#naistenviikko: Kaksi minulle hyvin henkilökohtaista sarjakuvaa

 Jatketaan naistenviikkoa aiheilla, jotka koskettaa kaikkia naisia ja naiseksi luultuja tavalla tai toisella: seksuaalinen väkivalta (alkaen häirinnästä ja päättyen raiskauksiin) ja lihavuus eli keho ja minkälaisia vaatimuksia sen suhteen etenkin naiset kokee.

Mulle nää aiheet on hyvin henkilökohtaisia omien kokemusteni takia. Oon lapsena ja nuorena ja aikuisena kokenut seksuaalista väkivaltaa. Oon myös aina pitänyt itseäni lihavana eli mun ruumiinkuva on ollu todella vääristyny. Lihava musta on kylläkin tullu vasta kolmikymppisenä kolmannen vakavan masennuksen myötä.

Bryan Talbot: Tuhman rotan tarina

suomentanut Jukka Heiskanen

Tän bongasin Elegian blogista ja harvinaisesti kiinnostuin. Nykyään en jaksa lukea juuri mitään aiheeseen liittyvää ku harvon. Nyt tää sarjakuvamuoto herätti kiinnostuksen aiheeseen eli seksuaaliseen väkivaltaan ja eritoten, että miten sitä on käsitelty tässä sarjakuvassa.

Tää on aika klassinen tarina. Päähenkilö Helen on kokenut insestiä ja lopulta pakenee. Tää on kertomus pakomatkasta ja miten Helen alkaa sen aikana käsitellä asiaa ja purkaa kokemuksiaan. Pikkuhiljaa hänen toipumisensa etenee. Sarjakuvassa on myös tuotu ihan hyvin esiin muiden ihmisten reaktioita Helenin kokemuksiin. Mun mielestä paras reaktio on sanoa vain, että olen pahoillani ja jättää oma shokki ja järkytys käsiteltäväksi muiden kuin väkivallan uhrin kanssa. Jos uhri puhuu asiasta ekaa kertaa niin voi ja kannattaa ohjata avun pakeille. Jos lapsi kertoo sulle asiasta niin älä missään nimessä jätä häntä yksin vaan soita heti vaikka hätäkeskukseen tai jos arkipäivä ja virka-aika niin sossuun. Mää nimittäin lapsena kerroin asiasta eräälle aikuiselle ja hän ei tehnyt asialle yhtään mitään ja niin väkivalta pääsi jatkumaan vielä vuosia. Sun asia ei oo arvioida, että onko asia totta vai ei vaan laittaa viranomaiset ottamaan asiasta selvää.

Tää Talbotin sarjakuvat oli hyvä kokemus lukea aiheeseen liittyen. Voin suositella muillekin.

Sari Sariola: Tiedän olevani ylipainoinen

Tästä kiinnostuin, koska luin Sariolan aiemman aiheeseen liittyvän zinen. Nyt aiheesta oli koottu ihan kunnon sarjakuva-albumi. Ja tää oli todella ihana ja samaistuttava! <3 Ai että! Kyllä lihavan sydäntä lämmittää, kun tää aihe ja kokemukset tuodaan näkyväksi. Tässä albumissa nimittäin käydään läpitte sitä, miten yhteiskunta suhtautuu lihaviin ja miten monin tavoin se sitten näkyy. Klassiset lääkäri syyttää kaikesta lihavuutta ja siksi ei hoida sua ja ihmiset ällöää sua pelkästään sun kehon takia, ihan kuin se lihavuus tarttuis jos vahingossa koskee lihavaa. Kaikkea tällaista. Lihava kun ei kannata olla, jos haluaa olla ihmisarvoinen. Varsinkaan lihava nainen ei kannata olla. Sariola tehny sarjakuvan kyllä hyvällä tyylillä ja otteella. Nostan hattua hänelle! Ja toivon, että hän tekee vielä lisää aiheeseen liittyviä sarjakuvia. Nautin hänen tekeleistään. 

Sellaisia sarjakuvia! Molempia voin suositella!