26 tammikuuta, 2021

Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Tämä olikin upea teos tää Sudenveri. Se kertoo suomalaisista ihmissusista, rakkaudesta, salaisuuksista, oman tien kulkemisen tärkeydestä ja eritoten siitä kuinka tärkeää on tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on.



 
Tää oli yks parhaita kirjoja, mitä viime vuonna luin.  Tää oli koskettava, välillä vitutti, välillä riemastutti. Herätti tunteita! Tarina myös vei mennessään, kun seurasi Vargan, Marraskuun, Martan ja Rasmuksen tarinaa. Oli jännää kurkistaa susien maailmaan, miten he toimivat yksin ja miten he toimivat laumassa. Oli jännää seurata Vargan ja Rasmuksen elämää ihmisten maailmassa. Ärsytti Martta, kun hän yksin tiesi mikä on parhaaksi Laumalle ja kun hän ei kuunnellut Vargaa ja Rasmusta. Riemastutti Rasmuksen päämäärä saada olla sellaisena kuin on, epämuodostuneena ihmissutena ja ihmisenä. Vaikka myös pelotti hänen puolestaan. Ärsytti Varga silloin kun hän jahkasi suhdettaan Marraskuuhun ja toisaalta myös Marraskuu kun antoi Vargan jahkata. Vargassa ja Rasmuksessa oli hyvä, kun he vastustivat Martan päsmäröintiä ja pitivät puoliaan, että saisivat olla omia itsiään. Kunnon ihmissuhde- ja susisuhdekiemuroita!

Kokonaisuutena kirja oli mahtava. Todella hyvä! Kirja myös jäi sellaiseen paikkaan, että tähän voisi myös kirjoittaa jatko-osan. Toivon totisesti, että Kangasvuo kirjottaa tähän jatkoa! Se olisi ihanaa! <3

2 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän aikoinaan ihan hurmiossa! Tosi hyvä kirja.

    VastaaPoista