Astu harhaan- blogin Smagardi kirjoitti viime vuonna Petina Gappahin Muistojen kirjasta blogiinsa ja se jäi jotenkin niin mieleen, että kun kirjastossa sitten tämä kirja tuli vastaan, ni tartuin siihen ja lainasin. Aika samaa mieltä olin Smagardin kanssa tästä kirjasta.
Memory on albiinonainen, joka istuu vankilassa Hararessa ja odottaa kuolemantuomiotaan toimeenpantavaksi. Häntä syytetään kasvatti-isänsä murhasta. Sellissä istuessaan hän kirjoittaa tarinaansa amerikkalaiselle toimittajalle siinä toivossa, että kuolemantuomio saataisiin kumottua.
Tarina ei alkuun ihan vedä, mutta sitten kun se lähtee liikkeelle, sitä on mennyttä. Memory kertoo tarinaansa ja lukijana sitä ihmettelee vain, että mitä ihmettä tapahtuu. Vankilan olot ovat melkoiset ja Memoryn tarina on melkoinen. Vähä vähältä paljastuu, että mitä on tapahtunut ja miksi ollaan päädytty siihen pisteeseen, että Memory istuu vankilassa.
Kirja pistää miettimään ihmisen mieltä ja muistoja. Kuinka tulkinta asioista voi olla ihan väärä ja saa ihmisen uskomaan jotain, mikä ei ole kuitenkaan totta, vaikka se tulkitsijalle itselleen onkin totta. Kirja pistää miettimään elämää, sen tarkoitusta ja määrää. Se pistää miettimään traumatisoitumista ja sitä miten se vaikuttaa omaan elämään ja myös jälkeläisten elämään. Kirjassa on niin monia pohjavirtoja, syviä ja runsaita. Kirjan loppu sai myös miettimään sitä, että kun hyväksyy elämänsä sellaisena kuin se on, niin kuinka paljon mukavempaa se sitten voisikaan olla. Kirja on täynnä toivoa, vaikka se on täynnä karuutta ja vääryyttä.
Tämä kirja on niin hyvä, että uskon lukevani tämän vielä toisenkin kerran joskus. Toisella lukukerralla saa varmasti irti vielä lisää.
