Minä lähden, vähän itken vain - Azerbaidžanilaisten naisrunoilijoiden antologia

Törmäsin mielenkiintoiseen runoantologiaan. En oo tietääkseni aiemmin lukenu azerbaidžanilaisia runoilijoita, joten tartuin tähän innoissaan.

Runoilijat:

Mehseti Gandjevi (11.-12. vuosisata)

Razija Gandjevi (12.-13. vuosisata)

Agabeim Aga Agabadji (1789-1832)

Heiran Hanum (1790-1860)

Ashug Peri (1811-1847)

Hurshidbanu Natavan (1832-1897)

Ashug Basti (1836-1936)

Fatma Hanum Kamina (1840-1898)

Nigar Rafibeili (1913-1981)

Mirvarid Dilbazi (1912-2001)

Madina Gulgun (1926-1991)

Dinara Karakmazli (1948-)

Elizaveta Kasumova (1952-)

Sona Velieva (1962-)

Alina Talibova (1967-)

Leila Hanum Alieva (1984-)

Suom. ja toim. Taira Djafarova

suom. Hannu Mäkelä antologian viimeisen runoilijan runoissa Djafarovan kanssa

Muutama makupala:

Tää runo nauratti mua. Tähän keittiörunoihin kuului kuusi runoa.

Nigar Rafibeili

Keittiörunot

1

Jos en olisi äiti enkä vaimo,

pakenisin kattiloiden, ruukkujen

ja liemikauhujen maailmaa,

keittiöastioiden maailmaa,

matkani veisi

tuulisen meren aavalle,

käryn maailmasta

ihmeiden maailmaan.

Meren rannalla,

korkeilla kallioilla

olisin kohdannut aamunkoiton

ja hengittäisin tuoretta ja suolaista tuulta.

Voi, jos meren kanssa jäisimme kahden kesken,

avaisin rintani vaellustuulelle

ja keksisin, pisara pisaralta,

surullisia lauluja

Apšeronin kukkiville puutarhoille.

Lihapullamaailma, olet minulle niin ikävä,

koska olen vielä runoilija!

Tämä runo kosketti.

Leila Hanum Alieva 

Luonto

Vaikka ihminen mitä saisi aikaan

luonnon veroista ei milloinkaan.

Ei löydy sellaisia varoja tai voimia

joilla ihmissydän voisi toimia.

Vaikka ihminen mitä saisi aikaan:

sotaan kelpaavia tuhoaseita ja laivoja

ei hän silti taida tietää lainkaan

kuinka luoda eläviä aivoja.

Olkoon kyseessä puu tai joka lehti sen,

tai muurahaisista tuo vähäisin.

Huomaa: myös ne vanhenevat hengitellen,

että elämä on tärkein niillekin!

Luontoa tapamme ja unohdamme

että juuri se on raskain synneistä.

Vähänpä me ihmisparat ymmärrämme

mitä seuraa töistä pimeistä.

Tuhota kaikki, oi se on niin helppoa.

Rakentaa uudestaan taas hyvin vaikeaa.

Loukkauksia, teeskentelyä tai valheita

anteeksi ei anna kidutettu maa.

Pysähtykää ihmiset, odottakaa hetki!

Sekuntien lailla vuodeta poistetaan.

Ehkä kohta päättyy tämä retki,

luontoa ei nähdä pian ollenkaan.

Tietokoneen katse on vain lasia,

internet ei tunne lainkaan kaihoa.

Mitään koskaan enää et voi palauttaa,

jonka kätesi nyt rikotuksi saa.

Paljon ihminen on saanut aikaan,

asua maailmassa vain ei oikein osaa.

Löytäkäämme vielä jostain voimaa

Jumalan lahjaa tätä viimein arvostaa.

Heräs kyllä iso kiinnostus tästä antologiasta. Kirjaston sivuilta löytyy onneksi toinen Djafarovan kokoama antologia ja lisäksi yksi Leila Hanum Alievan runokirja. Tykkään lukea runoja, jotka peräisin muualta ku länsimaista. Ne aina avartaa ja rikastaa omaa maailmaa.