28 marraskuuta, 2022

Muualla suomalainen, Suomessa somali

Kiinnostuneena tartuin tähän kirjaa, jossa somalitaustaiset nuoret kertovat elämästään kahden kulttuurin välissä. Jo kirjan nimikin on puhutteleva.



 

"Millaista on elää kahden erilaisen kulttuurin välimaastossa? Muualla suomalainen, Suomessa somali -kirja kertoo somalialaistaustaisten nuorten kokemuksista perinteitä ja uskontoa arvostavien vanhempien ja modernia ja sekulaarisuutta arvostavan suomalaisen yhteiskunnan välissä. Kirja perustuu kirjoittajien omiin ja heidän haastattelemiensa nuorten kokemuksiin."

Kaikki tarinat olivat mielenkiintoisia. Näillä nuorilla on hyvä asenne elämään. Välillä nauratti, ku useammassa tarinassa todettiin, että kantasuomalaisten kanssa ei voi viikonloppuisin viettää aikaa, koska he juovat ja bilettävät. Nauratti siksi, että iteki näin monesti ajatellu ja ihmetellyt sitä, että miksi ihmiset juovat niin paljon, kun se ei ole edes hauskaa.

Tietyllä tavalla voin hieman ymmärtää Suomen ulkopuolelta tulleita nuoria, koska olen itsekin kasvanut kahden kulttuurin välissä, koska lapsuudenperheeni on vanhoillislestadiolainen. Silti en voi ymmärtää sitä, millaista on elää valkoisessa maassa ei-valkoisena iholtaan ja kokea jatkuvasti rasismia. 

Kirja on hyvä ja sitä voi suositella kaikille luettavaksi.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinpä. Harmi, että me kaikki valkoihoiset suomalaiset on sisäistetty se ennakkoluuloineen päivineen.

      Poista
  2. Kieltämättä itsekin join teininä ja parikymppisenä aika usein, siis viikonloppuisin. Se kuului aika vahvasti "kulttuuriin" ainakin omissa piireissäni. Nyttemmin olen kyllä ymmärtänyt, että nimenomaan nuorten juominen on vähentynyt Suomessa. Briteissä muuten nuoret juovat myös (ja alkoholinkulutus per henkilö on korkeampi kuin Suomessa) eli tuo on myytti että vain Suomessa ryypätään. En tiedä, miksi sitä myyttiä halutaan ylläpitää: ehkä siksi, että alko saa pitää monopolinsa. :D

    Mutta tämä kirja vaikuttaa kyllä kiinnostavalta, joten mahdollisesti ensi suomireissulla sitten lukuun! Jos nyt oikeasti laittelisi ne kirjat jonnekin muistiinkin. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onki hyvä kysymys, että miksi tuota ryyppäävä kans- myyttiä halutaan ylläpitää!

      Poista