Dmitri Gluhovski: Metro 2034

Elegian kanssa jatkettiin seikkailuja Moskovan metrossa. 

 

Tällä kertaa Metron meno ei ottanut niin koville, vai johtuiko se sitten meijän n.50 sivun viikkotahdista. Edellisessä kirjassa Hunter katosi ja nyt saatiin ministi valaistusta siihen tarinaan, todellakin ministi, vaikka takakannen teksti muuta antoi ymmärtää. No, metro ottaa ja metro antaa. Tätä kirjaa on tosi vaikeaa kuvailla tai oikeastaan kertoa edes juonta, ku se oli niin hidasta se kaikki meno ja vähän päätöntäkin välillä. Tämä kirja pitää kokea. Elämä maan alla metrotunneleissa on melkoista. 

Metro 2033 oli paikoin pitkästyttävä pitkine monologeineen. Niitä ei ollu tässä ollenkaan! Huh! Ekassa osassa päähenkilönä ollut Artjomkin on näiden kirjojen sivuilla, joskaan ei kerrottu, että miten hän päätyi sinne missä oli. Tässä kirjassa oli kyllä pohdintaa paljonkin, mutta se ei ollut niin puuduttavaa, kuin ne ekan kirjan monologit.

Kirjan päähenkilöt Homeros, Hunter ja Sasa ovat omanlaisiaan kaikki. Mua liikutti Homeroksen tarina. Hän oli juuri työssään metrokuskina, kun tuli maailmanloppu ja vaimo ja lapset oli tietenkin maanpinnalla ja kuolivat sinne ydinsäteilyyn. Hurjaa ja rajua! 

Välillä ärsytti kirjan naiskuvaus, huokaus. Oon käsittäny, että se on hyvin tyypillinen venäläinen naiskuva. Että nainen on heikko ja tietynlainen. Plääh. Ja Sasa oli just sen mukainen, halusi pelastaa Hunterin ja oli ihan vietävissä. No, Sasan kohtalo jäi kirjan lopussa täysin auki. Saa nähdä selviääkö se trilogian viimeisessä osassa!

Ja sitten se Hunter. Hän taistelee itsensä kanssa, että onko hyvä vaiko paha. Jäi kyllä heikoksi Hunterin persoonan kuvaus. Eipä juuri kerrottu Hunterin ajatuksia. Siinä kohti kirja oli pettymys.

Metro per vuosi on selvästi sopiva tahti lukea tätä trilogiaa. Ens vuonna jossain kohti sitten viimeinen osa. Se onkin sitte yli 600 sivuinen järkäles.