Rohkeus parantua

Rohkeus parantua on Ellen Bassin ja Laura Davisin kirja "opas naisille, jotka haluavat selviytyä lapsuudenaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä". Itse luin tämän ensimmäisen kerran n.6 vuotta sitten, kun aloin käsitellä lapsuuden traumojani. Nyt halusin lukea tämän uudelleen.

Kirja oli yhtä hyvä kuin muistin! Kirjassa käydään kattavasti läpi se, miten seksuaalinen hyväksikäyttö/väkivalta vaikuttaa lapseen ja miten se vaikuttaa hänen elämäänsä siitä eteenpäin. Kirjassa käydään aikalailla kaikki jutut läpi, mihin hyväksikäyttö vaikuttaa ja minusta se on hyvä. Kirjassa on myös osio hyväksikäyttöä kokeneiden omaisille ja läheisille ja lopussa auttamistahoja ja kirjalistaa ja lähteitä.

"Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole olemassa myönteisiä tai neutraaleja kokemuksia." Tämä oli ehkä parasta antia koko kirjassa. Niin selkeästi sanottu tämä asia, ettei tätä paremmin voisi edes sanoa. Mielestäni tämä lausee pätee myös seksuaaliseen häirintään ja vastaavaan ihan samalla lailla kuin raakaan väkivaltaan.

Kirjassa oli myös hyvin kerrottu se, että toipuminen tai miksi ikinä sitä haluaakaan sanoa, se kestää just niin kauan kuin kestää. Eli kauan. Kun itsekin tuskailen välillä sen kanssa, että olen jo kuusi vuotta käsitellyt asiaa ja tästä ei tule ikinä valmista, niin kirja muistutti taas minua siitä, että minulla on niin vakavia traumoja, ettei tästä voi millään toipua näin vähässä ajassa. 

"En ikinä anna anteeksi ***:lle (tai kuka ikinä hyväksikäyttäjä/hyväksikäyttäjät olikaan). Hänellä/heillä oli mahdollisuus valita. Hän/he valitsi." Tämä oli toinen todella pysäyttävä kohta kirjassa. Tajusin, että juuri nuinhan se on mennyt. Omat hyväksikäyttäjäni ovat olleet aikuisia ja heillä on ollut mahdollisuus myös valita olla tekemättä tekojaan. He valitsivat tehdä. Se ei ollut minun vikani ja syyni ihan millään lailla. Samalla lailla kaikki nekin ihmiset valitsevat, jotka päättävät kouria toisia tai nakella häiritseviä kommentteja. Se on aina valinta! Sinä et voi estää sitä millään tekemisellä tai tekemättä jättämisellä. 

Tästä asiasta voisi sanoa vaikka ja mitä. Olen kirjoittanut Ämyri-blogiin enemmän aiheesta, esim. oireista ja tunteista ja muusta vastaavasta. Ämyri on Siniset siiver ry:n blogi ja tämä ry ylläpitää myös Sinistä foorumia, joka on seksuaalista väkivaltaa kokeneiden vertaistukifoorumi. Foorumilla kaikki ovat nimimerkkien takana.

Rakkaudesta aseisiin

Uutisissa oli haastateltu Jennifer Clementiä tai ainakin tästä hänen kirjastaan Rakkaudesta aseisiin oli mainittu siellä. Googletin heti, koska vaikutti mielenkiintoiselta ja varasin kirjan heti. Sainki kirjan alle viikossa käsiini.

Kirja kertoo Pearlista, joka asuu äitinsä kanssa autossa asuntovaunualueen laidalla. Siinä kuvataan heidän elämäänsä, äidin kuolemaa ja Pearlin elämää sen jälkeen. Kirjan kieli oli kaunista ja tarina vie mennessään. Tuntui, että sanat kertoivat niin paljon enemmän, kuin mitä ne nyt kertoivat. Clement osasi mielestäni kuvata hyvin usalaisten asehulluutta tai ainakin sen, minkälaisena se minulle näyttäytyy eli syvänäkin välinpitämättömyytenä sen seurauksista. 

Kirja herätti ajatuksia. Tuli onnellinen olo siitä, että Suomessa aselait ovat tiukat. Kirja oli yhtäaikaa karu ja kaunis. Ja loppu oli sellainen, että toivon, että Pearlin tarina jatkuisi vielä. Jospa Clement jatkaisi sitä!

Irti ahminnasta

Minua kiinnostaa syömiseen liittyvät asiat, koska oma suhde ruokaan ja syömiseen on jollain lailla häiriintynyttä. Ei mitään helppoa ja rentoa. Katsoin tänään aamulla (postaukset tulee näköjään n.6vkoa jäljessä) Jenny+- ohjelman jakson Yhteiskunnalla on syömishäiriö ja minun mielestäni se on totta! Yhteiskunta ja ihmiset ovat niin keskittyneitä siihen, että pitää olla laiha, jotta oot muka terve ja jotta ihmisellä on ihmisarvo, että sen myötä kaikki on häiriintynyttä. Jakson katsominen itketti ja nauratti.

Irti ahminnasta- kirjassa käydään läpi syömisen ja siihen suhtautumisen kaari. Miksi ahmit? Mihin tunteisiin? Harjoitellaan tunteiden tunnistamista ja etsitään muita keinoja kuin syöminen niiden hallintaan. Käydään läpi sitä, että jos "retkahtaa" taas ahmimaan ja mitäs sitten tehdään. Ja tärkeimpänä se, että miten saadaan elämä muuttumaan pysyvästi ja oma ote rennoksi ja että se pysyy sellaisena. 

Kirja oli kyllä hyvä ja kätevä paketti! Kirjoitin itselleni ylös juttuja, jotka kolahti. Kuten: "Omien tunteiden kieltäminen on yhtä tehokasta kuin astua sateeseen ilman sateenvarjoa ja samalla kieltää itseään tuntemasta hiusten kastumista. Sen sijaan, että kiellät sateen tai kastumisen, voit hyväksyä sateen ja varustautua sen mukaan." Tai: "Liikunta sopii kaikille, mutta kaikki liikunta ei sovi jokaiselle." Tai: Painonhallinnan on oltava niin joustavaa, että sitä pystyy jatkamaan lopun elämäänsä."

Kirja herätti paljon ajatuksia ja pisti miettimään. Voin suositella tätä jokaiselle! Ei tarvitse olla edes mitään ongelmaa omassa syömisessään, tästä voi hyötyä silti paljon.

Sammunut sydän

Kestipä tovin, että sain jatkettua tätä Katariina Sourin Musta Mandala- trilogiaa. Sammunut sydän oli yhtä hyvä kuin edeltäjänsäkin!

Mona Malinia pyydetään tekemään mosaiikkityö Orlovin perheen asuntoon. Työn pitäisi perustua Vrubelin maalaukseen serafista. Mona suostuu tekemään sen, vaikka ensin meinaa kieltäytyä. Samaan aikaan Roni Arosuo istuu vankilassa ja siellä tapahtuu kummia. Lopulta kaikki tuntuu kiertyvän serafin ja Orlovien antiikkiliikkeen ja perheen ympärille. Ja Monakin saa taas näkyjä.

Tämä kirja piti otteessaan. Sourin tyylissä kirjoittaa on jotakin sellaista, että olen mennyttä naista. Ahmaisin kirjan parissa päivässä ja ärsytti, ettei minulla ollut trilogian kolmatta osaa jo hyllyssä odottamassa lukemistaan. Se pitää kyllä hommata pikimmiten käsiin!

Rabbin katti

Sattumalta olen löytänyt lähikirjastoni hyllystä aika mielenkiintoisia sarjakuvia. On mukavaa lukea sarjakuvia. Lapsena niitä tuli luettua enemmänkin. Jostain syystä näin aikuisena ei niinkään. Ei enää niin uppoa Asterixit ja Aku Ankat.

Rising Shadows- sivustolla tätä sarjakuvaa kuvattiin näin:

"Hillittömän hauska kertomus juutalaisen rabbin kissasta, joka kommentoi isäntänsä elämää. Tapahtumat saavat alkunsa 1930-luvulla Algeriassa, kun nimetön kissa sattuu syömään perheen papukaijan, jolta hän omaksuu kyvyn puhua! Isäntänsä kauhistukseksi katti ryhtyy oitis valehtelemaan, ja niinpä rabbi päättää ryhtyä valistamaan tätä uskonnollisissa ja filosifissa asioissa. Totta kai kissa kuitenkin tietää ihmistä paremmin, miten asiat ovat... Rabbin katti herättää eloon menneen maailman kaikessa kauneudessaan ja tuo lukijan eteen joukon unohtumattomia ihmisiä... sekä tietenkin lyömättömän kissan."

En nyt sanoisi, että tämä mikään hillittömän hauska kertomus on. Mielenkiintoinen kuitenkin! Ja kissan puhumisen osalta vähän päätönkin. Tässä kirjassa oli tarina kokonaisuudessaan. Ilmeisesti Rabbin katti on ilmestynyt useampana osana. Mukavaa oli myös se, että sai tietää juutalaisuudesta enemmän tämmösessä kivassa muodossa. Kuvituskin oli kivaa.

Vaihdetaan äitejä

Viimeinen satukirja tältä erää!

Vaihdetaan äitejä kirjassa Johanna ja Juuso vaihtavat äitejä viikonlopun ajaksi, koska Johanna on niin tyytymätön kaksossisarustensa meteliin ja vähän kateellinenkin Juusolle rauhallisista kotioloista ja ruoastakin. Aika pian hän huomaa, ettei vaihtamalla kotiolot parane ja kun Juuso haluaa jo seuraavana aamuna takaisin kotiinsa, ei Johanna vastustele paluuta yhtään. Siinäpä juoni tiivistettynä.

Tämänkin kirjan muistan lapsuudestani. Muistan hihitelleeni ajatukselle, että äitejä voisi vaihtaa. Se tuntui lapsesta niin hassulle. Tähän kirjaan ei liity sen kummempia muistoja.

Satu sadusta

Minulla meni lastenkirjojen lukemiseksi nyt! Satu sadusta! Kuka muistaa tällaisen ihanan satukirjan? Tässä on ihana Sven Nordqvistin kuvitus. Jo pelkkää kansikuvaa katsomalla tulee niin hyvä mieli.

Googletin Sun Axelssonin ja Wikipedian mukaan Satu sadusta on ainut häneltä suomennettu teos. Ei siis ihme, jos en hänestä tiedä sen enempää. Mutta onpahan tehnyt minuun silti vaikutuksen tällä yhdellä kirjalla! Kuvittaja Sven Nordqvist on kuvittanut tunnetut Viiru ja Pesonen- lastenkirjat.

Kirjan juoni menee tiivistetysti niin, että perheen nuorin lapsi Sofia menee hoitoon Rilla-tädin luokse. Rilla-tädin kanssa tehdään kaikkea kivaa ja täti myös antaa kivoja lahjoja. Lahjat kuitenkin katoavat aina, koska Sofian isosisko on niin kateellinen niistä ja ottaa ne pois Sofialta. Kun Rilla-täti huomaa sen, hän ensin suuttuu, mutta sitten alkaa miettiä, että mikä lahja olisi sellainen, ettei sitä voi ottaa pois vaikka sen antaisikin eteenpäin. Niin hän viimein kertoo sadun (opettavaisen tietenkin) ja niin Sofia kertoo sen sitten sisaruksilleen. Lasten äiti huomaa viimein, että Sofian lahjat on viety ja ne palautetaan Sofialle ja rauha palaa maailmaan.

Kirjan tunnelma on ihana ja kuvitus on ihana ja koko kirja on ihana. En muista, minkä ikäisenä tämän sadun olen ekaa kertaa kuullut. Todennäköisesti alle kouluikäisenä, koska sitten olen lukenut niitä enimmäkseen itse. Tämä kirja on kuitenkin jäänyt kotoisan tunnelmansa takia mieleeni.

Tuhkimo

Seuraava kirjahyllyn (banaanilaatikon) aarre. 

Tähän kuvassa näkyvään Tuhkimo- satukirjaan liittyy sellainen tarina, että minulla/meillä oli juuri tuo kirja, kun olin alle kouluikäinen. Lisäksi minulla on mielikuva, että suutuin jostain ja revin sen. Tuo kirja on siis ohut, eikä sivuja ole paljoa. No, kirja oli jäänyt silti mieleeni hyvin ja Helsingissä käydessä kerran käytiin VR:n makasiineilla kirpputorilla. Sieltä löysin tämän kirjan! Ja tietysti ostin sen heti itselleni! 

Itse tarinaa en tässä jaksa kerrata, sen aika varmasti kaikki tuntevat. Kirjassa on hauskaa se, että tekstitys on isoilla kirjaimilla. Nykyään sanottaisiin, että Caps Lock päällä kirjoitettu. Kirja on myös todella tiivistetty versio Tuhkimo- sadusta. Kuvat ovat kivalla tyylillä tehty, kuten kansikuvasta voi päätellä. Tästäki sadusta pidin ja tätä oli kivaa lukea silloin, kun opin 5-vuotiaana lukemaan.

Adalminan helmi

Tässäpä pieni aarre kirjahyllyni (banaanilaatikon) kätköstä! Sain tämän kirjan joululahjaksi kummisedältäni ollessani 5-vuotias. Kirjassa on aivan ihana Maija Karman kuvitus! <3

Tarinassa prinsessa Adalmina syntyy ja saa lahjaksi kahdelta haltijalta kaiken mahdollisen kauneuden, viisauden ja rikkauden, mutta ne säilyy vain jos lahjaksi saatu helmi säilyy. Ja jos helmi katoaakin, niin sitten prinsessa saa hyvän ja nöyrän sydämen, eli ei huono lahjus sekään. No, prinsessa kasvaa ja hänestä tulee kaiken myötä melkoinen diiva. Sitten hän teiniksi vartuttuaan karkaa kotoa ja katoaa metsän syleilyyn ja helmikruunukin tippuu päästä lammen syvyyksiin omaa kuvajaista ihastellessa.  Sen jälkeen Adalmina elelee joitain vuosia vanhan köyhän vaimon luona ja hänen sydämestään tulee tosiaan hyvä. Tottakai häntä samaan aikaan etsitään kaiken aikaa kaikkialta. Eräänä päivänä metsässä prinssi Sigismund kohtaa suloisen Adalminan lampaita kaitsemassa. Vähän myöhemmin samainen prinssi kumartuu juomaan lammesta ja löytääkin helmikruunun. Saavuttuaan myöhemmin kuninkaan linnaan, hän vie kruunun kuninkaalle. Helmikruunua sovitetaan sitten kaikkien neitojen päähän, jotta oikea prinsessa löytyisi. Yön pimetessä myös viimein lammaspaimen Adalminan päähän. Kaikki päättyy siis hyvin! Plus Adalmina sai pitää hyvän ja nöyrän sydämensäkin.

Lapsena pidin tästä sadusta ja eritoten sen kuvituksesta hyvin paljon. Tätä on tullut luettua monet monet kerrat. Tarina on Topeliuksen tyyliin opettavainen. En tiedä, kuinka paljon asioita tuolloin alle kouluikäisenä ymmärsin, mutta kirjasta pidin paljon. Ihmeen hyvin muuten säilynyt tämä kirja nämä 26 vuotta! Välillä tuntuu, että parhaat muistot lapsuudesta liittyy joko kirjoihin tai uimiseen.

Nefrin tytär

Olin kuulkaa onnellinen, kun sain Erika Vikin Nefrin tyttären käsiini! Vihdoin saisin tietää, miten tarina jatkuu.

Aleian matka merellä jatkuu. Corildon, Arata Erren, Mateo ja muutama seleesi ovat hänen perässään. Seleesiassa taas jatkuu sota sillä välin. Aleia päätyy Thellurothiin keisarin palatsiin Ryn viemänä. Häneltä halutaan Kaoortin tutustumista ja muistin palaamista. Myös Erien Qyn on fennekin kanssa hänen perässään ja Aleian jäljittäjät kohtaavat yllättäin keisarin palatsin alla kun Corildon jää vangiksi.

Miten Aleian muistin käy? Miten minkään asian käy? Kuka on Erien ja miksi hän seuraa Aleiaa? Kirja kyllä antaa vastaukset asioihin. Kirja vei minut ihan kokonaan mennessään jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen ja luin tämän kolmessa päivässä. Ainut mitä haluaisin vielä lisää, on Tigranin tarina. Jotenkin Tigran oli sellainen hahmo, että häneen samaistui ja hänestä haluaisi tietää lisää, kuulla hänen tarinansa kokonaan. Toivon, että niin käy! Toivon totisesti, että Erika Vik kirjoittaa vielä paljon kirjoja. Minusta hän ainakin sai fanin tällä trilogiallaan.