03 lokakuuta, 2024

Mervi Heikkilän Louhi-trilogian 2. ja 3. osa

 Hetki meni, että sain luettua tän trilogian loppuun. Alkuvuodesta luin ekan osan ja nyt kesällä tokan ja kolmannen osan. Ihastuin tähän kalevalamaiseen teemaan todella paljon.


Tuonella kulkijat

"Roona ei ole kuin muut. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että lomareissu Turkuun muuttuukin ihan toisenlaiseksi matkaksi.

Kaupungista ovat mystisesti kadonneet kaikki linnut, samoin Roonan isä, antikvariaatinpitäjä Eerikki Puujumala. Liike on kuin hävityksen kauhistus ja Roonan lisäksi sen ympärillä hiippailee outo, arpikasvoinen nuorukainen.

Jotain pahaa on selvästi tekeillä, mutta mitä?

Louhen liiton itsenäisessä jatko-osassa Roona joutuu tekemään vaarallisen matkan Turkuakin kauemmas. Paikkaan, josta paluuta ei ehkä ole.

Mervi Heikkilän Tuonella kulkijat kulkee petojen polkuja synkän metsän siimekseen ja Tuonen virran rantaan, ikiaikaisten arvoitusten äärelle."

Tää oli jännä tää kakkososa! Piti ihan ahmaista tämä loppuun, että saa tietää mitä on tapahtunut Roonan isälle ja mitä ihmettä Turussa muutenkin tapahtuu. Tykkäsin tosi paljon! Nää kirjan hahmot on aika mainioita ja uskottavia ja kiinnostavia. Varsinkin Roonan biologiset vanhemmat.


Pohjolan porteilla

"Roona ei ole kuin muut. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että mikään elämässä ei suju tavallisesti, ei edes seurustelu Aleksin kanssa.

Kun peilikuvassa alkaa vilahdella tumma varjo, ja Roonan isä Eerikki Puujumala saa huolestuttavan näyn, on syytä valmistautua pahimpaan. Roona päättää vahvistaa tietäjäntaitojaan ja hankkia oman rummun. Avukseen hän saa arpikasvoisen ystävänsä Sampsan ja kuvankauniin shamaanin, Iraidan.

Louhen liiton ja Tuonella kulkijoiden itsenäisessä jatko-osassa Roonaa ovat vastassa entistä pelottavammat viholliset.

Vaarallisten matkojen päätepysäkki on Pohjolan porteilla, itse Pohjan Akan valtakunnassa. Siellä Louhi ei hallitse, eikä armoa tunneta."

Trilogian päätösosassa kaikki huipentu hienosti! Tämäkin oli kyllä niin jännittävä. Seurasin Roonan rummuntekoa ja kaikkea mielenkiinnolla. Kun kirja loppui, oli niin haikea olo. En halua päästää irti tästä maailmasta. Haluan lukea lisää Roonan elämästä! Haluan tietää miten hänen elämänsä jatkuu, millanen hänestä tulee isona, mitä kaikkea vielä voikaan olla. Mervi Heikkilä, ole hyvä ja kirjoita lisää Roonan elämästä. Joohan? Please! Toivoo Laura, 37v.

02 lokakuuta, 2024

Syyskuun kooste

Syyskuu oli ja meni. Koittanu toipua koronasta ja jatkaa opintoja ja työharjoittelua. Huh huh ja puh.


6.9. ihailin sieniä bussipysäkin vieressä.

 Luetut:29

Paula Hawkins: Kuin kytevä tuli
Moona Laakso: Naiset jotka etsivät suurta tulta
Katri Savolainen: Tyttö Mijas-vuorelta
Gijé & Carbone: Soittorasia 5: Silkkikotkan sulat
Megha Majumdar: A burning
Katie O'Neill: The tea dragon society
Jane Austen: Järki ja tunteet
Andrew Joseph White: Hell followed with us
Suzanne Berne: A crime in the neighborhood
Dave Roman & Heather Mann: Unicorn Boy
Anna-Liisa Hännikäinen-Uutela (toim.) & Pekka Penttinen (toim.): Koulunuorisotyö
Jamila Rowser & Robyn Smith: Wash day diaries
Anna Bogutskaya: Unlikable female character - the women pop culture wants you to hate
Qiu Xiaolong: Kuolemanjärvi
Faith Erin Hicks: Hockey girl loves drama boy
Emmi Valve: Polte
Hanna Hauru: Jääkansi
Angie Thomas: Viha jonka kylvät 
Jeet Thayil: Nämä virheet ovat oikein
Anneli Furmark: Tule kanssani nurkan taa
Brenna Thummler: Sheets
Brenna Thummler: Sheets 2: Delicates
Brenna Thummler: Sheets 3: Lights
Emilia Hart: Taipumattomat
Saija Kuusela: Vyöry
Kirsti Heporauta: Koulukodin tyttö
Elina Hirvonen & Ville Tietäväinen: Näkymätön
Tim Probert: Lightfall 2: Linnun varjo
Sigrid Boo: Tällaisinakin aikoina


17.9. työharjottelusta kotiapäin kulkiessa pääsin ihailemaan 
Mannerheimin-puiston valoja.

Katsotut: 5

Elokuvat: 1

Guardians of the galaxy 3
2023, 2h30min

Sarjat: 4

Professori T
Iso-Britannia, 2024
3. kausi (6 jaksoa)

Minkä taakseen jättää
Iso-Britannia, 2023
5. kausi (3 jaksoa)

Harry Wild
Iso-Britannia, 2023
2. kausi (6 jaksoa)

Koodinimi kuusi neljä
Iso-Britannia, 2023
1. kausi (4 jaksoa)


20.9. kerkesin vielä sen kerran kesässä Tähtitornin kahvilaan. 
Meni kiinni pari päivää myöhemmin.

Haasteet: 3





28.9. kuva meijän keittiön ikkunasta. Rakastan tätä näkyä!


Semmonen oli mun syyskuu. Mites teillä on mennyt se?

01 lokakuuta, 2024

Vahvat naiset -lukuhaasteen koonti 8.3.-11.10.: mitä luin?

Homma on valmis jopa hieman etuajassa! Hiphei! Tää olikin tosi mukava lukuhaaste! 😍





Naiskirjailija: Elina Pitkäkangas: Sang LINKKI
WLW: S. W. Searle: Patience & Esther LINKKI
Soturi: Anniina Mikama: Tulen ja tuhkan tyttäret LINKKI
Misogynia: Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä LINKKI
Naisjohtaja: Vera Vala: Sisilialainen puolustus LINKKI

Toivo: L. M. Montgomery: Sininen linna LINKKI
Tietokirja: Jessikka Aro: Putinin maailmansota LINKKI
BIPOC: Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle LINKKI
Noita: Emilia Hart: Taipumattomat LINKKI eli postaus tulossa
Itsenäisyys: Sarah Penner: Lontoon salatieteellinen seura LINKKI

Tulevaisuus: Reetta Vuokko-Syrjänen: Mahdottomien kukkien puutarha LINKKI
Voima: Julie Berry: Kunnes kerron totuuden LINKKI
Jumalatar: Karolina Kouvola: Pohjolan jumalattaret LINKKI eli postaus tulossa
Perhe: Lucinda Riley: Varjon sisar LINKKI
Feminismi: Marjane Satrapi: Nainen, elämä, vapaus LINKKI

Sorto: Christina Wahldén: Miehiltä kielletty LINKKI
Sukupuoliroolit: Charlotte Perkins Gilman: Herland LINKKI
Ilo: Mira Aurelia Eskelinen: Aavistus LINKKI
Seksuaalisuus: Vonda N. McIntyre: Unikäärme LINKKI
Rauha: Angie Thomas: Viha jonka kylvät LINKKI eli postaus tulossa

Hyvä mieli: Sylvia Plath: Lasikellon alla LINKKI
Rakkaus: Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia LINKKI
Useampi naishahmo: Anneli Jordahl: Karhunkaatajan tyttäret LINKKI
Trauma: Hester Musson: Finton Hallin arvoitus LINKKI
Nainen kannessa: Niina Mero: Englantilainen romanssi LINKKI