsnäolo eli mindfulness on ruennu kiinnostaan mua, varsinkin kun keväällä kävin tietoisen läsnäolon ryhmän, joka kesti 2kk. Tietosesta läsnäolosta on mulle ollu nyt apua kun löytyi motivaatiota opetella sitä. Aiemmin se ois ollu aika hyödytöntä motivaation puutteen takia.


Tiina Haapsalo: Läsnäolon lahja

Tää kirja oli täynnä harjoituksia läsnäoloon. Kaikki oli 1-3 sivua pitkiä. Luin niitä läpi pikkuhiljaa ja mietin miten ne toimis omalla kohdallani. Harjoituksissa oli kussakin oma teemansa, joku tunne tai muu asia. Joka kirjoituksen alussa oli myös aiheeseen liittyvä runo. Pidin niistä paljon. Kaiken kaikkiaan hyvä opus! Tälle ois kyllä paikkansa omassa hyllysänikin.


Christine Peck & Mags Deroma: Too many bubbles

Tää oli tosi kiva kirja lapsille tietoisesta läsnäolosta. Kannessa oleva hiiri, Izzy, on saanut seuralaisekseen kuplia, jotka häiritsevät koko ajan keskittymistä. Ja kuplia tulee koko ajan vain lisää ja lisää. Apua, kääks. Mitä silloin voi tehdä? Tykkäsin tästäkin. Ja oli sopiva pituus tarinalla.


Harjoitteletteko te mindfulnessia eli tietoisuustaitoja? Tai onko suositella aiheeseen liittyvää kirjaa?

29 elokuuta, 2023

Sara Kärpänen: Naisten kaupunki - työkaluja oman tilan valtaamiseen

Mielenkiinnosta tartuin tähän. Enpä oo aiemmin ihan tällaista kirjaa lukenu. Tää opasti aktivismin maailmaan ja antoi myös ohjeita ja vinkkejä, että mitä voi tehdä. Kirjaan oli myös haastateltu eri ihmisiä aiheeseen liittyen.




Oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokonaisuus. Eniten ittiä kiinnosti nämä tarinat aktivismista. Alla lista haastatelluista.

Näkökulmat:
Aida Wilde, taiteilija
Mad C, graffititaiteilija
Rosa Hultman, tuottaja
Pilvi Takala, taiteilija
Valeria Muteri, arkkitehti
Colectivo Las Tesis, aktivistiryhmä
Juliet Can, oikeustaistelija
Torange Khonsar, arkkitehti
Kallio-liike, kansalaisaktivismiryhmä
Koko Hubara, kirjailija
Juliana Castro, graafinen suunnittelija


Kirjassa oli myös hieno Heta-Linnea Kovasen kuvitus.

Takakansiteksti tähän, koska en osaa ite sen kummemin kuvata kirjaa:
"Naisten kaupunki sukeltaa kaupunkitilojen historiaan, joka on täynnä niin herrainklubeja kuin laittomia graffiteja. Samalla kirja visioi uudenlaista nykyisyyttä, jossa tilaa otetaan haltuun kylvämällä siemenpommeja naapurustoon, laulamalla raiskauskulttuurin vastaisia lauluja ja järjestämällä katujuhlia.

Teos toimii myös käytännönläheisenä työkirjana, joka kannustaa omaehtoiseen kaupunkikokemuksen rakentamiseen. Kansien välistä löytyvät ohjeet niin liikkuvan kirjaston perustamiseen kuin vaihtoehtoisten karttojen avulla kulkemiseen. Niiden kautta kirja johdattaa kohti tasa-arvoisempia kaupunkitiloja!

Teos sisältää haastatteluja tutkijoilta, aktivisteilta, arkkitehdeilta ja taiteilijoilta niin Suomesta kuin muualta maailmasta.

Sara Kärpänen on Lontoossa asuva kirjoittaja ja kuvataiteilija (TaM), joka tutkii julkisen tilan eri haltuunoton muotoja. Kärpänen on tehnyt töitä kansainvälisten julkaisujen ja kulttuuri-instituutioiden parissa yli kymmenen vuotta. Kirjan kuvittaja Heta-Linnea Kovanen on soutamisesta ja viherkasveista inspiroituva kuvittaja-graafikko, jonka kynänjälki perustuu vapaaseen viivaan. Hän työskentelee ja asuu Helsingissä."

28 elokuuta, 2023

Marjatta Tiirola: Kotiranta

Tämä on toinen mummuni kirjoittama kirja. Tää ei ollu ollenkaan niin hyvä ku aiempi elämänkerrallinen kirja Orvon tytön koti-ikävä.




Kotirannassa seurataan kahden lapsen elämänkaarta alakoululaisista isovanhemmiksi asti. Lisäksi kirjassa on uskonnollista paatosta, koska mummuni oli vanhoillislestadiolainen. Sen paatoksen takia kirja tökki mulla. Muuten tarina oli oikein mukava ja nopea lukeakin. Tunnistin kirjasta paikoin otteita mummun ja lastensa ja lastenlastensa elämästä ja siksi kirja on myös muistelma. Eli kaiken kaikkiaan kiva kirja, jos uskonnollinen paatos ei häiritse lukuiloa.

25 elokuuta, 2023

Natalia Batista: Sword Princess Amaltea- mangatrilogia

 Törmäsinpä tällaiseen mangatrilogiaan! Mielenkiinnon herätti eritoten se, että tässä on sukupuoliroolit käännetty päälaelleen. Naiset ovat ne, jotka hallitsevat ja ovat vahvoja ja miehet ovat heikkoja ja suojeltavia.



Amaltea on prinsessa, jonka tehtävä on lähteä pelastamaan prinssi pulasta. Amaltea ei millään haluaisi, mutta lähtee lopulta pakotettuna. Matkalla tietenkin kohdata vaaroja, kuten rosvoja ja lohikäärmeitä. Lisäksi Amaltea alkaa nähdä asioita uusin silmin ja kohdata omaa hyväosaisuuttaan. Prinssikin pitäisi saada vietyä kotia. Uintiretken seurauksena heidän sukupuolensa vaihtuvat hetkeksi ja varsinkin se avaa Amaltean silmiä. Lisäksi Amaltean sisko Dorotea yrittää lyödä kapuloita rattaisiin prinssin pelastamisen ja kotiin viennin suhteen. Sitten on vielä äidit!

Tätä oli kyllä jännää lukea. Amaltea on aika hemmoteltu ja yksoikonen tyyppi, mutta onneksi hän kasvaa tarinan aikana, eikä oo enää niin pläh. Prinssi, jota Amaltea pelastaa, on aika mainio. Lukiessa vähän naurattaa tuo sukupuoliroolien toisinpäin olo ja silti ei naurata yhtään. Ne roolit on esitetty hyvin stereotyyppisesti, eli naiset ja kauneus, miehet ja taistelut jne. Hyvin silmiä avaava tämä silti on! Voin suositella tämän lukemista. Tykkäsin. Batistan tyylistä tykkäsin niin, että ois kivaa lukea lisää hänen tuotoksiaan.

24 elokuuta, 2023

Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja pikkuinen Miu

Uusin Fanni-sarjan osa ja tää oliki tosi suloinen tarina! Kattokaa nyt tuota Miu-vauvanpalleroa tossa kannessa. Niin suloinen!




Itse tarinassa käsitellään sitä, kun Ralfista tulee isoveli eli muutos ja siihen sopeutuminen. Tarina oli minusta ihana. Ja niin tuttua itellekin. Muutoksiin sopeutuminen ottaa aina oman aikansa. Mulle oli hyvä lukea tää, ku tosiaan opiskelut nyt alkanu ja siihen elämänmuutokseen menee sopeutua varmasti hyvä tovi.

Otteet kirjasta:

"Ennakointi auttaa lasta varautumaan muutokseen ja helpottaa siihen sopeutumista. Se antaa lapselle ja aikuiselle tilaisuuden käsitellä muutokseen liittyviä ajatuksia ja tunteita yhdessä jo etukäteen, jolloin valmistautumisesta ja koko tulevasta muutoksesta tulee heidän yhteinen juttunsa - ei vain asia, joka tiputetaan lapsen eteen yllättäen. Meillä jokaisella on tarve arvostukseen, omaa elämää koskevaan päätäntävaltaan ja kokemukseen turvasta. Ennakointi auttaa vastaamaan näihin tarpeisiin."
Ennakointi on tosi hyvä asia. Itekin oon ajatuksissani työstänyt tätä muutosta, että opinnot alkaa ja elämän aikataulut muuttuu erilaiseksi jne.

"Voidakseen hyvin ihmisen on tärkeää kokea olevansa turvassa."
Tää on totta! Turvattomuus aiheuttaa stressiä ja stressi pitkittyneenä alkaa nakertaa terveyttä, sekä kehon että mielen terveyttä.

"On hyvä muistuttaa itseään siitä, että aikuisenkin kokemus turvasta saattaa häilyä muutoksen vuoksi, vaikka kyseessä olisi pitkään tiedossa ollut tai odotettukin tapahtuma."
No siis todellakin! Ja se on täysin normaalia! Muaki jännittäny ja pelottanu paljon opiskelujen aloittaminen hyvin pitkän tauon jälkeen.

"Sisaruksetkin ovat lähtökohtaisesti alttiita kilpailemaan keskenään, koska he alusta asti taistelevat samasta elintärkeästä resurssista - vanhempien huomiosta."
Tää autto ymmärtään itteeni paremmin. Oikeasti suurissa perheissä (lapsia vähintään 8) tuo resurssi on melkoisessa tuiskeessa kaiken aikaa. Ite oon aina yrittäny saada huomiota kiltteydellä, suoriutumalla hyvin koulusta ja olemalla ahkera ja tunnollinen. Toiset taas tekee päinvastoin, hakee huomion olemalla pikku raggari, rikkomalla leluja, häiriköimällä jne. Kumpikin tapa normaaleita.


Tykkään tästä Fanni-sarjasta todella paljon! 💗

23 elokuuta, 2023

Erika L. Sánchez: I am not your perfect mexican daughter

Tää oli hyvä kirja! Postauksen kirjoittaminen on vaan kestäny ja kestäny.




Päähenkilö on Julia, Chicagossa asuva ja lukiota käyvä meksikolaisen perheen tytär. Hänen isosiskonsa Olga on vastikään kuollut. Julia kamppailee sen kanssa ja vanhempiensa tiukkuuden kanssa. Julia kun ei ole mikään täydellinen meksikolainen tytär kuten Olga oli. Vai oliko sittenkään? Kirjassa seurataan Julian elämää Olgan kuoleman jälkeen. Hän käy koulua, viettää aikaa kavereidensa kanssa, ottaa selvää Olgan elämästä ja koittaa selvitä eritoten äitinsä kanssa, heillä kun on melkein aina sukset ristissä toistensa kanssa. 

Tykkäsin tästä paljon. Julian elämä aukeni eteen just niin raadollisena ja myös hetkittäin niin ihanana ku se on ton ikäisellä. Muistelenpa omia lukioaikojani ni tuollaista se suunnilleen oli. 

Isoja teemoja kirjassa, kun suru, suhteet vanhempiin, tulevaisuus ja mielenterveys. Hienosti niitä käsitelty tässä! Eli voin suositella lukemista.

22 elokuuta, 2023

Tuomo Pirttimaa: Tirri

 Hete oli niin hyvä kirja, niin tietenkin halusin lukea Pirttimaalta myös Tirrin!


Tirri ei kyllä yltäny ihan Hetteen tasolle, mutta tämäkin oli hyvä! Aihepiiri on vähän erilainen, mutta tässäkin paetaan kaiken aikaa. Tirri ja Tomi pakenevat edellisen kirjan tapahtumien takia, samaten Martti (en oo varma nyt nimestä, hyvis kuitenkin). Uutena pakenijana tässä kirjassa on Kani, joka pakenee äitiään. Tapahtumat etenevät vääjäämättä ja tapahtuu isojakin. Kirja piti niin otteessaan, että haluan todellakin saada tietää, miten päähenkilöille käy jatkossa. Toivottavasti vielä tulee jatkoa! Loppu oli kyllä sellainen, että ei välttämättä enää jatkoa tipu, vaikka samalla loppu oli myös aukinainen, että periaatteessa vois. Toivon!

Ps: Tänään mulla alkaa opinnot ammattikorkeassa ja jännittää ihan hurjasti!

21 elokuuta, 2023

Kaikki kesken olevat sarjakuvasarjani

Tässäpä pläjäys sarjakuvasarjoja ja -trilogioita, jotka mulla kesken. 
Vaikka osassa sarjoista oon lukenu kaikki ilmestyneet, niihin on odotettavissa vielä jatkoa tai ainakin toivon sitä kovasti.
Jokaisen perään laitan jotain sarjasta ja linkkasin kaikki lukemani osat mukaan, jos ne vaan on blogissa.

Sarjat, joita jatkan varmasti


Alice Oseman: Heartstopper, 4/5
Tämä sarjakuvasarja on silkkaa rakkautta! Lämmittää sydäntä ja mieltä, niin ihana. Odotan kovasti tuota viidettä osaa! Tässä postauksessa sarjan neljä ekaa osaa.

Douyé & Antista: Sorceline, 1/8
Sarjan eka osa oli jännä niin aiheeltaan (kryptoeläintiede!) kuin hahmoiltaan. Mielenkiinnolla ootan loppuvuodesta tulevaa toista osaa.

Fiona Staples & Brian K. Vaughan: Saga, 9/10
Scifi-sarjakuvasarja. Mielenkiintoinen! Osat 1, 2, 3-4, 5-7 ja 8-9. Jonotan päästäkseni lukemaan 10. osan.

Gijé & Carbone: Soittorasia, 2/5
Ihana tarina Nolasta, joka pääsee soittorasian kautta toiseen maailmaan. Odotan tässäkin seuraavaa osaa kuin kuuta nousevaa. Tässä postauksessa kaksi ekaa osaa.

Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet, 3/4
Tääki on ihana sarja! Tykkään eritoten kuvituksesta. Tähänkin tulossa loppuvuodesta seuraava osa, jota odotan tosi paljon. Täällä sarjan kolme ekaa osaa.

Janne Kukkonen: Voro, 2/3
Olin ennakkoluuloinen tätä trilogiaa kohtaan. Onneksi silti tartuin tähän. Tää on ihan mahtava! Lilja on kyllä aikamoinen hahmo, huh hei. Postaus on vielä kehitteillä, koska olen lukenu kaks ekaa osaa ihan vasta. Kolmas osa on jo hyllyssä oottamassa.

Juba: Minerva, 6/6
Minerva on hassu hahmo ja joutuu ihme seikkailuihin, lennellen milloin milläkin, milloin minnekin. Joku näissä viehättää. Osat 1-2, 3-5 ja 6. Ehdottomasti luen, jos tulee lisää.

Kabi Nagata: My lesbian experience with loneliness, 5/5
Nagatan mangat on mainioita ja ajatuksia herättäviä. Odotan aina lisää. Toivottavasti nämä suomennetaan joku päivä:
My solo exhange diary 1 ja 2

Lize Meddings: The sad ghost club 1/3
Eka osa oli vähän tylsä. Kun hoksasin,että tähän tullut jatkoa, niin yllätin itseni haluamalla lukea sen. Jossain kohi luen siis senkin. Ja tää onkin trilogia?

Malin Falch: Pohjantuli, 4/6
Tää on mainio sarjakuvasarja, joka sijoittuu jonnekin sadan vuoden taakse ja jossa myös seikkaillaan toisessa maailmassa. Eka neljä osaa täällä. Odotan viidettä osaa, joka tässäkin tulee loppuvuodesta.

Marja Siira: Kirjoitukset, 2/2
Tästä tykkäsin paljon. Lapsen sydämellä on kirjana ja Nukkeprinsessa netissä. Toivottavasti tähänkin tulee vielä jatkoa. 

Miila Westin: Myyttiset, 1/1
Ihastuttava sarjakuvasarjan aloitusosa. Hahmot oli kyllä symppiksiä ja liikkiksiä ja mytologia oli hyvä juttu tässä. Tulispa äkkiä lisää!

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi, 5/6
Sattoufin omaelämänkerrallinen sarjakuvasarja lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Mielenkiintoinen ja kaikkea sattuu ja tapahtuu! Osat 1-3, 4 ja 5. Oon kirjaston varausjonossa oottamassa kuudetta osaa luettavaksi.

Sarah Andersen: Sarah´s scribbles, 3/4
Tää sarja on hauska ja samaistuttava. Siksi luen neljännenkin osan, kuhan se joskus käsiini sattuu tulemaan. Ne kolme osaa, jotka oon jo lukenu: Aikuisuus on myyttiElämänhallinta on illuusio ja Herding cats.

Sarjat, joita jatkanen (sitten joskus)


Francois Walthéry: Natasha, x/18
Francois Walthéry: Rubiini, x/6
Oon lukenu näitä teininä ja myöhemminkin, siksi x. Blogiaikana yhen Natashan jopa. Nää on kivoja sarjiksia, semmosta hömppää suorastaan, vaikka selvitelläänkin murhia ja muita. Ois jännä lukea nämäkin kaikki uudelleen. Jonain päivänä.

Jason Aaron & Esad Ribic: Thor, 2/3
Tää oli kiva tarina, mutta kolmatta osaa ei oo kirjastosta saatavilla. Jos jaksan ettiä sen käsiini ni sitten kyllä luen vielä senkin. Koska Thor. Eka osa täällä ja toka täällä.

Marguerite Abouet & Clément Oubrerie: Aya, 2/7
Tykkäsin näistä ihan hirveesti, koska Aya on mainio hahmo ja siksi haluaisin kyllä lukea loputkin osat. Niitei oo vaan meijän kirjastossa ja pitäis ettiä ne jostain käsiinsä. Eli menee joskus osastolle nämäkin sen takia. Lukemani osat täällä.

Pierre Christin & Jean-Claude Mézières: Avaruusagentti Valerian, x/26?
Teininä ja myöhemmin on tullut luettua tätä sarjakuvaa. Siksi tässäkin x. Haluaisin aloittaa sarjan alusta, koska tästä on tullut elokuva. Tykkäsin sarjakuvista. Joku päivä teen sen.

Renaud & Lapuss`: Kätyrit, 2/8
Ku määki oon ymmärtänyt minionien ihanuuden ni lukenu näitä sarjiksia. Hauskoja ovat ja luen ehkä lisää, jos niitä eteen tulee. Ykkönen täällä ja kakkonen täällä.

Roger Leloup: Yoko Tsuno, x/31
Oon ruennu lukemaan näitä joskus teininä, siksi taas x. Tosi kiva scifi-sarja siis. Blogin aikana oon lukenu osat 19 ja 20. Uusiaki osia on tullu lisää ja suunnittelen aloittavani tän koko sarjan lukemisen ihan alusta asti. Sitten joskus.

Sarjat, jotka voisin jättää keskenkin


Marjorie Liu & Sana Takeda: Monstress, 4/8
Maailma on mielenkiintoinen ja hahmot myös. Silti nyt jokin tökki, ku yritin lukea vitososaa. Ei vaan lähteny ja jäi kesken. Näissä on jotain raskassoutuista. Osat 1-3 ja 4. Katsotaan, miten tän kans käy.

Tatsuya Endo: Spy x Family 5/12
Tää on ihan hauska mangasarja. Hieman kyllä alko toistaa tämäki itseään ja viides osa ei ollu ollenkaan niin hyvä ku aiemmat ni siksi jäsähtäny lukeminen tähän. Jossain vaiheessa ehkä jatkan tätä silti, koska hahmot kuitenkin hyviä. Tai sitten en. Saa nähä. Luetut osat: 12-4 ja 5.

Sarjat, joita en jatka (paitsi jos muutan mieltäni)


Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto, 6/19?
Nää eläimet on kyllä mainioita hahmoja ja näistä löytyy myös syvällisyyttä. Toisaalta nämä kyllä toistaa kans niin itseään, mikä on ihan plääh. Lukemani albumit: SunnuntaijengiKarhunvatukoita & Parasta elämässäKamala luonto ja eläimen tarkoitusSunnuntaikävelyllä & Anna haukku!

Juan Díaz Canales: Blacksad 1/7
Ekan osan luin vähän väkisten ja siksi en jatka tätä sen enempää.

Kim Dong Hwa: Color 1/3
Eka osa oli kaunis tarina, mutta silti lukeminen ei oo edenny vieläkään sen enempää. Saa nähä jatkuukokaan. En usko. Ei tainnu riittää vetovoima tällä.

Lise Myhre: Nemi 3/45
Nemitki alko toistaa liikaa itseään ja aloin tylsistyä. En usko, että luen tän enempää näitä. Osat 1-3.

Milla Paloniemi: Kiroileva siili, 3/10
Kiroilevat siilit on kivoja ja hauskoja, mutta nämäkin tahtoo liikaa toistaa itseään. Osat 1 ja 2-3.


Semmosia! Kiva, jos jaksoit lukea tänne asti! Löytyykö teiltä samoja lukemistosta? Tai onko suositella jotain? 

Tekeillä on vielä postaus kesken olevista kirjasarjoista. Kuhan saan sen kirjoitettua loppuun, on nimittäin pitkä ku mikä.

18 elokuuta, 2023

Laura Benyik & Shamuel B. Kohen: Nuoret tappajat kouluissamme

Tän kirjan aihe on kiinnostava. Miksi ihmeessä lapset ja nuoret tarttuvat aseisiin ja menevät kouluihinsa tappamaan toisia ihmisiä?

"Kasvaako kouluissamme uusia nuoria tappajia valmiina toistamaan Jokelan ja Kauhajoen tragediat? Kirjassa paneudutaan väkivallantekijän sielunmaisemaan ja persoonallisuuden näkökulman kautta siihen, mitkä asiat johtivat karmeaan tekoon. Kirja sisältää kuvauksen kahdestatoista kouluammuskelijasta sekä ennen julkaisemattoman tositapahtumiin perustuvan nuoren tarinan. Hän oli koulunsa pihalla aseen kanssa odottamassa uhrinsa saapumista, valmiina tappamaan kaikki, jotka asettuisivat hänen tielleen. Jokelan ja Kauhajoen tragedioiden jälkeen monia asioita on syyllistetty - aseiden helppoa saatavuutta, poliiseja aseluvan antamisesta, väkivaltaisia elokuvia ja pelejä. Myös vanhemmat ovat saaneet osansa syytöksistä. Mutta kuka todellisuudessa on syyllinen? Miksi nuori tekee niin raa'an ja epätoivoisen teon ja samalla satuttaa niin monia muita? Mitä liikkuin ampujan mielessä jopa vuosia ennen tekoa? Mitä asioita vanhemmat, opettajat, koulukuraattorit ja psykologit eivät ole huomanneet ja edelleen jättävät huomiotta? Kirja antaa uuden, erilaisen ja hyvän näkökulman kaikille, jotka asian kanssa joutuvat tekemisiin. Muun muassa vanhempien, opettajien, lastentarhanopettajien, poliittisten päättäjien sekä oman elämänsä kriisissä tai muissa vaikeuksissa painivien nuorten tulisi lukea tämä kirja. Toivomme, että kirja tarjoaa lukijoille toivoa - kriisistä huolimatta on mahdollista löytää valoisa tulevaisuus. Lukijat tulevat saamaan kirjan avulla tarkemman kuvan aiheen monimutkaisesta luonteesta sekä nuorten kertomusten ja kuvausten kautta keinoja tunnistaa käyttäytymismalleja ja -tapoja ennen väkivallanpurkausta. Näiden avulla lukija voi paremmin ymmärtää, miten kohdata ongelmallinen lapsi tai nuori, ja miten väkivallan kierteen voi saada katkaistua, näin auttaen lapsia."
 


Tää oli todella valaiseva kirja. Tiivistetysti voi sanoa, että kouluammuskelut ovat lapsen ja nuoren pahan olon huipentuma. Käytännössä kaikilla kirjassa esitetyillä kouluammuskelijoilla oli traumatausta: kouluväkivaltaa, kotiväkivaltaa tai muita mielenterveydenongelmia, joita ei tunnistettu. Eli syyttävän sormen voi kääntää aikuisia kohti. Joko lapsen avuntarvetta ei huomioitu tai sitten apu loppui ihan liian aikaisin tai tiedonkulku eri tahojen välillä ei toiminut ja kaiken seurauksena on ollut lopulta kouluammuskelu. Aihe on todella kiinnostava ja haluan lukea siitä lisää. Tässä kirjassa nuorin kouluampuja oli vain 11-vuotias. 11!!! Miettikää. Ihan älytöntä ja järkyttävää. 

Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan kirjan. 

17 elokuuta, 2023

Kati Hiekkapelto: Suojattomat & Christina Wahldén: Syklonivaroitus

 Pari dekkaria lisää. Hiekkapelto ja Wahldén ovat siirtyneet mun haluan lukea lisää- listalle.


Kati Hiekkapelto: Suojattomat

Tässä kirjassa pääsi jatkamaan Anna Feketen töiden parissa. Yliajetun vanhuksen kuolema sekoittuu yllättäin huumeisiin ja maahanmuuttajajengien toimintaan ja vyyhti on melkoinen. Anna ja työkaverinsa saavat selvittää melkoista soppaa. Lisäksi Annan isoäiti on huonossa kunnossa, veli sekoilee ja työkaveri Esko huolettaa. 

Oon tykästynyt Hiekkapellon dekkareihin ja tän sarjan seuraava osa odottaakin mua jo hyllyssä.

Sarjan osat:
Suojattomat
Tumma


Christina Wahldén: Syklonivaroitus

Wahldénin eka dekkari teki vaikutuksen ja siksi tartuin sarjan seuraavaankin osaan. Tää oliki jännä, koska lähestyvä sykloni antoi ihan oman jännitteensä tarinalle. Jess ja Bluey pääsevät selvittämään ammutun nuoren miehen tapausta. Joulu on oven takana ja sykloni lähestyy koko ajan. Blueya vaivaavat pelot syklonia kohtaan, koska lapsena sellainen tappoi hänen veljensä ja nyt Bluey saa siitä takaumia. Jess yrittää luovia alkuperäiskansalaisena poliisina heidän selvittäessään alkuperäiskansaan liittyvää murhaa ja muita rikoksia. Lisäksi herää epäilys, että joku poliiseista on ottanut oikeuden omiin käsiinsä.

Tänkin sarjan seuraava osa odottaa jo mulla hyllyssä lukuvuoroaan.

Sarjan osat:
Syklonivaroitus
Miehiltä kielletty

16 elokuuta, 2023

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet

 Kauan meni, että pääsin viimein lukemaan tätä kirjaa ja tää oliki sitten aivan 5/5! Huh ja wau! Upposin veteen kirjan mukana.


Kirja lähtee siitä, kun Eeva palaa kuolemaa tekevään kotikyläänsä, aikeinaan kohdata äitinsä ja muut kyläläiset. Hän saa tietää äitinsä kuolleen viikko sitten. Ja kylän läpi menevä joki on tyhjentynyt kaloista. Siitä lähtee kerimään tarina auki. Mitä Eeva on joutunut kokemaan, mitä hän oikein meinaa nyt tehdä. Huh ja wau! Upposin tarinaan. Se toi niin vähäeleisesti kaiken esiin. Ja kirjan loppu. Mitä ihmettä? En ihan osannut odottaa tuollaista. Nautin lukea tätä vienosti kirvelevää tarinaa, jossa suru, kosto ja traumat sekoittuvat ja lopputulos on hyvinkin vetinen. Wau. Heikkilä osannu kirjoittaa niin hienosti kaiken esiin. Todellakin haluan lukea hänen toisen kirjansa Hiljainen vieras.

15 elokuuta, 2023

Alice Jäske, Priska Niemi-Sampan & Janina Waenthongkham: Mixed - Suomalaista elämää kulttuurien risteymässä

 Tämä on mun kirjablogin 1000. postaus! Wau! Tää kirja sopii hyvin juhlistamaan tätä mun merkkipaalua: suomalaisessa kirjablogissa kirja suomalaisuudesta.


Jäske, Niemi-Sampan ja Waenthongkham ovat tehneet avartavan kirjan mixed-suomalaisuudesta eli siitä, kun toinen vanhempi on valkoinen suomalainen ja toinen vanhempi ei-valkoinen jostain päin maailmaa. Mitä se on, kun ei tunnu kuuluvan kumpaakaan kotimaahan, esim. toisessa on liian ruskea ja toisessa liian valkoinen. Kirjassa on paljon tietoa rasismista ja antirasismista, kokemustarinoita yms. Suomalaisuus ei todellakaan ole valkoisuutta. Eihän me suomalaiset olla koskaan oltu vain valkoisia. Meissä on aina ollut kaikkea muutakin. 

Tässä muutama haastattelu kirjailijoista:

Kirjailijat ovat tosiaan perustaneet Mixed Finns- yhteisön ja sillä on myös instagram-tili, jossa he jakavat tietoa antirasismista jne. Ihan mahtavaa, että he ovat tehneet tän! Jokainen ihminen tarvitsee representaatiota ja vertaisuutta elämäänsä. 

Täältä löytyy heidän nettisivunsa: mixedfinns.fi. Sieltä löytyy tietoa lisää.

Ihanaa, että Jäske, Niemi-Sampan ja Waenthongkham ovat tehneet tän kirjan! Iso kiitos heille!

Ps: Kirjassa on Caroline Suinnerin tekemä kuvitus.

14 elokuuta, 2023

Täällä sateenkaaren pää - runoja kodin onneksi

Runoja tekee mieli lukea ja Tuiran kirjaston hyllystä bongasin tällaisen pienen antologian.

Tässä oli monenlaisia runoja kotiin liittyen, mitä koti on, muuttaminen uuteen kotiin jne.




Tää alla oleva Ilpo Tiihosen runo on kyllä aina yhtä ihana.



Tähän Leena Seppälän runoon ihastuin. 👇



Ja niin ihastuin myös tähän Erkki Lemisen runoon. 👇



Antologiassa oli niin monia runoilijoita ja suomentajia, että otin vain kuvan listasta, kun en jaksanut rueta kirjoittamaan niitä tähän. 




Tää oli hyvä antologia! Paljon sain lisää runoilijoita, joihin kiinnostaa tutustua enemmänkin.

11 elokuuta, 2023

Victoria Lomasko: Se toinen Venäjä

 Lomaskon sarjakuva kiinnosti, koska "dokumenttisarjakuva Kremlin varjoista". Kaikki Putinia vastustava kiinnostaa.


"Kiihkoilijat pahoinpitelevät Pussy Riotin tukijoita, homofoobikot häiriköivät LGBT-elokuvafestivaali Bok o bokin järjestelyjä, ortodoksiaktivistit hyökkäävät Torfjankan puiston suojelijoiden kimppuun, lakkoilevat rekkakuskit kokoontuvat Himkissä... Viktoria Lomaskon, moskovalaisen nelikymppisen kuvataiteilijan ja aktivistin Se toinen Venäjä -kirjassa tavanomaisten uutiskuvien sijaan pääosassa ovat erilaisina sarjakuvina toteutetut tarinat itänaapurimme toisenlaisesta arjesta, joka jää suurvaltapolitiikan varjoon. Lomasko aloitti graafisia reportaasejaan 2010-luvun alussa. Tuolloin hän ymmärsi, että halusi ylittää oman sosiaalisen kuplansa rajat. Kuplan, joka koostui keskusteluista muiden taiteilijoiden ja suunnitelijoiden kanssa moskovalaisissa gallerioissa. Reportaasit syntyivät alun perin ennen kaikkea Lomaskon itseymmärryksen välineiksi. Pikkuhiljaa jokaisen reportaasin jälkeen hän alkoi hahmottaa uusin silmin Venäjän poliittista tilannetta ja omaa paikkaansa yhteiskunnassa. Lomaskon sarjakuvateoksia on julkaistu aiemmin sekä englanniksi että saksaksi."

Tää oli todellakin mielenkiintoista ja paikoin koskettavaakin luettavaa. Ihmiset ihmetyttää, vihastuttaa ja ihastuttaa. Tää oli pieni kurkistus venäläisten pään sisään. Samanlaisia he ovat ku me suomalaisetkin. Kukin uskoo ja näkee niinkuin uskoo ja näkee. Mua ainakin lohdutti ja ilahdutti suuresti se, että Venäjällä on pinnan alla Putinia vastustavia tyyppejä ja että he tekevät pieniä vastaiskuja aina kun voivat. Koen edes vähän toivoa Venäjän suhteen nyt.

Lomaskon tyyli on erilainen ku mihin oon tottunu. Kiinnostaa lukea lisää hänen töitään! 

10 elokuuta, 2023

Jan-Philipp Sendker: Sydäntemme kaihoisa syke

 Vihdoin sain tän trilogian viimeisen osan käsiini ja luettua. 


Tää kirja kerii yhteen koko tarinan, joka alkoi Sydämenlyönneissä ikuisuus- kirjasta, jatkui Sydämen ääntä ei voi unohtaa- kirjassa ja päättyi tähän kolmanteen osaan Sydäntemme kaihoisa syke. Tää koko trilogia kertoo Julian tarinan. Ekassa osassa Julia alkaa selvittää isänsä katoamista ja jäljet johtavat Burmaan. Tokassa osassa Julia muuttaa Burmaan. Tässä kolmannessa osassa hänen poikansa Bo Bo selvittää äitinsä tarinaa ja myös sen, että miksi hän asuu enonsa luona. Sendker on kyllä osannu keriä melkoisen tarinan, kauniin, surullisen, lohduttavan, mukana kamaliakin osia, mutta kaiken kaikkiaan sydämeen käyvän. Tää trilogia on ihana!

09 elokuuta, 2023

Kaksi ruotsinkielistä lastenkirjaa

 Luen näitä ruotsinkielisiä kirjoja, ku petraan ruotsintaitojani. Pikkuhiljaa alkaa sujumaan. Vielä en kuitenkaan ehkä tohi alkaa aikuistenkirjoja lukemaan.



Sanna Juhlin & Katarina Vintrafors: Emma amatördetektiv

Tää oli hauska tarina Adelesta, jonka isä lähettää hänet kotoa Australiasta Ruotsiin tädin luo, jota Adele ei ole koskaan tavannut. Täti, Emma, ei ookaan ihan tavallinen täti. Hän on salapoliisi ja muutenkin melkoisen värikäs tyyppi. Kuten kannestakin voi päätellä, vasemmalla Emma ja oikealla Adele, joka pukeutuu aina mustiin vaatteisiin. Emma saa ratkaistavaksi naapurin pojalta Vallelta mysteerin, kun hän haluaa tietää, että mitä isänsä salailee. Se mysteeri liittyy myös Emman taloa vastapäätä olevaan synkkään taloon. Tykkäsin kirjasta! Jos tälle tulee jatkoa, ni luen ehdottomasti.

 


Hanna Lundström & Maija Hurme: Ljusligheter

Toinen ruotsinkielinen lastenkirja oli tää lasten runokirja. Näitä en ihan niin hyvin ymmärtäny ku vaikka tuota ylempää kirjaa. Mutta se ei haitannu! Tätä oli niin kivaa lukea ja tässä oli ihana kuvitus, kuten voitte kattoa kahesta alla olevasta kuvasta.


Kirsikankukat kukkii. Tää kuva aivan ihana! 💖


Tää kuva komeetasta avaruudessa oli mun mielestä niin hieno!


Tuntuu hyvältä, ku kielitaito pikkuaskel kerrallaan paranee. 
Saa suositella ruotsinkielisiä kirjoja! Myös niitä aikuisten! Selkokirjoja yms.

08 elokuuta, 2023

3 jännäriä

Tullu luettua dekkareita taas ihan uutterasti. Jännästi aina alan lukea dekkareita, ku elämä on joltain kohen liian raskasta ja/tai stressaavaa.




Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto
suomentaja: Leena Ojalatva

Jatkoin Jacksonin dekkaritrilogiaa. Tää sen toinen osa. Edellisen osan tapahtumista on kulunu joitain kuukausia. Pipin ystävän veli katoaa ja lopulta hän suostuu pitkin hampain tutkimaan tapausta, vaikka pelko kolkutteleekin takaraivossa edellisen kirjan tapahtumien takia. Pip tekee Ravin kanssa podcastia edellisen kirjan tapahtumista ja käyttää podcastiaan myös kadonneen Jamien etsintään. Yhdessä he tutkivat katoamista tässäkin kirjassa.

Kirjan rakenne on sama ku edellisessä eli välillä on puheluiden yms litterointeja ja viestittelyketjuja ja sitten taas tavallista tapahtumien kerrontaa. Tykkään tästä tyylistä! Kirja oli oikein vetävä. Odotan kyllä innolla seuraavan osan ilmestymistä.




Jane Harper: Kadonnut mies 
suomentaja: Mari Hallivuori

On kolme veljestä, joilla ei ole kauhean hyvät välit. On isot maatilat, isot eli kymmeniä kilometrejä laidasta laitaan. Veljesten maatilat vierekkäin ja silti he näkevät harvoin. Yksi veljeksistä löytyy kuolleena autiomaasta. Siitä alkaa kuoleman ja myös välien selvittely. Harper on kutonut taas verkon veljesten tapauksen ympärille. Hitaasti tarina ja taustat kerivät auki. Mikään ei olekaan ihan siltä miltä näytti. Murhaajaakaan en arvannu ku ihan vasta lopussa. 

Tää oli taattua Harperia. Odotan kovasti seuraavaa suomennosta!




Elina Backman: Kun jäljet katoavat

Tää on toinen osa Saana Havas- sarjasta. Saana ja miesystävänsä Jan tutkivat toisistaan tietämättä samaa katoamistapausta. Tässäkin kirjassa on podcasti mukana, kun Saanaki tekee podcastia edellisen kirjan tapahtumista ja myös hän käyttää podcastiaan kadonneen etsimiseen. Muuten tää kirja on ihan erilainen verrattuna Jacksonin kirjaan. Murha ja katoamistapaus liittyvätkin yhteen ja Janilla kollegoineen ja Saanalla melkein itekseen onkin selvittely tapauksissa. Myös Janin ystävä, psykologi ja profiloija, liittyy tapaukseen mutkan kautta. Ratkaisu tuli osittain puskista. Ihan en osaanu oottaa tätä kuviota, mikä paljastui kaiken takaa. Hyvin piti kyllä otteessaan tämäki dekkari, niinku kaksi yllä olevaakin. Pakko saada pian käsiin Backmanin seuraava Havas-kirja. Niin taiten hän luo nää tarinat.


Ookko lukenu nää? Mitä oot tykänny? Tai aiokko lukea, jos et oo lukenu vielä?

07 elokuuta, 2023

Elokuisen kesälukumaratonin koontipostaus

Niin se viikonloppu ja lukumaraton hujahti! Ensin tuntu, etten saa alotettua ja yhtään mitään luettua, mutta kyllä se siitä sitten lähti.





Kirjat:

Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt
J.S.Meresmaa: Akanvirta
Lyyra Virtanen: Epätodellisuus
Anette Palssa: Rauhoita stressivatsa
Virginia Woolf: Oma huone
Kate Quinn: Koodinimi Alice
Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta
Magdalena Hai: Sarvijumala
Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär
Femi Kayode: Pimeän jäljillä
Aurora Ala-Hakula, Maaria Ylikangas & Arja Karhumaa toim.: Säihkyvät utopiat - essee-mixtape
Alice Jäske, Priska Niemi-Sampan & Janina Waenthongkham: Mixed
Larysa Denysenko & Masha Foya: Maja och hennes vänner


Tavoitteet lukumaratonille:

Ainut tavoite on saada Palssan ja Virtasen kirjat loppuun. Ne pitää palauttaa pian.
Muuten kuhan lukee menemään ja nauttii siitä.


Lopputulos omalta osaltani:

Femi Kayode: Pimeän jäljillä
52 sivua, 47min lukuaikaa

Anette Palssa: Rauhoita stressivatsa
82 sivua, 2h10min lukuaikaa ja kirja loppuun

Lyyra Virtanen: Epätodellisuus
35 sivua, 31min lukuaikaa ja kirja loppuun

Alice Jäske, Priska Niemi-Sampan & Janina Waenthongkham: Mixed
28 sivua, 40 min lukuaikaa

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär
7 sivua, 17 min lukuaikaa

Yhteensä:
204 sivua
4h25min lukuaikaa


Mites teillä meni tää lukumaraton?

04 elokuuta, 2023

Kirjapinoni elokuiselle kesälukumaratonille

Koska olen mikä olen, niin kirjapino lukumaratonille on taas sen mukainen. 😂




Kirjat:

Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt
J.S.Meresmaa: Akanvirta
Lyyra Virtanen: Epätodellisuus
Anette Palssa: Rauhoita stressivatsa
Virginia Woolf: Oma huone
Kate Quinn: Koodinimi Alice
Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta
Magdalena Hai: Sarvijumala
Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär
Femi Kayode: Pimeän jäljillä
Aurora Ala-Hakula, Maaria Ylikangas & Arja Karhumaa toim.: Säihkyvät utopiat - essee-mixtape
Alice Jäske, Priska Niemi-Sampan & Janina Waenthongkham: Mixed
Larysa Denysenko & Masha Foya: Maja och hennes vänner


Tavoitteet lukumaratonille:

Ainut tavoite on saada Palssan ja Virtasen kirjat loppuun. Ne pitää palauttaa pian.
Muuten kuhan lukee menemään ja nauttii siitä.

03 elokuuta, 2023

Queerlukuhaaste 2023 - mitä luin 1.2.-31.7.

Haasteet ku on niin kivoja, ni osallistuin tällaiseenkin lukuhaasteeseen. Melkein sain kaikkiin kohtiin luettua jotain. 




Kirjastolaisen suosittelema: (Aikomukseni lukea: Dess Terentjeva: Freestyle)
Monimuotoisia suhteita: J.S.Meresmaa: Kerberos

BIPOC-kirjailija: (Aikomukseni lukea: Blackout- novellikokoelma, tää jo hyllyssä mulla)

Kirja, jonka haluaisit läheisesi lukevan: Janne Ahjopalo & Olga Palo: Rakastan ihmistä

Essee-, runo- tai näytelmäteos: Tuomas Aitonurmi: Ruumiin ylittävä ääni
Alkuperäiskieli ei suomi tai englanti: Boldizsár M. Nagy (toim.): Satumaa kuuluu kaikille
Vähälle huomiolle jäänyt: Teija Kortelainen: Elä katto taakses
Kasuaali queeriys: Iida Rauma: Hävitys

02 elokuuta, 2023

Teija Kortelainen: Elä katto taakses

 Kortelaisen runot oli ihania ja teräviä murrerunoja! Tykkäsin paljon! Saispa lisää...


"mie seison eessäsi
alastomana
märkänä
enkä mie häpiä yhtään

siun katsees
tekkee miusta ruusun"


"en
mie
ole
siuta 
unohtanu

jättäny vaan"


Nää tuntu ihanasti sydämessä nää runot. Rakastin näitä. Lue ja koe. En osaa paremmin omaa kokemustani näistä runoista tuoda julki.

01 elokuuta, 2023

Heinäkuun kooste

Olipas se heinäkuu. Hoh hoh. Stressi alko hellittään ja samaan aikaan muista syistä lisääntyyn. Huokaus. No, hengissä edelleen ollaan.



2.7. Tuomenkehrääjäkoit olleet vähän vauhdissa taas.


 Luetut: 23

Erika L. Sánchez: I am not your perfect mexican daughter
Leena Sainio toim. & Jonna Nummela toim.; Susipaimen- runoantologia
Elina Backman: Kun jäljet katoavat
Taira Djafarova toim.: Minä lähden, vähän itken vain - Azerbaidžanilaisten naisrunoilijoiden antologia
Laura Benyik & Shamuel B. Kohen: Nuoret tappajat kouluissamme
Tuomo Pirttimaa: Tirri
Teija Kortelainen: Elä katto taakses
Natalia Batista: Sword Princess Amaltea
Sanna Juhlin & Katarina Vintrafors: Emma amatördetektiv
Jan-Philipp Sendker: Sydäntemme kaihoisa syke
Victoria Lomasko: Se toinen Venäjä
Marjatta Kurenniemi & Kaija Pakkanen: Kaksi kukkopilliä
Hanna Lundström & Maija Hurme: Ljusligheter
Tiina Haapsalo: Läsnäolon lahja
Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet
Kati Heikkapelto: Suojattomat
Katarina Yliruusi & Juhani Yliruusi: Täällä sateenkaaren pää
Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja pikkuinen Miu
Marjatta Tiirola: Kotiranta
Natalia Batista: Sword Princess Amaltea 2
Christine Peck & Mags Deroma: Too many bubbles
Natalia Batista: Sword Princess Amaltea 3
Reetta Ranta & Antti Huttunen: Metsien kätkemä


7.7. Kävin serkkuni kanssa chailattella.

Katsotut: 10

Elokuvat: 4

Blade Runner
1982, 1h57min

Barbie
2023, 1h54min

Kääntöpiste
2018, 1h44min

Wind River
2017, 1h47min


14.7. Kävin mummulassa nostalgioimassa. Talo ollu tyhjillään jo pitkään.
Mummulan maitolaituri oli edelleen just sellanen ku lapsuudessani 1990-luvulla.


Sarjat: 6

Next
Usa, 2020
1. kausi (10 jaksoa)

Van der Valk - kanavakaupungin kyttä
Iso-Britannia/Alankomaat, 2023
3. kausi (6 jaksoa)

Syyttäjä Imma Tataranni
Italia, 2019
1. kausi (12 jaksoa)

Chernobyl
Iso-Britannia/Yhdysvallat, 2019
1 kausi (5 jaksoa)

Richard Hammondin klassikkopaja
Iso-Britannia, 2021
1. kausi (6 jaksoa)

Syyttäjä Imma Tataranni
Italia, 2022
2. kausi (16 jaksoa)


15.7. Lapsuudenmaisemissani visiitti. Tuolla on syöty muutamat jäätelöt.


Haasteet:


Naistenviikko
1  2  3  4  5  6  7



15.7. Nämä maisemat on rakkautta. 
Taivaanrannassa näkyy Oulunsalon ääriviivat.


Heinäkuu ollu tosiaan monenlainen. Pääsin opiskelemaan. Läheiset pääsi sairaalasta viimein poies. Kävin nostalgiareissulla mummulassa ja viidellä eri hautuumaalla sukuloimassa ja lapsuudenmaisemissa vielä siihen päälle. Käytiin Tietomaassa ennen ku sielä alkaa pitkä remppa. Kävin kattoon Barbie-leffan ja tykkäsin siitä. Oli appiukon hautajaiset. Oli myös nuoremman kummilapsen 2v-synttärit. Kaikenlaista!

Millanen oli teijän heinäkuu?