Toisen säeromaanini luin englanniksi.
Jacqueline Woodson kirjoittaa omasta lapsuudestaan ja siitä millaista on olla musta 1960- ja 1970- lukujen Yhdysvalloissa. Hän on tavoittanut sellaisen lapsen viattomuuden näissä runoissa, mutta ei onneksi millään liian naiivilla tavalla. Tätä oli ilo lukea. Ahmaisin tämän viikossa. Runot myös pistivät miettimään elämää ja omaa perspektiiviä siihen. Suosittelen lukemaan tämän! Tämä löytyy myös suomennettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti