18 tammikuuta, 2024

Kolme lastenkirjaa

 Lastenkirjoja tullu taas luettua. Ne vaan on välillä niin mukavaa luettavaa! Ja voinpahan sitten suositella kirjoja kummilapsilleni. Ekan kirjan luin viime vuoden puolella ja seuraavat kaksi tämän vuoden puolella.



Hannele Lampela: Lohikäärmeen kirous

Talventaian tarinat jatkuvat. Samat henkilöt kuin edellisessä muuten, paitsi että saadaan yksi uusi henkilö Talventaikaan. Tarina oli taas niin mielenkiintoinen ja pisti miettimään! Ai että tykkään tästä sarjasta! 

"Kuvittele, jos kaikki kuulemasi tarinat olisivatkin totta. Lumoava fantasiaromaani kertoo uudelleen Prinsessa Ruususen ikiaikaisen myytin.

Are on tullut Talventaikaan, paikkaan, jossa kaikki tarinat muuttuvat todeksi. Tarinankertojien Kllan jäseneksi päästäkseen Aren on selviydyttävä kaameasta tehtävästä. Valtava lohikäärme pitää vallassaan Ruusujen kaupunkia, ja vain Are voi tuhota verenhimoisen pedon. Mutta mistä tunnistaa hirviön ja kuka onkaan ruusujen todellinen vihollinen?

Ruususen sadusta ammentava kirja ottaa kantaa ulkonäköpaineisiin jännittävän fantasian keinoin. Sarjan edellinen osa Lumikuningattaren lumous oli Arvid Lydecken -ehdokas."




Petra Lillsund Botéus & Herta Donner: Mitt idiotiska liv

Pikkusiskolla syöpä. Isosisko saa äitiltä vihkon, johon voi kirjottaa ajatuksiaan kaikesta. Tämä on se vihko, Julian päiväkirja. Tykkäsin! Niin ja Laleh! Hän on Julian tsemppari musiikillaan ja olipa ihana sekin, vaikka aihe muuten onkin surullinen kirjassa.

"Mamma gav mig den här dagboken för flera veckor sedan. Hon sa att det kunde vara bra för mig att skriva ner mina tankar om allt jag går igenom för tillfället. Med det menade hon vad Jossan går igenom. Men det har väl inget med mig att göra?

Ingenting tycks gå som det ska i Julias liv. Hennes föräldrar bryr sig inte om henne, hon är på dåligt humör för det mesta och till råga på allt klär hon sig i svart första dagen i femman, när alla som räknas uppenbarligen fattat att det är pastell som gäller nu. Alla utom Tea då, Julias bästa vän. Hon fattar tyvärr inte heller hur man ska se ut och bete sig. Men när allt går åt skogen verkar inte ens Tea vilja vara kompis med Julia längre. Det värsta är ändå att lillasyster Jossan är sjuk. Allvarligt sjuk. Men det går det knappt att skriva om.

Herta Donner lyfter med sina illustrationer fram både humorn och svärtan i Mitt idiotiska liv, en dagbok fylld av familjerelationer, vänskap och ensamhet, och en 11-årings tankar om vad som sist och slutligen är viktigt på riktigt."





Tanya Stewner: Meren kutsu
suomentanut Sari-Anne Ahonen

Vihdoin sain tän luettua! Olipa tämäkin mahtava kirja! Alea on päähenkilö ja hän joutuu tekemään matkan itseensä, kun sijaisäiti sairastuu ja joutuu sairaalaan ja Alea huomaa, että isot asiat hänen elämässään eivät pidäkään paikkaansa.

"Taianomainen kirjasarja luonnosta, ystävyydestä ja itsensä löytämisestä.
Meri on vetänyt Aleaa puoleensa niin kauan kuin hän muistaa. Mutta houkutteleviin aaltoihin liittyy hengenvaara. Alea ei saa missään olosuhteissa joutua kosketuksiin kylmän meriveden kanssa. Hän muistaa erittäin hyvin äitinsä varoituksen ennen kuin tämä katosi jäljettömiin.

Kuka Alea on ja mistä hän on lähtöisin? Alkuperäänsä etsiessään hän tutustuu Alpha Cru-seikkailujengiin, joka purjehtii Crusis-veneellä maailman valtamerillä. Eräänä päivänä myrsky iskee ja heittää Alean yli laidan, eikä mikään ole enää ennallaan...

Alea Aquarius on uuden ajan merenneitotarina. Kahdeksanosainen kirjasarja kertoo ystävyksistä, jotka omistautuvat ympäristön suojelemiselle, koska maailman tulevaisuus kuuluu nuorille. Seikkailullista ja mielikuvituksellista ekofantasiaa, jossa on ripaus rakkautta."

Ekofantasiaa! Wohou!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti