Mietteitä lukemisesta

 Mun lukeminen alkoi takkuamaan, kun maaliskuussa korona pärähti päälle ja tunkeutu elämään. Keskittymiskyky katos unten mukana, eikä oo palautunu vieläkään niinku pitäis. Ei semmoseksi, ku mitä lukeminen mulla normaalisti on. Ei semmoseksi, ku haluaisin sen olevan. Eikä lukeminen tunnukaan samalta, vaan vähän hankalalta. Kaiken tän takia tuntuu, ku musta puuttuisi palanen. Iso palanen!

Kun Suomessa alkoi poikkeusolot, alkoi kodin seinät kaatumaan mun päälle ja lähdin ulos. Alko kova käveleminen. (Postauksen kuvat kävelyreittien varrelta.) Kävellä pätkin menemään ja sain mielen edes hetkeksi rauhoittumaan. Kävellessä sain myös purettua mielessä jyllääviä vihan tunteita. Sen myötä olo parani jonkin verran, mutta ei kokonaan. Lukeminen ei oo palannu. Mun lukeminen on sitä, että luen ja jankkaan yhtä kappaletta tai yhtä lausetta ja tuntuu välillä, etten millään ymmärrä lukemaani. Se ärsyttää ja tuntuu pahalta. Myöskin blogien lukeminen on tän myötä jääny paljon vähemmälle. Tälläkin hetkellä luen heinäkuun loppupuolella julkaistuja blogipostauksia, kun ei vaan saa hommaa etenemään. Laahaan paljon jäljessä niittenkin kanssa, mikä on epänormaalia minulle. 

En tiiä millon tilanne mun kohdalla paranee. Hirveän hitaasti luen, ku en pysty olemaan lukemattakaan. Postauksiakaan en meinaa myöskään jaksaa kirjottaa. Takkuaa sekin homma. Että jos ei postauksia ala näkymään, ni se johtuu tästä. Niitäki roikkuu mulla luonnoksissa pitkältä ajalta. Ääh.

 Välillä pelottaa, että onko masennus taas nurkan takana, vai mikä tää on. Vai onko tää vaan ihan normaalia reagointia tällaiseen isoon asiaan, kun tulevaisuus on koronan peitossa ja paljon epävarmempaa ku ennen.

Miten teillä menee? Miten on korona vaikuttanu teijän olemiseen ja tekemiseen? En varmasti oo ainut tän tilanteen ja vaikutusten kanssa.