L. M. Montgomeryn Sininen linna

Luin Sinisen linnan nyt kolmannen vai neljännen kerran. Tuntuu, että joka lukukerralla pidän tästä aina vain enemmän ja enemmän! Tällä lukukerralla nautin kyllä sieluni kyllyydestä tämän lukemisesta.

Kirjan juoni perustuu kirjeeseen, joka meni väärälle henkilölle. Valancy on se väärä henkilö, joka lukee sen ja se muuttaa koko hänen elämänsä. Sen seurauksena hän päättää alkaa elää. Se näkyy mm. siinä, että hän paukauttelee takaisin ilkeille sukulaisilleen ja ei oo enää tahdoton lapatossu. Valancyn sukulaiset ja äiti on kyllä aika karseita tyyppejä, ajattelevat vain itseään ja sitä miten voivat hyötyä Valancystä. Siksikin ehkä tämä kirja niin ihana, koska Valancy pääsee pakoon heidän vallastaan ja kamalasta elämästään heidän kanssaan. Valancy lähtee sukunsa kauhuksi hoitamaan kuolevaa koulukaveriaan, Karjuvan Abelin tytärtä, ja samalla hän tutustuu Barney Snaithiin, jolla on kyseenalainen maine ainakin Valancyn sukulaisten keskuudessa. Siitä sitä saakin sitten pienen skandaalin aineksia.

Kirja on luokiteltu rakkaus-romaaniksi ja tää on hyvä sellainen. Valancyn rakkaudenkaipuu on selvää, koska häntä ei kukaan rakasta. Itekin siinä samassa rakkaudenkaipuussa elin koko lapsuuden ja nunoruuden. Se on riipivä tunne. Kun Valancy alkaa saamaan rakkautta, hän syttyy ja ns. puhkeaa kukkaan. Eikä mikään ihme! Rakkaudettomuus painaa maan rakoon ja syö mielen.

Kirja on ihana, joko sanoin sen. Rakastan tätä kirjaa ja miten se tuo valoa ja toivoa pimeyteen.