Sattumalta mun lukemistoon löysi tiensä kaksi sarjakuvaa, jossa molemmissa kerrotaan äidin tarina/ näkökulma, kun käy ilmi, että hänen lapsensa on trans.
Èlodie Durand: Transitions - a mother's journey
kääntänyt Evan McGorray
Kun ranskalainen Anne saa tietää, että hänen lapsensa on transmies, siitä alkaa matka. Hänen on vaikea ymmärtää asiaa ja se vaikuttaa tietenkin hänen ja lapsensa väleihin. Menee aikaa ja asioita tapahtuu. Tämä kertoo Annen matkan siihen, että hän pääsee asian kanssa sinuiksi, eikä enää kiellä lapsensa poikuutta/mieheyttä.
Mielenkiintoista luettavaa oli kyllä tämä. Voin suositella tän lukemista!
Pia Westerholm: Poikani Vimma
Tämä on suomalainen versio edelläolevasta tarinasta. Tämä oli siitä karsea, että tässä Vimman perhe käy läpi aikamoista paskaa, että Vimma saa apua ja hoitoa ja vielä lisää paskaa, että hän saa sukupuolensa todistetuksi. Erityisen karseaa mun mielestä oli se, että LAPSILTA siis alaikäisiltä kysytään masturboinnista ja seksifantasioista ja somen perusteella niitä ei muuten kysytä aikuisilta. Lapsia siis nöyryytetään ja häiritään seksuaalisesti transsukupuolisuuden takia ihan hoitotaholta. Muutenkin ne kuulustelut on tosi epäinhimillisiä, se tuli esiin tässä sarjakuvassa ja oon kuullu niistä paljon myös muualta. No, transpoli on kuuluisa siitä, että siellä pitää valehdella, että saa tarvitsemaansa apua ja hoitoa. Mun mielestä se on äärettömän väärin ja ei palvele ihan ketään. En muutenkaan ymmärrä tommosta sukupuolen todistelua. Miksi ei sana riitä? Miksi ei riitä, että elää oman sukupuolensa mukaan? Miksi sitä pitää todistella vielä lisää? Ihan niinku siinä ei ois tarpeeksi, että joutuu kohtaamaan kaikkialla paskaa oman transsukupuolisuuden takia ni sitten vielä hoitotaholtakin. Huoh. Vittu mitä paskaa.
Kannattaa siis lukea tämä, jos haluaa pahan mielen ja sen lisäksi vielä tietoa Suomen oloista näissä asioissa. Ei oo hyvät olot. Sarjakuva oli muuten oikeinkin hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti