Olen kummasti tykästynyt Alison Bechdelin autofiktiivisiin sarjakuviin, vaikka ne tyyliltään ovat jollain lailla tylsiä ja paikoin teoreettisia. Jokin niissä silti on, että ne jaksaa lukea loppuun asti ja niistä tykkää paljonkin..
Tässä albumissa Bechdel käsittelee suhdettaan omaan äitiinsä. Tämä on hyvin samankaltainen kuin sarjakuva-albumi, jossa hän käsitteli suhdettaan koko perheeseensä ja eritoten isäänsä.
Oli aika mielenkiintoista seurata Bechdelin pohdintoja ja muisteluita hänen suhteestaan omaan äitiinsä. Miten ihmissuhteet voivatkin olla välillä niin vaikeita? Kaikenlaisia mutkia riittää, lähentymistä ja etääntymistä. Tämä oli mielenkiintoinen albumi lukea! Suosittelen tutustumaan.
Tämä sarjakuva sai pohtimaan sitä, että ei todellakaan ole taattua, että verisukulaisuus tai äitiys automaattisesti tarkoittais läheisyyttä ja rakkautta. Sekin on yksi vahingollinen myytti. Ei sukulaisuus aina oo hyvästä ja tarkoita yhteisen köyden vetoa. Sukulaissuhteetki on semmosia, joita pitää hoitaa ja vaalia, että ne kukostais. Sillain ku kaikki muutki ihmissuhteet. Lasten ja aikuisten välisissä suhteissa aikuisella on vetovastuu suhteen hoidosta. Lapsi vasta opettelee niitä taitoja, joilla sitten pärjää aikuisena ihmissuhteissa. Ei ihmissuhdetaidot tyhjästä synny kenellekään.
Tällaisia mietteitä Äideistä parhain herätti! Kuka muu on lukenut tän ja mitä mietteitä se sussa herätti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti