Richard Bach: Lokki Joonatan

Muistan ala-asteikäisenä lukeneeni tämän kirjan. Mitään muuta en muistanutkaan tästä ja oli kuin olisin lukenut Lokki Joonatanin ensimmäistä kertaa.

Kirjan alkupuoli oli hyvä ja vetävä. Puolen välin jälkeen se teki mahalaskun ja loppua kohden piti ihan pakottaa itsensä lukemaan tämä. Meni niin tahmeaksi.

Jäin miettimään kirjan sanomaa. Itse yhdistin aiheen uskontoihin. Kuinka uskonnoissa säännöt pilaavat sen aidon uskon ja jäljelle jää vain usko sääntöihin, jota ei kuitenkaan nähdä sellaisena vaan sitä pidetään uskona siihen johonkin tärkeään, oli se sitten jumala tai mikä ikinä.

Tavoitin myös Joonatanin kaipuun saada olla oma itsensä, vaikka se sitten eroaisi paljonki normilokkiudesta. Sitä se taitaa meillä kaikilla olla. Koetaan, että ollaan erilaisia ja poikkeavia ja silti se erilaisuus on sitä samanlaisuutta loppujen lopuksi. Ois ihanaa, ku vaan sais olla oma itsensä ja tulis hyväksytyksi sellaisena ku on. Se on etuoikeus, jos sen saa kokea omassa elämässään. En ymmärrä miksi me ihmiset ollaan niin kamalia erilaisia ihmisiä kohtaan, ku se erilaisuushan on nimenomaan se normi. Miksei sitä nähdä? Jos me ollaan kaikki samasta muotista ni sehän ois ihan kamalaa. Se just on rikkautta, että me ihmiset koostutaan erilaisista komboista samanlaisia piirteitä.

Kaikkea tällaista tämä kirja sai lopulta pohtimaan, vaikkei itse kirja ollutkaan niin hyvä kuin odotin. Lopulta kuitenkin lukemisen arvoinen klassikko.