14 heinäkuuta, 2023

Malin Falch: Pohjantuli- sarjakuvasarja

 Jostain bongasin tän norjalaisen Malin Falchin sarjakuvasarjan, kiinnostuin ja varasin ja nyt oonki sitten lukenu kaikki tähän mennessä julkaistut osat. Ootan kovasti syksyllä ilmestyvää viidettä albumia! On niin mielenkiintoinen tarina tää.


1. Peikkolaakso

Tarina alkaa Sonjan rippijuhlista. Seuraavana yönä hän kohtaa kotonaan pojan, joka kertoo olevansa toisesta maailmasta. Sonja kiinnostuu toisesta maailmasta niin, että hän uhkarohkeasti päättää lähteä käymään siellä pojan kanssa ja tulla sitten heti takaisin. Ja voi, minkälaisen maailman Sonja kohtaakaan! Ja ne seikkailut siellä.




2. Viikingit ja varis

Sonja tutustuu toiseen maailmaan, saa ystäviä ja oppii uusia taitoja. Läheiseen viikinkikylään saapuu outo Varis, joka ennustaa asioita. Variksella on myös mukana Lotta, jolla on mahtavia voimia. Sonja, Espen ja muut yrittävät pelastaa Lottaa, kun huomaavat hänen olevan pulassa.




3. Lintusisaret

Sonja, Lotta ja Otso-karhu ovat joutuneet erilleen ystävistään. He yrittävät viedä Lottaa kotikyläänsä ja he yrittävät myös pelastaa Sonjan Henrik-setää, joka on yllättäin ilmestynyt tähän toiseen maailmaan ja joutunut vangiksi. Lotan taustat alkavat paljastua, kun he päätyvät hänen kotakotikyläänsä, jossa kasvatetaan poroja. Varis myös jahtaa heitä.



4. Vuorenpeikon valtakunta

Espen on yhyttänyt Sonjan, Lotan ja Otso-karhun. Yhdessä he lähtevät vuorenpeikkojen valtakuntaan pelastaakseen Henrik-sedän. Ystävykset saavat lisää selville asioita Variksesta ja muista oudoista asioista. 


Tää oli kyllä mukanaan vievä sarja. Pidän itse tarinasta ja kuvitus ja kuvituksen värimaailma on silmiä hivelevä ja miellytti kovasti minua. Myös hahmot olivat aika mainioita. Pidin erityisesti puhuvasta Otso-karhusta. Lotta on myös mielenkiintoinen tyyyppi. Sonja ei niinkään. Espen on myös jännä tapaus. Odotan kyllä innolla syksyä ja sarjan uutta osaa! Mihin tämä tarina menee sitten?

4 kommenttia:

  1. Eka osa oli jo kerran lainassa kirjastosta, vaan jäi sitten lukematta... No, pitää kokeilla uudelleen!

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen tykännyt tästä sarjasta! Ja olen kyllä samaa mieltä siitä, että Sonja on ehkä vähiten kiinnostava hahmo koko sarjassa vaikka sen päähenkilö onkin...

    VastaaPoista