Välipäivien lukumaratonin kooste: Miten mulla meni maratoonaaminen?

Nyt välipäivien lukumaratonin koostetta kehiin! Luvassa pitkähkö sepustus.

Perjantai 27.12.

Aloitin lukumaratonin jo yöllä, ku valvoin. Luin klo:1.25 alkaen 1h ajan Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa- kirjaa. Se eteni 65 sivua.

Sitte yöunet tähän väliin. Jatkoin aamupäivällä klo:9.30 ensitöikseni Ennen olin pakolainen- kirjaa. Sain kirjan loppuun. Aikaa näihin viimeisiin 132 sivuun meni 1h50min.

Pieni tauko ja jatkoin klo:11.40 Tarinoita suomalaisista tytöistä. Luin kirjan loppuun eli 84 sivua ja aikaa meni siihen 1h20min.

Georgen lukemista jatkoin parin tunnin tauon jälkeen. 2h15min lukuaikaa ja kirja eteni 71 sivua.

Sitte taas parin tunnin tauko ja päätin tarttua Artemikseen, että josko se etenis. Alku ollu takkunen sen kans ja saanu luettua vaan 26 sivua sitä. Klo:19.15 jatkoin ja luin 45min ja etenin hurjat 20 sivua. Tunnin tauon jälkeen uus yritys. Toiset 45min ja toiset 20 sivua. Ei tää nyt etene. Päätin jatkaa sitte Oman näköinen elämä- kirjaa. Luin sitä 10min ja etenin 7 sivua ja tein kirjan tehtävät luetuilta sivuilta lukemisen päälle. 

Tuli ton jälkeen olo, että nyt riitti lukeminen tältä päivää. Siirryin kattomaan BookTube-videoita.

Päivän saldo:

8h5min

399 sivua

2 kirjaa loppuun

Lauantai 28.12.

Päätin tarttua vielä kerran Artemikseen, että josko se etenis. Jos ei, ni jätän suosiolla sen kesken. Puolilta päivin alotin lukemisen ja nyt kirja imas otteeseensa, ku juoni nytkähtiki kunnolla eteenpäin. Luin sitä 4h putkeen ja kirja eteni 145 sivua. Wou! Jäin tähän kirjaan nyt koukkuun.

Ku on nää junnujen jääkiekon mm-kisat ja liiga-pelit, ni jääkiekkoa piti kattoa välissä. Jatkoin Artemiksen lukemista klo:18.40 ja luin sitä 2h ja se eteni 63 sivua. Sitte iski väsy ja elämä ja siirryin taas kattoon BookTube- videoita. 

Huomena vielä vika maratonpäivä! Saattaa lukeminen jatkua yöllä jo, jos ei uni tuu. 

Päivän saldo:

6h

205 sivua

Sunnuntai 29.12.

Päivän luku-urakan aloitin Artemiksella. Klo:11.10 tartuin kirjaan ja luin 1,5h ja loput 53 sivua. Artemis on nyt luettu! Kannatti yrittää tän lukemista, ku oli lopulta hyvinkin lukemisen arvoinen kirja.

Ruoan laiton jälkeen sen paistumista odotellessa tartuin taas Georgeen puoli kolmen aikaan. Pikkusta vajaa 1,5h luin ja loput 60 sivua eli sain Georgenkin loppuun. Oli ihana kirja! <3

Sitte taas näitä junnujen mm-kisoja ja niitä katsellesssa tartuin lukupinon sarjakuvaan. Ihmenaisen luin katsomisen lomassa, 45min ja 128 sivua siinä neljän ja viiden välillä.

Kirjaston sivuilta huomasin, että joku onneton oli varannu Caitlin Moranin Naisena olemisen taito- kirjan ja mulla ois pari päivää aikaa lukea se, ennen ku pitää palauttaa. Päätin tarttua siihen, vaikka ei ollu mun lukupinossa. Aloitin lukemisen klo:17.40 ja luin 1h20min ja 47 sivua.

Kolme varttia myöhemmin tartuin Uusi Sarjakuvantekijän Oppikirjaan. Luin kolme varttia ja 15 sivua. Alko mieli kuplimaan ideoista, ku erään ystäväni kanssa mietitty yhteistä sarjakuvan tekemistä. Puoli tuntia myöhemmin jatkoin tätä kirjaa ja luin 1h ja etenin toiset 15 sivua. Sitte taas ideoitten ylöskirjaamista.

Klo:22.30 jatkoin Moranin kirjaa puolille öin asti. 1,5h ja 50 sivua.  Kirja pääsi hyvälle mallille. Lopetin kirjaamisen ja jatkoin lukemista vielä puoli kolmeen asti. :D

Päivän saldo:
7h55min
368 sivua
3 kirjaa loppuun


Lukumaratonin saldo yhteensä:

22h
972 sivua

Tää lukumaraton meni aika hyvin!

Girl gang bang bang

Toinen Emmi Valveen sarjakuva. 

Tässä on lyhyitä tarinoita The Bang Bangsien elämästä. Kannessa olevien kolmen nuoren naisen tekemisistä ja myös sekoiluista. Menossa mukana myös yhden poika ja pojan isä ja hänen uusi (täydellinen) puoliso. Meno on monenlaista ja välillä vähän sekavaa.

Tämä oli mukavaa luettavaa. Sopiva välipala kaiken keskelle. Tykkään melkoisen paljon Valveen kuvituksesta. Tässä albumissa se varmistui.

Armo

Omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani.

Mitä mää osaisin sanoa tästä? Tää oli jotenkin tyhjentävä tapaus, ku tuntuu, ettei osaa sanoa mitään. Paikoin yhtäläisyyksiä omaan elämääni, esim. olen itsekin ollut osastolla.

Kuvituksesta pidin. Värien käytöstä. Sisäisen mustuuden kuvaamisesta.

Se jäi mulle mysteeriksi. että miksi tän sarjakuvan nimi on Armo.

Välipäivien lukumaraton 27.-29.12.

Huomenna alkaa kolmen päivän lukumaraton, johon aion osallistua niin, etten näinä päivinä toivon mukaan aukaise ollenkaan tietokonetta tai puhelimella somea. Tarvin tällaisen kunnon breikin just nyt. (Epäilen, että aukasen koneen ja katon YouTubesta kirjavlogeja.)

Lukumaratonin järjestää Lukeva peikko- blogi ja linkistä pääsee tsekkaamaan osallistujakavalkadin.

Maratonkirjapinoni on seuraavanlainen:

Markku Kähkönen ja työryhmä: Ennen olin pakolainen
Alex Gino: George
Andy Weir: Artemis
Leena Ståhlberg ja Marjaana Herlevi: Omannäköinen elämä
Katariina Kyrölä ja Hannele Harjunen: Koolla on väliä!
Iida Salminen ja Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
Jill Thompson: Ihmenainen
Ilpo Koskela: Uusi sarjakuvantekijän  oppikirja


Tavoitteena olis, että saisin ees yhen kirjan loppuun. Kaikki muut on kesken, paitsi kahta alinta en oo vielä alottanutkaan. Haluaisin tän maratonin myötä saada täyteen 200 tänä vuonna luettua kirjaa. Puuttuu vielä 4! Oon pari kertaa GoodReadsissa nostanu mun tavotetta, ku tuli eka täyteen 100 ja sitte vielä 150. Uskon, että saan ton 200 täyteen. Alkaa vaan lukea paahtamaan nyt!

Kuka muu osallistuu tälle lukumaratonille?

Talvikaupunki

Aah, lisää Arnalduria ja kylmää rikostutkintaa.

"Tammikuun viima lennättää lunta kuoliaaksi puukotetun kymmenvuotiaan pojan ylle vuokrakerrostalon pimeällä pihalla Reykjavikissa. Lapsen äiti on Thaimaasta, joten syntyy epäilyjä teon rasistisista motiiveista. Rikospoliisit Erlendur, Elínborg ja Sigurður Óli saavat ajatuksia herättävän tehtävän talvisessa kaupungissa, joka voi olla kova ja kylmä." GoodReads

Tässä oli kyllä omanlaisensa tarina. Mun mielestä kirjan loppuratkaisu oli vain ja ainoastaan surullinen ja sitä paljastamatta sen kummemmin, myös itsekäs. Äääää. En tykännyt siitä. Kirja muuten oli juoneltaan hyvä ja meni eteenpäin ja en osannut aavistaa loppuratkaisua. Pieni läkähdys tähän sen lopun takia.

Erlendurin elämän käänteet ovat aina mukavaa seurattavaa ja niin tässäkin kirjassa, kun ne menivät eteenpäin. Pakko saada jo senkin takia pian seuraava tän sarjan osa luvun alle. Toivottavasti Elínborgistaki kerrottais pian enempi. Erlendur ja Sigurður Óli ovat saaneet estradia jo hyvästi.

Milanon nukkemestari

Kestipä tosi kauan, että sain jatkettua tätä sarjaa. Mulla on iso ongelma siinä, että saan niin huonosti luettua oman hyllyn kirjoja. Tässä ois kovasti petrattavaa.

GoodReadsista juonen kuvaus: "Arianna de Bellis on saanut tyttären Bartolomeon kanssa ja muuttanut Milanoon, missä hän työskentelee tutkijana yliopiston oikeuspsykologian laitoksella. Milanossa löytyy murhattuina kaksi opiskelijaa nukke kädessään. Samankaltaisesta murhasarjasta tuomittiin neljä vuotta aiemmin pappi, mikä loi raskaan varjon katolisen kirkon ylle. Ariannan pappisveli Ares ryhtyy nyt Vatikaanin pyynnöstä selvittämään, onko marionettimurhaajaksi nimetty pappi sittenkin syytön. Arianna puolestaan etsii epätoivoisena Milanon kaduilta psykiatrisesta hoidosta karannutta vankia, joka väittää pakenevansa salaperäistä Nukkemestaria. Mutta kuka todella pitelee lankoja käsissään ja hakee öisillä kaduilla seuraavaa uhriaan?"

Kirja vei mennessään, vaikka vajaa 2v sarjan osien välillä pikkusen kaiveluttikin muistia. Edelleen pidän Ariannasta ja näistä kirjoista. Juonen käänteet mielenkiintoisia ja miljööstä pidin myös. Kun tän sain loppuun ni aloitinkin heti sarjan seuraavan ja toistaiseksi viimeisen osan.

Ps: Hyvää joulua teille, jotka joulua vietätte!

Itsenäisiä naisia

Mää oon jotenkin nyt niin ihastunut näihin ns. tosisatukirjoihin. Saan näistä valtavasti potkua. Oispa näitä ollu mulla luettavana lapsena. Olisin tarvinut.

Tässä kirjassa naisia käydään läpi nykyhetkestä taaksepäin heidän syntymäpäiviensä mukaan. Monet heistä tiesinkin, mutta osa oli sellaisia, joita en tiennyt. Tekstit olivat helppoa ja selkeää luettavaa. Kuvituksessa minua häiritsi se, ettei monikaan ollut mun silmiin näköisensä. Jos en olisi tiennyt, että ketä kuva esittää, en olisi aina tunnistanut.

Tähän mennessä oon tykännyt näistä kirjoista aivan valtavasti. Ainut mikä pelottaa näissä on, että kyllästyn näihin, ku ahmin näitä. Kirjahyllyssä odottaa seuraava tällanen nytkin.

Subdimensionaalinen portti

Tämä sarjakuva jäi itselleni lukukokemuksena vähän hämärän peittoon.

Itse tarina jäi itselle jotenkin epämääräiseksi, enkä saanut siitä otetta. Kun luin GoodReadsista sarjakuvan kuvauksen, tajusin, etten ollut tavoittanu sitä tästä sarjakuvasta juuri lainkaan. En tiedä miksi näin kävi. Kuvitukseen taas ihastuin. Pidin siitä ihan älyttömän paljon ja sen takia annoin GoodReadsissa tälle monta tähteä. 

Toisaalta mietin, että haittaako se, jos aina ei tavoita tarinaa? Voiko olla täydellinen lukija ja aina saada kaikesta kiinni? Ei voi. Aion olla itselleni tässä kohti armollinen.

Kuvituksen takia aion ehdottomasti tutustua Kankareen muihin sarjakuviin.

Lost in Suomi

Tämä kirja on yhdenlainen matka suomalaisuuteen. Yhdysvaltalainen Tim tutustuu suomalaiseen tyttöön, rakastuu ja loppu onkin historiaa.

Tämä kirja on kirjotettu hyvällä tyylillä ja hyvällä otteella. Ehkä Walkerin huumori osui mun huumoriin niin hyvin. Hän kertoo lapsuudestaan, jossa tutustunut naapurustossa asuviin outoihin suomalaisiin, miten teini-ikäisenä rakastuu suomalaiseen tyttöön ja alkaa etäsuhteeseen hänen kanssaan, miten he menevät naimisiin ja lopulta lasten takia päättävät muuttaa Suomeen asumaan, ja millaista on olla Suomessa opettajana, kun on tottunut erilaiseen koulukulttuuriin Yhdysvalloissa.

Kirjaa lukiessa monet kerrat hörähteli menemään ja kappaleessa, jossa käsiteltiin jääkiekkoa, ei voinut kuin nauraa. Joo, saatoin tunnistaa paikoin itseni kirjasta. Kuinkas muutenkaan, kun suomalainen on. 

Kirja on hyvä ja aika nopea lukea. Oli hyvää vaihtelua omaan lukemistoon.

Cognac- trilogia

Olipas kuulkaa hyvä trilogia tää Cognac! Jotenkin tykkäsin tästä tosi paljon. Niinku ois lukenu hyvää dekkaria.

"Anna-Fanély Simon, kokenut sotareportteri ja valokuvaaja, saa tehtäväkseen lehtijutun Cognacin alueen pääelinkeinosta. Itse samalla seudulla kasvaneena hän toivoo kohtaavansa lapsuudenystävänsä Alicen. Tämä on kuitenkin kuollut, ja eräät yksityiskohdat hänen kuolemansa olosuhteissa saavat journalistin kyseenalaistamaan virallisen version tapahtumainkulusta." GoodReads

"Ensimmäisessä Cognac-albumissa Demonien osuus journalisti Anna Fanély, juttumatkalla konjakkiseudulla, sai tietää vanhan ystävänsä kuolemasta. Poliisi pitää tapausta selvitettynä, mutta Annalla on omat epäilyksensä, ja hän kutsuu Pariisista avukseen ystävänsä Connorin. Paikallisen asiantuntijan Fernandin kanssa tapausta tutkitaan eteenpäin, ja murhamysteeri saa yhä uusia, yllättäviä käänteitä. Yksi epäillyistä löytyy kuolleena..." GoodReads

"Lehtikuvaaja Anna-Fanély Simon tutkii epävirallisesti lapsuudenystävänsä Alicen murhaa. Eksentrisen ystävänsä Connorin ja Fernandin, paikallisen konjakkiasiantuntijan, kanssa hän jäljittää myös kauppaliikkeen varastosta kadonneita harvinaisia erikoistisleitä. Hän ei kuitenkaan ole ainoa, joka toivoo tarinalle päätöstä. Alicen veli Xavier vie Annan autoajelulle, mutta on arvoitus, pääseekö Anna elossa takaisin..." GoodReads

Kuvitus tässä oli hyvä. Pidin siitä paljon. Konjakkitietous ei pahemmin kiinnostanut, vaikka sitäkin tuli tässä jonkin verran, koska päähenkilö teki konjakeista artikkelia lehteen. Juonenkäänteet olivat hyviä. Jotkut jutut olivat inasen epäuskottavia. Kokonaisuus oli kuitenkin niin hyvä, ettei se menoa haitannut. Niin ja ei se murhaajakaan ollut mulle päivänselvää alusta asti, eli sekin oli hyvä homma.

Suosittelen tätä sarjakuvatrilogiaa!

Tulevaisuuden arabi 4

Riadin tarina jatkuu. Tässä kirjassa hän kasvaa 9-vuotiaasta teini-ikäiseksi 14-vuotiaaksi.

Riadin vanhempien välit eivät ole hyvällä tolalla. Isä on saanut töitä Saudi-Arabiasta, jonne äiti ei suostu muuttamaan. Sen sijaan äiti lähtee lasten kanssa Bretagneen, Ranskaan. Siellä ovat äidin vanhemmat lähellä. Lomamatkat Syyriaan isän lapsuudenperheen luo eivät iän lisääntyessä ole enää ollenkaan kivoja. Koulussaki on yhenlaista. Sitten isä tulee Ranskaan, kun työt ovat loppuneet Saudi-Arabiassa. Se, mitä siitä seuraa, sai minut kirjan lopussa vähän kiehumaan. Joten: hyvä Riad Sattouf, voisitko tehdä vähän äkkiä lisää tätä sarjakuvaa ja voisiko sen myös suomentaa yhtä äkkiä, jotta saan tietää, miten tarina jatkuu???

Matti in the wallet

Vähän lisää Mattia! Ja tätä meijän äidinkieltä, joka on niin ihanaa.

Kuinka usein tulee mietittyä, että mitä suomen kielen sanonnat onkaan, jos ne kääntää kirjaimellisesti vaikka nyt englannin kielelle, niinku tässä sarjakuvakirjassa?

Kauhistuksen kananhäkille nauroin. Aika räkäsesti. Hirnuin suorastaan. 

Ei tää hukassa oleminenkaan oo sitä kaikista houkuttelevinta. Sanosin.

Mistä nää sanonnat oikein on syntyny? Miksi olla hukassa? Miksi kauhistuksen kananhäkki?

Tuo kirja sai kyllä miettimään näitä suomen kielen sanontoja vähän uudella lailla. Suosittelen lukemaan. Saa ainaki vähän hupia.

Mies järvessä

Jotenkin näistä Arnaldurin dekkareista on tullu mulle semmosia kirjoja, joihin tartun kun tarvii aivot narikkaan, mutta seura on taatusti hyvää ja tylsää ei tuu.

"Kleifarvatnin pinta laskee ja pohjalta paljastuu luuranko, johon on sidottu radiolaite. Rikospoliisit Erlendur, Elínborg ja Sigurður Óli joutuvat kaivautumaan kylmän sodan aikaisiin tapahtumiin ja vuosikymmenten takaisiin selvittämättömiin katoamistapauksiin.

Itä-Saksa, 1950-luvun puolivälissä. Islantilaisia nuoria opiskelee Leipzigissa DDR:n valtion stipendillä. Joidenkin silmät avautuvat kriittisyyteen, jotkut säilyttävät uskonsa järjestelmään. Mutta onko joku heistä Stasin avustaja?

Erlendurin oma menneisyys ja nykyinen elämäntilanne kiertyvät auki yhdessä luurangon arvoituksen kanssa, ja menneessä maailmassa alkanut kertomus haihtuneista unelmista ja kadonneista ihmisistä sulkeutuu." Juoni GoodReadsista.

Tää kirja vei kyllä mennessään. Jotenkin vain upposin lukemaan juonen käänteitä, jotka olivat kyllä mielenkiintoisia ja joista en DDR:n osalta tiennyt käytännössä mitään. Vaikka sinänsä nää dekkarit on tyypillisiä poliisi ratkoo- dekkareita, niin jotenkin oon kovasti tykästynyt Erlenduriin ja hänen kollegoihinsa ja heidän kaikkien elämän käänteisiin. Joo ja nää kirjat ei auta yhtään mun matkahaaveita. Haluaisin käydä Islannissa joskus. Nähdä ne laava-aavat ja kaikki.

My Solo Exhange Diary

Tää sarjakuva vähän kuin jatkaa siitä, mihin My Lesbian Experience With Loneliness jäi. Ilmeisesti tää on oikeasti sille jatko-osa, mitä GoodReadsissa kattoin.

Käytännössä päähenkilö jatkaa edellisestä osasta tuttua kamppailuaan yksinäisyyden, vanhempiensa luona asumisen, töiden ja mielenterveytensä kanssa. Hän saa ahaa- elämyksiä asioiden suhteen ja hänen asiansa etenevät pikkuhiljaa parempaan suuntaan. 

Mulle tää ei ollu niin iso elämys kuin eka osa, mutta hyvä tääkin oli. Toivottavasti Nagata tekee lisää tätä sarjakuvaa. Kiinnostaa kyllä lukea lisää tätä tarinaa.

So you want to talk about race

Tääki oli taas näitä mun tänä vuonna lukemia silmiä ja ymmärrystä avaavia kirjoja.

Oluo selittää ja kertoo kirjassaan tosi hyvin ja selkeästi rotuun ja rasismiin liittyviä asioita. Esimerkiksi sen, miksi mustat ihmiset (Yhdysvalloissa) eivät luota poliisiin ja mistä se juontuu. Mitä on mikroaggressiot, mitä on etuoikeus, mitä on intersektionaalisuus jne. Ittellä oli lukiessa semmonen olo, että ihanaa, ku Oluo on jaksanut kirjottaa asiat niin selkeästi ja esimerkein varustettuna ja ihanaa, että voin vaan lukea ja yrittää ymmärtää, eikä tarvitse kokea noita asioita. Kyllä sitä valkoisena ihmisenä on valitettavan etuoikeutetussa asemassa ihonvärinsä takia niin monissa asioissa. 

Suosittelen isosti kaikki lukemaan tämä kirja. Tämä avaa kyllä ymmärrystä rasismin suhteen. Ois kyllä todella mahtavaa, jos tämä myös suomennettaisiin.

Kaunotar ja hirviöt

Tästä vähän erilainen rakkaustarinasarjakuva. Ihan vähän vaan ärsyttävä, kuten kohta saatte lukea.

"Kaunis, kiltti ja romanttinen Angelica Mähönen ymmärtää täydellisesti miehen psyykeä: onhan hän valmistunut voimaantumisterapeutiksi Peräpihniön kansanopiston tunneälylinjalta. Angelica myös tietää, että hyvä nainen voi rakkaudellaan muuttaa haasteellisemmankin hirviön uljaaksi prinssiksi. Silti ihana Angelica on yksin, ilman parisuhdetta.

Löytääkö Angelica onnen Christianin, ahkeran kirvesmiehen kanssa? Vai onko kulinaristi Atte sittenkin se oikea? Tekninen tukihenkilö Ripa eu ole ainakaan sitoutumiskammoinen, mutta voiko Angelica sittenkään vastustaa monikulttuurisen Vladin kypsää chramia? Ja sitten on vielä eläimellistä vetovoimaa uhkuva Stobe, vakaa hoitoalan ammattilainen. Onneksi sankarittaremme voi aina kysyä neuvoa empaattisilta ystäviltään.

Kaunotar ja hirviöt on aikuisten satu rakkauden ja kumppanuuden etsimisestä. Vaikka henkilöt tässä epäromanttisessa komediassa ovat suorastaan mielikuvituksellisia, tarinassa tuntuu silti vahvana tosielämän karvas sivumaku."

From GoodReads

Ja voi kiesus ku mua ärsytti tuo Angelica. Krääh! Ääh! Turhautumien turhauma! Eikö se opi?!?! No ei se opi. Plääh ja ääh. Kiehumista turhautuneena.

Kuvitus oli erilainen tyyliltään, mihin on tottunu. Tuosta kansikuvasta sen näkee. Tykkäsin siitä. Ja voi että mua ärsytti tuo uskomus, että toisen ihmisen voi muuttaa ja että rakkaus on voima, joka muuttaa kenet vaan. Voi Gerberos sentään! Ja näitä ihmisiähän on, jotka näin luulee. Joskus saa lukea juttuja sarjamurhaajista ja raiskaajista ja muista pahansorttisista väkivallantekijöistä, jotka saa postisäkkitolkulla kirjeitä heihin ihastuneilta ja rakastuneilta naisilta. Rakkaus ei muuta kyllä ihan mitään. Se on vaan tunne. Se syntyy ja se kuolee. Jotta rakkaudesta ois johonkin, se tarvii tuekseen tahtoa ja halua ja tekoja. Ei se yksinään riitä vielä mihinkään.

Mutta hei! Lukekaa tää! Ois hauskaa kuulla muitten ajatuksia tästä sarjakuvasta.

Syvälle ulottuvat juuret

Mää oon tänä vuonna lukenu jotenkin erityisen paljon päräyttäviä ja täräyttäviä kirjoja. Siltä ainakin tuntuu. Burke Harrisin Syvälle ulottuvat juuret oli myös tälläinen wau- efektin aiheuttanut kirja.

Tein ton testin, mikä kirjassa on ja mun pisteet oli siinä 8/10. Auts. Tuon testin tulos ja kirjan lukeminen kyllä avas mun silmiä lisää ja paljon. Lukemisen myötä sain myös paljon lisää ymmärrystä itteeni kohtaan ja siihen, että miksi toimin joissain tilanteissa tietyin tavoin jne. 

Tää kuva ei näköjään oo parasta laatua. Pahoittelen.

Sitä en ollut jostain syystä aiemmin oikein kunnolla tajunnut, että lapsuuden traumat oikeasti vaikuttaa myös fyysiseen terveyteen ja altistaa fyysisille sairauksille. Kirjassa mainittiin, että esimerkiksi astma on sellainen sairaus, jota traumatisoituneilla on paljon. Minulla on astma. Monia vaivaa myös verenpainetauti, erilaiset suolisto-ongelmat ja kivut. Minulla on nekin kaikki. 

Tääki kirja on sellainen, että tätä jäi makustelemaan ja miettimään. Tän haluan lukea uudelleen. Lisäksi toivoisin erittäin paljon, että Suomessaki otettais tää ace-piste-systeemi käyttöön ja huomioitais se terveydenhuollossa. Siitä ois paljon apua ja se pitkällä tähtäimellä parantais pisteensaajien elämää ja vähentäis myös terveydenhuollon kuluja, ku ongelmat hoidettaisiin heti alussa, eikä ne pääsis pahenemaan, jolloin ei ookaan enää niin helppo hoitaa niitä. 

Sydämen asioita

Tälleen itsenäisyyspäivänä onkin hyvä pohtia Suomea ja Suomen tulevaisuutta. Ilmastonmuutos on paska tosiasia, vaikka moni ihminen haluaa sen kieltää. 

Tää kirja on Greta Thunbergin ja hänen perheensä tarina siitä, miten Greta ja hänen siskonsa Beata oirehtivat, saivat diagnoosit ja miten Greta heräsi ilmastonmuutokseen ja miten hänestä tuli aktivisti. Kirja on ädin, Malenan, äänellä kerrottu. Kirjan lopussa on mukana myös Gretan pitämiä puheita. 

Kyllä tää kirja herätti ittiäki. Että ei helvetti, tässä tulee käymään paskasti. Vaikka itse olen lapsivapaa ihminen ja sen puolesta ei tarvi miettiä jälkipolveni tulevaisuutta pätkääkään, ni kyllä tää ilmastonmuutos ahdistaa. Tilastollisesti ite elän vielä n.50v ja sinä aikana jo tulee ilmastonmuutoksen vaikutukset näkymään isommin. Ei oma vanhuus kovin ruusuiselta ilmastonmuutoksen valossa näytä. Saatikka sitten vaikka oman 7-vuotiaan kummilapsen tulevaisuus. Se on astetta tai kahta paskempi, kirjaimellisesti. 

Kaikista pahinta ilmastonmuutoskeskusteluissa on ihmiset, jotka kieltää sen olemassaolon, eli ilmastodenialistit. Ja yleensä näillä ihmisillä on vielä lapsia. Ja näitä ilmastodenialisteja ahdistaa ja ärsyttää nk. ilmastohysteria. Miksi heitä ei ahdista ja kiinnosta omien lastensa tulevaisuus yhtään? En ymmärrä. Ymmärrän kyllä sen mekaniikan, miksi ihmiset kieltä vaikeita asioita, onhan se tuttua itsellekin. Mutta tää, ilmastonmuutos, on niin iso asia, että kiellot pitää laittaa roskiin ja tehdä se mitä pystyy. 

Moni sanoo, ettei yhellä pienellä Suomella oo väliä kaikkien isojen ja saastuttavampien maiden rinnalla. Sehän ei oo totta millään lailla. Suomesta esim. on siirretty monia tehtaita Aasian maihin ja sillä lailla suomalaiset saastuttaa ihan järkyttävästi. Suomalaiset lentää väkilukuun suhteutettuna eniten maailmassa ja lentäminen on pahimpia saastuttajia. Suomi on kaiken kaikkiaan aika kova saastuttaja, ei siitä pääse mihinkään.

Ja ne pienet teot. Niistähän se kasvaa puro ja purosta virta. Jo se, että pitää huolen, ettei tule ruokahävikkiä, on kova juttu. Tai että kierrättää kaiken, mitä vaan voi. Meijän taloyhtiöön tuli nyt syksyllä muovinkeräysastia ja me alettiin sen myötä kierrättään muovit. Muovia muuten kertyy ihan älytön määrä kierrättää. En ollu aiemmin tajunnu asiaa. Lisäksi esim. se auttaa, että lisää kasvisten syöntiä, koska se vähentää lihantuotantoa. 

Itsellä ahdistaa monesti se, ettei mulla oo voimavaroja tehdä enempää. Yritän muistuttaa itteeni, että ne pienet purot on jo virran alku. Ku tarpeeksi moni ihminen saa aikaan pienen puron niin siitä syntyy virta.

Finnish nightmares 1&2

Voihan Finnish nightmares. Sen kunniaksi kuva kirjoista on painajaismaisen huono. Tää oli ainut, josta näki, että siinä on kaks kirjaa ja jopa kirjojen nimet. 

Mää oon sellanen ihminen, että bussipysäkillä muitten ihmisten pitää olla vähintään 2m päässä minusta, että mulla on mukava olla. Jonottaessa pitää olla väliä niin, etten vahingossakaan koske muihin jonossa. Ja älkää hyvät ihmiset tulko mulle puhumaan! Mulla on aina kodin ulkopuolella liikkuessa kuulokkeet tiukasti päässä, vaikka en kuuntelis mitään. Ettei vaan kukaan puhuis mulle. Näistä ja muista suomalaisten painajaisista on nämä kirjat tehty. Saatoin löytää sieltä itseni monta kertaa. En yhtään ihmettele, että kirjat on suosittuja. 

Lukekaa ja naurakaa!

Elovena-tyttö

Tää kirja oli vähä semmonen läpihuutojuttu. Se oli niin nopea lukea.

"Elovenatyttö kertoo tarinaa suomalaisuudesta, kerrostalonaapureista ja rakkaudesta.

Kirjassa taloyhtiöön muuttaa uusi naapuri. Ulkomaalainen. Osa talon asukkaista ottaa uuden naapurin ilolla vastaan, osa vastustaa ankarasti. Pekka päättää auttaa tulijaa sopeutumaan Suomeen sekä löytämään kadonneen suomalaisnaisen, joka on kaunis kuin elovenatyttö.

Alkaa riemastuttava reissu Suomeen ja suomalaiseen sielunmaisemaan." By GoodReads tää kuvaus.

Oli vähä ristiriitainen kirja. Välillä nauratti jotku jutut, välillä vaan turhautti. Juoni oli ihan kiva, henkilöt ihan kivoja, kaikki ihan kivaa. Osaa ees muuta sanoa, että ku oli kiva kirja. That's it. Ei mua mitenkään riemastuttanu tää, enempi turhautti. Sitä ku vaan oletetaan kaikkia asioita, eikä osata omia oletuksiaan kyseenalaistaa. Semmosena suomalaisuus näyttäytyy tässä kirjassa mun mielestä. Aika plääh siis. On siinä myös totuuden siemen. Opittavaa niin itellä ku muillakin. 

Jos jotain hyvää voi sanoa tästä kirjasta, niin kirjan juoni osas yllättää jonkun verran. Se oli mukavaa. Tyyli oli ittelle tuttu, ku oon joskus muinoin lukenu Lipastin kolumneja jostain lehdestä säännöllisesti.

Hyvä verse

Räppi. Mulle outo ja aika tuntematon musiikkigenre.

Pääsinpä tämän kirjan myötä edes vähän räppiin sisälle. En oo koskaan kuunnellu räppiä sen kummemmin, koska se ei vaan oo oikein iskeny muhun. Tää kirja avas mun silmiä siitä, että miksi näin on. Muhun ei ihan hirveänä uppoa semmonen miehinen uho ja se kieli, jolla naisista puhutaan räpissä. Toinen syy, ehkä jopa isoin, on ollu se, ettei räppi melodisesti oo puhutellu mua. Mulle tärkeää musiikissa on melodia ja sen päälle tulee kaikki muu. Mun korviin räppi kuulostaa enimmäkseen puheelta, joten siksikään se ei ole musiikkina mua napannu.

Haastoin itseni lukemaan tämän kirjan. Ihan jo siksikin, että saisin lisää tietoa. Plus että musta on tärkeää kannattaa naisia. Varsinkin tällaisella alalla, joka on täynnä miehiä, kuten rap on.

Kirjan haastattelut oli mielenkiintoista luettavaa. Suurin osa räppäreistä oli mulle outoja. Tiesin Mariskan, Marikon ja Sini Sabotagen nimeltä. Ainoastaan Marikoa eli Kwanin musiikkia olen kuunnellut ja mulla on kaikki Kwanin levyt. Mutta eipä se taida olla ihan perinteisintä räppiä?

Nyt mun pitäis haastaa itteeni tän musiikin lajin suhteen. Että kuuntelis edes jotain? Yeboyah vaikutti mielenkiintoiselta. Miesräppärit ei, sori nyt vaan, kiinnosta pätkääkään mua. Saa suositella mulle räppiartistia!

Ps: Puolisoni myötä saksalainen räppiryhmä Down Low on tullu tutuksi ja siitä tykkään.

Zahran paratiisi

Huh. Zahran paratiisi on semmonen sarjakuva, että välillä teki ihan pahaa lukea sitä.

"Suora lähetys Iranista sarjakuvassa

Nuori mielenosoittaja Mehdi katoaa Iranin vaalien jälkimainingeissa vuonna 2009. Hänen muistoaan pitää elossa rohkea ja peräänantamaton äiti ja bloggaava veli. Molempien pahin pelko on, että lukuisten muiden kapinoitsijoiden ja toisinajattelijoiden tavoin Mehdi päätyy Zahran paratiisiin – Iranin suurimmalle hautausmaalle.

Zahran paratiisi punoo todellisten ihmisten ja tapahtumien kudelman. Tarina syntyi kun maailma todisti YouTubessa, Twitterissa ja blogeissa jotain, mitä ei enää voitu lakaista maton alle. Iranin vaalien jäljiltä on edelleen kateissa satoja mielenosoittajia, joita äidit etsivät epätoivon vimmalla.

Käsikirjoittaja Amir on iranilais-amerikkalainen ihmisoikeusaktivisti, toimittaja ja dokumenttifilmien tekijä. Khalil on ylistetty taiteilija, joka on piirtänyt sarjakuvia varhaisnuoresta asti. Tekijät ovat päättäneet olla kertomatta sukunimiään ilmeisistä poliittisista syistä. Sarjakuva ilmestyy myos internetissä osoitteessa www.zahrasparadise.com jo 11 kielellä, ja sillä on kymmeniätuhansia lukijoita ympäri maailman." Näin Liken sivuilla tästä sarjakuvasta.

Jotenkin tämän sarjakuvan ajankohtaisuus ja se, että tällainen on mahdollista täälä Suomessakin, teki tästä ahdistavan lukea. Siksi kaikkien pitäisi tämä lukea. Ja ahdistua. Ja alkaa toimia. Vaikka itsehän olen vain ahdistunut ja kirjoitan tänne pieneen kirjablogiini, miten mua ahdistaa tämä maailma ja minne se on menossa ja ahdistun ja lamaannun vain lisää. Enkä saa tehtyä mitään. Lääh puuh.

Lukeminen muuttaa maailmaa. Siihen uskon. Ja ihmisten pahuuteen. Teen mitä pystyn. Edes kirjoitan ahdistuksestani. Enkä ainakaan äänestä, enkä aio ikinä äänestää persuja. Onhan sekin jotain. Onhan?

Viimeinen kirjani

Swanin kirja oli niin kaunis kieleltään, että se jäi lukemisen jälkeen soimaan mieleen. Ja soi edelleen, vaikka lukemisesta on jo pari kuukautta.

Mitä ajatuksia mielessä liikkuu, kun sairastaa parantumatonta syöpää ja elämä on vielä ihan kesken? Siitä tämä kirja kertoo. Swan käy elämäänsä ja ajatuksiaan läpi. Upposin tekstiin. Swanin kirjoituksissa oli jotain niin samaistuttavaa. Swanin teksti ja ajatusten ilmaisu oli niin kaunista, että tuntui, että se alkoi soimaan mun mielessä. Ei enää muista tarkkoja sanoja tai tarinaa, mutta silti se kaikki soi kauniina mielessä, haikeina ja haalistuvina sävelten muistoina. Tuntuu, että kiinnityin kirjaan. Ei minulle käy juuri koskaan minkään kirjan kanssa näin. (Roxane Gayn Hunger on toinen kirja, joka on jäänyt soimaan minuun ja johon kiinnityin.) Viimeinen kirjani oli täynnä sitä jotain. Tämä minun täytyy lukea vielä toisenkin kerran. Ja ehkä kolmannenkin. Ja saada mun kirjahyllyyn, että voin selata sitä ja lukea sointuja kirjan sivuilta.

Kiroileva siili 2&3

Vähän lisää kiroilevan siilin menoa ja meininkiä!

Mitä näistä edes osaisi kertoa? Kiroileva siili on mielestäni symppis hahmo ja näiden sarjakuvien huumori osuu mun huumorihermoon.

Ei näissä kauheana mitään juonta ole. Strippi kerrallaan saa siilien eloa seurata. Hyvää luettavaa silloin, kun ei jaksa mitään raskasta.

Lisää aion näitä lukea jossain vaiheessa.

Aikuisuus on myytti

Vihdoin minäki sain käsiini tämän hypetetyn Sarah Andersenin sarjakuvan!

Löysin kyllä samaistuttavaa tästä. Heh. Luulen, että jokainen löytää jotain. Ei se aikuistuminen ja itsestä huolehtiminen ihan niin yksinkertaista ole. Itselleni se on opettelua edelleen, vaikka oon jo yli 30-vuotias.

Tykkäsin Andersenin piirustustyylistä. Mun silmä lepäs mustavalkoisessa tyylissä, koska tuo päähenkilö on kuitenkin niin ilmeikäs. Mielestäni tasapainoinen kokonaisuus. 

Suositus tälle.

Nautitaan raakana

Hitsi, mulla ei oo jääny tästä kirjasta mieleen ihan mitään. 

Kirjan pääasia on se, että elä elämäsi kohtaamalla tunteesi ja olemalla läsnä joka tilanteessa. 

Jos haluat lukea paremman tekstin kirjan sisällöstä ni Valopolku- blogissa on hyvä kirjoitus tästä.

 Mulla ei oo mitään muuta sanottavaa kirjasta. Oon lukenu sen näköjään just sillon, ku ollu pari kovaa juttua elämässä ja sen takia tää on pyyhkiytyny mun mielestä pois kokonaan. Että kröhöm vaan, kohtaa tunteet ja ole läsnä jne.

Aurinko on tähti

Aah, kyllä mää tykkään Nicola Yoonin kirjoista, niiden lopuista huolimatta. 

"Natasha uskoo tieteeseen ja tosiasioihin. Ei kohtaloon eikä toteutumattomiin unelmiin. Kun hän tapaa New Yorkissa Danielin, hänen perhettään odottaa maasta karkotus samana iltana, eikä rakastuminen ole vaihtoehto.

Daniel on aina ollut hyvä oppilas ja tehnyt mitä häneltä odotetaan. Hän ei ole ollut runoilija, saati unelmoija. Mutta kun hän näkee Natashan, kaikki muu unohtuu. Jokin tytössä saa Danielin uskomaan, että kohtalo tarjoaa heille kahdelle poikkeuksellista tarinaa.

Jokainen elämän hetki on johtanut tähän yhteen tuokioon. Edessä on miljoona erilaista tulevaisuutta: mikä niistä toteutuu?" GoodReadsista tää juonitiivistelmä.

Tykkäsin, ku tää kirja ajallisesti sijoittuu yhteen päivään. Kaikki tapahtuu sinä aikana. Juonena pääsee tosiaan seuraamaan Natashan ja Danielin mielestäni epäuskottavaa höttöä olevaa rakkaustarinaa, mutta se nyt meni siinä sivussa, koska kirja muuten oli niin vetävä ja juoni eteni koko ajan. En usko, että rakkaus voi syntyä yhden päivän aikana. Kyllä se oikeasti vaatii paljon enemmän aikaa ja kaikkea muuta.

Yoon osaa tosiaan kirjottaa. Hänen tyyli iskee muhun. Tykkään myös siitä, että päähenkilöt ei oo valkoihoisia, niinku kirjoissa yleensä on. Tätä tarvittaisiin enemmän. Enemmän ei-valkoisia päähenkilöitä. 

Kirjan loppu saa multa tässäki miinusta. Ei kyllä niin paljon ku Kaikki kaikessa- kirjassa, haha. En paljasta loppua sen kummemmin, saatte ihan itse lukea. Vaihtoehtoinen loppu oli myös ihan jees. Se pelasti ja sai mut paremmalle mielelle. 

Einsteinin vaimo

Saako sanoa epäsuositun mielipiteen? Mää oon ehkä vähän kyllästynyt Liv Strömquistin tyyliin tehdä sarjakuvia. Nää tuntuu niin pahasti toistavan itseään.

"Miksi Elvis telkesi Priscillan Gracelandiin? Miksi Karl Marx makasi palvelustyttönsä kanssa? Miksi Britney Spears rakastui Keviniin? Entä miksi Albert Einsteinin ensimmäinen vaimo luopui fyysikonurastaan?

Einsteinin vaimo -albumi kartoittaa naisten historiaa miesten varjossa. Näissä sarjakuvissa tutustumme kaikkien aikojen kammottavimpiin poikaystäviin ja unohdettuihin tyttöystäviin. Lisäksi tapaamme muun muassa Yokon ja Johnin, konservatiivisia lapsia, luonnollisia eläimiä ja tarkastelemme huorittelun historiaa." Siinäpä GoodReadsin esittelyteksti tähän sarjakuvaan.

Mulla ei enää oikein napannu. Aihe hyvä, asia hyvä, mutta tyyli tökkii. Aluksi tykkäsin paljonkin Strömquistin sarjakuvista, mutta luettuani nyt kaikki suomennetut, ni en halua lukea enempää. Jotenkin toi tyyli tuntuu semmoselta paasaukselta ja toistaa itseään albumista toiseen, etten vaan jaksa enää. 

Miksi nukumme

Tämä tietokirja oli mulle aika päräyttävä. Varsinkin, kun oon lapsesta asti kärsiny uniongelmista ja aikuisena on huolettanu se, että miten tää vaikuttaa terveyteen yms. 

Walker selittää hyvin kansantajuisesti kaikki nukkumiseen liittyvät asiat. Miksi nukumme, mitä se merkitsee meille, mitä siitä seuraa jos ei nukukaan jne. Esim. unesta ei sais ikinä karsia, koska vähäisempi nukkuminen heikentää ajattelukykyä ja työtehoa jne. Kirjan lopussa on myös hyvä kooste siitä, että mitä keinoja käyttää saadakseen paremmin unta ja miten ne vaikuttaa nukkumiseen parantavasti.

Mulle uutta tietoa oli se, että ihmisen unirytmi vaihtelee elämän aikana. Esim. teinillä on luontaisesti erilainen unirytmi kuin vaikka keski-ikäisellä. Ja että sitä on turha yrittää pakottaa teinillä erilaiseksi, koska se ei pakottamalla muutu. Uusi tieto mulle oli myös se, että kun sanotaan, ettei vanhana tarvi enää niin paljon unta, ni se ei ole totta. Vanhukset nukkuu vähemmän sen takia, että iän myötä unen saanti ja unessa pysyminen vaikeutuu. Unta he tarvivat edelleen yhtä paljon, kuin vaikka keski-ikäisenä. Yksi ärsyttävä uus tieto mulle oli se, että ku käytän lääkkeitä, että saan unettomuuskausiani katki, niin se lääkkeiden tuoma uni ei oo ollenkaan niin hyvää ja palauttavaa kuin se uni, jonka saa ilman lääkkeitä.

Kirja oli kyllä tosi hyvä. Tää pitää varmaan ostaa omaan hyllyynki, että voi palata näihin juttuihin uudelleen. 

Oksi

Oksi. Tää oli jännä sarjakuva.

Toisaalta tykkäsin tästä ja toisaalta en. Oli vähän ristiriitainen kokemus. Ton kuvassa näkyvän pienen tyypin (Oksi?) äiti on niin mielivaltainen ja julma, että se oli vähän ahdistavaa. Kuvassa näkyvät veljet olivat siinä syrjimisessä sitten mukana. Tunnistin itseni Oksin ulkopuolisuudesta omassa perheessään. Siitä pidin, että Oksi teki silti, mitä halusi ja tarvitsi. Kuvituksesta pidin myös! Se oli tuollaista unenomaista ja värejä ei ollut paljon. Tää oli myös nopea lukea.

Tää sarjakuva oli mulle sellainen haikea ja surullinen äidin kaipuun kuvaus. Tämä pitäisi lukea toisen kerran. Uskon, että saisin toisella lukukerralla tästä lisää irti.

Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat

Olipas ihana satukirja! Jotenkin tuli lukiessa sellainen olo, että oi miksi, oi miksi, mun vanhemmat ei oo yhtään tommosia, ku kirjan pienellä lohikäärmevauvalla on. 

GoodReadsista kopsattu kuvaus:

"Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat kertoo sadunomaisesti intersukupuolisen pienokaisen syntymästä.

Se on kertomus vanhempien rakkaudesta ja positiivisesta uteliaisuudesta syntymässä olevaa pienokaistaan kohtaan sekä yhteisön tuen merkityksestä perheen hyvinvoinnille.

Satu on ensimmäinen suomenkielinen lastenkirja aiheesta.

Aikuisille lukijoille kirja antaa mallin, miten puhua näistä tärkeistä aiheista lasten kanssa. Kirja on samalla tarpeellinen lisä kasvattajien ja hoiva-alan toimijoiden käyttöön.

Kirja on tehty yhteistyössä Seta ry:n kanssa. "

Tässä kirjassa kuvituskin oli kaunista. 

Mulle on vastikään avautunu tämä intersukupuolisuuden maailma enemmän. Ite ajattelin pitkään opitun mukaan, että lisääntymiselimiä on vain kahdenlaisia. Ei ollu tuo intersukupuolisuuden käsite menny perille asti mulla. Tiedon lisäännyttyä oon ruennu kyseenalaistaan noita lapsille tehtäviä sukuelinten leikkauksia ja niiden tarpeellisuutta. Lähinnä se on turhaa kärsimystä ja kipua aiheuttavaa. Oon ruennu miettiin ja kyseenalaistaan myös sitä ajatusta, että ihmisillä ois vain kahdenlaisia lisääntymiselimiä. Jos eläimilläkin on useammanlaisia lisääntymiselimiä- ja tapoja, niin miksi ihmiselläkin ei olisi niin?

Senni ja Safira- sarjakuvat

Jei! Sarjakuva vanhuksista ja heidän elämästään. Mummon lisäksi on myös Senni ja Safira! Eikä yhtään huonompi.

Tässä ekassa osassa pääsemme tutustumaan Senniin ja Safiraan, jotka ovat eläkkeellä olevat ystävykset. Heillä on humoristinen asenne vanhuuteen ja sen tuomiin kolotuksiin. Hymy nousi lukemisen aikana huulille. Menossa mukana myös naapurin Arvi.

Tokassa osassa mukaan saapuvat Sennin Teuvo-lanko ja ravintoloitsija Jalo sekoittamaan pakkaa ja eläkeläisten elämää. On menoa ja meininkiä ja sitä tuttua huumoria.

Kolmannessa osassa Senni tutustuu Osmoon, mutta romanssi ei niin vain ota sujuakseen. Mukana myös tutut Teuvo ja Jalo ja Arvi.

Pidin näistä sarjakuvista paljon! Mustavalkoiset piirrokset ja juttujen huumori sopivat minulle hyvin. Virkistävää vaihtelua myös sekin, että sarjakuva on vanhuksista. Ei se aina tarvi olla supersankareista ja/tai nuorista ja niin vauhdikasta ja jännää menoa.

Siegfried sarjakuvatrilogia

Sarjakuvatrilogia, joka on saanut innoituksensa Richard Wagnerin oopperasta Nibelungin sormus. Kuulosti mun korvaan jännältä. Siispä sen pariin.

Siegfried on orpo-poika. Hän asuu metsässä Mime-kääpiön ja susien kanssa. Siegfried haluaisi tietää oman alkuperänsä, mutta Mime vastustaa sitä. Lopulta Siegfried lähtee etsimään tietoa. Kaiken taustalla häälyy äksy Odin, jolla on ihan omat suunnitelmansa tämän orpo-pojan varalle.

Valkyyriassa Siegfried on matkalla ja Mime on mukana. He päätyvät Mimen kotikaupunkiin ja kohtaavat siellä lohikäärmeen, Fafnirin. Taustalla häilyy edelleen Odinin suunnitelmat Siegfriedin varalle. Hän on laittanut Siegfriedin perään rakkaimman tyttärensä.

Jumalten iltahämärässä ollaan jo finaalissa. Kaikki selviää. Kaikki (ainakin melkein) räjähtää. Ja rakkaus, se klisee, kantaa kaiken läpi. "Kyllä tuossa rakkauden taistossa on joskus jotain niin elähdyttävää." Noin olin kirjottanu GoodReadsissa tästä kolmannesta osasta.

Ahmin ihan tämän tarinan läpi. Kerronta oli hyvää. Ja, ennen kaikkea, kuvitus oli niin kaunista. Silmä lepäsi sivuilla! Tää sarjakuvatrilogia on lukemisen arvoinen.

Ihana herkkyys

Tässäpä taas yksi kirja erityisherkkyydestä!

Sinänsä tämän kirjan anti ei tuonut mitään uuttaa aiheeseen. Aika lailla samat asiat on tässäkin, kuin muissakin aiheeseen liittyvissä kirjoissa. 

Parasta tässä kirjassa oli ulkoasu ja sisäpuolella taas kuvat ja se, että sivut olivat värillisiä. Mun silmät ja sielu lepäs kirjan sivuissa. Ihanaa vaihtelua tällainen!

Neiti Brander

Oletko joskus kuullut neiti Branderista? Minä en.

Signe Brander toimi valokuvaajana Helsingissä 1900-luvun alussa. Hän sai Muinaismuistolautakunnalta urakakseen kuvata Helsinki ja sen muutokset. Niin hän teki, kunnes toimi yhtäkkiä sanottiin irti. Kuvia hän kerkesi ottaa yli 900.

Kuvitus oli minulle mieleinen ja kaunis. Pidin siitä, että sarjakuvassa oli tarinan rinnalla myös Branderin ottamia valokuvia. Tarina itsessään taas oli osin sekava, kun yhtäkkiä hypättiin eri hetkeen tai aikaan varoittamatta. 

Valokuvaaminen oli 100 vuotta sitten himppusen erilaista kuin nykyään! Huh hei! Hauskaa oli seurata Branderin valokuvausta tässä sarjakuvassa. Ihan poliisivoimin välillä otettiin kuvia.

Tuuli Hypénin Veikka- satukirjat

Veikka on saanut minun sydämeni ja nämä lastenkirjat veivät sen lopullisesti mennessään.

Ihastuin näihin satuihin täysin! Nanna- sarjakuvista tuttu Nannan pikkuveli Veikka on saanut omat tarinansa ja ihastuttivat minua kovasti.

Veikan metsäretkessä Veikka lähtee tutustumaan kotikolonsa ympäristöön ja päätyy metsään ja eksyykin sinne. Veikka ja Talvessa on syksy ja talvi lähestyy. Veikka ei vielä tiedä mikä talvi on ja mitä se merkitsee.

Saduissa oli aivan ihana kuvitus. Kansissakin näkyy tuo tyyli, jossa kuvitus on tuollaisessa ympyrässä ja se sopi näihin kirjoihin loistavasti. Tykkäsin todella paljon.

Voi, toivon, että Hypén tekee Veikka- kirjoja vielä monta lisää!

Kudottujen kujien kaupunki

Kudottujen kujien kaupunki on monitulkintainen kirja. 

Kirja on kaunis rakkaustarina. Väliin kirjan maailman asioista ei saanut otetta, että mitä mikäkin meinaa. Mikä tää homma on, että katuja on kudottu ja miksi ja mitä ja häh? Kirjan maailmaan kaipasin selkeyttä. Itse juoni ja tarina oli mielenkiintoinen ja eteni hyvin. Henkilöistä pidin, vaikka heidän tarinansa olivatkin orpoutta täynnä. Eliana ja hänen veljensä Janos ovat orpoja, sekä Elianan rakastettu Valeria (jonka hän löytää kirjan alussa kallioilta loukkaantuneena ja kieli irti leikattuna) on orpo.

Kirjassa tuotiin hyvin esiin mitä voi tapahtua, kun tiettyihin ihmisryhmiin isketään leima, kuten kirjassa kirjaimellisesti tehdään, kun heidän otsaansa tatuoidaan merkki, ja miten heitä sitten kohdellaan, syrjitään ja kartetaan. Miten jotkut ihmiset ovat toisten yläpuolella, kuten salaperäinen Neuvosto. Miten maailma voi kirjaimellisesti romahtaa, kuten kirjan saari maailman tulviessa ja maan järistessä. Miten kaiken kaaoksen keskellä voi silti olla rakkautta ja tehdään työtä kaikkien hyväksi, vaikka sitten salaa.

Pidin tästä, vaikka välillä olinkin kirjan maailman suhteen vähän pihalla. Kirja on hyvä kuvaus esim. natsismista ja sen seurauksista. Tai siitä, että mitä kohti nykymaailma on menossa, jos ei pidetä puolia ja vastusteta ihmisoikeuksien tallomista. Ja mistä itse eniten pidin: aina on toivoa ja hyviä ihmisiä.

Kaikki kaikessa

Huh, joo, menkää kuvan alapuolelle lukemaan mun mielipide/vuodatus tästä kirjasta.

Tämä kirja oli vähän ristiriitainen. Tarina oli mielestäni aika ihana ja Maddyn sairaus toi siihen oman erikoisen silauksensa ja myös kysymysmerkkejä sairauden suhteen. Juoni myös eteni mielenkiintoisesti, milloin muistiinpanomaisesti, milloin taulukoin, milloin päiväkirjamerkinnöin yms. Tykkäsin tyylistä tosi paljon, koska se toi elävyyttä kerrontaan. Ristiriita tuli siitä, että loppuratkaisu oli mun mielestä, no, perseestä. En tykännyt siitä yhtään! Ja se ärsyttää vieläkin, kuten huomata saattaa. Loppuratkaisu tönäisi hienosti alkaneen ja kantaneen tarinan suoraan jyrkkää rinnettä alas ja tappo sen rinteen alla oleviin kallioihin pirstaleiksi.

Maddyn ja Ollyn rakkaustarina oli minusta kivaa seurattavaa ja ei ollut pienine tempoiluneen liian ärsyttävä, vaikka sinänsä tyypillinen kyllä. Juoni eteni hienosti ja olin toiveikas sen suhteen, miten tarina jatkuu. Sitten tuli se loppuratkaisu ja se pilas kaiken. Loppuratkaisun jälkeen tarina jäi vielä osin auki, eli se voi jatkua miten vain, mikä on kiva, mutta tuo jyrkänteeltä tönäisy oli niin ärh. Joo, ehkä lopetan tän jankkaamisen siitä.

Jos haluat tietää, mikä on homman nimi, niin lue kirja. Mun mielestä kirja oli silti lukemisen arvoinen. Suunnilleen 4/5 kirjasta on sitä hyvää, ennen ku töräys saapuu. :D Teinien rakkaus oli söpöä ja sai mut eläytymään siihen ja muistelemaan omia teiniaikoja. Lopputöräyksestä huolimatta aion lukea Yoonin toisen suomennetun kirjan. Jospa siinä ei oo tommosta pilaajaa! Jospa tyylikin on samanlainen kuin tässä kirjassa oli. Pidin kerrontatyylistä niin paljon.