Hauskaa huomata näitä teemoja omissa lukemisissaan. Tällä kertaa se on yhteiskunnallinen kritiikki.
Moleste: Loud: stories to make your voice heard
kääntänyt Anna Barton
Tää on italialainen sarjakuva-antologia, jossa tuodaan esiin naisten kokemaan seksuaalista häirintää ja väkivaltaa. Miten uhreja syyllistetään, vaikka uhri ei koskaan ole syyllinen. Ei edes silloin, kun on provosoinut. Riko hiljaisuus onkin tän antologian ja sen sisältämän 9 tarinan sanoma.
Tekijät eli Moleste-kollektiivi:
Anna Cercignano
Eleonora Anonioni
Maurizia Rubino
Francesca Torre
La Tram
Lucia Biagi
Vega Guerrieri
Caterina Ferrante
Laura Guglielmo
Davide Costa
Elisa2B
Carmen Guasco
Marta Macolino
Alessia De Sio
Deya Muniz: The princess and the grilled cheese sandwich
Tää oli aivan ihana tarina!
Camin (lady Camembert) isä on kuolemaisillaan, kun pyytää ainoaa lastaan, tytärtään, esiintymään poikana, että rahat pysyis suvussa. Tuumastapa toimeen siis. Entäpä sitten, kun Cam kohtaa ihanan prinsessa Brien ja hän esiintyy Count Camembertina? Entäpä sitten, kun asia paljastuukin?
Tämä juustolandian tarina oli kyllä niin mainio. Oikeasti, kaikkien nimi on jokin juusto (Camin palvelija esim. Feta) ja kauempaa tulleilla jonkin muun ruoan nimi.
Ja se yhteiskuntakritiikki. Vain poika tai mies voi periä suvun rahat. Vain mies ja nainen voi mennä naimisiin. Siinä onkin sitten hommaa, että asiat saa muuttumaan paremmaksi.
Sarah Myer: Monstrous: a transracial adoption story
Tämä Myerin omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani oli koskettava. Myer on vauvana adoptoitu Etelä-Koreasta Yhdysvaltoihiin ja keskelle maaseutua, jossa ei juuri muita olekaan kuin valkoisia ihmisiä. Sen mukaista sitten menokin, kun Myeriä kiusataan koulussa ja rasismi tulvii ovista ja ikkunoista. Onneksi adoptiovanhemmat ovat ihania ja tukevat täysiä Myeria ja hänen adoptiosiskoaan, joka on myöskin Etelä-Koreasta adoptoitu. Myerin tarinaan linkittyy myös hänen autisminsa, joka on erilaisen ulkonäön lisäksi toinen syy miksi häntä kiusataan.
Yhteiskunnallinen kritiikki tulee esiin tosi monessa paikassa. Koulukiusaamisessa klassinen, että opettajat eivät puutu asiaan ennen kuin kiusatulla menee kuppi nurin ja hän lyö. Sitten ongelmissa on kiusattu, eikä kiusaaja. Sama homma rasismin kohdalla. Asiaa vähätellään ja ei oteta tosissaan. Tai otetaan tosissaan vasta, ku valkoinen adoptioisä menee ärähtämään, ettei hänen tytärtä kohdella näin. Huokaus.
Tämä oli tosiaan koskettava tarina ja täynnä toivoa vaikeista asioista huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti