07 tammikuuta, 2021

Ei-valkoisten ja ei-miesten kirjoittamat kirjat- lukuhaasteen koonti

Mitä kirjoja sain tähän omaan lukuhaasteeseeni luettua? Sain kyllä yllättävän paljonkin! Ainakin tavoitteeni lukea yksi kirja kuukaudessa tähän haasteeseen liittyen ylittyi, kun sain luettua kaksi kirjaa kuukaudessa. Lisäksi mun kirjahyllyssä on edelleen jono tähän haasteeseen liittyviä kirjoja odottamassa lukuvuoroon pääsyään. Lukemista vuonna 2020 ylipäätään on hidastanut koronan aiheuttama lukujumi. Uskon, että muuten olisin lukenut tähän haasteeseen vielä enemmän. (Pohdinnat lopussa)


Suuren suurella lahjakkuudella tekemäni kuva.


Tässäpä lukemani kirjat ja linkki niihin. Osaan postaus on tekemättä ja linkkaan ne tähän, kunhan saan julkaistua.













Kopano Matlwa: Evening Primrose

Zlata Filipović: Zlatan päiväkirja

Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö

Jacqueline Woodson: Brown girl dreaming

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti


Tän haasteen aikana olen kaivannut aina vaan enemmän suomalaisten ei-valkoisten (tää termi on kyllä hivenen hankala, sen olen oppinut tämän vuoden aikana) kirjoittamia kirjoja. Ketä muita on kuin Koko Hubara (toinen kirja ilmestyy tänä vuonna), Maryan Abdulkarim, Silvia Hosseini (häneltäkin toinen kirja ilmestyy tänä vuonna) ja Silvana Berki? (Ja miehistä Jani Toivola?) Saamelaisia löyty onneksi koko liuta. Romaneista on ainaki Kiba Lumberg, jonka kirja odottaa hyllyssä lukuvuoroon pääsyään. (Joulukuussa mietin, että laitanko täksi vuodeksi pystyyn suomalaisten vähemmistöjen lukuhaasteen, mutta en sitten kertakaikkiaan jaksanut rueta siihen.)

Sukupuolien kirjoon en kiinnittänyt huomiota haasteen aikana. (Senkin haasteen voisi joskus polkaista pystyyn!) Toisaalta tuntui vähän tyhmältä kiinnittää huomiota kirjailijoiden ihonväriin ja etnisyyteen, mutta sen avulla löysi paljon kiinnostavia kirjailijoita. Yks kommentti somessa jäi mieleen: rodullistettujen kirjailijoiden odottaa kirjoittavan rasismista. (Kuka tän kommentin teki? En muista. Huuda hep! Tai kerro jos tiedät.) Itselläni ei ollut tullut mieleen ollenkaan, että sellaista pitäisi odottaa. Enkä odota edelleenkään. Kuulostaa jotenkin oudolta, että kirjailija ahdettaisiin noin kapeaan lokeroon ihonvärinsä tai etnisyytensä takia. Odotan kaikilta kirjailijoilta sitä, että heidän tarinansa vievät mut mukanaan ja viihdyn kirjan parissa. Jos haluan lukea rasismista, niin sitten etsin kirjaa aiheen perusteella. 

Mitä kirjoja minulle jäi kirjahyllyyn odottamaan lukuvuoroaan tän lukuhaasteen tiimoilta? Näköjään jokunen enemmän ku mitä tuli luettuakin. Oon viettäny tunnin jos toisenkin googlettamalla kirjoja luettavaksi tähän haasteeseen.

Luvun alla:
Dolores Redondo: Sydämen pohjoispuoli
Aminatta Forna: Muisto rakkaudesta.
Hyllyssä odottaa:
Carolina Garcia-Aguilera: Kuumat vedet
Michaela DePrince: Hope in a ballet shoe
Pola Oloixarac: Kesyttömät teoriat
Daína Chaviano: Ikuisen rakkauden saari
Latifa yhteistyössä Chékéba Hachemin kanssa: Kätketyt kasvot
Edwidge Danticat: Näen, muistan hengitän
Edwidge Danticat: Veressä viljava maa
Zainab Salbi: Kahden maailman välissä
Malika Oufkir: Loiston päivät, pelon yöt
Yeonmi Park: För att kunna leva
Fatima Bhutto: The shadow of the crescent moon
Igiaba Scego: Adua
Randa Abdel-Fattah: Näyttääkö pääni tässä isolta?
Sujata Massey: Satapurin jalokivi
Marcela Serrano: Näkemiin, pikku naiset
You-jeong Jeong: Piruparka
Kiba Lumberg: Musta perhonen
Wangari Muta Maathai: Taipumaton
Yewande Omotoso: The woman next door
Elizabeth Acevedo: Runoilija X
Kishwar Desai: Pimeyden lapset
Clarice Lispector: Água viva
Tayari Jones: Silver sparrow
Renée Watson: What momma left me
Elif Shafak: Rakkauden aikakirja
bell hooks: Rakkaus muuttaa kaiken


Sen tämä lukuhaastevuosi on tehnyt minulle, että haluan jatkaa samalla mallilla lukemista. Tää on saanut laajentamaan mun lukumaailmaa ja siitä pidän. Tää on hyvä muistutus siitä, että meijän maailma ei oo valkoinen, vaikka se siltä näyttää täälä Suomesa ja länsimaissa.


Te, jotka osallistuitte tähän haasteeseen, linkatkaa alle teijän omat koontipostaukset tai jos ei oo blogia ni laittakaa linkkiä somepostaukseen tai kirjottakaa ihan vaan kommenttina mitä luitte. Kiinnostaa todella paljon kuulla teijän lukemistonne ja ajatuksenne lukuhaasteen aikana!

4 kommenttia:

  1. Minä luin haasteeseen sopivia teoksia peräti 17, joista osa samoja kuin sinulla, Luohtojärven ihmeellinen maailma, Monstress 1-3 ja The Prince and the Dressmaker. Koosteeni löytyy täältä: https://kirjakissa.blogspot.com/2021/01/joulukuun-luetut-ja-vuosikooste-2020.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun lukemista sain itelleni lisää luettavaa! Hyvin menny sulla toi haaste.

      Poista
  2. Minulla oli tammikuussa pitkän aikaa kirjoitustauko, joten oma haastekoontini tulee myöhässä, mutta tässäpä tämä: https://sataavaloa.blogspot.com/2021/02/ei-valkoisten-ja-ei-miesten.html.

    Hieno lista sinulla! Olen lukenut luetuista kirjoistasi vain Ayan - Elämää Yop Cityssä sekä lukulistaltasi Randa Abdel-Fattahin Näyttääkö pääni tässä isolta? ja Sujata Masseyn Murhan Bombayssa (Satapurin jalokivi on jatkoa tähän).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en ollu lukenu mitään noista sun lukemista. Se just hyvä, että löytää ittelleen lisää luettavaa muiden lukulistauksista.

      Poista