31 toukokuuta, 2019

Tuhatkuolevan kirous

Surunhauras, lasinterävä herätti kiinnostukseni Siiri Enorannan kirjoja kohtaan. Tätä kirjaa lukiessa alkoi tuntua siltä, että Enoranta on yksi lempikirjailijoistani.




Pau leikkaa hiuksensa, hänen äitinsä suuttuu siitä ja sitten alkaakin tapahtua. Pau on elänyt elämänsä mitään mistään taikuudesta tietämättä ja hiusten leikkaamisen myötä hänelle aukeaa uusi ja aivan ihmeellinen maailma. Hänet kutsutaan Magia-akatemiaan pääsykokeisiin ja hän onkin yllättäen pentujen paras taikoja. Mutta miksi hänen veljensä jätti Magia-akatemian kesken? Miksi äiti on salannut häneltä ihan hirveästi asioita? Pau tuntee mielipahaa kaikesta salailusta ja siitä, ettei hänelle kerrota mitään. Paun elämässä tapahtumien vyöry on melkoinen ja niin kutkuttava. Eikä vähiten kutkuttava ole seksuaalinen herääminen ja ensimmäinen seksikokemus, joka kuvattiin todella ihanasti tässä kirjassa.

Alkuun kirja ei oikein vetänyt mukanaan, mutta sitten yhtäkkiä huomasin uponneeni sinne täysin ja lukeneeni kirjaa unohtaen täysin ajan kulun. Kirjassa tapahtuu yllättäviä käänteitä, joita ei osannut odottaa ollenkaan. Juoni on hyvä ja asioita paljastuu pikkuhiljaa ja toiset asiat silti jää vähän pimentoon. Välillä tuli myös jonkinlaiset Harry Potter- vibat. Ja kun kirja loppui, se harmitti minua paljon! Olisin halunnut lukea vielä paljon lisää siitä, mitä Indarasiassa tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Toivoisin jatkoa Paun tarinalle ja elämille. Kirjoitathan lisää Pausta, Siiri Enoranta?

29 toukokuuta, 2019

#aamilukumaraton 30.5.-2.6.2019 ja kirjapinoni maratonille

Luvassa on neljän päivän lukumaraton! Ajatuskin sellaisesta tuntuu jotenkin häikäisevältä. Että huh huh! Ajattelin ottaa tän lukumaratonin rennosti. Luen mitä ehdin ja en ota paineita. Elämä on ollut tänä keväänä niin stressaavaa, että toivon vain saavani mun aivot kunnolla narikkaan. Sille olis huutava tarve!




Mun kirjapino näyttää tältä:

Jennifer Egan: Sydäntorni
Tatiana de Rosnay: Nimeni on Sarah
Peter James: Kuolema kulkee kulisseissa
Chibundu Onuzo: The Spider King's Daughter
Saima Harmaja: Kootut runot
Ritva Ylönen: Saima Harmaja
Juba: Elävien luiden laakso
Juba: Sipulirengassuon vanki
Juba: Alajuoksun kelluva pullukka


Ainut tavoite tälle maratonille on saada jokin noista kirjoista loppuun. Ainakin tuo elämänkerta Saima Harmajasta on loppusuoralla. Katsotaan kuinka käy! Nuo Minerva- sarjakuvatkin tulee varmasti luettua läpi, koska eivät ole kauhean pitkiä.

Kuka muu osallistuu tähän lukumaratoniin?

27 toukokuuta, 2019

Superhyvää keholle

Kehopositiivisuutta? Leena Putkosen hyviä juttuja? Kyllä kiitos!




Ilahduin, kun kuulin, että Putkoselta tulee tällainen kirja. Olen seurannut jo pitkään hänen ja Katri Mikkilän Se erilainen fitness- blogia ja tiesin, että tyyppi on järkevä näissä asioissa. 

Vai mitä sanotte kirjassa olleista seuraavista lainauksista?:
"Tunteiden ilmaisulla on tutkitusti positiivisia terveysvaikutuksia. Niiden sanallinen käsittely vaimentaa autonomisen hermoston aktiivisuutta ja mahdollistaa myös traumaattisten kokemusten tietoisen käsittelyn turvallisella tavalla."
"Tulemalla tutuksi tunteittemme kanssa saamme vastalahjaksi kyvyn hallita niitä paremmin ja siten tasapainoisemman olon."
"Käsitys oman kehon fyysisistä kyvyistä kuten voimasta ja kestävyydestä parantaa käsitystä kehonkuvasta enemmän kuin fysiologiset muutokset kehon koostumuksessa tai painonpudotus."

Kirja vahvisti ajatustani siitä, etten aio enää koskaan laihduttaa. Laihduttaminen vain tuhoaisi jäljellä olevan terveyteni. Sen sijaan aion keskittyä enemmän siihen, että pystyn harrastamaan liikuntaa ja sitä kautta tulen tutuksi tämän kurjan kulkuvälineeni kanssa, jota kehoksi ja osaksi ihmistä kutsutaan. 

Kirjaa kyllä suosittelen. Se herätti ajatuksia ja paljon. En tajua miksi tollaista paskaa, kuten laihduttaminen, pidetään niin hyvänä asiana. Miksei ihmisille vain opeteta vauvasta asti tasapainoista syömistä ja liikkumista?

25 toukokuuta, 2019

Lahjoja norsujumalalle

Nyt löytyi taas ihanaa luettavaa! Tää on kuulemma soft crime tää tyyli. Jukka Behmin Herra Patil ratkaisee- sarjan eka osa Lahjoja norsujumalalle osui ja uppos muhun.




Herra Patilin naapuri saapuu Patilin pyöräkorjaamolle tuoden ehjän pyöränsä korjattavaksi ja saa viimein kautta rantain kerrottua oikean asianssa. Hänen kuollut vaimonsa lähettelee kirjeitä hänen uudelle vaimolleen. Siis niinku mitä häh? Patilhan alkaa tutkia asiaa ja silleen ihanan lepposasti asiat etenee ja välillä kerronta mutkittelee muissakin jutuissa. Voi että tykkäsin! Tulee mieleen Mma Ramotswe- kirjat, jotka ovat vähän saman tyylisiä. Montaa syyllistä ehdin arvuutella kirjan aikana, mutta en ihan täsmälleen ollut oikeassa sitten kirjeiden lähettäjästä ja varsinkaan motiivista. Mutta nautin kyllä täysillä kerronnasta! Tällainen mahdottoman leppoisa tunnelma on ihanaa vaihtelua dekkareihin noin muuten. 

Tähän sarjaan on ilmestynyt toinenkin osa ja sehän pitää saada luettavaksi myös.

23 toukokuuta, 2019

Ääni kuin enkelin

Muhun iski pieni ahdistusblokki päälle ja tartuin siksi seuraavaan Arnaldur Indridasonin dekkariin. Ääni kuin enkelin sai mut irti pahimmasta ahdistuksesta tarinallaan.




Just joulun alla hotellin kellarikerroksessa murhataan joulupukki. Hänet löydetään kirjaimellisesti housut kintuissa. Erlendur alkaa selvittää murhaa työkavereidensa kanssa joulun painaessa päälle. Murhatun joulupukin tarina paljastuu ja se onkin aika mielenkiintoinen ja surullinen. Kaikenlaista sitä ihmiset! Murhatutkinnan lomassa Erlendurin tytär käy tökkimässä isäänsä ja sitä touhuakin on hauskaa seurata. 

Vitsi mää tykkään näistä dekkareista, missä päähenkilön menneisyyden jutut kulkee tälleen kätevästi rinnalla toisena tarinana. Jokin tällaisessa tarinankerronnassa kiehtoo minua. Ehkä se on myös sitä, ettei pääse "tylsistymään" kirjan aikana, kun monta tarinaa menee yhtäaikaa.

21 toukokuuta, 2019

Mummo 4 ja 5

Mummo on kyllä mun lempisarjakuva. Kiitos Anni Nykänen näistä!




Nelosalbumissa meno oli kyllä hersyvää. Voi että sai nauraa! Ihan täys kymppi! Vitonenkin oli hyvä, muttei ihan niin hyvä kuin nelonen. 

Mummo on vaan niin mahtava tyyppi! Samoten kyllä Sulo-pappa, joka tasapainottaa Lyylin menoa.




Toivottavasti Nykänen tekee vielä monta albumia näitä! Pakko kait nää on ostaa omaan hyllyynkin, että saa lukea näitä aina ku tarttee kunnon piristystä elämään.

19 toukokuuta, 2019

Nanna: Ketun koko kuva

Hmph. Nyt oon lukenu kaikki Nanna-sarjakuvat. Onneksi on vielä Veikka-sarjakuvat lukematta!




Ketun koko kuva oli samaa tuttua tyyliä, kuin aiemmatkin Nannat. Opiskelijaelämää, Missen kanssa taistelua ja muuta elämää. Poikkeuksena aiempiin, tässä oli isommat sarjakuvaruudut ja ilmeeltään oli jotenkin värikkäämpi. Välillä sai vähän hihitellä Nannan, Ritun ja kumppaneiden menolle. 

Onneksi on vielä ne Veikka- sarjakuvat lukematta!  Pitää kyllä pikimmiten. Veikka on söpö velikettu.