Kirjapinoni vapun lukumaratonille

Tänään alkaa vapun lukumaraton! Sitä vetää Niina T/ Yöpöydän kirjat- blogista. Ajattelin osallistua taas lukumaratoniin, kun ei nuo kirjat tuu luettua muuten. Aion osallistua tän koko neljä päivää. Tavoitteeeni on sama kuin pääsiäisen lukumaratonilla oli eli 20 sivua päivässä ku sais luettua ni oisin onnellinen. (Vähästä se onni syntyy!) 

Kirjapinokseni päätin kasata vähä enemmän kuin yhden kirjan. Ois mahtavaa, ku sais ees yhen kirjan loppuun. Onkohan liian utopistinen haave? Ehkä ei, koska mun lukuhalu on hyvin varovaisesti nostanut taas päätään. 6 viikkoa se on ollu aika kateissa ja sinä aikana saanu vain yhden (!) kirjan luettua loppuun.

Tällaisella arsenaalilla lähden maratonille:

Gengoroh Tagame: My brother's husband
David Casarett: Tiikkipuulehdon arvoitus
Heli Suutari: Kaikki kääntyy hyväksi
Silvana Berki: Olipa kerran toivo: Albanialaista nykyrunoutta
Sanna Leino: Stressitohtori
Lisa Myhre: Nemi #1
Lapuss&Renaud Collin: Kätyrit 2: Pahispaniikki


Näistä kirjoista Stressitohtori- kirja on mahdollista saada loppuun. Siinä on enää 44 sivua lukematta. Toki myös tuo Pahispaniikki ois nopea lukea. Katsotaanpa miten käy!

#libraryloverstag

Oksan hyllyltä- blogista nappasin tällaisen kivan haasteen kirjastoihin liittyen.

Oulun pääkirjasto marraskuussa 2019

1. Kuinka usein käyt kirjastossa?

Kerran viikossa suunnilleen. Joskus useammin, joskus harvemmin.

Käyn lähinnä kilometrin päässä olevassa lähikirjastossani. Siellä on mukavaa henkilökuntaa ja saa samalla kivan pienen kävelyn, ku siellä käy.

Pääkirjastossa käyn harvemmin, ehkä 3-5 kertaa vuodessa.

2. Lainaatko enemmän kirjoja kuin ikinä ehtisit lukea vai valikoitko teoksia huolellisesti, jotta ehdit lukea ne ennen eräpäivää?

Oon pari kertaa rikkonu 100 kirjan lainarajan. Luen kyllä 99%:sti kaikki kirjat, jotka lainaan. Tosin, ku mopo on karannu käsistä lainojen määrässä, niin jotkut kirjat ovat lainassa helposti vuodenki, ennen ku saan luettua ne. Pikalainat ja varatut kirjat luen eräpäivään mennessä aina.

Lähikirjasto poikkeustilan aikana huhtikuussa 2020

3. Minkä ikäisenä sait ensimmäisen kirjastokorttisi? 

Varma mielikuva kirjastokortista on kuudennelta luokalta, eli olin 12-vuotias. Epävarma mielikuva on kolmannelta luokalta, eli olin 9-vuotias. Väittäsin, että vanhempien kirjastokortilla oon enimmäkseen lukemiseni lainannut sinne 12-vuotiaaksi asti, koska asuttiin kirjastosta kauempana ja sinne piti autolla mennä.

4. Etsitkö kirjastosta vain etukäteen valikoimiasi kirjoja vai tartutko mihin tahansa, mikä vaikuttaa kiinnostavalta?

Ne valikoidut kirjat varaan ja no, siinäki lähti välillä vähä mopo käsistä ja rikoin parikertaa 50 varauksen rajan. Parasta kirjastossa käymisessä on se, ku ei ikinä tiedä mihin ihanuuteen voi törmätä hyllyjen välissä haahuillessa ja kirjoja tutkiessa. Yleensä aina tsekkaan sillä hetkellä lukemieni kirjailijoiden ja/tai kirjasarjojen kohdat, että oisko seuraava osa paikalla tai joku lukematon kirja hyllyssä ja otan sen, jos se nappaa sillä hetkellä. Muuten vain nautiskelen tutkimisesta ja löytöjen tekemisestä.

5. Lainaatko kirjastosta kirjojen lisäksi elokuvia, musiikkia, äänikirjoja tai jotain muuta?

En. Pelkkiä kirjoja. Viime aikoina oon miettiny e-kirjojen lainaamista tai kirjaston netissä olevien musiikkipalvelujen kokeilemista.

Lempilukupaikkani ja kaikki lukukaverini kerrankin samassa kuvassa

6. Miltä osastolta lainaat yleisimmin kirjoja?

Dekkari. Paitsi nykyään lainaan (ainaki kuvittelen niin) tasaisesti joka osastolta. Sarjakuvat olleet tänä vuonna kovassa huudossa. Samaten tietokirjat. Romantiikkaa en oo lukenu. Fantasiaa jonkin verran. Hmm. Mistähän sais tilastoa näistä?

Kun meen kirjastoon, mulla on aina sama järjestys siellä kiertämiseen. Nautin siitä.

Lähikirjasto: eka palautan palautettavat ja koska kirjaston malli niin teen "ympyrän" eli sitte tsekkaan pikalainat, ja pöydille asetetut kirjat, kaunokirjallisuuden, dekkarit, fantasian, sarjakuvat, palautuskärryn ja lopuksi laskeudun monttuun ja tsekkaan lasten- ja nuortenkirjat.

Pääkirjasto: eka palautan palautettavat, sitte tsekkaan palautetut, siirryn kattomaan pitkän vinkkipöydän tarjonnan, siitä ehkä englannin kieliset kirjat ja jos en niitä niin fantasian ja sieltä suoraan dekkareihin ja lopuksi vielä lasten- ja nuorten osaston tarjonnan.

Tämmönen on olo huhtikuussa 2020, ku ei pääse kirjastoon poikkeustilan takia.

7. Mikä on parasta kirjaston käyttämisessä?

Kirjaston tunnelma on aina ihana. Sellainen rauhallinen, vaikka ihmisten juttelua kuuluisikin. Jos taivas on olemassa, niin siellä on kirjaston tunnelma. Semmoseen taivaaseen iteki haluaisin kuoltuani, kirjastotaivaaseen.

Kaikkein parasta kirjastossa on se, että ilman sitä en pystyisi lukemaan kirjoja. Ei ole varaa ostaa ku satunnaisesti kirjoja, koska ovat mun kukkarolle liian kalliita varsinkin uutena ja se ostettujen määrä ei tyydyttäisi mun lukemisen tarvetta ja intohimoa juuri ollenkaan ja oisin kroonisessa puutteessa aina. Voisin paljon huonommin ilman kirjoja. Kirjasto on ainakin mulle pelastaja, jopa hengenpelastajakin.

Rakastan kirjastoja! Rakastan kirjoja! Rakastan lukemista!
Elämä ois ihan paskaa ilman niitä.

Kerttu Vuolab: Valon airut

Saamelaista kirjallisuutta lisää, olkaa hyvät!

Tää oli sadunomainen kirja. Tarinoita monessa eri tasossa, jotka kuitenkin liittyvät jollain lailla toisiinsa. Mielenkiintoinen! Tykkään tällaisista vanhoista tarinoista, mytologiasta, siitä miten asioita on ennen kuvattu ja kerrottu tarinoiden avulla. Siis ihan eri tavalla ja eri tasolla kuin nykyään. Tässä oli päähenkilöinä aurinko, tuuli, vesi, maa, tuli jne. Heidän elämäänsä seurattiin ihmiselämien rinnalla. Pidin siitä, miten näitä elementtejä inhimillistettiin.

Alkuun en meinannu päästä vauhtiin tän kanssa. Onneksi tämä kuitenkin otti ja vei. Loppua kohti tää parani niin, että oisin voinu lukea toisen tällaisen kirjan putkeen ilomielin.

Suosittelen lukemaan tämän. Jotenkin tätä lukiessa pääsi sellaiseen satujen lukemisen tunnelmaan, mitä lapsena koin lukiessa, kun eläydyin niihin.

Emmi Nieminen: Vahinkoraja

Tää oli sarjakuva, jota en oikein tajunnu.

Tän päähenkilö oli lihava mies. Hän kulki ja teki ja oli mikä oli. Jotenkin en silti tätä tajunnu. Se jäi mua nyt kaihertaan. Niemisen piirrosjälki oli hyvää, niinku ennenkin. Muuta en osaa tästä ees sanoa.

Jos joku on tän tajunnu, ni saa valaista mua!

Euny Hong: Nunchi

Nunchi. En ollu ennen tällaisesta kuullutkaan. Mielenkiinnosta tartuin tähän, kun googlettelin korealaisen kirjoittamaa kirjaa.

GoodReadsissa tästä sanotaan näin:

"Hyvällä nunchilla varustettu ihminen ei päästele sammakoita suustaan vaan huomioi muiden tunteet, ajatukset ja mielialan. Nunchin avulla otat tilanteen haltuun ja saat muut puolellesi niin työhaastattelussa, ensitreffeillä kuin missä tahansa muussakin sosiaalisessa tilanteessa.

Euny Hong valaisee nunchia ja sen monituhatvuotista historiaa kutkuttavin esimerkein, joita hän poimii Jane Austenin herra Darcysta aina nykypäivän teknologiaguruihin. Arkipäivän tilanteisiin perustuvat testit paljastavat, kuinka paljon nunchissasi on kehittämisen varaa."

Hong oli kyllä hyvin antanu esimerkkejä asioista ja tilanteista. Siinä mielessä kirja eteni oikein jouhevasti ja oli mukavaa luettavaa. Sain kirjasta myös vahvistusta ajatukselleni, että pitäisi vaan uskaltaa luottaa omiin vaistoihinsa ja tuntemuksiinsa, eikä kieltää niitä. 

Kirja oli lukemisen arvoinen, vaikka ei se kyllä tajuntaa räjäyttänyt. Viihdyttävä ja silti pisti miettimään. 

Onko joku muukin lukenu tän? Ajatuksia?

Pääsiäisen lukumaratonin koontipostaus

Anteeksi ku tää postaus pääsi livahtamaan keskeneräisenä julki. Oon nukkunu kaks viikkoa paskasti ja se näkyy, ku ei homma pysy kasassa. Muokkaan tätä postausta sen verran, että lisään myös omat lukemiseni maratonilta tähän.

Tässäpä ensin osallistuneiden tuloksia. Linkistä pääsee kunkin blogiin lukemaan heidän maratoonauksestaan. (lisään tähän vielä osallistuneiden lukemismäärät myöhemmin)

Osallistuneiden maratontuloksia:

Yöpöydän kirjat/ Niina T.

Kirjojen kuisketta/ Anneli A
439 sivua luettua ja 3h10min kuuntelua

Kirjan pauloissa/ Paula
337 sivua luettua ja 7h5min kuunneltua

Taikakirjaimet/ Raija
690 sivua luettua ja 3h14min kuunneltua

Kuunnellut äänikirjat/ satu

Kirjan jos toisenkin/ Jane
317 sivua luettua ja 5h21min kuunneltua

Ja kaikkea muuta/ Minna Vuo-Cho
280 sivua luettua ja 7h7min kuunneltua

Kirjoja & kikatuksia/ Petra
732 sivua luettua

Limalepakon kirjablogi/ Limalepakko


Villasukkamurmelin kirjablogi/ Emmi


Tuntematon lukija/ Hande
602 luettua sivua

Iltatähden syttyessä/ Pearl Clover
202 luettua sivua

Sitten minä. Tavoitteena oli lukea 20 sivua päivässä. Sain sen täyteen kolmena päivänä ja yhtenä jäi vähän vajaaksi.

Luin tosiaan vain David Casarettin kirjaa Tiikkipuulehdon arvoitus.
Perjantai: 80min ja 30 sivua
Lauantai: 30min ja 15 sivua
Sunnuntai: 135min ja 65 sivua
Maanantai: 80 min ja 40 sivua

Omani yhteensä: 5h25min ja 150 sivua

Sellainen maraton oli se! Teki kyllä terää ittelleni.

Suvi Auvinen: Lihan loppu

En todellakaan odottanut tähän kirjaan tarttuessani sitä päräytystä, mitä päässäni tapahtui lukemisen aikana. Auvinen veti minua lekalla päähän. 

Jotenkin tuntuu, että ei osaa sanoa mitään järkevää tästä kirjasta. On vain tunteita. Kuten järkytys, suru, tiedonjano, ärsytys, epäröinti, halu kieltää todellisuus, luopumisen tuska.

Puolisoni ehdotti alkuvuodesta yllättäin, että jos lisättäisiin kasvisten syöntiä. Myönnyin. Sen jälkeen luin tämän kirjan. On vähän päässä maailman kirjat sekaisin nyt. Sitä on niin tottunut syömään lihaa, ettei sitä edes mieti sen kummemmin. Samaan aikaan tiedostaa koko ajan enemmän ja enemmän, ettei tämä pitkässä juoksussa ole hyvä asia niin itseni kuin maailman kannalta. Ristiriitaa tuo myös se, että tarvii opetella tekemään kasvisruokaa ja se tuntuu raskaalta tämmöiselle ihmiselle, joka ei monesti jaksaisi tehdä ruokaa voimavarojen vähyyden takia ja menee sitten ruoan laitossa sieltä mistä aita on matalin, että syö edes jotain. Toisaalta on taas se, että pienin askelin edetessä lopputulos on varmasti muuttunut, kuin jos nyt rykäisisi kaiken kerralla uusiksi. Etenen siis pienin askelin, jotta muutos olisi pysyvä.

Kirjasta jäi parhaiten mieleen järkytykseni, kun luin vuohenjuuston tuotannosta. En pysty enää syömään vuohenjuustoa. En vaan. Pikkukilejä tuotetaan, jotta vuohiemo tuottaa maitoa ja sitten ne pikkukilit tapetaan ja poltetaan, koska niillä ei tehdä enää mitään sen jälkeen, ku niiden emo on saatu tuottamaan maitoa. Hyi nyt saatana. En kykene syömään vuohenjuustoa enää. En. Se tuntuu yhtäaikaa pahalta ja ristiriitaiselta, koska tykkään vuohenjuustosta ja se on ollut mun lemppari pizzatäyte ja nyt sitten luopumisentuska, koska en halua tukea tommosta hommaa.

Tää on tällainen länsimaisen ihmisen ahdinko. Tietää, että touhu on kestämätöntä. Silti on vaikeaa luopua totutuista ja tykätyistä jutuista. Uskon, että pienikin askel oikeaan suuntaan on parempi kuin ei mitään. Muutenhan tää homma olisi ihan toivotonta. Jos ei oo toivoa, ni mitä sitten on? Sitä paitsi pienillä asioilla on oikeasti merkitystä. Jos iso ryhmä ihmisiä tekee pieniä asioita, sillä on vaikutusta. Jos kukaan ei tee yhtään mitään, ei myöskään tapahdu yhtään mitään. Ei kannata uskoa sitä lööperiä, ettei pienellä Suomella oo merkitystä suuressa mittakaavassa. Se on osa silmien sulkemista totuudelta. Sitähän me ei haluta.

Lukekaa tää kirja. Tämä totisesti herättelee.

Mun kirjapino pääsiäisen lukumaratonille

Tässäpä oma kirjapino pääsiäisen lukumaratonille! Pieni pino ekaa kertaa!

Tavoitteet ei oo mulla korkealla: Jos sais ees 20 sivua päivässä luettua ni oisin hyvin onnellinen siitä.

Tsemppiä meille kaikille maratoonaamiseen!

Kirste Paltto: Valkoinen kivi

Luinpas kuulkaa ihanan lastenkirjan! Ihmislapsen ja maahislapsen ystävyys kuulostaa jo pelkkänä ajatuksena sellaiselta, että minä haluan lukea siitä.

Tätä kirjaa ei voinut laskea käsistään. Ahmaisin kirjan yhdeltä istumalta. Kirjan maailmaan upposi niin. Halusin niin tietää, että mitä Elle kohtaa ja mitä tapahtuu ja miten Ellen ja Saijan ystävyys sujuu. Mielenkiintoinen lisä tarinaan oli myös Ellen isoäidin salaisuus, joka oli kyllä aikamoinen. Tarina oli siis sopivan jännittäväkin.

Oisin lapsena tykänny tästä ihan valtavasti. Niinkuin tykkäsin nytkin. Haluaisin myös lukea lisää Ellestä! Kirjan kuvituskin oli myös kivaa. Hauskaa kirjassa oli myös se miten mielikuvitus ja todellisuus sekoittui hienoisesti. Niinkuin se lapsena meillä kaikilla tekee.

Iso suositus tälle Palton kirjalle!

Pääsiäisen lukumaraton 10.-13.4.2020

Hei kaikki! 

Pitkästä aikaa emännöin lukumaratonia. Tuntuu, että lukumaratonille on nyt ihan tarvettakin, kun eletään tällaisia poikkeuksellisia aikoja. Niinpä pääsiäisenä voi nyt maratoonata neljä päivää putkeen. Itse ajattelin kokeilla viettää neljä päivää lukien ja tavoitella lukemisen iloa, kun se on vähän hukassa.

Kuva by Niina T/Yöpöydän kirjat

Lukumaratonin säännöt:

- Kaikki 24-96 tunnin (sen mukaan montako vuorokautta maratoonaat) aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan (perinteinen kirjallisuus, sarjakuvat, runot, äänikirjat jne).

- Maratoonaamisen voi aloittaa perjantaina 10.4. ja sitä voi jatkaa maanantaihin 13.4.. (esim. perjantaista klo 17.00 maanantaihin klo 17.00) oman valinnan mukaan.

- Maratoniin saa sisältyä taukoja, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.

- Maratonista voi halutessaan blogata etukäteen, sen kuluessa ja jälkikäteen. Voit esimerkiksi kertoa tunnelmista, uusista ideoista ja hyvistä lukuvinkeistä. Maratonin lopuksi lasketaan luettu sivumäärä/kuunneltu minuuttimäärä ja kirjataan ylös luetut/kuunnellut kirjat sekä tehdään koontipostaus ja linkitetään se tässä blogissa 15.4. julkaistavaan postaukseen.

- Voit osallistua myös ilman blogia ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut/kuunnellut kirjat ja sivu/minuuttimäärät 15.4. ilmestyvän koontipostauksen kommenteissa.

- Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton ja #pääsiäisenlukumaraton2020.

Hyviä lukuhetkiä kaikille osallistujille!

Camilla Tuominen: Johda tunteita

Mää olen nyt ihastunu Camilla Tuomisen kirjoihin. Jotenkin näitten tyyli on mulle niin sopiva. Syksyllä muuten ilmestyy kolmas kirja Tuomiselta. Ootan!

Tässä kirjassa käytiin läpi tunteita ja niiden kohtaamista. Kirjasta sai hyviä vinkkejä, esim. että tunteiden nimeäminen rauhoittaa aivot. Sen oon testannu ja se kyllä toimii. Kun tunteen nimeää, se ei oo enää semmonen epämääräinen tunnemöykky vaan siihen tulee ikään kuin järkeä.

Tää kuva oli niin osuva, että naurahin, ku tän näin! Mulle käy tolleen esim. kovassa stressissä. Mää lamaannun, ei voi mitään.

Suosittelen isosti tutustumaan Tuomisen kirjoihin! Näitä on myös mukavaa lukea, kun sivut ovat ilmavasti painettu, tekstit ovat lyhyitä ja ytimekkäitä sekä Tuomiset piirrokset värikkäitä ja selkeitä.

Rupert Bazambanza: Smile Through the Tears - The Story of the Rwandan Genocide

Hyvä tälleen aprillipäivänä tällaisesta aiheesta blogata. Kyllähän kansanmurhat tuntuu melkoiselta aprillipilalta, vaikka ne on totisinta ja raakaa totta.

Bazambanza kuvaa tässä sarjakuvassa erään perheen tarinaa ja kohtaloa Ruandan kansanmurhan aikaan. Miten alkuun päästin asettamalla vaivihkaa hutut ja tutsit vastakkain. Niinku nykyään asetetaan valkoiset suomalaiset ja esim. pakolaiset vastakkain erään puolueen toimesta. Väitetään miten toinen vie toiselta jotain ja tekee pahaa toiselle, vaikka asia ei pidä paikkaansa. 

Tätä lukiessa välillä teki niin pahaa. Ihmiset vaan on pahoja. Se tuntuu joskus todella toivottomalta. Vähemmistössä ovat ne ihmiset, jotka vastustaa tommosta paskaa. Ihmisen mieli ku on semmonen, että ku jotain toitotetaan aikansa, ni siihen alkaa uskoa, vaikka aluksi ois aatellu, että tuohan on ihan puppua. Pelottaa, että itelleki käy niin. Ja onko käyny jo joissain asioissa? Tai jos joku asia ei just kosketa itteensä, ni siltä on niin helppo sulkea silmänsä ja kääntää pää pois. Iteki teen niin. Siinä se just on. Ei se pahojen pahuus ja vaan hyvien välinpitämättömyys, vai miten se sanonta menee.