Eeva Tenhunen: Nuku hyvin, Punahilkka

Jo kolmas lukemani Tenhunen! Aina vaan tykkään.

 

"Ulla on tullut ensimmäiseen opettajanpaikkaansa, syrjäisen rajapitäjän yhteiskouluun. Hän on juuri toipunut ankarasta hermojärkytyksestä, ollut mielisairaalassakin, mutta siitä ei tiedä kukaan muu kuin koulun rehtori, kaikkien jumaloima Tuomas. Alussa tilanne näyttää valoisalta. Nuorten naisopettajien kaarti pitää iltaisin lystiä omassa piirissään, palvoo Tuomasta, ja koulutyö on terapiaa Ullalle joka pyrkii vapautumaan ikävistä muistoista. Mutta syksyn pimetessä myös tunnelma synkkenee. Ulla rakastuu Tuomaaseen kuten muutkin uudet ennen häntä. Koulussa puhkeaa järjettömien tihutöiden ja varkauksien epidemia. Ja sitten ilmestyvät suden jäljet vastasataneeseen lumeen. Susiko on se öinen tirkistelijä Ullan ikkunan takana? Susiko tyrkkää juoruilevan toisluokkalaisen alas portaita. Tai käy rehtorin kimppuun? Poliisin seuratessa vääriä johtolankoja suden askelet kiertyvät yhä lähemmäs Ullaa, karmean sadun pientä Punahilkkaa."

Tää oli kyllä ihan jännä! Eteni tosi rauhallisesti ja loppua kohen jännitys keri enemmän ja enemmän esiin. Vähän hitaasti yhdistelin asioita toisiinsa. Murhaajanki tajusin melko lopussa vasta. Ajan hengen mukaisesti tuli asiat esiin, esim. miten suhtaudutaan mielenterveysongelmiin jne. Tää siis julkaistu 1973 ja siksi hyvä lukea sellaiset linssit silmillä. Mää tykkään siitä miten Tenhunen rakentaa tarinan ja jännitteen. Nää hänen dekkarit on rentoa luettavaa, muttei kuitenkaan mitään pliisua lällyä.