09 syyskuuta, 2021

Tietokirjoja

Mää näköjään nykyään teen tämmösiä yhteyspostauksia vaan. No, tuleepahan julkaistua kuitenkin näitä kirjoja. Siispä näiden tietokirjojen kimppuun!


Alice Miller: Lahjakkaan lapsen draama ja todellisen itsen etsintä
suomentanut Mirja Rutanen

Tää on yksinkertaisuudessaan kuvaus siitä, miten mieli toimii, kun lapsena kokee jotain liian suurta kyetäkseen sitä käsittelemään ja mitä siitä sitten lopulta seuraa. Monessa asiassa olin Millerin kanssa samaa mieltä ja hän oli kuvannut myös omia kokemuksiani. Tää ei kuitenkaan ollut niin hyvä kirja kuin olin odottanut ja mitä mulle oli kehuttu. Lukemisen arvoinen kyllä.



 

Pierre-Michel Bertrand: Väärän käden maailma - vasenkätisten historiaa
suomentaneet Sampsa Peltonen ja Pirjo Thorel

Nimensä mukaisesti tämä kirja kertoo väsenkätisyyden historiasta. Kirja keskittyy siihen, miten vasenkätisiä ihmisiä on kohdeltu eri aikakausina. Kirja aiheutti tuhahtelua, pään pyörittelyä, hymähtelyä. Tuli aika onnellinen olo siitä, että elää nykyaikana, eikä vaikka parisataa vuotta sitten. Kyllä tieto toden totta on tärkeää, ihan vaikka sen suhteen, miten kohdella vasenkätistä ihmistä. Aika hurjaa oli lukea esim. siitä, että pakottamalla ihmisen väärän kätiseksi (niinku vasenkätisille on tehty kun heidät on pakotettu oikeankätisiksi) aiheuttaa ihmisille ihan neurologisia vammoja. Väkivaltaahan tuo on, eikä mitään muuta, vaikka onkin kuviteltu tekevänsä hyvää. Munkin anoppi on aikanaan koulussa pakotettu oikeakätiseksi, niinku siihen aikaan vielä tehtiin. Mun puoliso ei ole onneksi joutunut enää kokemaan tätä samaa kohtaloa. Oli kyllä ihan päräyttävä tietokirja tämä.



Juha-Pekka Raeste & Hannu Sokala: Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä

Tämä kirja oli täynnä painavaa asiaa ja oli todella mielenkiintoinen. Ainut huono puoli oli se, että olisin kaivannut vielä syvemmälle menemistä näitten vaarallisten yhtiöiden suhteen, jos mahdollista. Kirja pisti miettimään. Sitä käyttää erilaisten yhtiöiden tuotteita ihan surutta ja ei tajua, että minulla itselläni tehdään bisnestä tai sulkee vain silmänsä siltä. Esimerkkejä mainitakseni ihan Facebook, Google ja Microsoft tekee sitä. Heidän tuotteitaan käyttää ilmaiseksi ja hinta siinä on omien tietojeni käyttö ja myynti. Eikä tiedä edes, mitä kaikkea niillä lopulta tehdään. Silti näitä käyttää, koska ei osaa muutakaan, tai koska ei jaksa edes välittää sen takia, ettei se hinta näy missään omassa elämässä. Ainakaan vielä. Muut yhtiöt, esim. öljy-yhtiöt taas tuhoavat meidän maapalloa. Yhtiöiden hommat oli kyllä mielenkiintoista luettavaa ja välillä vähän ahdistavaakin. Tää kirja on todellaki lukemisen arvoinen. Ja herättelevä.




Taas tullu muutama tietokirja luettua! Ajatuksia näistä?

8 kommenttia:

  1. Tuo vasenkätisyyskirja kiinnostaa! Itse en ole vasenkätinen, mutta teen joitakin asioita "väärinpäin", muun muassa käytän ruokailuvälineitä kuin vasenkätiset. Sitä ihmeteltiin koulussa ja sanottiin, että pitäisi laittaa aterimet toisinpäin kun olen kuitenkin oikeakätinen. En koskaan oppinut syömään "oikeinpäin", joten aterioin edelleen "väärinpäin".

    Mitään en ole näistä kolmesta kirjasta lukenut, mutta kaikki vaikuttavat kiinnostavilta omalla tavallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo tosi. Minäki käytin tolleen aterimia ja käytän vieläki! Enkä tiiä ees muita. Ollaan me! :D

      Poista
    2. Oho, mäkin olen luullut olevani suunnilleen ainoa tällainen! Mutta meitä on muitakin, jei hauska tavata :D :D

      Poista
    3. Todellakin hauska tavata! :D <3

      Poista
  2. Luin joskus 90-luvulla tuon Alice Millerin kirjan, ja se kyllä kolahti silloin. Nyt pitäisi lukea se jo uudestaan, niin näkisi miltä se nyt tuntuu.

    Tuo kirja vaarallisista yhtiöistä on myös kiinnostava. On kyllä harmi, että vaikka jotain tietoa on noista maailman vääryyksistä, niin silti ei usein jaksa välittää, niin että tekisi toisenlaisia ostopäätöksiä. Parantamisen varaa olisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki ois varmaan jokunen vuosi taaksepäin kolahtanu tuo Millerin kirja ihan eri tavalla.

      Joo, parantamisen varaa ois niin yksityisellä tasolla ku isommalla tasolla.

      Poista
  3. Vasenkätisyys kiinnostaa. Veljeni on vasenkätinen, mutta opettaja pakotti kirjoittamaan oikealla kädellä. Muistan, kun autoin häntä kotona koulutehtävien kirjoittamisessa. Veljeni tekee molemmilla käsillä, mutta kirjoittaa oikealla. Hänen lapsensa ovat myös vasenkätisiä, mutta onneksi ajat olivat muuttuneet.
    Loukkasin oikean ranteen maaliskuussa, joten jouduin tekemään kaiken vasemmalla kädellä useamman kuukauden ajan. Kun piti alkaa tekemään oikealla, pää teki tepposia, joten sain toimintaterapiasta hyvät ohjeet katsoa peilin kautta, miten käyttää kättä. Aivojen neurologia oli siis ehtinyt muuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan hurjaa, miten vasempaan käteen on suhtauduttu. Jostain ihan älyttömästä syystä vieläpä, kuviteltujen syiden takia, esim. moraalin ja minkä lie.

      Melkosen nopeeta oli neurologia muuttunu. Aivot on kyllä uskomaton kapistus!

      Poista