Törmäsin tähän Kodin Kuvalehden juttuun Anderssonista ja kiinnostuin siksi lukemaan hänen runokirjansa.
Takakannesta:
"Eutanasia on runokokoelma parantumattomasti sairaan viimeisestä vuodesta – ajan merkityksistä, kuoleman kulttuurisista käsityksistä ja olemassaolon luonteesta. Samalla teos on kertomus rakkaudesta.
Tarina kuljettaa lukijan sairaalamaisemista avaruuden ja aineen sydämiin, maapallon pinnalta aurinkojen sisuksiin.
vuosi pisteessä avaruudessa
vuosi universumin mykässä tuulessa
röyhelössä rautaytimen jyvä
syttyvää hiiltä, ikuisuus silmänräpäys
Aija Andersson (o.s. Typpö) on äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettaja, Kulttuurivihkojen runoblogisti ja vapaa kirjoittaja. Hänen esikoisteoksensa, runokokoelma Amputaatio (Kulttuurivihkot 2021) sai runsaasti positiivista huomiota julkisuudessa. Eutanasia on Anderssonin toinen julkaistu teos."
Tää runokirja ei ihan hirveästi uponnu muhun. Oli tässä kuitenkin muutama helmi seassa, jonka takia hyvä, että tartuin tähän runokirjaan.
"Älkää olettako, että kuolemansairaat
olisivat jatkuvasti onnettomia.
Eivät he useinkaan sure elämäänsä!
He ovat juuri käsittäneet, mitä on elää."
"Kun elää,
elää ain,
ja kun kuollut on,
on kuollut vain."
Tää aihe on kyllä nyt pinnalla, koska erään ystäväni sisko on saattohoidossa (tän jutun kirjoittamishetkellä vielä ei kuollut) ja se väkisinkin nostattanu itellä pintaan oman menetykseni samankaltaisessa tilanteessa kuusi vuotta sitten. Andersson käsittelee runoissaan juuri tätä asiaa oman syöpänsä takia.
Vaikka tää runokirja ei hirveenä uponnu, kiinnostaa mua silti lukea Anderssonin aiempi runokirja Amputaatio. Sen varmaan luenkin tässä keväällä. Kiitos noiden helmien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti