15 kesäkuuta, 2023

Anne Leinonen: Elokuussa minä kuolen

Tää Leinosen kirja kuulosti niin mielenkiintoiselta, että pakkohan tähän oli tarttua.


Takakansiteksti:

"Alma tietää olevansa kirottu. Rakas isoäiti on kuollut, ja Babalta perityt oudot helmet ennustavat Alman elinpäivien määrän.

Mutta sitä ennen on kesä. On hyvästeltävä kaikki rakkaat. Niitä ei ole valtavasti.

Kuoleman odotus keskeytyy, kun naapuriin muuttaa salaperäinen Mia. Romuluinen tyttö käyttää peruukkeja ja on muutenkin omituinen, kuin menninkäinen. Mia vie Alman seikkailuille kotipihan perukoille Juurankojen maahan.

Alma saa toisenkin ystävän, Kuuran. Pakon määräämä tuttavuus muuttuu kiinnostaviksi juuri, kun Alman pitäisi kuolla. Niin tyypillistä. Yhtäkkiä elämä on jännittävää ja ihmeellistä. Mutta jokin paha on liikkeellä Juurankomaassa, eikä se aio pysyä maan alla.

Alman on voitettava pelkonsa ja löydettävä rohkeutensa, jotta hän voi pelastaa kaikki rakkaat ihmiset, joita alkaa olla jo jonoksi asti."



Tää oli jännä kirja, jännittävä ja mielenkiintoinen. Juurankomaa oli erikoinen paikka, jossa asiat ovat samallain ku oikeassa maassa, mutta silti nurinkurin. Aika kuluu eri tavalla yms. Alman ja Mian seikkailut siellä kyllä jännittivät mua. Heh, t: Eläytyjä. Lisäksi Alman ja Kuuran suhteen kehittyminen oli kivaa seurata. Niin ja sitten ne Baban helmet ja se kirous, että Alma kuolee ku helmet loppuu! Se oli hyvä lisä tähän tarinaan jännitteen tuojana. Lisäksi loppu oli kyllä aika jännittävä.

Eli hyvinkin lukemisen arvoinen kirja! Huomas kyllä, että on nuorille suunnattu, mutta se ei mua pahemmin ikinä haittaa.

Ps: Tykkään, ku Haamu Kustannuksen kirjat on tollaisia neliön mallisia. Erottuvat joukosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti